Näyttää olevan paljon niitä, jotka ovat rakastuneita tähän pahuuden pesään ja haluavat aina tulla tänne uudestaan jos minne Egyptin kolkkaan tai Amerikoihin uudeksi Donalt Trumpiksi tai vaikkapa Madonnaksi.
Minä en tulisi tänne enää mistään hinnasta uudestaan, on tämä sen verran hullu paikka.
Maailmaan rakastuneet
80
2196
Vastaukset
- sappua
Keskeneräisten maailma on tällainen. Jokainen kuitenkin suorittaa tehtävänsä loppuun. Tärkeää todellakin olisi se, että ei itse kovasti paljon likaisi itseään tähän saastaan.
- täyttä potaskaa
Keskeneräisten maailma? Millä tavalla keskeneräisten? Mitä ihmettä se tarkoittaa? Tarkoitatko sitä kuollaan ja syntyillään ja kuollaan ja syntyillään ja sitten joidenkin miljoonien vuosien päästä ollaan valmiita kun on opittu tarpeeksi? Jos tätä tarkoitat niin se vain on satua, lasten mielikuvitusta, ei mitään muuta.
Mitä tarkoitat sillä että olisi tärkeää ettei likaisi itseään tähän saastaan? Tähän elämiseenkö? Siihen että me todellakin ollaan täällä maapallolla? Pitäisikö enemmän ajatella tuota elämien välistä satua? Miten sellaista voisi ajatella mitä ei ole ja jopa keskittää voimansa sellaiseen.
Jälleensyntymistarinat ovat kaikki ihan puppua. Ne ovat harhaisen ihmisen illuusiota ihan samalla tavalla kuin lentävät norsutkin. Tämän kirjoitukseni takia uskoontulleet saavat taas jossakin vaiheessa tuta jälleensyntymisopin kannattajien vihat. - ihmiset
täyttä potaskaa kirjoitti:
Keskeneräisten maailma? Millä tavalla keskeneräisten? Mitä ihmettä se tarkoittaa? Tarkoitatko sitä kuollaan ja syntyillään ja kuollaan ja syntyillään ja sitten joidenkin miljoonien vuosien päästä ollaan valmiita kun on opittu tarpeeksi? Jos tätä tarkoitat niin se vain on satua, lasten mielikuvitusta, ei mitään muuta.
Mitä tarkoitat sillä että olisi tärkeää ettei likaisi itseään tähän saastaan? Tähän elämiseenkö? Siihen että me todellakin ollaan täällä maapallolla? Pitäisikö enemmän ajatella tuota elämien välistä satua? Miten sellaista voisi ajatella mitä ei ole ja jopa keskittää voimansa sellaiseen.
Jälleensyntymistarinat ovat kaikki ihan puppua. Ne ovat harhaisen ihmisen illuusiota ihan samalla tavalla kuin lentävät norsutkin. Tämän kirjoitukseni takia uskoontulleet saavat taas jossakin vaiheessa tuta jälleensyntymisopin kannattajien vihat.jotka ei usko kehitykseen. Oli sitten ateisti tai uskova.
Kehitys on tie jumaluuteen. Sadan vuoden päästä ihmiset nauraa teille, jotka ette usko kehitykseen. Sehän ON itsestäänselvää!
Pitäs melkeen ottaa pois tollasilta nää tietokoneetkin... - sääli itseäsi
ihmiset kirjoitti:
jotka ei usko kehitykseen. Oli sitten ateisti tai uskova.
Kehitys on tie jumaluuteen. Sadan vuoden päästä ihmiset nauraa teille, jotka ette usko kehitykseen. Sehän ON itsestäänselvää!
Pitäs melkeen ottaa pois tollasilta nää tietokoneetkin...Ja norsut ne vaan lentelee....
Minä kyllä uskon kehitykseen, esim. tietokoneet ovat kehittyneet todella suotuisasti, aina vaan paremmiksi ja halvemmiksi.
Se että sinä elät vahvasti illuusiossa ei tee olotilastasi totta. Sinun kuvitelmasi ihmisen jatkuvasta kehityksestä on silkkaa harhaa eikä se tule koskaan todeksi.
On ihmisiä jotka uskovat että heidän hampaidenpaikoissaan on vakoilulaitteita, ja he uskovat siihen aivan täysillä. On ihmisiä jotka luulevat että vesilätäköissä on sukelluveneitä, ja he uskovat siihen aivan täysillä. Huomaatko viitteen jonka sinulle annoin?
Myös tälläisessa harhassa eläviä ihmisiä pystytään parantamaan. Aivot ovat sähkökemiallisia kokonaisuuksia ja jos siellä jotakin menee vikaan niin ihminen saattaa muuttua huomaamattaan. Vaikka toiset huomauttavat tästä hänen muuttuneesta olotilastaan jatkuvasti niin hän ei heitä usko.
Varsinkin nykyaikana elämänrytmi on niin ahdistava että moni ihminen hakee mielihyvää jopa itselleen tuhoisista asioista. Kerralla tälläiseen ei hypätä vaan tämä kaikki tapahtuu pikkuhiljaa huomaamattaan.
Kun puhutaan kuolemanjälkeisestä tilasta niin tarjolla on monia asioita. Ikävä kyllä jällensyntymisoppi on väärä. Kun teillä on vielä mahdollisuus ajatella asioita niin ajatelkaa itsenne pois jälleensyntymisopista. Kyseenalaistakaa tämä oppi ja varsinkin itse keksityt asiat hylätkää välittömästi. Tämän kaiken kirjoitin vain teidän itsenne ja niiden puolesta jotka saattaisivat teitä uskoa. - mikä on todellisuus
sääli itseäsi kirjoitti:
Ja norsut ne vaan lentelee....
Minä kyllä uskon kehitykseen, esim. tietokoneet ovat kehittyneet todella suotuisasti, aina vaan paremmiksi ja halvemmiksi.
Se että sinä elät vahvasti illuusiossa ei tee olotilastasi totta. Sinun kuvitelmasi ihmisen jatkuvasta kehityksestä on silkkaa harhaa eikä se tule koskaan todeksi.
On ihmisiä jotka uskovat että heidän hampaidenpaikoissaan on vakoilulaitteita, ja he uskovat siihen aivan täysillä. On ihmisiä jotka luulevat että vesilätäköissä on sukelluveneitä, ja he uskovat siihen aivan täysillä. Huomaatko viitteen jonka sinulle annoin?
Myös tälläisessa harhassa eläviä ihmisiä pystytään parantamaan. Aivot ovat sähkökemiallisia kokonaisuuksia ja jos siellä jotakin menee vikaan niin ihminen saattaa muuttua huomaamattaan. Vaikka toiset huomauttavat tästä hänen muuttuneesta olotilastaan jatkuvasti niin hän ei heitä usko.
Varsinkin nykyaikana elämänrytmi on niin ahdistava että moni ihminen hakee mielihyvää jopa itselleen tuhoisista asioista. Kerralla tälläiseen ei hypätä vaan tämä kaikki tapahtuu pikkuhiljaa huomaamattaan.
Kun puhutaan kuolemanjälkeisestä tilasta niin tarjolla on monia asioita. Ikävä kyllä jällensyntymisoppi on väärä. Kun teillä on vielä mahdollisuus ajatella asioita niin ajatelkaa itsenne pois jälleensyntymisopista. Kyseenalaistakaa tämä oppi ja varsinkin itse keksityt asiat hylätkää välittömästi. Tämän kaiken kirjoitin vain teidän itsenne ja niiden puolesta jotka saattaisivat teitä uskoa.kuoleman jälkeen?
Jälleensyntymisoppi ja karma vain sattuvat toimimaan kohtuullisen hyvin näissä olosuhteissa. Ne selittävät sen miksi elämä on sellaista kuin se on. Jopa korkea-arvoinen piispa on joskus myöntänyt tämän asian. Hän on sanonut jotenkin" Reinkarnatiousko kyllä selittää maailman sekä tunteen, että järjen tyydyttäen, mutta hän ei voi millään sellaiseen uskoa"
Mäkin toki haluaisin uskoa johonkin "simppelinpään". Ei ole kiva kun paskaa sataa päälle ja pitäs vaan uskoa, että sattumaahan tää kaikki vaan on, tyydy siihen!
Ei saamari voi olla mitään sattumaa se, että jollakin on hyvä elämä ja jollakin taas kurja elämä. Ainoastaan karma voi selittää tämän asian järjellisesti. Jumalahan ei pelaa noppaa ihmisten kohtaloilla.
Mutta on se helvetin hyvä, että on kaltaisiasi ihmisiä, joiden illuusiona on toisten illuusioiden luuleminen.
Ja norsutkin muuten lentää kun kehitys oikein kehittyy... - zigi
ihmiset kirjoitti:
jotka ei usko kehitykseen. Oli sitten ateisti tai uskova.
Kehitys on tie jumaluuteen. Sadan vuoden päästä ihmiset nauraa teille, jotka ette usko kehitykseen. Sehän ON itsestäänselvää!
Pitäs melkeen ottaa pois tollasilta nää tietokoneetkin...Missähän näkyy niinkun kehitystä, kun maailma menee koko ajan sekopäisemmäksi, siis ihmiset.
Kehitystä tapahtuu mutta pahuuteen ja rappeutumiseen, jos se nyt on sitten kehitystä:( - uskovan näkemys
zigi kirjoitti:
Missähän näkyy niinkun kehitystä, kun maailma menee koko ajan sekopäisemmäksi, siis ihmiset.
Kehitystä tapahtuu mutta pahuuteen ja rappeutumiseen, jos se nyt on sitten kehitystä:(Halutaan nähdä maailmanlopun meininkiä kaikkialla.
Tutustuppa hiukan historiaan. On taikauskoa, hirveitä tauteja, sotaa, nälänhätää ja vaikka mitä. Taikausko ehkä kuitenkin se kaikkein kauhein asia. Vain sata vuotta sitten tiedemiehet eivät uskaltaneet kertoa löydöksistään jos ne olivat ristiriidassa Raamatun kanssa.
Ja llman nykylääketiedettä minäkin olisin jo kuollut. Tulevaisuudessa esim. sokeus voidaan parantaa. Lapsikuolleisuuskin oli vielä reilu sata vuotta sitten Suomessa aika huima.
Maailmassa on tietenkin vielä paljon parannettavaa. Mielestäni osoittaa kyllä aikamoista ymmäretämättömyyttä asioista jos väittää, että asiat menisivät kokoajan vain huonompaan suuntaan. Tietenkin aivan ymmärrettävää jos on sekaisin Raamatun maailmanloppu jutuista. - sappua
zigi kirjoitti:
Missähän näkyy niinkun kehitystä, kun maailma menee koko ajan sekopäisemmäksi, siis ihmiset.
Kehitystä tapahtuu mutta pahuuteen ja rappeutumiseen, jos se nyt on sitten kehitystä:(Hyvät ja kehityskelpoiset jättävät tämän maailman, kehityskyvyttömät jatkavat päänsä seinään hakkaamista. Lopulta kaikki kuitenkin valitsevat oikean tien, sillä kuka nyt kestäisi jatkuvaa itsensä kiusaamista.
- kirjoittelet
Oikeassa olet. Joku tuossa vastailee sinulle otsikolla "oppimassa ollaan" mutta ainakin kun seuraa tämän palstan "oppijoita" niin voi sanoa että heidän oppinsa on mennyt kankkulan kaivoon. Mitähän ihmettä hekin ovat oppimassa kun se näkyy vain tyhmyytenä.
Kerta täällä vaan eletään.- mielipide.
Kerran täällä vain eletään - TÄSSÄ MUODOSSA.
Itse uskon jälleensyntymiseen. - sappua
mielipide. kirjoitti:
Kerran täällä vain eletään - TÄSSÄ MUODOSSA.
Itse uskon jälleensyntymiseen.Sielu saa aina sellaiset uudet vaatteet joita vahvistumisemme edellyttää.
Lihallisuuden ja hengellisyyden ristiriita päättyy lopulta hengen voittoon. Ei kukaan jaksa taistella loputtomasti totuutta vastaan vaikka totuus itse ei taistelisikaan.
Eli, viisas ei hakkaa päätään jatkuvasti seinään, koska viisas on oppinut. - vahvistuu
sappua kirjoitti:
Sielu saa aina sellaiset uudet vaatteet joita vahvistumisemme edellyttää.
Lihallisuuden ja hengellisyyden ristiriita päättyy lopulta hengen voittoon. Ei kukaan jaksa taistella loputtomasti totuutta vastaan vaikka totuus itse ei taistelisikaan.
Eli, viisas ei hakkaa päätään jatkuvasti seinään, koska viisas on oppinut.monielämässä? Miksi ihmisen pitää vahvistua? Mihin, mitä varten ihminen vahvistuu?
Oletko valinnut koskaan sellaista elämää, jossa sinua on kidutettu, raiskattu, silvottu tai olisit itse tekojen tekijä?
Miten pahantekijä vahvistuu pahoja tekoja tekemällä? - sappua
vahvistuu kirjoitti:
monielämässä? Miksi ihmisen pitää vahvistua? Mihin, mitä varten ihminen vahvistuu?
Oletko valinnut koskaan sellaista elämää, jossa sinua on kidutettu, raiskattu, silvottu tai olisit itse tekojen tekijä?
Miten pahantekijä vahvistuu pahoja tekoja tekemällä?Vahva sielu ei enää mene mukaan pahuuden houkutuksiin. Kokemus antaa sielulle lopulta täydellisen vahvuuden. Vahvat sielut eivät tule enää tänne aineellisuuden kouluun.
Vertaa raamatussakin mainittuun syntiinlankeemukseen.
- kuolematon sielu
takaisin tänne?
- Tähän tulee nimimerkki.
Ilmeisesti jälleensyntyjille ei opeteta kirjoittamisen taitoa. Mitä te siellä sitten opitte?
Otsikko ja nimimerkki eivät ole osa viestin lausetta. - Mummo maalta
Jos itse saan päättää en tule, mutta en mene vannomaan mitään. Useampia kertoja olen saanut kokemuksia erittäin upeasta paikasta, ehkä noin muutama tuhat kertaa tätä paikkaa hienommasta,ihanammasta, sinne haluaisin.
- kuolematon sielu
Mummo maalta kirjoitti:
Jos itse saan päättää en tule, mutta en mene vannomaan mitään. Useampia kertoja olen saanut kokemuksia erittäin upeasta paikasta, ehkä noin muutama tuhat kertaa tätä paikkaa hienommasta,ihanammasta, sinne haluaisin.
jo tehnyt kaikkesi ihmiskunnan ja planeettamme hyväksi?
Pääset sinne tietenkin, uskon kuitenkin että tuonpuoleisessa ei olla loputtomiin.
Työtä teemme täällä, paratiisissa ollaan lomalla.
- bolgrad**
on minut saanut uskomaan siihen, ettei tämä ole ainutkertainen elämä.
Lapsena puhuin paljon sodasta ja tiesin asioita, mitä ei edes perheeni tienyt.
Perheeni oli myös kaikkea muuta kuin jälleensyntymään uskovia. Meitä oli yli kymmenen lasta (uusperhe)ja minä yhteinen ja kuopus. Vanhempani aloitti yhteistä bisnestä niihin aikoihin ja vanhemmat sisareni hoiti minua (pääasiassa 16v. sisko) Meidän perheeseen ei mahtunut uskonasiat, karman lait, eikä edes sodan kauhut... arjessa oli tarpeeksi ajateltavaa.
sitten minä aloin kertomaan pommikoneista, miehistä, joilla on isot kepit mistä tulee tulta, lattialuukuista, valoista taivaalla, hälytysäänistä, ym. ja ikää oli alle 3v.
Muistan yhä nämä jutut ja paljon muutakin, kuin ne olisi oikeasti tapahtunut.
Tämä on saanut minut uskomaan!- onneksi..............
Onneksi suurin osa ei ole noin herkkäuskoisia.
Monilla on onneksi älliä. - kuolematon sielu
jotain noin kolmevuotiaana "kun vanha mies kuolee, siitä tulee enkeli ja sitten vauva"
- kuiolematon sielu
kuolematon sielu kirjoitti:
jotain noin kolmevuotiaana "kun vanha mies kuolee, siitä tulee enkeli ja sitten vauva"
vanha ihminen
- maristronautti
kuolematon sielu kirjoitti:
jotain noin kolmevuotiaana "kun vanha mies kuolee, siitä tulee enkeli ja sitten vauva"
Kirjoitin tämän toiseen ketjuun:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000042678952
Lapsilla näköjään juuri tuossa iässä herkkyys muistaa kehitystien kulku. - ja lätinää
maristronautti kirjoitti:
Kirjoitin tämän toiseen ketjuun:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000042678952
Lapsilla näköjään juuri tuossa iässä herkkyys muistaa kehitystien kulku.Aikuiset ihmiset uskovat vauvojen jorinoita. Onhan se jo pitkään nähty millä "tasolla" te olette mutta että tälläistä.......
Ei kai voi muuta kuin nauraa ja toivoa että ihmisten älykkyystaso ei ole pahasti rapistumassa. - indigopoikako?
kuolematon sielu kirjoitti:
jotain noin kolmevuotiaana "kun vanha mies kuolee, siitä tulee enkeli ja sitten vauva"
No nyt varmaan sitten kuvittelet että poikasi on ylemmällä tasolla kuin sinä. Vai mitä nämä kehittymiset teillä olikaan.....
Ei muuten kannata julkisesti puhua mitään ettei tuu pehmustettu auto hakemaan..... - maristronautti
ja lätinää kirjoitti:
Aikuiset ihmiset uskovat vauvojen jorinoita. Onhan se jo pitkään nähty millä "tasolla" te olette mutta että tälläistä.......
Ei kai voi muuta kuin nauraa ja toivoa että ihmisten älykkyystaso ei ole pahasti rapistumassa.Olet ilmeisesti kirjoittanut kaikki tämän ketjun negatiiviset viestit, ainakin energia on sama. Ei sulla varmaan ole kovin hyvä olla. Mutta kerro vastaus kysymykseen: Olenko mä tai joku muu täällä jotain velkaa sulle?
- niin on
maristronautti kirjoitti:
Olet ilmeisesti kirjoittanut kaikki tämän ketjun negatiiviset viestit, ainakin energia on sama. Ei sulla varmaan ole kovin hyvä olla. Mutta kerro vastaus kysymykseen: Olenko mä tai joku muu täällä jotain velkaa sulle?
Ihmettelen vaan kuinka harhassa te olette ja sinä käännät sen negatiiviseksi.
Mulla on hauska päivä. :-) - kuolematon sielu
indigopoikako? kirjoitti:
No nyt varmaan sitten kuvittelet että poikasi on ylemmällä tasolla kuin sinä. Vai mitä nämä kehittymiset teillä olikaan.....
Ei muuten kannata julkisesti puhua mitään ettei tuu pehmustettu auto hakemaan.....kylläpä te uskovaiset olette nykyjään perseelle ammuttuja karhuja. Sättimistä tulee joka pusikosta, mutta ymmärtäähän sen kun on jatkuvasti alakynnessä.
- puhun, en inise
kuolematon sielu kirjoitti:
kylläpä te uskovaiset olette nykyjään perseelle ammuttuja karhuja. Sättimistä tulee joka pusikosta, mutta ymmärtäähän sen kun on jatkuvasti alakynnessä.
Tässä on viestini johon vastasit:
"No nyt varmaan sitten kuvittelet että poikasi on ylemmällä tasolla kuin sinä. Vai mitä nämä kehittymiset teillä olikaan.....
Ei muuten kannata julkisesti puhua mitään ettei tuu pehmustettu auto hakemaan..... "
Mistä sait päähäsi että olen uskovainen? Viestissäni ei ole sellaista viitettä.
Miksi yleistät ne viestit joista et pidä uskovaisten tekemiksi?
Olisiko niin että sinä elät liiaksi tunteella? Ehkä harkintakykysi on heikentynyt ja kirjoitettu viesti muokkautuu mielessäsi ihan erillaiseksi kuin mitä se todellisuudessa on.
Tapahtuuko tälläistä usein? Todellisuus ja oma mielikuvitus sekoittuu.
Huomaatko kuinka otsikkosi on agressivinen? Etkö hallitse tunteitasi? Etkö pysty vastaamaan viesteihin sivistyneesti?
Onko niin että suurin osa informaatiosta jonka saat muokkautuu mielessäsi negatiiviseksi?
Olen saanut jälleensyntyjistä sellaisen mielikuvan että, ihminen kehittyy koko ajan. Kysyin onko poikasi nyt kehittyneempi (ylemmällä tasolla) kuin sinä? Mitä väärää näet siinä että minä kysyn sinulta jotakin siitä asiasta johon uskot? Onko kenties niin ettet oikeasti uskokaan jälleensyntymisoppiin? Ehkä olet luopumassa siitä ajattelumaailmasta ja mielesi panee vastaan. Senkö takia, mielen hämmenystilassa, vastasit minulle agressivisesti?
Tuntuuko sinusta että muut ihmiset eivät ole hyväksyneet sinua. Usein sellainen ihminen on agressivinen ja tasapainoittaakseen tilaansa vähättelee muita. Se oli helposti luettavissa otsikosta.
Mutta kyllä se elämä "suttaantuu", tärkeitä on elää nyt eikä säästää sitä kuoleman jälkeen. Silloin se voi olla liian myöhäistä.
Vihjeeni pehmustetusta autosta ei tietenkään vastaa nykytodellisuutta sillä nykyään vakavatkin mielenhäiriöt hoidetaan avohoidolla. - kuolematon sielu
puhun, en inise kirjoitti:
Tässä on viestini johon vastasit:
"No nyt varmaan sitten kuvittelet että poikasi on ylemmällä tasolla kuin sinä. Vai mitä nämä kehittymiset teillä olikaan.....
Ei muuten kannata julkisesti puhua mitään ettei tuu pehmustettu auto hakemaan..... "
Mistä sait päähäsi että olen uskovainen? Viestissäni ei ole sellaista viitettä.
Miksi yleistät ne viestit joista et pidä uskovaisten tekemiksi?
Olisiko niin että sinä elät liiaksi tunteella? Ehkä harkintakykysi on heikentynyt ja kirjoitettu viesti muokkautuu mielessäsi ihan erillaiseksi kuin mitä se todellisuudessa on.
Tapahtuuko tälläistä usein? Todellisuus ja oma mielikuvitus sekoittuu.
Huomaatko kuinka otsikkosi on agressivinen? Etkö hallitse tunteitasi? Etkö pysty vastaamaan viesteihin sivistyneesti?
Onko niin että suurin osa informaatiosta jonka saat muokkautuu mielessäsi negatiiviseksi?
Olen saanut jälleensyntyjistä sellaisen mielikuvan että, ihminen kehittyy koko ajan. Kysyin onko poikasi nyt kehittyneempi (ylemmällä tasolla) kuin sinä? Mitä väärää näet siinä että minä kysyn sinulta jotakin siitä asiasta johon uskot? Onko kenties niin ettet oikeasti uskokaan jälleensyntymisoppiin? Ehkä olet luopumassa siitä ajattelumaailmasta ja mielesi panee vastaan. Senkö takia, mielen hämmenystilassa, vastasit minulle agressivisesti?
Tuntuuko sinusta että muut ihmiset eivät ole hyväksyneet sinua. Usein sellainen ihminen on agressivinen ja tasapainoittaakseen tilaansa vähättelee muita. Se oli helposti luettavissa otsikosta.
Mutta kyllä se elämä "suttaantuu", tärkeitä on elää nyt eikä säästää sitä kuoleman jälkeen. Silloin se voi olla liian myöhäistä.
Vihjeeni pehmustetusta autosta ei tietenkään vastaa nykytodellisuutta sillä nykyään vakavatkin mielenhäiriöt hoidetaan avohoidolla.mukaista on kirjoitella täällä pysyvällä nimimerkillä. Keksitään yhdessä jos sinulla ei ole mielikuvitusta.
Jos poikani on ylemmällä tasolla niin sehän on hyvä että kehitystä tapahtuu,
ei siitä tarvitse ísää koppiautoilla uhkailla.
Sinun kirjoitustyylisi oli vain niin samankaltainen kuin uskovaisilla täällä tapaa olla. - -kö?
maristronautti kirjoitti:
Olet ilmeisesti kirjoittanut kaikki tämän ketjun negatiiviset viestit, ainakin energia on sama. Ei sulla varmaan ole kovin hyvä olla. Mutta kerro vastaus kysymykseen: Olenko mä tai joku muu täällä jotain velkaa sulle?
Sivusta heitän:
"Olenko mä tai joku muu täällä jotain velkaa sulle?"
Mitäs velan maksua sinä penäät, jos teidän huisinhassuja uskomuksia vähän tönäisee?
Onhan näillä keskusteluilla myös se ulottuvuus, että kykenee uskomuksiaan puolustamaan ja osoittamaan niiden uskottavuus. - kuolematon sielu
kuolematon sielu kirjoitti:
mukaista on kirjoitella täällä pysyvällä nimimerkillä. Keksitään yhdessä jos sinulla ei ole mielikuvitusta.
Jos poikani on ylemmällä tasolla niin sehän on hyvä että kehitystä tapahtuu,
ei siitä tarvitse ísää koppiautoilla uhkailla.
Sinun kirjoitustyylisi oli vain niin samankaltainen kuin uskovaisilla täällä tapaa olla.jos kiinnostaa..
hän on todella fiksumpi kuin minä joka
en päässyt aikoinaan edes oppikouluun. - Kö? Kö?
-kö? kirjoitti:
Sivusta heitän:
"Olenko mä tai joku muu täällä jotain velkaa sulle?"
Mitäs velan maksua sinä penäät, jos teidän huisinhassuja uskomuksia vähän tönäisee?
Onhan näillä keskusteluilla myös se ulottuvuus, että kykenee uskomuksiaan puolustamaan ja osoittamaan niiden uskottavuus.Uskotko itse johonkin?
Vai oletko se kaikkein fiksuin, joka ei usko mihinkään, mikä on vain uskon varassa oleva? - huomautus.
kuolematon sielu kirjoitti:
mukaista on kirjoitella täällä pysyvällä nimimerkillä. Keksitään yhdessä jos sinulla ei ole mielikuvitusta.
Jos poikani on ylemmällä tasolla niin sehän on hyvä että kehitystä tapahtuu,
ei siitä tarvitse ísää koppiautoilla uhkailla.
Sinun kirjoitustyylisi oli vain niin samankaltainen kuin uskovaisilla täällä tapaa olla."Hyvien tapojen mukaista on kirjoitella täällä pysyvällä nimimerkillä".
Säännöt sanoo toista. Joten lopeta vetoaminen hyviin tapoihin, kun ei niitä löydy itseltäsikään kun uskovia halveeraat usein. Ja ei, uskovat ei halveeraa siten kuin eräät jälleensyntyjät. Sitä paitsi, miksi et siis kirjoittele pysyvällä nimimerkillä eetteri? Vai oliko ennen sitäkin joku toinen? Ei vois vähempää kiinnostaa, kunhan heitin esimerkkinä, miten omakaan käytöksesi ei yllä vaatimustasollesi. - kuolematon sielu
huomautus. kirjoitti:
"Hyvien tapojen mukaista on kirjoitella täällä pysyvällä nimimerkillä".
Säännöt sanoo toista. Joten lopeta vetoaminen hyviin tapoihin, kun ei niitä löydy itseltäsikään kun uskovia halveeraat usein. Ja ei, uskovat ei halveeraa siten kuin eräät jälleensyntyjät. Sitä paitsi, miksi et siis kirjoittele pysyvällä nimimerkillä eetteri? Vai oliko ennen sitäkin joku toinen? Ei vois vähempää kiinnostaa, kunhan heitin esimerkkinä, miten omakaan käytöksesi ei yllä vaatimustasollesi.päivässä nimimerkkiäni niinkuin uskovaiset.
Henkilökohtaisesti en ole ketään halveerannut, mitä nyt häntä sanoin "inisijäksi" kun hän ehdotti minulle koppiautokyytiä.
Kuinka paljon henkilökohtaista loanheittoa teiltä löytyykään, kysy vaikka Arittalta tai Bolgradilta.
Minuakin on loattu täällä oikein jeesus kaverina ja kaiveltu vanhoja juttuja niinkuin ameriikan vaalikampanjassa.
Joten ne niistä hyvistä tavoista. - kuolematon sielu
kuolematon sielu kirjoitti:
päivässä nimimerkkiäni niinkuin uskovaiset.
Henkilökohtaisesti en ole ketään halveerannut, mitä nyt häntä sanoin "inisijäksi" kun hän ehdotti minulle koppiautokyytiä.
Kuinka paljon henkilökohtaista loanheittoa teiltä löytyykään, kysy vaikka Arittalta tai Bolgradilta.
Minuakin on loattu täällä oikein jeesus kaverina ja kaiveltu vanhoja juttuja niinkuin ameriikan vaalikampanjassa.
Joten ne niistä hyvistä tavoista.jos kaikilla olisi pysyvä nimimerkki niin oppisimme toisemme tuntemaan ja näin erottamaan uskovaiset, inkarnaattorit, ateistit, "tapauskovaiset" ym.
- taju
kuolematon sielu kirjoitti:
päivässä nimimerkkiäni niinkuin uskovaiset.
Henkilökohtaisesti en ole ketään halveerannut, mitä nyt häntä sanoin "inisijäksi" kun hän ehdotti minulle koppiautokyytiä.
Kuinka paljon henkilökohtaista loanheittoa teiltä löytyykään, kysy vaikka Arittalta tai Bolgradilta.
Minuakin on loattu täällä oikein jeesus kaverina ja kaiveltu vanhoja juttuja niinkuin ameriikan vaalikampanjassa.
Joten ne niistä hyvistä tavoista.Nikittä kirjoittelu ei tarkoita nikin vaihtamista kymmeniä kertoja. Sinulla tuppaa tuo todellisuus usein nuljahtelemaan eli suurentelet asioita ronskilla kädellä. Sekin kertoo jotain uskomustesi totuusarvosta.
Miksi te hermostutte, kun teidän ristiriitaisia juttujanne osoittaa? Eikö uskomuksenne olekaan vahvoja että ne kestäisi kritiikin? Keskusteluun kuuluu myös uskomusten puolustelu rehellisesti, ei peitellen omia sanomisiaan hyökkäämällä vastapuolen kimppuun syyttämällä loanheittämisestä. Loan alkuperähän on teidän ristiriitaiset kirjoitukset, höh. - kuolematon sielu
taju kirjoitti:
Nikittä kirjoittelu ei tarkoita nikin vaihtamista kymmeniä kertoja. Sinulla tuppaa tuo todellisuus usein nuljahtelemaan eli suurentelet asioita ronskilla kädellä. Sekin kertoo jotain uskomustesi totuusarvosta.
Miksi te hermostutte, kun teidän ristiriitaisia juttujanne osoittaa? Eikö uskomuksenne olekaan vahvoja että ne kestäisi kritiikin? Keskusteluun kuuluu myös uskomusten puolustelu rehellisesti, ei peitellen omia sanomisiaan hyökkäämällä vastapuolen kimppuun syyttämällä loanheittämisestä. Loan alkuperähän on teidän ristiriitaiset kirjoitukset, höh.no on ne tietenkin ristiriidassa teidän oppienne kanssa.
Uskomusteni totuusarvo, on sama kuin 70 % maapallon väestöstä eli uskon kuolemanjälkeiseen elämään.
Eikö me sitten saataisi puolustaa jälleensyntyymisoppia niinkuin te uskovaiset puolustatte verisesti omaa oppianne.
Missä minä olen peitellyt omia sanojani ja se on loanheittoa varmasti kun kaivellaan vanhoja juttuja arkistoista.
"Kymmenellä kerralla" tarkoitin useita kertoja, se oli suurentelua. - maristronautti
-kö? kirjoitti:
Sivusta heitän:
"Olenko mä tai joku muu täällä jotain velkaa sulle?"
Mitäs velan maksua sinä penäät, jos teidän huisinhassuja uskomuksia vähän tönäisee?
Onhan näillä keskusteluilla myös se ulottuvuus, että kykenee uskomuksiaan puolustamaan ja osoittamaan niiden uskottavuus.Ei mieli mykkyrällä ole, onneksi. Mutta jos ihminen nälväisee jokaiseen kommenttiin ivallisesti tai tuomiten vaivautumatta kuitenkaan kertomaan omaa näkemystään asiasta, tulee väkisinkin mieleen, että onkohan hampaankoloon jäänyt jotain vai onko tämä vain kyseisen ihmisen tapa huvittaa itseään? Siksi kysyin, en muuten saanut vastausta =O
- tulkintaa..
kuolematon sielu kirjoitti:
no on ne tietenkin ristiriidassa teidän oppienne kanssa.
Uskomusteni totuusarvo, on sama kuin 70 % maapallon väestöstä eli uskon kuolemanjälkeiseen elämään.
Eikö me sitten saataisi puolustaa jälleensyntyymisoppia niinkuin te uskovaiset puolustatte verisesti omaa oppianne.
Missä minä olen peitellyt omia sanojani ja se on loanheittoa varmasti kun kaivellaan vanhoja juttuja arkistoista.
"Kymmenellä kerralla" tarkoitin useita kertoja, se oli suurentelua.Tulkitset taas väärin, en tarkoita tuota mitä selität. Ristiriitaisuudella en suinkaan tarkoita ristiriitaa 'meidän' oppien kanssa, vaan sitä että sanot jossain toisessa ketjussa toista ja toisessa jotain muuta. Ja sen esiintuominen ei ole loan heittoa, vaan jotta lukijat voivat muodostaa rehellisesti omat käsityksensä eri uskomuksista. Totuudestahan jokainen älyllisesti rehellinen on kiinnostunut.
"Uskomusteni totuusarvo, on sama kuin 70 % maapallon väestöstä eli uskon kuolemanjälkeiseen elämään."
Totuusarvo ei määrity yleisyydellä. Eikä varsinkaan kun väite on tyypillisen perätöntä newage-mutua:
Ilmiselvästi olet luvun napannut Esko Mustosen kirjasta 'Jälleensyntymä ja karman laki', jossa jälleensyntymään uskovien luku kasvaa kirjan edetessä. Sivulla 11 uskovia on maailman väestöstä "runsaasti yli puolet", sivulla 38 lähes kaksikolmasosaa ja sivulla 179 jo lähes 70 prosenttia. Että siinä sitä totuusarvoa.
Kun kristittyjä ja muslimeita on yhteensä yli puolet maailman väestöstä, niin jälleensyntymiseen uskovia ei voi olla 70 prosenttia. Luultavasti kolmannes on lähempänä totuutta.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/8C64480F504808C9C225757400446E78?OpenDocument&lang=FI
Mikä ihme teidän tulkinnoissanne oikein mättää, kun ette osaa lukea selvää tekstiä! Etkä ole ainoa, joka ei osaa lukea viestien sisältöä. Kirjoitin näin:
"Miksi te hermostutte, kun teidän ristiriitaisia juttujanne osoittaa? Eikö uskomuksenne olekaan vahvoja että ne kestäisi kritiikin? Keskusteluun kuuluu myös uskomusten puolustelu rehellisesti, ei peitellen omia sanomisiaan hyökkäämällä vastapuolen kimppuun syyttämällä loanheittämisestä. Loan alkuperähän on teidän ristiriitaiset kirjoitukset, höh."
Missä tuossa sanon ettette saisi puolustella käsityksiänne? Päinvastoin, juuri perusteluja penään!! Lukemista ja lukemisen sisäistämistä voi opiskella ilman koulujakin, ja koko elämän ajan. Että ei muuta kuin hieman hillintää kuohahtelevaan mieleen, mietintämyssy päähän, viestien lukemista useaan kertaan ennen kuin vastaa ja tarkkuutta sanavalintoihin!
"puolustatte verisesti omaa oppianne"
Taas suurentelet. Kenenkään en ole nähnyt puolustavan kristinuskoa verisesti.
Toivottavasti et jatka taas vänkäämällä asioita suurennellen päinvastaiseen... - kuolematon sielu
tulkintaa.. kirjoitti:
Tulkitset taas väärin, en tarkoita tuota mitä selität. Ristiriitaisuudella en suinkaan tarkoita ristiriitaa 'meidän' oppien kanssa, vaan sitä että sanot jossain toisessa ketjussa toista ja toisessa jotain muuta. Ja sen esiintuominen ei ole loan heittoa, vaan jotta lukijat voivat muodostaa rehellisesti omat käsityksensä eri uskomuksista. Totuudestahan jokainen älyllisesti rehellinen on kiinnostunut.
"Uskomusteni totuusarvo, on sama kuin 70 % maapallon väestöstä eli uskon kuolemanjälkeiseen elämään."
Totuusarvo ei määrity yleisyydellä. Eikä varsinkaan kun väite on tyypillisen perätöntä newage-mutua:
Ilmiselvästi olet luvun napannut Esko Mustosen kirjasta 'Jälleensyntymä ja karman laki', jossa jälleensyntymään uskovien luku kasvaa kirjan edetessä. Sivulla 11 uskovia on maailman väestöstä "runsaasti yli puolet", sivulla 38 lähes kaksikolmasosaa ja sivulla 179 jo lähes 70 prosenttia. Että siinä sitä totuusarvoa.
Kun kristittyjä ja muslimeita on yhteensä yli puolet maailman väestöstä, niin jälleensyntymiseen uskovia ei voi olla 70 prosenttia. Luultavasti kolmannes on lähempänä totuutta.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/8C64480F504808C9C225757400446E78?OpenDocument&lang=FI
Mikä ihme teidän tulkinnoissanne oikein mättää, kun ette osaa lukea selvää tekstiä! Etkä ole ainoa, joka ei osaa lukea viestien sisältöä. Kirjoitin näin:
"Miksi te hermostutte, kun teidän ristiriitaisia juttujanne osoittaa? Eikö uskomuksenne olekaan vahvoja että ne kestäisi kritiikin? Keskusteluun kuuluu myös uskomusten puolustelu rehellisesti, ei peitellen omia sanomisiaan hyökkäämällä vastapuolen kimppuun syyttämällä loanheittämisestä. Loan alkuperähän on teidän ristiriitaiset kirjoitukset, höh."
Missä tuossa sanon ettette saisi puolustella käsityksiänne? Päinvastoin, juuri perusteluja penään!! Lukemista ja lukemisen sisäistämistä voi opiskella ilman koulujakin, ja koko elämän ajan. Että ei muuta kuin hieman hillintää kuohahtelevaan mieleen, mietintämyssy päähän, viestien lukemista useaan kertaan ennen kuin vastaa ja tarkkuutta sanavalintoihin!
"puolustatte verisesti omaa oppianne"
Taas suurentelet. Kenenkään en ole nähnyt puolustavan kristinuskoa verisesti.
Toivottavasti et jatka taas vänkäämällä asioita suurennellen päinvastaiseen...On se loanheittoa ameriikan malliin jos kaivellaan vanhoja suomi24 arkistoja ja yritetään niillä "loata " vastapuolta.
Ja vielä Jeesus kaverina. Usko jo, näin on käynyt.
Varmasti yli 70 % uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, siinä on myös suurin osa kristityistä.
Näyttää sinua kuitenkin rajatiedon asiat kiinnostavan kun olet lukenut Mustosen kirjan.
Lue Leo Näreahon "Jälleensyntyminen myös".
Newagesta en tiedä, olen vain kiinnostunut Karmasta ja Jälleensyntymisestä.
No mitä ristiriitaista on sitten em. asioissa, onhan raamatussakin ristiriitaisuuksia?
Kyllä te uskovaiset täällä kimppuun hyökkäätte,
tässäkin aloituksessa kerroin pienen poikani juttuja ja kaveri alkoi uhkailemaan pehmustetulla autolla. Lue ite tarkemmin kirjoituksiani. Kysyppä Arittalta tai Bolgradilta ketkä täällä kimppuun hyökkäävät.
Eräs teikäläisitä toivoo jopa porttikieltoa Arittalle tässäkin aloituksessa. Eikö se ole käsityksien esilletuonnin estämistä?
Kyllä jälleensyntymistieto kestää kritiikin, tälläkin forumilla suurin osa keskustelijoista uskoo jälleensyntymiseen.
Penäät perusteluja, niitä saat kun seuraat mitä meillä inkarnaattoreilla on sanottavaa täällä.
Kysele sitten.
Verisellä puolustamisella en tarkoittanut sitä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Minä puolustan "verisesti" luonnonlakia ja jälleensyntymistä.
En minä yleensä kuohahtele, jos näin käy niin kaduttaa jälkeenpäin. Ja pusikosta huutelu ei ole reilua.
Jatkan minä, teidän uskovaisten kanssa on kiva vängätä. - Aritta
kuolematon sielu kirjoitti:
On se loanheittoa ameriikan malliin jos kaivellaan vanhoja suomi24 arkistoja ja yritetään niillä "loata " vastapuolta.
Ja vielä Jeesus kaverina. Usko jo, näin on käynyt.
Varmasti yli 70 % uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, siinä on myös suurin osa kristityistä.
Näyttää sinua kuitenkin rajatiedon asiat kiinnostavan kun olet lukenut Mustosen kirjan.
Lue Leo Näreahon "Jälleensyntyminen myös".
Newagesta en tiedä, olen vain kiinnostunut Karmasta ja Jälleensyntymisestä.
No mitä ristiriitaista on sitten em. asioissa, onhan raamatussakin ristiriitaisuuksia?
Kyllä te uskovaiset täällä kimppuun hyökkäätte,
tässäkin aloituksessa kerroin pienen poikani juttuja ja kaveri alkoi uhkailemaan pehmustetulla autolla. Lue ite tarkemmin kirjoituksiani. Kysyppä Arittalta tai Bolgradilta ketkä täällä kimppuun hyökkäävät.
Eräs teikäläisitä toivoo jopa porttikieltoa Arittalle tässäkin aloituksessa. Eikö se ole käsityksien esilletuonnin estämistä?
Kyllä jälleensyntymistieto kestää kritiikin, tälläkin forumilla suurin osa keskustelijoista uskoo jälleensyntymiseen.
Penäät perusteluja, niitä saat kun seuraat mitä meillä inkarnaattoreilla on sanottavaa täällä.
Kysele sitten.
Verisellä puolustamisella en tarkoittanut sitä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Minä puolustan "verisesti" luonnonlakia ja jälleensyntymistä.
En minä yleensä kuohahtele, jos näin käy niin kaduttaa jälkeenpäin. Ja pusikosta huutelu ei ole reilua.
Jatkan minä, teidän uskovaisten kanssa on kiva vängätä.että keskutstelet nyt Deltan kanssa ja hänellä ei ole mitään hyvää sanottavaa meikäläisestä. :-)
- tee jotakin järkevää
Aritta kirjoitti:
että keskutstelet nyt Deltan kanssa ja hänellä ei ole mitään hyvää sanottavaa meikäläisestä. :-)
Ihan kuin 5-vuotiaan suusta.
Miten ihmeessä edes liityt tuohon ketjuun?
Tee jotakin järkevää joskus. - Aritta
tee jotakin järkevää kirjoitti:
Ihan kuin 5-vuotiaan suusta.
Miten ihmeessä edes liityt tuohon ketjuun?
Tee jotakin järkevää joskus.Eli kommentti. Ja tietenkin sinäkin saat kommentoida kommenttiani niin kuin haluat. :-)
- kuolematon sielu
Aritta kirjoitti:
että keskutstelet nyt Deltan kanssa ja hänellä ei ole mitään hyvää sanottavaa meikäläisestä. :-)
vähän jähyttelemään hangille.
- Aritta
kuolematon sielu kirjoitti:
vähän jähyttelemään hangille.
tuli lunta eilen ja tänään se sulaa pois. Luvattiin kuutta astetta lämmintä. :-)
- Aritta
haluat tulla takaisin. Niin me kaikki teemme vaikka täällä ollessamme kyllästymmekin välillä täydellisesti tähän elämään. :-)
- ymmälläni
Mikset sinä saa porttikieltoa tälle palstalle?
- maristronautti
ymmälläni kirjoitti:
Mikset sinä saa porttikieltoa tälle palstalle?
kiukkupäivä täällä on menossa? Rauhotutaanpas nyt.
- kuolematon sielu
kun kapinoidaan omia valintoja vastaan.
Kun ymmärtää karman lain niin huomaa elämänsä tarkoituksen. - täällä ainakaan
maristronautti kirjoitti:
kiukkupäivä täällä on menossa? Rauhotutaanpas nyt.
Ailahtelevaisena naisena et varmaan huomannut että kirjoitin olevani ymmälläni, en kiukuissani.
Vaihdevuodetko vai mitkä estävät luetun sanan ymmärtämisen?
Haetko elämällesi ehkä myyteeriselityksiä jälleensyntymisestä? Johtuuko tämäkin näistä kuuluisista naisten jutuista?
Kunhan "fysiikkasi" rauhoittuu et ehkä kaipaakaan mitään jälleensyntymisoppiharhaa. Tämä on varmasti vain muutaman vuoden vaihe elämässäsi.
Ethän kiukustunut? :-) - olihan meillä peruskoulu
kuolematon sielu kirjoitti:
kun kapinoidaan omia valintoja vastaan.
Kun ymmärtää karman lain niin huomaa elämänsä tarkoituksen.Näitkö sen pään irti vuolemisvideon joka täällä oli muutama päivä sitten?
Hänkö oli valinnut tälläisen kohtalon itselleen?
En kyllä tiedä kumpi on sairaampaa, se videolla esitetty tapahtuma vaiko sitten tuo satuilusi omista valinnoista.
Kun tässä elämässä kirjoitat soosia niin kirjoitatko karman mukaan ensi elämässä totta?
Olihan meillä peruskoulu, olihan? - kuolematon sielu
olihan meillä peruskoulu kirjoitti:
Näitkö sen pään irti vuolemisvideon joka täällä oli muutama päivä sitten?
Hänkö oli valinnut tälläisen kohtalon itselleen?
En kyllä tiedä kumpi on sairaampaa, se videolla esitetty tapahtuma vaiko sitten tuo satuilusi omista valinnoista.
Kun tässä elämässä kirjoitat soosia niin kirjoitatko karman mukaan ensi elämässä totta?
Olihan meillä peruskoulu, olihan?vain mieleltään sairaat ihmiset katsovat sellaisia videoita. Sinä sis katsoit. Halusit katsoa.
- että ahaa
kuolematon sielu kirjoitti:
vain mieleltään sairaat ihmiset katsovat sellaisia videoita. Sinä sis katsoit. Halusit katsoa.
Katsoin. Se oli todella järkyttävää ja kertoi sen alennustilan missä jotkut ihmiset ovat. Suorastaan matelevat.
Monesti ihminen ei halua kokea sellaista johon he eivät tiedä suhtautumistaan. Entä jos se (video) ei olisikaan järkyttänyt, jos se olisikin tuntunut vain siltä kuin olisi katsonut piirrettyjä?
Sellaiset ihmiset jotka etsivät tälläisiä videoita ja mielellään katsovat niitä voidaan kyllä luokittaa mieleltään häiriytyneiksi.
Huomaatko kuinka taitavasti kolmella lauseellasi sinä yrität tehdä minusta tälläisten videoitten katselijan? Tavallaan valehtelet minusta. Miksi?
Jo muutamista viesteistäsi olen havainnut sinusta että sinä tunnut olevan alemmudentuntoinen. Moni ihminen on. Sinulta puuttuu kunnioitus toista ihmistä kohtaan ja sinä alennat heidät suhteessa itseesi vähättelemällä heitä. Sekin on ihan normaalia. Et ole siis yksin. Vähättelemällä muita ihmisiä saa täytettyä omaa vajettaan. - kuolematon sielu
että ahaa kirjoitti:
Katsoin. Se oli todella järkyttävää ja kertoi sen alennustilan missä jotkut ihmiset ovat. Suorastaan matelevat.
Monesti ihminen ei halua kokea sellaista johon he eivät tiedä suhtautumistaan. Entä jos se (video) ei olisikaan järkyttänyt, jos se olisikin tuntunut vain siltä kuin olisi katsonut piirrettyjä?
Sellaiset ihmiset jotka etsivät tälläisiä videoita ja mielellään katsovat niitä voidaan kyllä luokittaa mieleltään häiriytyneiksi.
Huomaatko kuinka taitavasti kolmella lauseellasi sinä yrität tehdä minusta tälläisten videoitten katselijan? Tavallaan valehtelet minusta. Miksi?
Jo muutamista viesteistäsi olen havainnut sinusta että sinä tunnut olevan alemmudentuntoinen. Moni ihminen on. Sinulta puuttuu kunnioitus toista ihmistä kohtaan ja sinä alennat heidät suhteessa itseesi vähättelemällä heitä. Sekin on ihan normaalia. Et ole siis yksin. Vähättelemällä muita ihmisiä saa täytettyä omaa vajettaan.sanoin vähän pahasti,et sinäkään kovin kauniisti siinä edellisessä minusta kirjoittanut.
Uskon että haet enmmän kauniita ja hyviä asioita tulevaisuudessa. Ja niitä alkaa tulla automaattisesti. - muttei ollut
kuolematon sielu kirjoitti:
sanoin vähän pahasti,et sinäkään kovin kauniisti siinä edellisessä minusta kirjoittanut.
Uskon että haet enmmän kauniita ja hyviä asioita tulevaisuudessa. Ja niitä alkaa tulla automaattisesti.Kiitos. Erehtyväisiä ihmisiä me ollaan kaikki.
Ja kyllä, olet aivan oikeassa, haluan elämääni kauniita asioita ja tapahtumia ja suosin niitä. Ja niinhän se on että mitä katseellaan etsii niin niitä huomaa. Ihan kuin ne asiat tulisivat automaattisesti.
- maristronautti
Sielu ei ole niin kiinnostunut egomme mukavuudesta. Egohan on kiinnittynyt kulloiseenkin kehoon. Eikä ego halua epämukavuutta, vaan pyrkii kaihtamaan sitä. Sielu sensijaan haluaa kokemuksia. Kaikkia kokemuksia, riippumatta siitä, mitä egomme haluaa. Riippumatta siitä, kuinka paljon vihaamme tai rakastamme elämää ja maailmaa. Vasta kun kykenemme luopumaan kaikista pyyteistä, mitä meillä on, vasta kun olemme kokeneet ja oppineet kaiken, mitä ihmisessä voimme oppia, voimme siirtyä toisiin tehtäviin jossain muualla kuin ihmiskehossa. Eihän se todentotta ole aina mukavaa. Mutta se onkin yksi opittavista asioista. Ilo. Ja aito oikea ilo kumpuaa nöyryydestä elämää kohtaan. Olen itse syntynyt tähän elämään oppiakseni nöyryyttä, se on pääläksyni tällä kertaa. Olenkin aina kokenut olevani itseäni paremmassa seurassa. Olin sitten missä tahansa.
- egot kuolevat aina
Tämänkertainen persoona kuolee täysin. Se voi olla jopa täysin päinvaistainen maailmankatsomukseltaan seuraavassa jälleensyntymässä. Korkeampi Minä päättää, maallisella persoonalla ei ole päätäntävaltaa sen asioihin. Korkeampi Minä tahtoo kehitystä ja täydellistymistä kärsimyksen määrästä välittämättä.
- maristronautti
egot kuolevat aina kirjoitti:

oikeassa olet, mun mielestäni.
- ei ole jälleensyntymää
Ethän todella usko kirjoittamaasi?
Voin vain kuvitella mitä ammattilaiset sanoisivat "opeistasi". - vai vielä täällä
egot kuolevat aina kirjoitti:
Tämänkertainen persoona kuolee täysin. Se voi olla jopa täysin päinvaistainen maailmankatsomukseltaan seuraavassa jälleensyntymässä. Korkeampi Minä päättää, maallisella persoonalla ei ole päätäntävaltaa sen asioihin. Korkeampi Minä tahtoo kehitystä ja täydellistymistä kärsimyksen määrästä välittämättä.
Ehkei kannattaisi sinun ajatella elämää suurempia ajatuksia. Jospa käyttäisit aikasi paremmin esimerkiksi kutomalla tai autoa remppaamalla. Se tekisi aivoillekin ihan hyvää. Itsekin mieluummin teen jotakin kuin alan ajattelemaan hyperajatuksia jotka kuitenkaan eivät ole totta. Elämä on todellista, elä sitä äläkä jo tuonpuoleista.
- mikä minä
Selitä käsitteet:
-sielu
-ego
-korkeampi minä
-minä
-se kaikki, jonka voimme ihmisessä oppia
Mitä muita olemuspuolia ihmisessä on em. lisäksi? Missä muussa olomuodossa kuin ihmiskehossa ihminen voi elää? Mitä ihminen oppimastaan hyötyy, kun persoona kuolee totaalisesti olemattomiin ja seuraavassa elämässä ollaan ihan jotain muuta? Mihin kehitytään ja täydellistytään? - maristronautti
mikä minä kirjoitti:
Selitä käsitteet:
-sielu
-ego
-korkeampi minä
-minä
-se kaikki, jonka voimme ihmisessä oppia
Mitä muita olemuspuolia ihmisessä on em. lisäksi? Missä muussa olomuodossa kuin ihmiskehossa ihminen voi elää? Mitä ihminen oppimastaan hyötyy, kun persoona kuolee totaalisesti olemattomiin ja seuraavassa elämässä ollaan ihan jotain muuta? Mihin kehitytään ja täydellistytään?psykoanalyyttisen teorian isä Freud jakoi ihmisen psyyken kolmeen osaan.
Id=se, eli vietit
ego=minä, eli persoonamme, tietoinen tajuntamme
superego=yliminä, eli omatuntomme, arvomme, moraalimme, eettisyytemme. Superego hillitsee idiä, se ehkäisee estottoman mielihalujen toteuttamisen. Esimerkiksi humalassa superego ei toimi kunnolla. Defenssit eli puolustusmekanismit ovat egon eli minän käytössä. Defenssejä ovat mm. kieltäminen, hyökkääminen, pakeneminen, jopa ivallinen huumori on minän puolustusta. Ymmärsit tähän asti?
Sielu on minun maailmankatsomukseni mukaan ihmisen sisin olemus, kuolematon osa, joka on osa jumaluutta. Keho kaikkine psyyken osineen on sielun koti. Sielu on oppimassa ja kokemassa asioita kehittyäkseen. Uskon, että kaikella olevaisella on sielu. Mutta vasta ihmisessä sielun on mahdollista saavuttaa täysi tietoisuus, sillä ihminen on alati kehittyvä olento, kiitos verrattomien aivojen. Kehitymme ymmärrykseni mukaan täydelliseen rakkauteen, joka ei sisällä itsekkyyttä, pyyteitä, ironiaa ym. Kun olemme vapautuneet psyyken kahleista, emme kuule idin ääntä ja olemme luopuneet kaikista egon puolustusmekanismeista, olemme suorittaneet opintomme elämän koulussa. Ihminen kyllä hyötyy oppimastaan, sillä sielu muistaa ja tuo jokaiseen elämään mukaan oman ymmärryksensä. Olet varmaan tavannut joskus ihmisen, joka on täynnä hyväksyntää, ystävällisyyttä ja arvostusta sinua kohtaan, jonka katseesta loistaa ikiaikainen viisaus ja ilo? Jonka seurassa sinun ei tarvitse jännittää, vaan voit tuntea itsesi arvokkaaksi ihmiseksi? Silloin olet kohdannut todennäköisesti hyvin vanhan sielun, joka on jo kohta pääsemässä perille.
Mihin me lopulta päädymme? Sitä en tiedä. Tietääkö sitä kukaan? Itseäni viisaammat ovat kertoneet, että siirrymme toisiin tehtäviin, että kaikki ei suinkaan ole tässä ja tällä planeetalla. Mutta kuten sanoin, siitä minä en tiedä mitään. - uuiuiuik
maristronautti kirjoitti:
psykoanalyyttisen teorian isä Freud jakoi ihmisen psyyken kolmeen osaan.
Id=se, eli vietit
ego=minä, eli persoonamme, tietoinen tajuntamme
superego=yliminä, eli omatuntomme, arvomme, moraalimme, eettisyytemme. Superego hillitsee idiä, se ehkäisee estottoman mielihalujen toteuttamisen. Esimerkiksi humalassa superego ei toimi kunnolla. Defenssit eli puolustusmekanismit ovat egon eli minän käytössä. Defenssejä ovat mm. kieltäminen, hyökkääminen, pakeneminen, jopa ivallinen huumori on minän puolustusta. Ymmärsit tähän asti?
Sielu on minun maailmankatsomukseni mukaan ihmisen sisin olemus, kuolematon osa, joka on osa jumaluutta. Keho kaikkine psyyken osineen on sielun koti. Sielu on oppimassa ja kokemassa asioita kehittyäkseen. Uskon, että kaikella olevaisella on sielu. Mutta vasta ihmisessä sielun on mahdollista saavuttaa täysi tietoisuus, sillä ihminen on alati kehittyvä olento, kiitos verrattomien aivojen. Kehitymme ymmärrykseni mukaan täydelliseen rakkauteen, joka ei sisällä itsekkyyttä, pyyteitä, ironiaa ym. Kun olemme vapautuneet psyyken kahleista, emme kuule idin ääntä ja olemme luopuneet kaikista egon puolustusmekanismeista, olemme suorittaneet opintomme elämän koulussa. Ihminen kyllä hyötyy oppimastaan, sillä sielu muistaa ja tuo jokaiseen elämään mukaan oman ymmärryksensä. Olet varmaan tavannut joskus ihmisen, joka on täynnä hyväksyntää, ystävällisyyttä ja arvostusta sinua kohtaan, jonka katseesta loistaa ikiaikainen viisaus ja ilo? Jonka seurassa sinun ei tarvitse jännittää, vaan voit tuntea itsesi arvokkaaksi ihmiseksi? Silloin olet kohdannut todennäköisesti hyvin vanhan sielun, joka on jo kohta pääsemässä perille.
Mihin me lopulta päädymme? Sitä en tiedä. Tietääkö sitä kukaan? Itseäni viisaammat ovat kertoneet, että siirrymme toisiin tehtäviin, että kaikki ei suinkaan ole tässä ja tällä planeetalla. Mutta kuten sanoin, siitä minä en tiedä mitään.hän oli vaan yksi vajavainen juntti, niinkuin muutkin.
- maristronautti
uuiuiuik kirjoitti:
hän oli vaan yksi vajavainen juntti, niinkuin muutkin.
mutta onneksi sinä et ole! Kysehän on termeistä ja kun kerran käskettiin määrittelemään mm. ego, niin määrittelin. Onko tässä teoriassa jotain, jonka kanssa olet erimieltä? Mielihyväkeskushan ihmisen aivoissa on, se on todettu. Sitten meillä on tietoinen tajunta, ajattelu, vai mitä? Ja sitten meillä on arvomaailma, jonka kasvatus ja ympäristö hyvin pitkälle muokkaa, eikö? Täysin sama asia kuin Freudin tulkinta, hieman eri sanoin vain. Eli? Mikä oli se kohta, joka on sinun mielestäsi väärin?

että sielu vaikuttaa nimenomaan sen yliminän kautta, eli moraalin ja etiikan taso ja syvyys, ymmärryksen syvyys, on riippuvainen sielun kehityksen tasosta, eli sielun iästä. Tässä voisi esimerkkinä käyttää Kohlbergin portaita, moraalin eri tasoja. En jaksa niitä nyt selittää tässä, mutta googleta vaikka, eiköhän ne jostain löydy, ellei ole jo tuttua kauraa. Voisi ajatella, että vanha sielu yltää helposti sinne moraalin ylimmille portaille, kun nuorempi sielu on vielä kiinni ulkopuolisista auktoriteeteista.
- arjuuna

kun se tiedekkin on vain uskontojen ja aatteiden jatketta
tiedeusko ja ateismi on sammaa uskoa kuin kaikki muutkin uskot
atomipommin keksijää pidettiin älyllisesti nerona
mutta psykologisesti ottaen se on äärimmäistä typeryyttä
keksiä nyt ase jolla voidaan tuhota elämä koko maapallolta
tämä osoittaa että äly psykologiselle alueelle
ei saa aikaan muuta kuin kaaosta
äly on hyvä renki tekniikassa mutta henkisellä alueella se aihettaa kaaosta - maristronautti
arjuuna kirjoitti:
kun se tiedekkin on vain uskontojen ja aatteiden jatketta
tiedeusko ja ateismi on sammaa uskoa kuin kaikki muutkin uskot
atomipommin keksijää pidettiin älyllisesti nerona
mutta psykologisesti ottaen se on äärimmäistä typeryyttä
keksiä nyt ase jolla voidaan tuhota elämä koko maapallolta
tämä osoittaa että äly psykologiselle alueelle
ei saa aikaan muuta kuin kaaosta
äly on hyvä renki tekniikassa mutta henkisellä alueella se aihettaa kaaostaMutta pelkkä kylmä äly ilman syvempää ymmärrystä ja viisautta on tuhoavaa millä alueella tahansa. Esimerkkinä mainitsemasi atomipommit. Psykologian ymmärrys ehkä vaatiikin enemmän nimenomaan sitä viisautta, joka on eri asia kuin älykkyys. Viisaus on lähtöisin sielusta, äly aivoista, oisko se niin?
- pommi atomin
maristronautti kirjoitti:
Mutta pelkkä kylmä äly ilman syvempää ymmärrystä ja viisautta on tuhoavaa millä alueella tahansa. Esimerkkinä mainitsemasi atomipommit. Psykologian ymmärrys ehkä vaatiikin enemmän nimenomaan sitä viisautta, joka on eri asia kuin älykkyys. Viisaus on lähtöisin sielusta, äly aivoista, oisko se niin?
Atomiaika on vain yksi askel kehityksessä. Ihminen on nyt kykeneväinen tuhoamaan itsensä ja se laittaa ajattelun uusiksi. Eikä tuolta taivaalta tartte tulla kun yksi kunnon asteroidi niin se on game over. On niitä tullut ennenkin ja ne ovat vastanneet teholtaan satoja, jopa tuhansia atomipommeja.
Ja viisauskin tarkoittaa vain sitä, että älykkyyttä käytetään oikealla tavalla.
Elämme varsin jänniä aikoja. Tuhannen vuoden päästä meille ollaankin kateellisia! - arjuuna
pommi atomin kirjoitti:
Atomiaika on vain yksi askel kehityksessä. Ihminen on nyt kykeneväinen tuhoamaan itsensä ja se laittaa ajattelun uusiksi. Eikä tuolta taivaalta tartte tulla kun yksi kunnon asteroidi niin se on game over. On niitä tullut ennenkin ja ne ovat vastanneet teholtaan satoja, jopa tuhansia atomipommeja.
Ja viisauskin tarkoittaa vain sitä, että älykkyyttä käytetään oikealla tavalla.
Elämme varsin jänniä aikoja. Tuhannen vuoden päästä meille ollaankin kateellisia!jos viisaus päättäisi sen käytöstä niin se hävittäis ne välittömästi
ainoastaan ihmisen itsesuojeluvaisto on tähän asti estänyt sen käytön koska pommeja on myös vastapuolella
ihmisen psykologinen minä on ajatuksen luomus
ja se ei aikaansaa muuta kuin kaaosta ihmisessä ja yhteiskunnassa
ihmisen ns.psykologinen perimä on toisen hyväksikäyttö sekä taloudellisesti että henkisesti
vallanpitäjät yrittävät kakintavoin peittää tätä tosiasiaa ja se johtaa kaikenlaisiin ristiriitoihin ihmisyksilöissä sek yhteiskunnassa - monelta eri kantilta
arjuuna kirjoitti:
jos viisaus päättäisi sen käytöstä niin se hävittäis ne välittömästi
ainoastaan ihmisen itsesuojeluvaisto on tähän asti estänyt sen käytön koska pommeja on myös vastapuolella
ihmisen psykologinen minä on ajatuksen luomus
ja se ei aikaansaa muuta kuin kaaosta ihmisessä ja yhteiskunnassa
ihmisen ns.psykologinen perimä on toisen hyväksikäyttö sekä taloudellisesti että henkisesti
vallanpitäjät yrittävät kakintavoin peittää tätä tosiasiaa ja se johtaa kaikenlaisiin ristiriitoihin ihmisyksilöissä sek yhteiskunnassaAtomipommihan kehitettiin lopettamaan sota ja säästämään tavanomaisen sodankäynnin lisäuhrit ja se suunnitelma toimi. Mitäs jos natsit olis kehittäneet vastaavan pommin? Käsittääkseni he sitä yrittivätkin, mutta joku sakemanni ydinfyysikko oli tahallaan tai tahattomasti väittänyt Hitlerille ettei sellaista pommia voida tehdä.
Kyllä kaikessa tässä tuntuu jokin varsin viisas universaalisuunnitelma olevan takana. Pahaa sattuu mutta se nyös kehittää ihmistä ja uusii teknologiaa.
Ja maailma muutuu kun viisaita on riittävästi. Uskon siihen. Lapsistahan kaikki aina lähtee ja jos heitä sivistetään riittävästi jo varhaisessa vaiheessa niin he tulevat kyllä muuttamaan maailman.
Ja onhan maailmankaikkeus varsin väkivaltainen paikka ja tällainen hauras ja kaunis planeetta aina kovin ihmeellinen juttu kun galaksit vaan törmäilee ja supernovat räjähtelee. Joku äly selvästi ohjaakin kaikkea. Pidetään sitä sitten jumalana tai ihan minä tahansa.
Jännä sinänsä, että aikoinaan kuustakin ajateltiin, että sillä ei ole mitään virkaa. Se kun vaan möllöttää tossa maan kupeessa ja saa aikaan lähinnä vuorovesi-ilmiön. No, nyt tiedetään, että kuussa on paljon helium13 alkuainetta joka palaa puhtaasti ydinfyysiossa. Ei kestä enää aikaakaan kun kuusta aletaan tuoda tätä alkuainetta maahan fuusioreaktoreihin. Toinen uusi tieto taas kertoo auringon säteilytason olevan laskemassa mikä viilentää ilmastoa. Täällä Stadissakin on ollut pitkästä aikaa oikein kunnon talvi. Auringon säteilynhän tiedetään vaihtelevan. Näin meitä siis taidetaan varjella kosmisellakin tavalla. Raamatussakin on se jännä juttu missä Jumala lupaa olla hävittämättä kaupunkia jos sieltä vain löytyy kourallinenkin viisaita ihmisiä.
Ja vallankäyttäjäthän ovat aina olleet tuollaisia. Valtahan tunnetusti turmelee. Tarvitaankin ilmeisesti aivan uudenlaista henkisyyttä/hengellisyyttä että tyhminkin tajuaa. En näe sellaista kehitystä mitenkään mahdottomana. Haastehan se vaan on kaikille viisaillekin. - arjuuna
monelta eri kantilta kirjoitti:
Atomipommihan kehitettiin lopettamaan sota ja säästämään tavanomaisen sodankäynnin lisäuhrit ja se suunnitelma toimi. Mitäs jos natsit olis kehittäneet vastaavan pommin? Käsittääkseni he sitä yrittivätkin, mutta joku sakemanni ydinfyysikko oli tahallaan tai tahattomasti väittänyt Hitlerille ettei sellaista pommia voida tehdä.
Kyllä kaikessa tässä tuntuu jokin varsin viisas universaalisuunnitelma olevan takana. Pahaa sattuu mutta se nyös kehittää ihmistä ja uusii teknologiaa.
Ja maailma muutuu kun viisaita on riittävästi. Uskon siihen. Lapsistahan kaikki aina lähtee ja jos heitä sivistetään riittävästi jo varhaisessa vaiheessa niin he tulevat kyllä muuttamaan maailman.
Ja onhan maailmankaikkeus varsin väkivaltainen paikka ja tällainen hauras ja kaunis planeetta aina kovin ihmeellinen juttu kun galaksit vaan törmäilee ja supernovat räjähtelee. Joku äly selvästi ohjaakin kaikkea. Pidetään sitä sitten jumalana tai ihan minä tahansa.
Jännä sinänsä, että aikoinaan kuustakin ajateltiin, että sillä ei ole mitään virkaa. Se kun vaan möllöttää tossa maan kupeessa ja saa aikaan lähinnä vuorovesi-ilmiön. No, nyt tiedetään, että kuussa on paljon helium13 alkuainetta joka palaa puhtaasti ydinfyysiossa. Ei kestä enää aikaakaan kun kuusta aletaan tuoda tätä alkuainetta maahan fuusioreaktoreihin. Toinen uusi tieto taas kertoo auringon säteilytason olevan laskemassa mikä viilentää ilmastoa. Täällä Stadissakin on ollut pitkästä aikaa oikein kunnon talvi. Auringon säteilynhän tiedetään vaihtelevan. Näin meitä siis taidetaan varjella kosmisellakin tavalla. Raamatussakin on se jännä juttu missä Jumala lupaa olla hävittämättä kaupunkia jos sieltä vain löytyy kourallinenkin viisaita ihmisiä.
Ja vallankäyttäjäthän ovat aina olleet tuollaisia. Valtahan tunnetusti turmelee. Tarvitaankin ilmeisesti aivan uudenlaista henkisyyttä/hengellisyyttä että tyhminkin tajuaa. En näe sellaista kehitystä mitenkään mahdottomana. Haastehan se vaan on kaikille viisaillekin.oikein haastelet mutta ne ovat vain käsitteitä
joit on esitetty tuhansien vuosien ajan mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut ihmisen
henkisessä tasossa
kehitys pyörii kehää vaikka teknologian alueella
kehityksen vauhti on ollut kovaa
ei auta että toivotaan että syntyy viisait jotka pitävät ihmiskunnan järjestyksessä
kaikki johtuu siitä,että ihminen ei tunne itseään
eli alkujuuriaan
ihmisen mieli on paljon enemmän kuin sisältönsä
summa joka on ajatuksen luoma ajattelija
tuo ajattelija joka ajattelee luo kaiken kaaoksen maailmassa
tekniikassa ajatus on hyvä renki mutta psykologisella alueella se on huono isäntä
niinpä tuosta huonosta sännästä onpäästävä eroon
tahtomalla siitä ei pääse eroon koska ajatu on voimakkaapi kuin tahto
vain ymmärtämällä itsensä ja tuo tuhansien vuosien syitten ja seurausten ketju
jonka alainen ihminen on
silloin isäntä talossa vaihtuu ja syntyy ihmisiä
joiden aivoissa alkavat toimia nekin osat jotka eivät ole milloinkaan toimineet
yhteiskunta on sitä mitä yksilöt ovat
kun yksilö muuttuu muuttuu koko yhteiskunta - miksi ihmeessä
arjuuna kirjoitti:
oikein haastelet mutta ne ovat vain käsitteitä

kun yksilö muuttuu muuttuu koko yhteiskuntaajatuksista pitäisi päästä eroon?
Ei ole ihmisyyttä ilman ajatuksia. Ei mitään kehitystä, ei tekniikan kehitystä, ei mitään. Ei edes sitä psykologian kehitystä, jonka kehityksen avulla olemme päässeet mm. mielenterveyshoidoissa sairaiden maakuoppiin sulkemisilta.
Ilmaiset ajatuksesi kovin monimutkaisesti ja niistä kehkeytyy välillä aivan mahdottomia... - kehitys
arjuuna kirjoitti:
oikein haastelet mutta ne ovat vain käsitteitä
joit on esitetty tuhansien vuosien ajan mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut ihmisen
henkisessä tasossa
kehitys pyörii kehää vaikka teknologian alueella
kehityksen vauhti on ollut kovaa
ei auta että toivotaan että syntyy viisait jotka pitävät ihmiskunnan järjestyksessä
kaikki johtuu siitä,että ihminen ei tunne itseään
eli alkujuuriaan
ihmisen mieli on paljon enemmän kuin sisältönsä
summa joka on ajatuksen luoma ajattelija
tuo ajattelija joka ajattelee luo kaiken kaaoksen maailmassa
tekniikassa ajatus on hyvä renki mutta psykologisella alueella se on huono isäntä
niinpä tuosta huonosta sännästä onpäästävä eroon
tahtomalla siitä ei pääse eroon koska ajatu on voimakkaapi kuin tahto
vain ymmärtämällä itsensä ja tuo tuhansien vuosien syitten ja seurausten ketju
jonka alainen ihminen on
silloin isäntä talossa vaihtuu ja syntyy ihmisiä
joiden aivoissa alkavat toimia nekin osat jotka eivät ole milloinkaan toimineet
yhteiskunta on sitä mitä yksilöt ovat
kun yksilö muuttuu muuttuu koko yhteiskuntaon tarua ihmeellisempää!
Kaikki scifikin kalpenee tulevaisuuden rinnalla. Korkeaa henkisyyttähän on vaikeaa, jos ei suorastaan mahdotonta esittää. Tulevaisuuden ihmistä emme siis kykene vielä edes kunnolla näyttelemään.
Tietysti voidaan aina ajatella: "Ei mitään uutta auringon alla" mutta itse en kuitenkaan näe asiaa niin.
Kehityksen myötä ihmiset voivat paremmin toteuttaa itseään mikä on monen uuden innovaation perusta. Tulevaisuudessa pieni lapsikin voi ohjata elokuvan tai säveltää sinfonian, joka tulee olemaan hyvinkin arkipäiväistä elämää.
Ihmisaivot voidaan yhdistää uusiin nanotietokoneisiin, jolloin tajunta suorastaan "räjähtää". Puhumattakaan siitä, että pystymme elämään ikuisesti jatkuvasti kehoamme korjaamien nanobottien ansiosta. Tulevaisuuden ihmisen suuri kysymys kuuluukin: Koska haluan kuolla tai haluanko kuolla koskaan?
Voimme siis elää satoja, jopa tuhansia vuosia jos vain niin haluamme. - ...
egot kuolevat aina kirjoitti:
Tämänkertainen persoona kuolee täysin. Se voi olla jopa täysin päinvaistainen maailmankatsomukseltaan seuraavassa jälleensyntymässä. Korkeampi Minä päättää, maallisella persoonalla ei ole päätäntävaltaa sen asioihin. Korkeampi Minä tahtoo kehitystä ja täydellistymistä kärsimyksen määrästä välittämättä.
Ei kuole, kaikki muistot ja persoona säilyy muuttumattomana hengen kehityksessä.
- Aritta
egot kuolevat aina kirjoitti:
Tämänkertainen persoona kuolee täysin. Se voi olla jopa täysin päinvaistainen maailmankatsomukseltaan seuraavassa jälleensyntymässä. Korkeampi Minä päättää, maallisella persoonalla ei ole päätäntävaltaa sen asioihin. Korkeampi Minä tahtoo kehitystä ja täydellistymistä kärsimyksen määrästä välittämättä.
asiat jäävät muistiin. Olemme aina se sama henki joka kokee ja oppii.
- aivan.
Aritta kirjoitti:
asiat jäävät muistiin. Olemme aina se sama henki joka kokee ja oppii.
Henki on sama jolla on pääsy tarvittaessa muistiin, persoonat kuolevat.
- arjuuna
kehitys kirjoitti:
on tarua ihmeellisempää!
Kaikki scifikin kalpenee tulevaisuuden rinnalla. Korkeaa henkisyyttähän on vaikeaa, jos ei suorastaan mahdotonta esittää. Tulevaisuuden ihmistä emme siis kykene vielä edes kunnolla näyttelemään.
Tietysti voidaan aina ajatella: "Ei mitään uutta auringon alla" mutta itse en kuitenkaan näe asiaa niin.
Kehityksen myötä ihmiset voivat paremmin toteuttaa itseään mikä on monen uuden innovaation perusta. Tulevaisuudessa pieni lapsikin voi ohjata elokuvan tai säveltää sinfonian, joka tulee olemaan hyvinkin arkipäiväistä elämää.
Ihmisaivot voidaan yhdistää uusiin nanotietokoneisiin, jolloin tajunta suorastaan "räjähtää". Puhumattakaan siitä, että pystymme elämään ikuisesti jatkuvasti kehoamme korjaamien nanobottien ansiosta. Tulevaisuuden ihmisen suuri kysymys kuuluukin: Koska haluan kuolla tai haluanko kuolla koskaan?
Voimme siis elää satoja, jopa tuhansia vuosia jos vain niin haluamme.Ihmisen jokapäiväisessä elämässä kommunikoinnissa
teknologiassa
kaikki suuret keksiinnöt on tehty tilassa jossa ajatus on ajautunut umpikujaan
keksijä on jättänyt asian silleen ja sitten on jossain vaiheessa yhtä äkkiä välähtänyt,että näinhän se onkin
Eikä se ole ajatuksen aikaansaannos vaan suora näkeminen suoraan asian ytimeen
Kun tiedemies tutkii jotain tieteenalaa
on hän silloin rationaalinen mutta kun hän tulee illalla kotia on hänellä kaikki hyveet paheet
kuin muillakin
Silloin hän on irrationaalinen
Senkin takia ihmisen pitäisi päästä persoonastaan
tuo persoona on syyn ja seurauksen lain alainen
ja se määrää mitä hän tekee ei tahto
Jos hyvä voittais pahan niin maailma olisi toisen
lainen
Mutta kun hyvä voittaa pahan niin se muuttuu tuoksi pahaksi
Näinollen hyvää käytetään vain pahan ikuistamiseksi maailmassa
lähihistoria jo todistaa sen
Venäjän vallankumous söi omat lapsensa
kun se muuttui tsaarin hallinnoksi kommunismi
keppihevosenaan
Miten kävi Bushille kun hän lähti irakiin
kukistamaan terrorismia
hänestä tuli samankaltainen pahan ilmentymä
Suomessa kun oppositio voittaa vaalit ja muodostaa ja muodostaa hallituksen niin
se tekee niin kuin se hallitus jonka arvostelusta
se pääsi valtaan
valta sokaisee ja ehdoton valta ehdottomasti
ajatus vaatii oman tilansa eikä se voi mennä
liekaansa pitemmälle
sen takia ihminen on vaaraksi itselleen ja elämälle toisilla planeetoilla jos sinne pääsee - on vaan
arjuuna kirjoitti:
Ihmisen jokapäiväisessä elämässä kommunikoinnissa
teknologiassa
kaikki suuret keksiinnöt on tehty tilassa jossa ajatus on ajautunut umpikujaan
keksijä on jättänyt asian silleen ja sitten on jossain vaiheessa yhtä äkkiä välähtänyt,että näinhän se onkin
Eikä se ole ajatuksen aikaansaannos vaan suora näkeminen suoraan asian ytimeen
Kun tiedemies tutkii jotain tieteenalaa
on hän silloin rationaalinen mutta kun hän tulee illalla kotia on hänellä kaikki hyveet paheet
kuin muillakin
Silloin hän on irrationaalinen
Senkin takia ihmisen pitäisi päästä persoonastaan
tuo persoona on syyn ja seurauksen lain alainen
ja se määrää mitä hän tekee ei tahto
Jos hyvä voittais pahan niin maailma olisi toisen
lainen
Mutta kun hyvä voittaa pahan niin se muuttuu tuoksi pahaksi
Näinollen hyvää käytetään vain pahan ikuistamiseksi maailmassa
lähihistoria jo todistaa sen
Venäjän vallankumous söi omat lapsensa
kun se muuttui tsaarin hallinnoksi kommunismi
keppihevosenaan
Miten kävi Bushille kun hän lähti irakiin
kukistamaan terrorismia
hänestä tuli samankaltainen pahan ilmentymä
Suomessa kun oppositio voittaa vaalit ja muodostaa ja muodostaa hallituksen niin
se tekee niin kuin se hallitus jonka arvostelusta
se pääsi valtaan
valta sokaisee ja ehdoton valta ehdottomasti
ajatus vaatii oman tilansa eikä se voi mennä
liekaansa pitemmälle
sen takia ihminen on vaaraksi itselleen ja elämälle toisilla planeetoilla jos sinne pääseesitä uuden synnytystuskaa.
Onhan tälläkin palstalla paljon varsin valistuneita kirjoittajia.
Täysin kelvoton humanoidiporukka tuskin pääsee koskaan paljon planeettaansa pidemmälle ellei niitä tulla sitten hakemaan. - käsiteviidakossa
maristronautti kirjoitti:
psykoanalyyttisen teorian isä Freud jakoi ihmisen psyyken kolmeen osaan.
Id=se, eli vietit
ego=minä, eli persoonamme, tietoinen tajuntamme
superego=yliminä, eli omatuntomme, arvomme, moraalimme, eettisyytemme. Superego hillitsee idiä, se ehkäisee estottoman mielihalujen toteuttamisen. Esimerkiksi humalassa superego ei toimi kunnolla. Defenssit eli puolustusmekanismit ovat egon eli minän käytössä. Defenssejä ovat mm. kieltäminen, hyökkääminen, pakeneminen, jopa ivallinen huumori on minän puolustusta. Ymmärsit tähän asti?
Sielu on minun maailmankatsomukseni mukaan ihmisen sisin olemus, kuolematon osa, joka on osa jumaluutta. Keho kaikkine psyyken osineen on sielun koti. Sielu on oppimassa ja kokemassa asioita kehittyäkseen. Uskon, että kaikella olevaisella on sielu. Mutta vasta ihmisessä sielun on mahdollista saavuttaa täysi tietoisuus, sillä ihminen on alati kehittyvä olento, kiitos verrattomien aivojen. Kehitymme ymmärrykseni mukaan täydelliseen rakkauteen, joka ei sisällä itsekkyyttä, pyyteitä, ironiaa ym. Kun olemme vapautuneet psyyken kahleista, emme kuule idin ääntä ja olemme luopuneet kaikista egon puolustusmekanismeista, olemme suorittaneet opintomme elämän koulussa. Ihminen kyllä hyötyy oppimastaan, sillä sielu muistaa ja tuo jokaiseen elämään mukaan oman ymmärryksensä. Olet varmaan tavannut joskus ihmisen, joka on täynnä hyväksyntää, ystävällisyyttä ja arvostusta sinua kohtaan, jonka katseesta loistaa ikiaikainen viisaus ja ilo? Jonka seurassa sinun ei tarvitse jännittää, vaan voit tuntea itsesi arvokkaaksi ihmiseksi? Silloin olet kohdannut todennäköisesti hyvin vanhan sielun, joka on jo kohta pääsemässä perille.
Mihin me lopulta päädymme? Sitä en tiedä. Tietääkö sitä kukaan? Itseäni viisaammat ovat kertoneet, että siirrymme toisiin tehtäviin, että kaikki ei suinkaan ole tässä ja tällä planeetalla. Mutta kuten sanoin, siitä minä en tiedä mitään.Sanot että "ihminen kyllä hyötyy oppimastaan, sillä sielu muistaa ja tuo jokaiseen elämään mukaan oman ymmärryksensä."
Mutta myönnät toisaalla viestissäsi sen väitteen että sielu kuolee täysin ja sillä voi olla jopa täysin päinvastainen maailmankatsomus seuraavassa elämässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000042740209
Mikä käsitys on ihan absurdi, koska jos sielu on se ydin, mistä uusi sielu tulee? Silloinhan ihmiselämä onkin kertakäyttökamaa, mutta kuitenkin uskotellaan kovasti että tänne tullaan oppimaan monta kertaa.
Freudin tulkinta on vain yksi monista ihmisten laatimista käsityksistä. Itse luotan Raamatun antamaan ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihmisessä on henki, sielu ja ruumis. Henki on se osa, joka ei kuole fyysisessä kuolemassa. Sielu sekoittaa tälläkin palstalla ihmisiä, koska siihen kuuluu tahto ja tunne-elämä ja jos ihminen ei tiedosta henkeään, silloin luulee juuri sielua siksi ydimmäksi osaksi minuutta ja juuri tunnekokemuksiahan täällä keskusteluissa energiavärähtelyistä kiinnostuneet esiintuovat ja ne olisivat tae henkisestä totuudesta.
- Myönnän
Rakastan kovasti tätä maailmaa kaikkine kärsimyksineen päivineen, pakko myöntää! En tosin halua tänne tulla miksikään Madonnaksi tai Donald Trumpiksi tai siis heidän kaltaisikseen.Ei ole elämä aina helppoa heilläkään, luulenpa. Ei välttämättä näinkään onnellista kuin itselläni tälläkin hetkellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078