Kiina on viisas

---------------

Ensin vaaditaan kauppaa vapautettavaksi ja houkutellaan ulkomaisia investointeja. Samaan aikaan investoidaan ulkomailta tavaraa ja kopioidaan kaikki.
Kauppatase on tässä vaiheessa alijäämäinen.
Aikaa myöden yhä enemmän teollisuutta siirretään maahan ulkomailta. Tässä auttaa kaikenlaiset verohelpotukset. Lopulta kauppatase alkaa kasvamaan ylijäämäiseksi, koska Kiina tuottaa enemmissä määrin tarvitsemansa kotimaassa, joten sen ei ole pakko ostaa ulkomailta. Samalla tuotettujen tavaroiden vienti kasvaa huimaa vauhtia.
Samaan aikaan muiden maiden verotulot hiipuvat, koska työvoiman tarve vähenee teollisuudessa. Samaan aikaan ulkomailla otetaan yhä enemmän velkaa, jotta voitaisiin ostaa ennen kotimaassa tuotettuja tuotteita Kiinasta. Kiina laittaa tätä rahaa säästöön ja pankit pullistelevat rahasta. Nyt ulkomaat ovat jo oravanpyörässä. Valtiot velkaantuvat Kiinalle huimaa vauhtia. Lopulta vauhti muuttuu pyörremyrskyksi ja sitten tulee valtava romahdus. Kun romahduksen allot ovat menneet yli, alkaa Kiinan valtio keräämään yhtiöitä ja omistuksia ulkomailta erittäin halpaan hintaan. Samalla muistetaan vielä kertoa, että länsimaiden pitäisi maksaa Kiinalle eräänlaista saasteveroa, koska Kiinassa tuotetaan länkkäreiden tavarat.
Mitä tämä on?
Suuri puhallus, jonka järjesti Kiina.

5

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hillarykin

      siellä äskettäin rukoilemassa, että jatkaisitte nyt vaan meidän obligaatioiden ostoa ettekä yrittäisi luopua niistä jotta me pysyisimme pystyssä.
      On vaan pirunmoinen summa mikä niistäkin usan kansa saa tai joutuu maksamaan koko ajan kiinalle korkoina.
      Mutta silti kiina on ilmoittanut harkitsevansa varmempia sijoituskohteita.

      • Jumalan tahto !

        Ehkä kaikki ei olekkaan sattumaa ?


      • muodollisesti
        Jumalan tahto ! kirjoitti:

        Ehkä kaikki ei olekkaan sattumaa ?

        Kiina on totalitäärinen, mutta kommunismi on jo ollut historiaa. Kiinan kommunismin purku tapahtuu ylhäältä päin hallitusti yrittäen välttää vastaavat ongelmat kuten esimerkisi Neuvostoliitossa aikanaan.
        Lähi tulevaisuus näyttää miten kuluttavan keskiluokan vaurastuminen tapahtuu rauhallisesti vai väkivaltaisesti?


    • Näinhä on muutkin tehneet

      Näin Japanin teollisuuskin rakennettiin. Ensin kopioitiin muiden tuotteita ja alettiin kehittää niitä edelleen.
      Kiinan omat markkinat ovat vasta avautumassa Kiinan omalle teollisuudelle ja kansainvälisille yrityksille. Kiinalaisten kuluttava keskiluokka on vasta muodostumassa. Kiinassa on jo lähes kaikki kansainväliset yrityksetkin jaolla. Samat taloudelliset lait pätevät myös Kiinassa kuin muissakin maissa. Tuotanto on usein näkyvin osa bussinestä, mutta ei taloudellisesti tuottoisin.
      Viisaus ei aina näy nousukkaiden uhona.

      • ----------------

        Jos tässä olisi käytetty malttia, niin mitään romahdusta ei koskaan olisi tullut. Niin kuin edellinen Suomen lama osoitti, täydellinen vapauttaminen ja siitä seurannut romahdus jättää pitkät arvet. Moni maksaa sitä hintaa vielä tänäkin päivänä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19427
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6412
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6056
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      96
      5870
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5719
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5604
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5043
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4727
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      4066
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3695
    Aihe