Uusi maailmanjärjestys

Paljonkin asioihin perehtynyt

Maailmassa on paljon henkisesti ja geneettisesti sisäsiittoisia yhteisöjä, kuten esim, muslimit, mustalaisia unohtamatta. Henkinen ilmapiiri on niiden sisällä niin alistava, tunkkainen ja homogeeninen, ettei se yksinkertaisesti tee mahdolliseksi terveen ajattelutavan kehittymistä ja uusien näkemyksien omaksumista. Ja kaiken lisäksi he itse, eduskunnan mandaatilla, vahtivat omaa moraaliaan ja näinmuodoin näkevät sen korkeana, koska vertailupohja puuttuu. Vastaava tilanne olisi se, että lapsi saisi antaa itselleen arvosanan koulun matikankokeissa. No kymppihän siinä napsahtaisi.

Heidän "onnekseen" matriarkaalinen lainsäädäntökoneisto ja erilaiset hyysärijärjestöt pitävät huolen siitä, ettei tuon suojakuoren läpi edes sallita porautua ja viedä noihin uskonnossa ja heimorituaaleissa marinoituihin, sisäsiittoisiin käärmeenpesiin minkäänlaista sivistystä ja nykyaikaa.

Mustalaiset ja muslimit saavat tehdä mitä ikinä mieleen juolahtaa ns, oman "kulttuurinsa" nimissä. Meillä valkoisilla työmuurahaisilla ja maailmanrattaiden pyörittäjillä ei ole tuollaista ”kulttuurikuorta” suojanamme, jonka sisällä voisimme harjoittaa ties millaisia primitiivisiä, hengen rituaaleja tahansa, silpomisineen, kivittämisineen ja kunniamurhineen, verikostoineen kaikkineen ja sanoa mitä sylki suuhun tuo, vaan olemme täysin suojattomia, jonka seurauksena tekomme ja sanamme ovat jatkuvasti erittäin tarkan syynin alla. Sen lainsäädännön polttavan katseen alla, jonka itse rahoitamme. Eikö olekin paradoksaalista?

Tosin,, takaan ja alleviivaan, ettei tämän kaltaiset "etno-orgiat" tule jatkumaan maailman tappiin. Eivät todellakaan. Hiekka valuu tiimalasissa kiihtyvällä vauhdilla.

Uuden, nousevan sukupolven vaikutuksella se kuri tulee varmuudella löytymään niin muslimeille kuin mustalaisillekin ja näiden hyysääjille. Se on varmaa. Sen prosessin hintalappu on tosin vielä kirjoittamatta.

Tämä maailmanlaajuinen lama, joka tuntuu aina vain syvenevän, ilmastonmuutoksen vaikutuksia unohtamatta, on sellainen tekijä joka antaa vauhtia tälle kehitykselle. Nyt on mahdollisimman huono ajankohta leikkiä jeesusta.

Ennustan maailmanhistorian verisintä elämän valttikorttien uudelleenjakoa, jonka rinnalla Hitler ja Stalin tuntuvat liperit lepattaen saarnavilta kyläpastoreilta. Miettikää, ketä äänestätte!

Terveisin: Sepi    

2

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heh heh

      Sepi on niin sisäsiittoinen että synnyttää kohta oman lapsensa.

      • päässyt päälle lainkaan

        Näinhän se on, äitisi ei nyt taida olla kertonut kaikkea ihmisten lisääntymisestä? Ja toisinkuin sinä kuumaa ilmaa ja pullanmuruja sylkevä tuhkamu.., on S.Lehto tehnyt esimerkillistä kasvatustyötä ja näyttänyt mallia jopa kansakuntamme lisääntymistä koskien. Ota opiksesi ja koita vaikka ensi alkuun etsiä itsellesi nainen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe