Päiväkahvilla

Vastapäisen talon ikkunasta heijastuu aurinko silmiini. Ihmiset kulkevat ohitseni kädet taskuissa ja myssy korville vedettynä. "Onkohan siellä kylmä?" huomaan pohtivani lämmin kahvikupponen huulillani. Siemailen piristävää juomaa varovasti, jotten polttaisi kieltäni. Palanut kieli ei tunnu mukavalta. Se kirvistelee pitkään ja saa kaiken muun maistumaan pahalta. Mieleeni muistuu kuinka lapsena panin kieleni pakkasella puistoa kiertävän aidan rautatankoon. Se tietenkin jäätyi kiinni. Joku tuli ja repäisi minut siitä irti. Palanut kieli tuntuu melkein samanlaiselta kuin rautatangosta irti repäisty kieli.

"Ottaisinko vielä yhden siemaisun?" Kahvi alkaa olla sen verran jäähtynyttä, että voin sitä rauhassa pyöritellä suussani ja odottaa aromien vaikutusta. Nuuhkaisen kupista nousevaa höyryä ja hengitän pitkään sen aisteja hyväilevää lämpöä. Annan hymyilevän katseeni vaeltaa kylmästä jäykistyneiden puiden rungoilla ja viimassa hytisevien pensaiden alakuloisilla oksilla. "Ah, kuinka miellyttävää!"

Vastahakoisesti suuntaan katseeni jälleen työpöydälleni. Vielä kerran kosketan huulillani kupin reunaa ja tiristän viimeisetkin pisarat kielelleni. Irroitan sormeni jäähtyneen kahvikupin reunasta. Suoristan selkäni ja painan vihreää nappia. "Sisään, olkaa hyvä!"