Mielestäni Kauhajoen uuden kaupunginjohtajan valinta osoitti sen, että kansa ei enää hyväksy kabinettipolitiikkaa.
Halutaan reilua peliä, avoimuutta ja rehellisyyttä. Uskoa siihen että demokratialla on voimansa ja kaikilla mahdollisuus vaikuttaa.
Kauhajoen valinnasta
21
2011
Vastaukset
- oikein sanoit
Oli mukava nähdä kuinka aktiivisia ihmiset olivat ja toiset panivat koko itsensä likoon täällä ja lehdissä omalla nimellään. Ei voi kun kunnioittaa kun huutelee täältä vain nimimerkin takaa. Kiitos.
- ei tehty mitään
eli kaupunginjohtajan vainta-asia lakaistiin maton alle ja Kuja-Lipasti jatkaa tehtävän hoitoa. Valtuusto toimi pelkurimaisesti se ei uskaltanut valita Kauhajoelle johtajaa, ei Hautalaa eikä muutakaan todellista hakijaa, ei myöskään uskaltanut laitta paikkaa uudelleen hakuun, vaan päätti ettemme tarvitse Kaupunginjotajaa , palkka tosin maksetaan sen mukaan joka johtajalle kuuluisi. Näin toimien valtuusto teki itsestään todellisen pellen. Tämä jos joku oli todellista kabinettipolitiikaa jonka tavoitteena oli vain pelata yksi ehdokas ulos, ei valita Kaupunginjohtajaa. Toki tämä herättää mukavasti tunteita tällaisena vähän synkkänä aikana joka puolella vähän pyrskähdellään tälle "valinnalle" eikä vähiten Kaupungintalolla.
- asiasta
Ei Kauhajoelle nyt naureta. Olen eri mieltä kuin edellä kirjoittava viestijä.
Mitä olen kuullut keskusteluja - valtuusto teki oikein. Uskalsi olla eri mieltä jne...se on koettu hyvänä tekona. Ei ole kuulunut pyrskähtelyjä.
Toki Hautala henkilönä koki katastrofin. Ja siitä katastrofista on vaikea päästä ylös.
- uusi alku
Olet oikeassa siinä, että kabinetti politiikkaa ei pidä hyväksyä. Mutta nyt kävi niin, etä asia ratkaistiin PS:n, Kokoomuksen ja SDP:n kabinetissa ja mukaan saatiin muutama kepun häirikkö. Minulta yrittäjänä meni täydellisesti luottamus kokoomukseen ja sen linjauksiin. Turha teettää tuhansien eurojen soveltuvuustestejä, jos niillä ei ole merkitystä. Se on meidän veronmaksajien rahojen tuhlausta. Antaisin ne rahat moninkerroin tälläkin palstalla kirjoitteleville turhantoimittajille.
Tämä oli PELIÄ, mutta ei reilua, eikä se näyttänyt olevan aviointakaan ja rehellisyys oli kaukana.
Meillä tavallisilla on mahdollisuus vaikuttaa kunnllisvaaleissa ja niinhän syksyllä tehtiin. Tulokset kertoo totuuden.
Johtajan valinta oli demokraattinen ja sillä on aina voimansa. Se on kuitenkin eri asia oliko se oikea. Aika näyttää. Sitä ihmettelin kuinka valittu ei ole kelvannut mm. Ylistaron pieneen kuntaan, eikä kotikuntaansa Kurikkaan kahdella edelliselläkään kertaa. Arvostikohan ne testituloksia? vai pääsikö edes testeihin?
Jos kaikilla olisi mahdollisuus vaikuttaa, niin meillä Kauhajoella pitäisi järjestää kansanäänestys johtajasta. Siinä olisi se demokraattisin tapa valita johtaja.
Hyvää kevään jatkoa ja toivotaan, että aurinko paistaa vielä kunnantuvallekin.
Meillä yrityksissä menee nyt vähän huonommin, mutta eiköhän siitä lomautuksilla tai muutamalla irtisanomisella selvitä.- lause
asiayhteydellään kavalasti antaa ymmärtää tai johdattaa lukijan ajattelemaan, että kun 'meillä yrityksessä menee vähän huonommin', se johtuisi kauhajokisten väärästä valinnasta ja ikävänä seuraksena siitä seuraa lomautuksia ja irtisanomisia. Kieroa.
- pelin ratkaisi muutkin
lause kirjoitti:
asiayhteydellään kavalasti antaa ymmärtää tai johdattaa lukijan ajattelemaan, että kun 'meillä yrityksessä menee vähän huonommin', se johtuisi kauhajokisten väärästä valinnasta ja ikävänä seuraksena siitä seuraa lomautuksia ja irtisanomisia. Kieroa.
kuin soveltuvuustestit.
Harhaan johtavaa pohdintaa täällä...
Mutta onneksi Kuja-Lipastista tuli kj! - sekin ole
jo pienoista menoa demokratiaa kohti, että Kauhajoella voidaan päättää edes yksi asia vuosisadassa jossakin muualla kuin kepun kabineteissa. Huomaatteko, miten sattuu, että joku kepustakin ajattelee omilla aivoillaan. Hän onkin häirikkö näköjään. Voi voi raukkoja
- se meni
pelin ratkaisi muutkin kirjoitti:
kuin soveltuvuustestit.
Harhaan johtavaa pohdintaa täällä...
Mutta onneksi Kuja-Lipastista tuli kj!Pelin ratkaisi Hautala itse. Valinta oli helppo. Katsotaan nyt alkaako kiusanteko uudelle johtajalle. Luin juuri, että soveltuvuustesteissä ei aseteta hakijoita paremmuusjärjestykseen. Lukekaa fiksu kirjoitus toisaalla tällä saitilla. Siellä sanotaan, että paras näyttö soveltuvuudesta on kuvattuna Ilkan kuvassa, jossa Hautala poistuu lopettamatta kokousta tai edes kiittämättä omiaan.
- vallankaappaus
Mielestäsi ne kepun valtuutetut, jotka eivät
äänestäneet Hautalaa ovat Häirikköjä. Pistetäänkö
ne nyt pakkopaitaan tai tarkkailua tehostetaan. Sain sen kuvan että olet yrittäjä. En voi muuta todeta kuin että siinä tapauksessa sijoitut itse häiriköihin yrittäjien kentässä. Lasse ei ole kuin muutaman yrittäjän suosikki,sillä Lasse ajaa vain omaa etuaan.
Olisi saatu paljon enemmän hakijoita johtaja-
kisaan jos ei olisi alkanut temppuilemaan
nimittämällä etukäteen itseänsä kaupunginjohtajaksi. Mutta nyt on murrettu kepun
sanelupolitiikka eikä sitä tulla enää
vastaisuudessakaan hyväksymään.
Hurraa, Lassen vallankaappaus epäonnistui! - pikkasen asiat
vallankaappaus kirjoitti:
Mielestäsi ne kepun valtuutetut, jotka eivät
äänestäneet Hautalaa ovat Häirikköjä. Pistetäänkö
ne nyt pakkopaitaan tai tarkkailua tehostetaan. Sain sen kuvan että olet yrittäjä. En voi muuta todeta kuin että siinä tapauksessa sijoitut itse häiriköihin yrittäjien kentässä. Lasse ei ole kuin muutaman yrittäjän suosikki,sillä Lasse ajaa vain omaa etuaan.
Olisi saatu paljon enemmän hakijoita johtaja-
kisaan jos ei olisi alkanut temppuilemaan
nimittämällä etukäteen itseänsä kaupunginjohtajaksi. Mutta nyt on murrettu kepun
sanelupolitiikka eikä sitä tulla enää
vastaisuudessakaan hyväksymään.
Hurraa, Lassen vallankaappaus epäonnistui!sekaisin kirjoittajalla. Valtansahan Hautala olisi menettänyt sillä kyllä valtuuston puheenjohtaja toki kävelee Kaupunginjohtajan ylitse mennen tullen, tilipussi vain toki olisi kasvanut mutta ne rahat valtuusto päätti antaa Kuja-Lipastille, mitähän mahdetaan vastineeksi saada? Aika kummallinen juttu sinänsä Kauhajoella luotetaan ylimmän päätäntävallan nuija Hautalalle mutta töihin valtuusto ei häntä ottanut
- heko,heko
pikkasen asiat kirjoitti:
sekaisin kirjoittajalla. Valtansahan Hautala olisi menettänyt sillä kyllä valtuuston puheenjohtaja toki kävelee Kaupunginjohtajan ylitse mennen tullen, tilipussi vain toki olisi kasvanut mutta ne rahat valtuusto päätti antaa Kuja-Lipastille, mitähän mahdetaan vastineeksi saada? Aika kummallinen juttu sinänsä Kauhajoella luotetaan ylimmän päätäntävallan nuija Hautalalle mutta töihin valtuusto ei häntä ottanut
Voithan sä saivarrella. Tosi on,
että kaupunginjohtajan virkaa hän ei saanut
kaapattua, ihan oma mokansa. Karkotti vielä
ison joukon muita hakijoita. Ei ole mulla
asiat sekaisin. Nyt oli kyse vain kaupungin-
johtajan virasta. - pätevä
heko,heko kirjoitti:
Voithan sä saivarrella. Tosi on,
että kaupunginjohtajan virkaa hän ei saanut
kaapattua, ihan oma mokansa. Karkotti vielä
ison joukon muita hakijoita. Ei ole mulla
asiat sekaisin. Nyt oli kyse vain kaupungin-
johtajan virasta.hakija jonka Hautala karkotti. Kaikki todella pätevät hakijat tiesivät että heillä on Hautalaa vastaan täydet mahdollisuudet, siis puhun nyt todella pätevistä henkilöistä, sellaisia henkilöitä ei vain Kauhajoki tällä hetkeä kiinostaja vielä vähemmän valtuuston valinnan jälkeen.
- ei ole
pätevä kirjoitti:
hakija jonka Hautala karkotti. Kaikki todella pätevät hakijat tiesivät että heillä on Hautalaa vastaan täydet mahdollisuudet, siis puhun nyt todella pätevistä henkilöistä, sellaisia henkilöitä ei vain Kauhajoki tällä hetkeä kiinostaja vielä vähemmän valtuuston valinnan jälkeen.
merkitystä, kuka tänne ei syystä tahi toisesta hakenut tai halunnut! Kaikilla halukkailla oli mahdollisuus ja tilaisuus... Voidaan kääntää se näin päin, että jos kaikki halukkaat ja pätevät hakijat olisivat tänne hakeneet, niin Lasse olisi ollut jopa VIELÄ kauempana kaupunginjohtajanpallista! Pääpointti on se, että Hautalasta ei tullut kaupunginjohtajaa... Ja se riittää, saatanan hienosti!
- Kirijootit
ei ole kirjoitti:

Hautalan hehkutus tulevana Kaupunginjohtajana oli liian läpinäkyvää.
Hautala olisi ollut hävinnyt jo Sulkolle jos testeihin olisivat yhdessä menneet.
Kirijootat hyvin, että pääpointti on se, ettei Hautala saanut virkaa.
Se todellakin riittää, vallan mainiosti.
Käytöksellään osootti, ettei ollunna asemaa ansainnu. - tämän ikävän
pikkasen asiat kirjoitti:
sekaisin kirjoittajalla. Valtansahan Hautala olisi menettänyt sillä kyllä valtuuston puheenjohtaja toki kävelee Kaupunginjohtajan ylitse mennen tullen, tilipussi vain toki olisi kasvanut mutta ne rahat valtuusto päätti antaa Kuja-Lipastille, mitähän mahdetaan vastineeksi saada? Aika kummallinen juttu sinänsä Kauhajoella luotetaan ylimmän päätäntävallan nuija Hautalalle mutta töihin valtuusto ei häntä ottanut
asian ovat äänestäjät näin päättäneet. Vai kenet muun kuin Hautalan olisivat keput hyväksyneet puh.johtajaksi, koska eikö niin, kepustahan äänestäjät halusivat puheenjohtajan olevan. Olisko voinut tulla vas.liitosta, demereista, kokoomuksesta, perussuomalaisista, ei ikinä.
- sanoit
ei ole kirjoitti:
merkitystä, kuka tänne ei syystä tahi toisesta hakenut tai halunnut! Kaikilla halukkailla oli mahdollisuus ja tilaisuus... Voidaan kääntää se näin päin, että jos kaikki halukkaat ja pätevät hakijat olisivat tänne hakeneet, niin Lasse olisi ollut jopa VIELÄ kauempana kaupunginjohtajanpallista! Pääpointti on se, että Hautalasta ei tullut kaupunginjohtajaa... Ja se riittää, saatanan hienosti!
eli tarkoitus ei ollutkan valita parasta johtajaa vaan ainoastaan estää Hautalan valinta, kallista peliä valtuutetuilta. Minulle olisi kelvannut kuka tahansa pätevä ja ansioitunut hakija mutta tämä oli naurettavaa.
- kauhajokiset!
Tappakaa siellä komisarion myötävaikutuksella toisianne niin hyvä tulee.
Sen kurjempaa ja rumempaa kylää ei olekaan kuin Kauhujoki.- täysin samaa mieltä
vaikka täällä joudun elämäänkin. Ei sitä tuosta vain muuteta paikkakuntaa, kun on tullut tällaisen vikavalinnan tyhmyydessään tehneeksi.
- sanoo,,...,,
joku urpo joka ei uskalla tänne tulla
- Timi
Rakastan edelleen tätä kotiseutuani ja Kauhajoki on edelleen hyvä paikka elää, vaikka tuo tragedia ulkopuolisen toimesta sattuikin. Täällä on upeat harrastusmahdollisuudet, palvelut, luonto ja pääosiltaan fiksuja ihmisiäkin. Joitakin yksinkertaisia valittajia mahtuu joka pitäjään.
- lanttalauree männiköstä
Kiitos Timi!
Ainoa järkevä kommentti tällä palstalla moneen kuukauteen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096406Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884021L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa393355TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72750Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6181340Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55743- 63728
- 9719
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193718Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47709