Minulla on aavistus, että Auswitch tullaan lähitulevaisuudessa ottamaan uudestaan käyttöön,
vaikka sen säilyttäjät hyvinkin vilpittömästi
haluaisivat pitää sen varoittavana muistona, että
tietäisimme varoa moista pahuutta, joka senkin
synnytti.
Ikävä kyllä, Auswitch lienee vielä aivan pieni saari suuressa saaristossa.
Mitä kaikkea me olemmekaan pahuudella tienattu?
Ikävä kyllä, se natsien pahuus, joka jalostui
tuhoamisleireiksi, ei ole mihinkään kuollut ja
kuopattu, vaan "käy ja kukkuu".
Natsismi ei mihinkään kuollut; se meni vain maan
alle, kun aikanaan tietämättömät koko maailmassa
luulivat Saksan tappion myötä, että se on lopulllisesti kuopattu.
Natsit ikävä kyllä osasivat pedata aatteensa hyvin
ennen Toista Maailmansotaa. He muunmuassa valmistelivat tukikohtia ympäri maailmaa, sopiviksi katsomissaan paikoissa.
Eikä Saksa heikkouttaan kukistunut, sillä heiltä
kyllä olisi asearsenaalia löytynyt maailman valloitukseen, avaruusteknologiaa myöten; vaan
se oli Illuminatin laskelmoima näennäinen tappio,
jolla mm. haluttiin antaa Punaisen Venäjän syliin
Itä Eurooppa, että Illuminatin paha agenda meni
heidän haluamallaan tavalla nytkäyksen eteenpäin,
ja siten heidän tavoittelemansa Uusi Maailman
Järjestys, NWO tuli lähemmäksi, niinkuin heidän
piirustuksensa olivat kaavaillut.
Huomautan, että on tahallaan peitetty se mihin
natsien teknologia ylsi-se on jotain aivan muuta,
kuin mitä tavalliset, eli Illuminatin sensuroimat
dokumentit kertovat. Natsien teknologia oli sen
ajan kaikkein korkeimmalla tasolla; ja ikävä kyllä, koska natsismia ei mihinkään kuopattu, niin
heidän teknologiansa on tänään hyvinkin kaikkein kovinta korkeaa teknologiaa.
En viitsi mennä natsien teknologian yksityiskohtiin, koska en sitä kovin tunne ja minua saatettaisiin pitää höyrypäänä; mutta joka
on viisas ja sinnikäs, niin tutkikoon, niin kyllä
havaitsee, etten puhu tippaakaan omiani, vain
hiukan raottelen verhoa, jonka Illuminati on näyttämölle vetänyt, kätkeäkseen kierot ja ilkeät tarkoitusperänsä, ja uskotellakseen, että kaikki on hyvin ja hallinnassa.
"MUKAVA AAVISTUS"
4
577
Vastaukset
- huutavan ääni
Kyllä keskitys leirit otetaan varmaan käyttöön antikristuksen aikana.Silloin tapetaan vanhukset invalidit kehitys vammaiset ja kaikki ne joista ei ole hyötyä.Varmaan työttömätkin poltetaan hyödyttöminä.Tule se olemaan hurjaa aikaa,silloin ei henki ole minkään arvoinen.
- rapistuvat
lopullisesti. Ne on varmaan säästetty lopun- aikaan asti restauroitavaksi. Kristinuskon hävittämiseksi tarvitaan suuria systemaattisesti organisoituja tehtaita, mihin saksalaisella älykkyydellä kehitetyt krematoriot soveltuvat hyvin.
Tietysti teknologia on kehittynyt nykyvaatimusten mukaan. Niinhän natsisaksassakin mm. työttömyys hoidettiin siististi tuhkaamalla.
Ei tämä välttämättä mitään scifiä ole? Raamattu ennustaa, että jos ei ota pedon merkkiä , se tapetaan. Mikä on sitten Nokian osuus pedon merkissä? Mutta Motorola saattaa olla kärjessä, koska dollari alkaa vaikuttamaan paparilta. Ihmisillä pitää olla jokin maksuväline, mikä on siruun ladattava saldo ja muut tiedot. - huutavan ääni
rapistuvat kirjoitti:
lopullisesti. Ne on varmaan säästetty lopun- aikaan asti restauroitavaksi. Kristinuskon hävittämiseksi tarvitaan suuria systemaattisesti organisoituja tehtaita, mihin saksalaisella älykkyydellä kehitetyt krematoriot soveltuvat hyvin.
Tietysti teknologia on kehittynyt nykyvaatimusten mukaan. Niinhän natsisaksassakin mm. työttömyys hoidettiin siististi tuhkaamalla.
Ei tämä välttämättä mitään scifiä ole? Raamattu ennustaa, että jos ei ota pedon merkkiä , se tapetaan. Mikä on sitten Nokian osuus pedon merkissä? Mutta Motorola saattaa olla kärjessä, koska dollari alkaa vaikuttamaan paparilta. Ihmisillä pitää olla jokin maksuväline, mikä on siruun ladattava saldo ja muut tiedot.Nokialla tulee varmaan olemaan sormet siinä mukana.Nehän voi valmistaa siruja ja yhteys laitteita.Ja tarvitaanhan valvontalaitteet joka kotiin.Antikristushan vaatii kumartamaan itseään ja se voidaan valvoa kotona olevilla kameroilla.Kaikki ihmiset tulee olemaan valvonnan alla.Mihinkään ei voi mennä siten että sitä ei tiedettäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1164990Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293613No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452440- 501568
- 411520
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241434- 141262
- 271168
- 161132
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221097