Mikä hetki yöstä on?
Oletko pannut merkille, miten suuresti Paavali ja Apostolit (1.Tess. 4:15) odottivat Jeesuksen tuloa. Meidän näkökulmastamme katsoen on jännää todeta, miten jo 2000 vuotta sitten uskovilla oli jatkuva odotus Jeesuksen puoleen. Maranata (käännettynä = Herramme tulee) oli Paavalin huulilla jo vuonna 55 hänen kirjoittaessaan kirjettään korinttilaisille (1.Kor. 16:22). Pyhä Henki oli vaikuttanut uskoviin ihmisiin valvovan mielenlaadun. Kun ihmisen sisällä palaa Jumalan Hengen tuli, sydän huutaa Hengen kanssa yhteen ääneen: Tule pian Herra Jeesus! (Ilm.22:17,20)
Olen valitettavasti kuullut nykyaikaisten teologien ja raamattukoulujen oppineiden suusta sellaista puhetta, että Herramme tulo viipyy eikä hän välttämättä tulekaan satoihin vuosiin. Jos ihminen päästää tällaisen ajattelutavan omaan sydämeensä, hän ei voi olla niiltä osin Pyhän Hengen johdossa, koska Pyhä Henki saa aina hallitessaan ihmistä Jeesusta odottavan mielenlaadun. Jeesus itse sanoo: ”jos palvelija on paha, hän sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’”. (Matt. 24:48) Huomaatko, että Jeesus määrittelee sellaisen palvelijan pahaksi palvelijaksi, joka ei odota Herransa tulemista. Jumalan sana on jalkaimme lamppu (Ps. 119:105), jonka Pyhän Hengen voitelu ja öljy pitää liekeissä (Joh. 16:13-15). Jos lampusta otetaan öljy pois, se ei pala. Näin käy myös uskovalle, joka tutkii Jumalan sanaa inhimillisen viisauden mukaan eikä rukoile vilpittömästi Pyhän Hengen voimaa Sanan avautumiselle. Yöllä on mahdotonta nähdä tietä ilman palavaa lamppua, joten inhimillisen mielen mukaisella Raamatun vääntelyllä eksyy hyvin nopeasti. Tällainen palvelija joutuu ilman Hengen ohjausta lihan valtaan, jolloin hän ei enää valvokaan vaan nukahtaa. Lihan mieli ja saatana saavat nukkuvalle uskovalle valheellisen rauhan, jolloin hän sanoo sydämessään: herrani tulo viipyy. Jeesuksen mukaan tällainen palvelija on paha palvelija. Näin toteutuu profeetta Jeremian sana: ”He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole.” (Jer. 6:14)
Jeesus itse sanoo opetuslapsilleen: ”Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” (Luuk. 12:40) Jeesus siis on ilmoittanut varman merkin hänen tulostaan. Hän tulee hetkenä, jona opetuslapset eivät osaa aavistaa. ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8) Todellinen usko syntyy vain ja ainoastaan Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17), kun Pyhä Henki sen meille kirkastaa. Lamppumme voi olla yöllä palavana vain, jos siinä on taivaasta vuodatettu öljy. On hirvittävää joskus ajatella ja tutkia kymmenen morsiusneidon vertausta (Matt. 25:1-13), kun havaitsee toisen puolen morsiusneidoista jääneen oven ulkopuolelle vain siksi, että heidän lampussaan ei ollut öljyä silloin kuin ylkä saapui. Voisiko olla niin, että yöllä tuleva ylkä jättää puolet morsiusseurakunnasta maan päälle, koska he tutkivat Raamatun sanaa oman inhimillisen viisautensa mukaan eivätkä tällöin sitä ymmärtäneet. Raamattu sanoo: ”Siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamin sanoin vaan Hengen opettamin, selittäen hengelliset asiat hengellisesti. Sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska sitä on tutkittava hengellisesti.” (1.Kor. 2:13-14)
On surullista, että nykyajan liberaaliteologit allekirjoittavat Raamatun vuosituhansia vanhoja ennustuksia omalla lankeemuksellaan. Raamattu on jo edeltäpäin nähnyt, että ”viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” (1.Piet. 3:3-4) Miten suoraan ja täydellisesti Pyhä Henki onkaan kirjoituttanut Raamattuun meidän aikamme liberaaliteologien lankeemuksen pääsanoman. Kaikilla on tosin mahdollisuus parannuksentekoon, mutta valitettavasti tämän maailman ajan viisaus, tittelit, diplomit ja arvonimet houkuttelevat monia teologeja pois Jumalan Hengen kirkastamasta Raamatun totuudesta. Raamattu sanoo, että tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon Raamatun kirjoituksia omaksi kadotuksekseen. (2.Piet. 3:16). Jos Jeesuksen tulon odotuksen liekki ei pala morsiusseurakunnan sydämessä, Pyhä Henki ei tällöin ole hallitsemassa sitä. Pyhän Hengen tehtäväksi Jeesus antoi muun muossa Kristuksen kirkastamisen (Joh. 16:14), Kristuksen sanojen opettamisen (Joh. 14:26) ja tulevaisten ilmoittamisen (Joh. 16:13). Jeesus sanoi tulevansa pian, ja Hengen työhön kuuluu aina pitää tämä ilmoitus ja odotus uskovan ihmisen sydämessä palavana, kestävänä ja voimallisena. Kun Jeesuksen toisen tulemuksen odotuksen jännite katoaa yksilöuskovan kohdalla, alkaa välittömästi Hengen liekki himmentyä lampussa. Tällaiselle uskovalle kuuluu rankka Pyhän Hengen varoitus: ”Kun ihmiset sanovat: ’Rauha ja turvallisuus’, silloin turmio yllättää heidät yhtäkkiä niin kuin synnytyskipu raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon” (1.Tess. 5:3)
Raamattu sanoo: ”te tiedätte varsin hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä.” (1.Tess.5:2) Pyhä Henki vetoaa siihen, että me varsin hyvin tiedämme Herran päivän tulevan kuin varas yöllä. Jokainen valistunut uskovainen varmasti sen tietää, mutta se ei hyödytä, jos uskova ei tee asialle mitään. Tulisi palata takaisin Golgatalle, takaisin Jeesuksen veren vihmonnan alle, ainoalle paikalle, jossa Hengen liekki virittyy palavaksi lampussamme. Tällöin tuo päivä ei voi meitä yllättää (1.Tess. 5:4-5), koska Henki saa hallita ja puolustaa meitä. Silloin toteutuu kirjaimellisesti Raamatun sana: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo”. (Kol. 1:27) Jo 2000 vuotta sitten Pyhä Henki kehotti uskovia: ”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.” (Room.13:12) Jos jo tuolloin yö oli pitkälle kulunut, kuinka lähellä aamua olemmekaan nyt, kun Raamatun profetiat viimeisille päiville ovat pitkälti toteutuneet? Mitä vastaat, kun Pyhä Henki kysyy sinulta: ”Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?" (Jes: 21:11) Vastaatko pahan palvelijan tavoin, että yö on aluillaan ja Herramme tulo viipyy? Vastaatko hänelle: rauha, rauha, vaikka rauhaa ei ole? Vai vastaatko hänelle, että yö on jo hyvin pitkälle kulunut, ja aika on lähempänä kuin koskaan? Raamattu vastaa: ”Aamu on tullut, mutta silti on yö.” (Jes. 21:12) On tultu niin lähelle aamua, että on enää silmänräpäys aamunkoihin. Tahdotko uskoa, että Jumalan sana on kokonansa totuus, ja vain se voi Pyhän Hengen kirkastamana sytyttää sinun liekkisi sellaiseen roihuun, ettei yön pimeys valtaa sinua ennen aamua? Palaa siis takaisin Golgatalle, ja kuuntele mitä Herra tahtoo sinulle sanoa sinulle tänään Henkensä kautta. Vielä tänään on olemassa avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan (Sak. 13:1). Vielä tänään Golgatan veren vuolas virta on avoin syntisille sydämille, jotka väsyneinä yön pimeyteen tahtovat tulla Vapahtajansa eteen itkien. Henki huutaa Raamatun viimeisissä jakeissa koko maailmalle: ” "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” (Ilm. 22:17) Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella. (Joos. 24:15) ”Kirkas aamu pian koittaa jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton kaiku sielussa soi. Meille kertoen: voiton Jeesus matkaamme toi. Taivaskotihin johtaa kaita elämän tie. Herra lastansa kohtaa, kantain perille vie. Täältä katseeni nostaa ylös vuorille saan. Sieltä sieluuni loistaa valo taivahan maan. Oi, nyt taivaisen saaton nään mä riemullisen. Jeesus-nimessä voiton saivat voimallisen. Heidän kanssansa astun maahan kirkkauden. Silloin perille saavun joukkoon voittajien.” *
* Paavo Virtanen – Kirkas aamu pian koittaa (HL-627)
Timo Lindroos – Mikä hetki yöstä on?
Mikä hetki yöstä on?
timothy316
1
160
Vastaukset
- tuhat ja yksi
Asiat tulee punnita uudelleen .
miksi uskoa n,2000 vuotisiin harhoihin Ja niitä sepitellä herkkäuskoisten uskottavaksi?
""Meidän näkökulmastamme katsoen on jännää todeta, miten jo 2000 vuotta sitten uskovilla oli jatkuva odotus Jeesuksen puoleen. Maranata (käännettynä = Herramme tulee) oli Paavalin huulilla jo vuonna 55 hänen kirjoittaessaan
kirjettään korinttilaisille ""
Kuten totesit tuota samaa ootettiin jo melkein 2000 vuotta sitten ja turhaan ja niin turhaan nytkin ja 2011-2012. samoin turhaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750