Mitä jos pysyisit vaikka aloituksissasi aloitusta pidempään, tuo avaus ilman perusteluita ja pakeneminen paikalta ei todellakaan ole aikuisen ihmisen keskustelutaitoa, joten olet selvästi joku ala-ikäinen pelle joka lintsaa koulusta.
voit muten joutua kuseen noista sinun rasistisista ja loukkaavista aloituksista.
Hei Multinikkivihahihupaviaani.
7
298
Vastaukset
- Luke Lukija
Tein ilmoituksen ylläpidolle kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Toivoa sopii, että myös bubastis, niin sympaattinen kuin välillä onkin, vähentäisi hieman noita jonninjoutavia juttujaan. - Kössönöm
oli muuten tuosta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hyvä kirjoitus. Nyt tutkittavana on pappi:)
"Oikeusoppineet ottavat kantaa Kokkolan "homosaarnaan"
Kolme tunnettua juristia arvioi tänään ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä, mitä saarnastuolista saa julistaa. Porvoon tuomiokapituliin kanneltiin saarnasta, jossa epäiltiin esitetyn homoseksuaaleja loukkaavia kantoja.
Kokkolan ruotsinkielisen seurakunnan pastorin Peter Silfverbergin 1.2. pitämästä saarnasta tehty kantelu siirrettiin viime viikolla Porvoon tuomiokapitulissa piispa Gustav Björkstrandille. Kapituli katsoi asian kuuluvan piispallisen kaitsennan piiriin.
Joensuun yliopiston julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen sanoo Kokkolan kaltaisten tapausten liittyvän sananvapauteen, jota rajoittaa kielto kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, uskonnonvapauteen, joka sallii pyhistä kirjoista johdetut kannat sekä syrjinnän kieltävään yhdenvertaisuuslakiin.
Lue tänään 26.3. ilmestyneestä Kotimaasta, miten professori Teuvo Pohjolainen, sananvapauskysymysten asiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka ja ihmisoikeusjuristi Kristiina Kouros arvioivat Kokkolan saarnaa ja ylipäätään sitä, mitä pappi voi jumalanpalveluksessa julistaa.
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8259&Itemid=38
Miten mahtaa Silfverbergin käydä?>"Miten mahtaa Silfverbergin käydä?"
Hänen mielipiteensä jäänee unohdettavaksi muhkuraksi kirkon kaikenkattavan maton alle. ;)Mielestäni ko. laki tulisi poistaa Suomen laista.
Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta olla tulematta loukatuksi.- Kössönöm
Alffa-Omega kirjoitti:
Mielestäni ko. laki tulisi poistaa Suomen laista.
Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta olla tulematta loukatuksi.koska loukkaantuminen on aina subjektiivista.
Mutta kuitenkin, ei se nyt kivalta tunnu, jos joku liperilasse tuomitsee saarnastuolistaan homot helvettiin. Kössönöm kirjoitti:
koska loukkaantuminen on aina subjektiivista.
Mutta kuitenkin, ei se nyt kivalta tunnu, jos joku liperilasse tuomitsee saarnastuolistaan homot helvettiin.Kyse nyt ei kuitenkaan ole siitä että se jotenkin yksinkertaistaisi jotakin.
Kyse on kuitenkin tästä.
Mielestäni jokaisella pitää olla ehdoton oikeus aatteen, ideologian ja mielipiteisiin sekä niiden ilmaisemiseen.
Mitään näistä oikeuksista ei voi harjoittaa ilman että se loukkaa jotakuta toista.
Näin ollen mikään näistä yksilöllisistä oikeuksista ei voi toteutua mikäli se että joku loukkaantuu jonkun toisen mielipiteestä on perusteltavissa oleva syy laillisiin toimiin.
Näin ollen mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta olla tulematta loukatuksi.- Kössönöm
Alffa-Omega kirjoitti:
Kyse nyt ei kuitenkaan ole siitä että se jotenkin yksinkertaistaisi jotakin.
Kyse on kuitenkin tästä.
Mielestäni jokaisella pitää olla ehdoton oikeus aatteen, ideologian ja mielipiteisiin sekä niiden ilmaisemiseen.
Mitään näistä oikeuksista ei voi harjoittaa ilman että se loukkaa jotakuta toista.
Näin ollen mikään näistä yksilöllisistä oikeuksista ei voi toteutua mikäli se että joku loukkaantuu jonkun toisen mielipiteestä on perusteltavissa oleva syy laillisiin toimiin.
Näin ollen mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta olla tulematta loukatuksi.Se jo tuntuu riittävän joillekin loukkaantumisen aiheeksi, jos sanon etten usko jumaliin.
Mutta tuon kyseisen papin saarna oli jo sitä luokkaa, että taatusti satuttaa joitain homoseksuaaleja pahastikin. Heitä kun myös on jostain kumman syystä kirkon jäseninä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770