Englannissa ei vielä ymmärretä katseella ahdistelun naiselle aiheuttamaa kärsimystä. Katseella raiskaamisesta tehdään kevyttä tutkimustakin:
"Aiheuttaako sinulle päänvaivaa se, ettet tiedä, onko mies kiinnostunut sinusta? Sekuntikellosta saattaa olla apua.
Sekunneista, jotka mies käyttää naisen tuijottamiseen, voi päätellä yhtä sun toista, kertoo Daily Mail. Mies on todella kiinnostunut naisesta, jos hän tuijottaa naista yli kahdeksan sekuntia. Naisten katseesta taas ei voi päätellä juuri mitään, sillä naiset käyttävät yleensä saman sekuntimäärän kiinnostavien ja ei-niin-kiinnostavien miesten skannaukseen.
Piilotetut kamerat seurasivat 115 opiskelijan katseiden liikkumista, kun he juttelivat mies- ja naispuolisten näyttelijöiden kanssa. Heitä pyydettiin jälkikäteen arvoimaan keskustelukumppaniensa viehättävyyttä.
Tutkimuksen miehet katsoivat kauniina pitämiensä naisnäyttelijöiden silmiin keskimäärin 8,2 sekunnin ajan, mutta aikamäärä putosi 4,5 sekuntiin, kun keskustelukumppanina oli vähemmän viehättäväksi arvioitu nainen.
Miesnäyttelijöiden vaihteleva komeus ei tuonut naisoppilaiden käytökseen vaihtelua.
Tutkijat uskovat, että miehet käyttävät katsekontakia etsiäkseen sopivia ja lisääntymiskykyisiä naisia. Naiset taas ovat varovaisempia, sillä he pyrkivät välttämään ei-toivottuja-raskauksia ja yksinhuoltajuutta.
Teksti: MTV3/Helmi"
Kevään lähestyessä
härskiä tuijotusta
2
182
Vastaukset
- S_guru
On hyvä, että Englannissa autistisille ihmisillekin, jotka eivät ymmärrä tavallisia sosiaalisia tilanteita, opetetaan parisuhteen muodostamisen alkuja.
Seuraavaksi voisi opettaa, että jos mies tulee juttelemaan kanssasi, niin hän on ehkä kiinnostunut sinusta.
Ja kurssi numerolla 12. voisi kertoa, että jos mies pyytää päästä luoksesi yöllä, hän haluaa seksiä kanssasi.- Paavi vaan
Tästä sen näkee, mitä rivosta katseesta seuraa:
"ei-toivottuja-raskauksia ja yksinhuoltajuutta"
Kyllä kortsujen asemesta kannattaa jakaa silmälappuja ja aurinkolaseja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760