Ottaako T Urpo "haasteen" vastaan

fighter53

Lue tuolta alempaa mikä se on, eli mennäänkö tänään skypeen ja sitten saat "originaalisti" jutella kuubalaisen inssin kanssa. Kysypä alkajaisiksi sitten, mitä mieltä hän on vaikkapa kauppasaarrosta, joka on kansainvälisten lakien vastainen. Ja kyllä PappaManninenkin saa enkkua taitavana osallistua, mutta älä nyt sitten kumminkaan nolaa itseäsi eikä maatamme linkittämällä tälle fiksulle miehelle korsulaulujasi. Ei hän toki niistä kielimuurin takia ymmärtäisikään, eikä sun biiseistä sivistysmaissa edes olekaan yhtään "käännöstä", koska SIVISTYSMAAT taistelivat toisessa maailmansodassa sivistyksen puolesta, ei sitä vastaan, kuten sen aikainen maamme porarillinen, natsismiin suuntautunut hallinto, aina oikeistodemareita myöten.

En muista kuka demari oli sanonut kommunistille sodan jälkeen, että ei me muuta voitu, kun se oli ajan henki, ja kommunisti vastasi, että ei sitä saa asennoitua koskaan sen mukaan, mistä päin milloinkin tuulee.

Siihen ei ole mitään lisättävää.

7

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T Urpo

      Jotenkin innostuin skypestä valaisusi perusteella.

      Tosin kysyisin Cuban Joselta että mitä mieltä
      hän on vallan perimyksen demokraattisesta luontees-
      ta Kuubassa.

      Ja seuraavaksi että saako Fideliä tai Raoulia
      haukkua baarissa kuten Vanhasta pubissa.

      Samoin voisi kysyä miten pimeät asuntomarkkinat
      jaksavat.

      Tai riittääkö kuukauden palkka viikon ulkomaan
      matkaan.

      Toisaalta voisi koettaa vokotella sieltä jotain
      vanhaa jenkki rautaa kovalla valuutalla.

      No, ensin pitäisi hankkia skype.

      Avartaa varmasti maailman kuvaa.

      • fighter53

        Ja kun sen kerran maksaa, se on kertamaksu

        Paitsi jos soitat sillä kännyköihin tai lankanumeroihin. Sitten maksu on Suomessa 16 snt/min. ja maasta riippuen enemmän tai vähemmän.

        Kiva että innostuit, en ole aivan varma, mutta sellaista väitetään, että kun meidän suomalaisten ylpeys on Nokia, niin skype oli alunperin eestiäisten kehittämä systeemi.

        Suosittelen todella siihen tutustumista, niin vasureille kun oikkareillekin, ei minä tällaisissa asioissa politiikkaa tee, ihan tasapuolisesti kaikille sitä mainostan, vaikka ei mulle mainostamisesta maksetakaan.

        Nyt siitä tehtiin vielä uusi versio jokin aika sitten, ja voin kyllä sanoa, että se on saatanan hieno ja monipuoinen, Siinä on paljon "herkkuja", mutta tulisi liian pitkä teksti niitä selostaa. Katsokaa itse.

        Sen voi ladata ja maksaa tästä linkistä http://www.skype.com/intl/fi/download/skype/windows/

        Öitä vaan kaikille, minäkin vielä toivotan skypesssä buona notte mun Carlalle.


    • PappaManninen

      väljillä venttiileillä, että huhhuijaa!

      • näköjään

        Pisti tolppakengät jalkaan ja silpaisi itsensä samantien koivunlatvaan.

        HOOOOOHHHHHHOOOOOHHHHHHOOOOOOHHHHHOOOOOOHHHOOH!!


        Pelkkä luuseriämmä näyttää pappa Manninen olevan.
        Ei mitään muuta.Valitettavasti.


      • fighter53

        mutta tarkenna sitten huomenna

        Nyt lähden miellyttävämpien ihmisten seuraan - ei vähiten morsmaikkani - jotka sentään minuakin retaletta arvostavat. Kait sinäkin olet käynyt mun profiilisivulla taggetissa, eikä ainoastaan siellä, myös Eestiin olen suvainnut Rateen laittaa vähäisen persoonani.

        Ja opettele niin sinä kuin myös kaikki tämän ja muidenkin palstojen kirjoittelijat suomen kieltä, minäkin kirjoitan jopa Adof Hitlerin ja Josif Stalinin nimen juuri niin kuin ne kauniilla kielellämme kieliopillisesti kirjoitetaan. Eiks jeh?


      • fighter53
        näköjään kirjoitti:

        Pisti tolppakengät jalkaan ja silpaisi itsensä samantien koivunlatvaan.

        HOOOOOHHHHHHOOOOOHHHHHHOOOOOOHHHHHOOOOOOHHHOOH!!


        Pelkkä luuseriämmä näyttää pappa Manninen olevan.
        Ei mitään muuta.Valitettavasti.

        Luuletko jotenkin auttavasi tuollaisilla hohoilla sinänsä PappaMannisen tyyliin minun aatetta tai yleensä vasurien aateeta. Pölvästeiksi vain tahdot meidät saattaa.

        Ja rekisteröi niikkisi niin nähdään kuka siellä kirjoittaa.

        Minä kyllä pidän rekisteröidyn nikkini ja oman tyylini, en kirjoittele "ohi"laukauksia kuten sinä, eikä kukaan feikki pysty tyyliäni matkimaan. Tuon viestisi voisi olettaa olevan minulta, koska se ajallisesti tuli vähän minun jälkeen, mutta ei ole, menihän multa omankin viestini kirjoittamiseen sentäs aikaa 2-sormijärjestelmällä.

        Ja ne rotat, jotka toisen nimellä esiintyyvät, eivät todellakaan ole muuta kuin rottia, tai oikeastaan rotatkin ovat parempia elukoita, ne tappavat vain syödäkseen.

        Ba bai.


    • fighter53

      se on mitä tein viime kesänä

      Rehellisenä miehenä tunnustan, että menin ihan sisään senaikaisen morsmaikkani koneelle etäkäyttäjänä, ja sain selville, että sillä lutkalla oli jo ennen meidän vihkimistä rakastastaja.

      Ei siinä muutoin mitään olisi ollut, mutta aika hävytön temppu naiselta joka toi minun kotiin jo omat häävaatteensakin.

      Joskus kyllä tuntuu, että enkeleitä on olemassa, ja meillä jokaisella on sellainen...

      En silti usko jumalaan/jumaliin, niitä on aivan liian paljon, ja jokainen uskonto on syntynyt sen perusteella, että sille uskonnolle on ollut "tilaus", ja sitten soditaan taas "jumalan" puolesta.

      Toinen asia josta vielä panen tähän jotain, on että Hannu sai Eestin rajavartiolaitoksen kunniakirjan. Minä voisin panna paremmaksi näyttämällä täällä Nicaraguan presidentin Daniel Ortegan minulle myöntämän mitalin, mutta se ei ole todellakaan veneen rakentamisesta ja en halua sillä "elvistellä".

      Se vain oli sitä aikaa ja minä olen ehdottomasti rauhaa rakastava ihminen. Armeija me kyllä tarvitaan, kuka piru sen tietää, milloin jenkkilä katsoo Suomenkin kuuluvan etupiiriinsä, niiltä voi odottaa ihan mitä tahansa.

      Afganistan ja Irak on niille elämää tuntemattomille taas uusi "vietnam". Jos ette usko, katsotaan noin 1 vuoden päästä jos hengissä olemme. Jos tilanne ei ole jenkeillä vuoden päästä vieläkin pahempi miehityshommissa, sitten lupaan syödä hatullisen paskaa, jos tänne väärin kirjoitin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2576
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      97
      1594
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1495
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      986
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      42
      879
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      116
      873
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe