Itse kuulun luterilaiseen kirkkoon, mutta en suinkaan ole omaksunut Lutherin oppeja vaan ihan itse olen oppinut Raamattua lukemalla ja yleensä elämällä, mitä ihmisyys ja inhimillisyys voi olla, siten kuten Kristus sen kertoo.
Olen käsittänyt, että meidän tulisi rakastaa toisiamme eikä suinkaan tuomita ja riidella eri oppiriidoista tai suuntauksista.
Me kaikki maailman ihmiset olemme saman Jumalan alla ja saman taivaan alla.
Miksi olemme niin riitaisia, ei se voi olla Jumalasta lähtöisin.
Nyt käsi käteen ja jokaista siskoa ja veljeä siunaten eteenpäin, josko joskus saamme yhtenäisen maailman ja taivaan.
miten saisimme riidat loppumaan
4
211
Vastaukset
- ymmärtää
että on mahdotonta saada kaikki ihmiset uskomaan sinun raamatunjumalaasi.
- E-.
vetoaa tunteisiin, ei järkeen, ja järjettömien oppien sekavuudesta löytyy aina aihetta riitoihin. Kun ei mistään ole mitään todisteita, niin jokainen voi uskoa mihin merkillisyyksiin lystää, ja asiaperustelujen puutteen voi aina korvata fanaattisella raivolla omien uskomuksien puolesta.
Minusta näyttää, että uskikset sijoittavat uskontoon niitä tunteita, jotka oikeastaan "kuuluisivat" lähiomaisille. Kyllä minuakin loukkaa, jos vaikka lapsiani tai muita läheisiäni vähätellään, ja uskiksilla on mielikuvitusolennot saaneet rakastetuimman ja arvostetuimman aseman, jossa niille uskiksen mielestä kuuluisi yleinen kunnioitus kaikilta tahoilta. - Raamatusta oppinut?
Niinkuin kirjoitit,ei todellakaan riidat ole Jumalasta lähtöisin,vaan isästä perkeleestä,joka on kaiken riidan ja toran isä!
Hän on oikein hämmentäjä ja sekoittaja!
Kristus Jeesus tuo rauhan!- < toivo..>
Jos näin on ihmettelen missä kaikki Jumalan sotilaat ovat ja miksi hyvä ei voita.
En itse tiedä tuosta paholaisesta kuin, että se on paholainen, mutta en ymmärrä miten se voi olla niin voimallinen, että voisi kumota Jumalan sanoman.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874198Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293183No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770