Oletko joutunut villieläimen hyökkäyksen kohteeksi?

Jouduin lapsena hirven hyökkäyksen kohteeksi. Olimme isäni kanssa metsällä, kun yhtäkkiä isäni sai ison uros hirven tähtäimeensä. Isäni ampui, mutta ilmeisesti ei kovin tarkasti, koska hirvi muuttui siitä erittäin agressiiviseksi ja alkoi rynnätä meitä kohti. Isäni otti minut syliinsä jättäen aseen niille sijoillen. Lähdimme juoksemaan kovaa vauhtia autoamme kohti, mutta ilmeisesti emme tarpeeksi nopeasti, sillä tunsin kuinka isäni ja minä kaaduimme maahan. Olin siis silloin isäni sylissä. Hirvi puski meidät kumoon ja kaaduimme maahan. Sitten se hyppi päällämme ja potki meitä niin, että suolet turskahtivat isäni pyllystä suoraan tuulilasille.. Sitten se hirvi kuoli ja ajoimme sairaalaan paikattavaksi. Lääkäri laittoi suolet ja maksat taas isäni sisään ja ompeli sen kiinni. Hirvestä teimme keittoa.

Olimme vaimoni kanssa puolukassa kauniina syysiltana. Illan pimetessä alkoi kuitenkin sataa vettä ja Marjatta ja minä päätimme lähteä takaisin kotiin. Autollemme oli marjapaikalta suurinpiirtei puolitoista kilometriä, ja hyttysetkin alkoivat kiusaamaan.

Aloimme jo kiristämään tahtia, kun yhtäkkiä suuren ryteikön takaa alkoi kuulumaan hirveää ryskettä. Jähmetyimme kauhusta kankeina paikallemme seisomaan. Ryske jatkui ja vähän ajan päästä huomasimme suuren männyn takaa, kun jotain ruskeaa tuli esiin. Tajusimme kauhuksemme sen olevan karhu. Sanoin vaimoilleni tiukasti että: liikkumatta, mutta vaimoni vaistot olivat hänen ajatuksiaan voimakkaammat ja hän kauhukseni alkoi juosta autoamme kohti, jonne oli vielä matkaa ainakin puoli kilometriä.

Sydän kurkussa katsoin vaimoni pakoyritystä. Näin kuinka karhu tavoitteli jo vaimoni hameen helmoja. Mietin mitä pitäisi tehdä, ja onnekseni näin maassa suurehkon kiven möhkäleen ja otin sen uljaasti maasta ja heitin sen suoraan karhun takaraivoa kohti. Näin kuinka kivi lensi kuin hidastetussa filmissä kohti tuota suurta petoa joka oli vain enää muutaman metrin päässä vaimostani. Kivi osui kuin osuikin karhuun joka karjaisi kuin uljas sonni kesäpellolla! Vaimoni kompastui samaan aikaan ja löi päänsä kantoon. Katsoin haikeana kinka kultani tuupertui sammalmättäälle kesäiltana karhun kanssa. Olin voittaja! Olin metsän kuningas.

Aloin kävelemään hiljakseen karhua kohti, suurten lihasteni kimallellessa kesä sateessa. Kokeilin karhun pulssia, ja tunsin hennon sykkeen. Iskin hampaani karhun kaulavaltimoon ja join miehekkäästi sen veret. Tunsin olevani uljas metsien peto, mutta!!!! Mutta karhupa ei ollutkaan täysin kuollut. Se nousi viimeisillä voimillaan maasta, ojensi tassuaan taaksepäin, ja löi hurjalla voimalla minulta käden irti. Karjaisin kuin uroshirvi ja otin toisella lihaksikkaalla kädelläni karhua kurkusta kiinni ja purin siltä pään irti kuin ozzy konsanaan.
Sitten kaikki oli ohi.

Otin Marjatan harteikkaille hartioilleni ja vein hänet autoon lepäämään. Tämän kokemuksen jälkeen ei vaimoni ole suostunut puolukkaan lähtemään, mutta minä mielelläni lähtisin jos voisin.

Olen joo! Se oli ihan tavallinen lauantai-myöhäisyö viime kesänä - taisi olla elokuuta, kun snagarilla hampparia mutustellessani takaviistosta hyökkäsi jokin tuntematon villieläin kimppuuni melkoisella voimalla. Heräsin vasta ambulanssissa. Hampparini ei kuitenkaan ollut kelvannut tälle eläimelle, joten arvoitukseksi jäi miksi se päätti hyökätä, ja juuri minun kimppuuni, vaikka snagarilla oli muitakin. Mielestäni en mitenkään provosoinut tätä eläintä käytökselläni illan aikana.