Oli 60-luvun alkupuoli meneillään, kun tulin mopoikään. Mopoja sanottiin siihen aikaan moottoripolkupyöriksi, koska niissä oli vielä silloin polkimet. Mutta eihän se menoa haitannut, kun alla oli ihan oikealla moottorilla varustettu ajoneuvo. Eipä tarvinnut mitään räpättimiä laitella, niin kuin polkupyörään.
Kova oli kilpailu kylän pojankossien välillä. Se, jonka mopo kovimmat kyydit tarjosi, oli Kylän Kunkku. Viritystoimenpiteitä suoritettiin, pitihän sitä konetta ”viilailla”, vaikka ei oikein ollut käsitystä, mihin kohtaan moottoria moinen toimenpide piti suorittaa. Kuulopuheiden mukaan viritys oli onnistunut, jos teho ei pudonnut kuin 20 prosenttia. Miten sekin prosenttiluku käytännössä mitattiin, jäi arvoitukseksi.
Koska mittalaitteita Kuninkaan Mopon tehon määrittelyyn ei ollut, suoritettiin jyvien erottelu akanoista paikallisella sorakuopalla. ”Moto-crossi” oli muodissa. Idolina oli siihen aikaan Frank Nyman. Hän taisi olla siihen aikaan lajin Suomenmestari, ellei enemmänkin?
Ainahan sitä voi kuvitella olevansa kovakin crossitähti, mutta eihän siitä voinut mopolla ajaessa puhua. Pari metriä oli jo pitkä loikka mopon kyydissä. Ei tavallinen mopo ollut tehty montulla ajoa kestämään. Yrittää kuitenkin piti. Täytyihän se kavereille saada taitojaan näyttää. Niinhän se on aina ollut ja tulee aina olemaan nuorten ”miesten” keskuudessa.
Moponi satula oli yhden istuttavaa mallia. Saman tapainen kuin polkupyörässä. Kooltaan hieman pyörän satulaa suurempi. Se oli kiinnitetty rungosta nousevaan pystyputkeen. Aivan samalla tavalla, kuin polkupyörissäkin. Jonkinlainen jousikin oli satulan alla.
Kerran sattui crossia ajaessani käymään siten, että satula irtosi ja tipahti hyppyrissä enkä sitä heti huomannut. Ei tosin kauaa aikaa kulunut, kun asia tuli esille. Ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä istahtaa satulan putken päähän täydellä voimalla. Tähtiä vain silmissä välähteli ja ajohommat siltä päivältä loppuivat siihen paikkaan. Lievästi sanottuna teki ”Eetvarttia”.
Tuuria oli kaikesta huolimatta silloinkin matkassa. Siitä on olemassa todisteita ;)
Kova oli kilpailu kylän pojankossien välillä. Se, jonka mopo kovimmat kyydit tarjosi, oli Kylän Kunkku. Viritystoimenpiteitä suoritettiin, pitihän sitä konetta ”viilailla”, vaikka ei oikein ollut käsitystä, mihin kohtaan moottoria moinen toimenpide piti suorittaa. Kuulopuheiden mukaan viritys oli onnistunut, jos teho ei pudonnut kuin 20 prosenttia. Miten sekin prosenttiluku käytännössä mitattiin, jäi arvoitukseksi.
Koska mittalaitteita Kuninkaan Mopon tehon määrittelyyn ei ollut, suoritettiin jyvien erottelu akanoista paikallisella sorakuopalla. ”Moto-crossi” oli muodissa. Idolina oli siihen aikaan Frank Nyman. Hän taisi olla siihen aikaan lajin Suomenmestari, ellei enemmänkin?
Ainahan sitä voi kuvitella olevansa kovakin crossitähti, mutta eihän siitä voinut mopolla ajaessa puhua. Pari metriä oli jo pitkä loikka mopon kyydissä. Ei tavallinen mopo ollut tehty montulla ajoa kestämään. Yrittää kuitenkin piti. Täytyihän se kavereille saada taitojaan näyttää. Niinhän se on aina ollut ja tulee aina olemaan nuorten ”miesten” keskuudessa.
Moponi satula oli yhden istuttavaa mallia. Saman tapainen kuin polkupyörässä. Kooltaan hieman pyörän satulaa suurempi. Se oli kiinnitetty rungosta nousevaan pystyputkeen. Aivan samalla tavalla, kuin polkupyörissäkin. Jonkinlainen jousikin oli satulan alla.
Kerran sattui crossia ajaessani käymään siten, että satula irtosi ja tipahti hyppyrissä enkä sitä heti huomannut. Ei tosin kauaa aikaa kulunut, kun asia tuli esille. Ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä istahtaa satulan putken päähän täydellä voimalla. Tähtiä vain silmissä välähteli ja ajohommat siltä päivältä loppuivat siihen paikkaan. Lievästi sanottuna teki ”Eetvarttia”.
Tuuria oli kaikesta huolimatta silloinkin matkassa. Siitä on olemassa todisteita ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ne todisteet on jo varmaankin aika isoja?;)
Mulla on tippunut moposta pakoputki, kun ajelin keskellä kylää...ei sekään hauskaa ollut.:))
isoja, omat todisteensakin on jo melko "hujoppeja" *huoh*
Huomasit varmaan, että moposi alkoi kulkemaan pakoputken tippumisen jälkeen paljon kovempaa. Ainakin minusta tuntui siltä, kun tuli kunnon "soundit":))
niin paljon, ettei viittinyt soundeja kuunnella.;)
Äkkiä sammutus ja odottamaan, että pakoputki jäähtyy, että sai jotenkin viritettyä paikalleen.:D
tärkein työkalu oli tulppa-avain ja varaosana jonkinmoinen pätkä rautalankaa:) Aina jostain kohtaa tahtoi jotakin tipahtaa.