* Jeesuksesta on vain yksi totuus, on vain yksi evankeliumi, ja totuus Jeesuskesta on, että Hän on absoluuttisen synnitön, kokonaan vapaa synnin idustakin, koska Hän on Jumalan siemenestä, sen Raamattu todistaa monella tavalla ja monnessa kohdassa.
* Ei ole mitään toisenlaista totuutta, josta täällä plastalla muutavat haluavat tehdä toisenaisen totuuden, kuin mitä Jeesus on maailmaan tuonut, pyhän ruumiinsa uhrin kautta!
Jeesus sanoo; "Minä olen tie totuus ja elämä!"
25
763
Vastaukset
- Usko on tiedon loppu
ole tuo asia jo (tuohon ikään) tullut selväksi: ei Raamattu mitään "todista".
Raamattu on ihmisten kirjoittama opus, joka on vain myyttisistä ja historiallista aineksista väsätty kirja – yksi miljoonien kirjojen joukossa.
Siihen on koostettu kymmenien kulttuurien taikauskoisia käsitteitä, joiden merkitystä uskonnolliset tahot yrittävät epätoivon vimmalla selittää nykyaikaan soveltuviksi.
Sen selittäminen on tuonut leivän miljoonille papeille, munkeille, piispoille etc. Köyhääkin köyhemmältä kansalta on kerätty rahat, jotta he voisivat tutkia ja selittää "Raamatun totuuksia".
Raamatun, siis taikauskon avulla, ei ihmisten asioita kuntoon laiteta. Vain taikauskoiset käsitteet poistamalla, maailman eri kansat voivat ryhtyä yhdessä rakentamaan parempaa maailmaa.
Ottakaa uskovaiset se järkenne käyttöön, älkääkä alistuko/altistuko sille (joukko)suggestiolle, johon uskontojen valta on aina perustunut.- Usko on tiedon loppu
savonarola kirjoitti:
Todista. Tai ole hilja sun valheittasi kanssa !!
taakka!
Ei sellaista, mitä ei ole edes olemassa voi todistaa olemattomaksi, mutta sellaisen mikä on olemassa voidaan todistaa olevaksi.
Todista siis Jumalasi tai me kaikki pidämme sinua (oikeutetusti) valehtelijana. - lapset ne leikkii
savonarola kirjoitti:
Todista. Tai ole hilja sun valheittasi kanssa !!
sinulla on Raamatun tueksi?
Raamatun todisteluhan perustuu kehäpäätelmiin, ts. todistetaan Raamatun asioita ja tapahtumia tosiksi itse Raamatun avulla, jota siis piti todistaa todeksi.
Tuollaiseen logiikkaan turvautuminen on todella lapsellista.
ei Jeesus sano noin.
Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin useiden sukupolvien jälkeen jonkun Johanneksen nimiin.
Se kai sopi kristittyjen tarkoitusperiin ja Jeesuksen viimeiset sanatkin muutettiin täysin toisiksi.Johanneksen evankeljumin kirjoittajan pidetään apostoli Johannesta. Kirjoittamisajakohta lienee välillä 95-100, eli ei useita sukupolvia Jeesuksen jälkeen.
Itse evankeljumissa ei ole muutettu mitään( ihmeellistä, että ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan näitä davinci-hömppä juttuja, varsinkaan kun niihin ei löydy mitään varteenotettavia todistusaineistoa.)
Jeesuksen synnitömyydestä taas voimme lukea Raamatusta monesta kohdin ja täysin yksiselitteisesti.juhani1965 kirjoitti:
Johanneksen evankeljumin kirjoittajan pidetään apostoli Johannesta. Kirjoittamisajakohta lienee välillä 95-100, eli ei useita sukupolvia Jeesuksen jälkeen.
Itse evankeljumissa ei ole muutettu mitään( ihmeellistä, että ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan näitä davinci-hömppä juttuja, varsinkaan kun niihin ei löydy mitään varteenotettavia todistusaineistoa.)
Jeesuksen synnitömyydestä taas voimme lukea Raamatusta monesta kohdin ja täysin yksiselitteisesti.tarkoittaa jo sitä että se on useita sukupolvia myöhemmin.
Alla tietosanakirjasta lainattua:
"Neljäs evankeliumi, Evankeliumi Johanneksen mukaan, puolestaan kertoo Jeesuksen elämästä hyvin poikkeavalla tavalla ja poikkeavasta näkökulmasta, joten sitä ei lasketa mukaan synoptisiin evankeliumeihin. Se on myös kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin muut evankeliumit"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synoptiset_evankeliumit- hirvas
juhani1965 kirjoitti:
Johanneksen evankeljumin kirjoittajan pidetään apostoli Johannesta. Kirjoittamisajakohta lienee välillä 95-100, eli ei useita sukupolvia Jeesuksen jälkeen.
Itse evankeljumissa ei ole muutettu mitään( ihmeellistä, että ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan näitä davinci-hömppä juttuja, varsinkaan kun niihin ei löydy mitään varteenotettavia todistusaineistoa.)
Jeesuksen synnitömyydestä taas voimme lukea Raamatusta monesta kohdin ja täysin yksiselitteisesti.on kirjoitettu paljon jälkeenpäin Jeesuksen kuoleman kansan suussa kulkeneiden perimätietojen mukaan. Mikäli opetuslapsi Johannes olisi kirjoittanut myös Ilmestyksen, hän olisi ollut silloin vähintään 100 vuotias..?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Johanneksen_ilmestys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan että pitäisit mölyt mahassasi, etkä aina tule sekoittamaan tyhmillä päättelyilläsi joka avausta, vaikka et tiedä näistä asioista yhtään enempää, kuin sika pohjantähdestä!
* Kysyn vaan, mikä sinua ajaa takaa, että olet sekoittamassa asioita olemattomilla tiedoillasi, mikä sinun motiivisi oikeastaan on?
* Sinä et usko Jumalan olemassa oloon, miksi siis sinua kiinnostaa kuitenkin olla rökittämässä ja "tietämässä", ei niinkuin mitenkään saa sinusta selvää, oletko vaan yksiselitteisesti kiusanhalusta ja piruilemassa kaikkien uskovien kiusaksi?
* Sairaanloinen kiusanteon halu ajaa sinua yötäpäivää sekaantumaan jokaikiseen asiaan.
* Jos olisit esm. etsijä, utelias tietämään, tai oppiman, mutta olet pelkästään ötökkä viinilasissa!hirvas kirjoitti:
on kirjoitettu paljon jälkeenpäin Jeesuksen kuoleman kansan suussa kulkeneiden perimätietojen mukaan. Mikäli opetuslapsi Johannes olisi kirjoittanut myös Ilmestyksen, hän olisi ollut silloin vähintään 100 vuotias..?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Johanneksen_ilmestys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan* Kritisoit jatkuvasti Raamatun kokonaisuutta, vähän joka alueelta, ei siis ihme, ettet voi tunnustaa Jeesusta Jumalan Pojaksi, ja se tarkoittaa, että tunnusta Jeesuksen Jumalaksi, koska Jeesus on Jumalasta kokonaan.
- hirvas
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Kritisoit jatkuvasti Raamatun kokonaisuutta, vähän joka alueelta, ei siis ihme, ettet voi tunnustaa Jeesusta Jumalan Pojaksi, ja se tarkoittaa, että tunnusta Jeesuksen Jumalaksi, koska Jeesus on Jumalasta kokonaan.
esille koko ajan sellaisia tutkittuja asioita, jotka liittyvät tavalla taikka toisella Raamattuun. Mikäli Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan, niin hän oli vähintään 100 vuotta vanha. Ei ikä sinällään mitään, jos ukkeli on hyvässä kunnossa, mutta dementikot voisivat tarinoida ja kirjoitella mitä sattuu..??
Ja muutkin evankeliumit on kirjoitettu paljon jälkeenpäin perimätietoon perustuvien tarinoiden pohjalta. Kyllä tällaiset jutut on jokaisen hyvä tietää kun lukee Raamattua. Toki pitää vielä muistaa, että varhaiset kirkkoisät ja vatikaani tekivät kirjaan omia muutoksiaan, joten ei ne tekstit ihan satavarmoja ole. Mohikaani_27 kirjoitti:
* Kritisoit jatkuvasti Raamatun kokonaisuutta, vähän joka alueelta, ei siis ihme, ettet voi tunnustaa Jeesusta Jumalan Pojaksi, ja se tarkoittaa, että tunnusta Jeesuksen Jumalaksi, koska Jeesus on Jumalasta kokonaan.
Paavali sanoi uskovansa kaiken tällä tavalla, hän tarkoitti silloin kirjoituksilla Vanhan Testamentin kirjoituksia hengellisesti selitettyinä:
Ap. t. 24:14
"Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa",
Room. 7:14
"Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä (lihan puolesta) sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty." [Ps. 51:7; Room. 3:9]
1. Kor. 2:13
"ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti."- Eivät.....
Mohikaani_27 kirjoitti:
että pitäisit mölyt mahassasi, etkä aina tule sekoittamaan tyhmillä päättelyilläsi joka avausta, vaikka et tiedä näistä asioista yhtään enempää, kuin sika pohjantähdestä!
* Kysyn vaan, mikä sinua ajaa takaa, että olet sekoittamassa asioita olemattomilla tiedoillasi, mikä sinun motiivisi oikeastaan on?
* Sinä et usko Jumalan olemassa oloon, miksi siis sinua kiinnostaa kuitenkin olla rökittämässä ja "tietämässä", ei niinkuin mitenkään saa sinusta selvää, oletko vaan yksiselitteisesti kiusanhalusta ja piruilemassa kaikkien uskovien kiusaksi?
* Sairaanloinen kiusanteon halu ajaa sinua yötäpäivää sekaantumaan jokaikiseen asiaan.
* Jos olisit esm. etsijä, utelias tietämään, tai oppiman, mutta olet pelkästään ötökkä viinilasissa!Kuule Mohis etsivät viihdy!Seuratessaan sun riitelyä.Omassa viinilasissa on ollut ötököitä aina!Sulla nimittäin.Puolustelet täällä murhamiehiä kuinka ne ovat sovittaneet rikoksensa ja kulkee raamattua opettaen nykyään paanalla!!Sun maailmankaikkeutesi "mullistus"on lähtöisin sun omasta päästä!Ja mitä lienee muutakin!Elät itse synnissä kun et ole anteeksipyytänyt.Kuvitellun rauhasi suojassa.Tuudittaudut väärään uskoon.Sellaiseen omatekemään.Kuulet hathoja ja näet harhoja.Hyi helkkari!
- merim.raimo
Jumalan tie,"Jeesus" on suora, mutta ihmiset itse sille tekevät mutkia. :(
Jos ihminen mieltää Jeesuksen Kristuksen väärin eli vastoin Raamatun ilmoituksia, niin hänellä ei ole voimaa elää Jumalan lapsena.
Siis koko uskonelämä on mahdotonta,- koska ensimmäinen asia ihmisellä on saada syntinsä anteeksi, joita hän on tehnyt ennen uudestisyntymistään.
Siis ihminen ei kertakaikkiaan voi tuntea Kristusta sisäisesti, jos ei usko Jeesuksen olevan Jumalan Poika,- jon on pelastaa ihmisen syntisyydestä.
Ymmärtänet, ettei Pyhä Henki ohjaa ja opeta ihmistä, joka ei tunne JUmalan Poikaa Jeesusta Kristusta.
Vauvakasteoppihan on hyvä esimerkki tästä tilasta eli todella vauvakastettu ihminen ei usko ja ymmärrä Jeesusta Jumalan Poikana ja pelastajanaan.Puhumattakaan, että tuntisi sisäisesti Jeesuksen tai omaisi voiman elää Jumalan lapsena.
Taas kokonaan eri asia on uudestisyntyneet vauvana kastetut ihmiset.
Erittäin tärkeää on ymmärtää miten ihminen uudestisyntyessään liittyy Kristuksen ruumiiseen ja tämä tila on Tie - Totuus ja Elämä.Joka on Kristuksessa hän on oikeassa uskossa, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa.Ihmisen on mahdotonta tehdä hyviä hedelmiä ilman Kristuksessa olemistaan.- sinä, että
jos ihminen ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, Jumalaksi, eli Sanaksi, joka tuli lihaksi, niinkuin Johannes evankeliumissaan ilmoittaa, niin sellaisella ihmisellä ei ole mitään toivoa pelastumisesta iankaikkisen elämään, vain kadotustuomion odotus!
Sellainen ihminen on antikristus, joka ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi! sinä, että kirjoitti:
jos ihminen ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, Jumalaksi, eli Sanaksi, joka tuli lihaksi, niinkuin Johannes evankeliumissaan ilmoittaa, niin sellaisella ihmisellä ei ole mitään toivoa pelastumisesta iankaikkisen elämään, vain kadotustuomion odotus!
Sellainen ihminen on antikristus, joka ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi!Kerrot omiasi ymmärryksaesi mukaan.Tässäpä on tarkka lainaus Raamatusta, mikä on Jeesuksessa elämistä.
" Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää".
Hyvin ytimekkäästi ja helposti ymmärtäen ilmastu rikkaan elämän salaisuus.Eikö?- hirvas
sinä, että kirjoitti:
jos ihminen ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, Jumalaksi, eli Sanaksi, joka tuli lihaksi, niinkuin Johannes evankeliumissaan ilmoittaa, niin sellaisella ihmisellä ei ole mitään toivoa pelastumisesta iankaikkisen elämään, vain kadotustuomion odotus!
Sellainen ihminen on antikristus, joka ei tunnusta Jeesusta Kristukseksi!useampikin dementikko näköjään...??
ml213 kirjoitti:
Kerrot omiasi ymmärryksaesi mukaan.Tässäpä on tarkka lainaus Raamatusta, mikä on Jeesuksessa elämistä.
" Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää".
Hyvin ytimekkäästi ja helposti ymmärtäen ilmastu rikkaan elämän salaisuus.Eikö?* ""
* Kumpi sinä olet, uskotko Jeesusken Jumalakasi, vai oletko antikristus hengeltäsi?hirvas kirjoitti:
useampikin dementikko näköjään...??
olevansa uudestisyntyneitä, eivätkä kuitenkaan ole.
* Koska kukaan ei voi olla uudestisytynyt, ellei usko Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, joka on , että Jeesus on Jumala, vain tunnustamalla Jeesuksen jumaluus, absoluuttinen synnittömyys, voi saada syntinsä anteeksi.
* Nyt sinä sanot, Raamatun lainauksella, että "joka uskoo Jeesukseen pelastuu."
* Aivan, mutta uskominen edellyttä uskomista sydämellään ja sydämessään, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika, ei Joosefin poika.
* Jeesuksen tunnustaminen Kristukseksi, on yhtä kuin tunnustaa Hänet Jumalaksi. Pietarin tavoin, jonka totuuden Jumalan Henki ilmoittaa Jeesukseen uskovalle, että Jeesus on Jumala.Mohikaani_27 kirjoitti:
* ""
* Kumpi sinä olet, uskotko Jeesusken Jumalakasi, vai oletko antikristus hengeltäsi?Ymmärrätkö, miten terve usko Jumalaan on sellainen, että ihminen uskoo sen mitä on kirjoitettu.
"Ei kenelläkään, joka kieltää Pojan, ole myöskään Isää. Joka tunnustaa
Pojan, hänellä on myös Isä".
Ymmärrätlö, miten ihmisellä on vain yksi tie/välimies Isän luo eli tunnustamalla Jeesus Kristus JUmalan Pojaksi.Joka kieltää/ei usko Poikaan, niin hönellä ei ole myöskään Isää.
Mutta, tuo hapatuksesi on ja aivan eri asia.Mutta, ymmärrätkö, miten edelleen Isä on Kristuksen pää.Siis kyseessä on kaksi eri tahoa. Poika ja Isä.
Muuten yuomasi KAIKKI Raamatun kohdat ovat erittäin hyviä ilmoituksiltaan,- kunhan et lisää niihin mitään omia lihallisen ihmisen päätelmiä.Mohikaani_27 kirjoitti:
sanoa?
Vaatinee laajempaa ymmärryskykyä, jos et kerta ymmärtänyt mitä kirjoitin.
Siis, jos ihminen ei ole ottanut vastaan Jeesusta Jumalan Poikana ja pelastajana, niin hän ei mahdollistu tekemään hyviä hedelmiä.
Tästä tekijästä tiedämme kuka uskoo Jeeuskeen ja kuka ei.Siis kysymyksessä on mielenuudistus, joka taas näkyy ihmisen olemuksessa.
PS.
Toisaalta sekin jo harmittaa kun et tiedosta kuka on uudestisyntynyt ihminen ja kuka ei. Tai kuka kieltää Jeesuksen JUmalan Poikana ja kuka ei. Harmillisesti vertaat ihmisten ymmärrystä omaan oppiisi/ymmärrykseesi ja toisin ajattelihat/ymmärtäjät leimaat vääräuskoisiksi Jeesuksen kieltäjiksi.Huomaatko, miten olet asettunut Jumalan asemaan ja jakelet tästä tilansta "lausuntojasi" ja tuomioita.
Autuaita ovat........
- Eroe
Jeesus puhui varsin lempeästi, mutta kansa sanoi;
olipa kova puhe kuka voi sen kestää. Niin lähti suuri joukko opetuslapsia pois, kertoo Johanneksen evankeliumi 6:60-69. Jeesus kysyy opetuslapsilta, johon Pietari vastaa:
Herra kenen tykö me menisimme,
sinulla on iänkaikkisen elämän sanat? Mohikaani, kun tunnustat, että Jumalan sana on ainoa tie ja totuus Jumalan yhteyteen, mutta se tie ei ole Jumala, vaan ainoastaan välimies, ja me saamme olla välimiehen velimiehiä, sillä mekin olemme yhdestä ja samasta Jumalasta:
Hepr. 2:11
"Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi",
Ja me olemme hengellisen välimiehen hengellisä velimiehiä, joiden pää on taivaissa, mutta jalat seisovat vielä kuvannollisesti sanoen Siionin vuorella,
Hepr. 12:22
"vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö",
1. Kor. 6:15
"Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!"
"Ef. 4:25
Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä."
Ef. 5:30 "sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1662981Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2922662Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751758Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e471655Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381530- 1221296
- 1031203
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141174Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3691113Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063