Lääkärin palkkiot

Onkohan hammaslääkärin palkkioissa mitään ns. ohjehintaa vai voivatko hinnoitella ihan oman mielensä mukaan. Mulla poistettiin vanha paikka ja laitettiin uusi, omavastuu jäi 85 ekee, tuntui kovasti kalliilta mutta näin se kai on.
21836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Markkinatalouden vallitessa ei ole hammaslääkäreilla minkäänlaisia minimi- tai maksimihintoja tai ohjevähittäishintoja.
Saavat rahastaa niin kuin huvittaa, lähinnä sillä perusteella, millä tulojen määrällä saavat vastaanottonsa kannattamaan......
Ja kyllä monet hammaslääkärit rahastavatkin, se on aivan totta.
Viisainta on ottaa (ainakin isompien toimenpiteiden kohdalla) etukäteisarvio työn hinnasta ja kestosta, niin tulee jotain tolkkua myös potilaan kohtaan.
Mutta, totuuden nimessä, on myös sellaisia amamtitaitoisia hammaslääkäreitä,jotka eivät aina vedä potilaalta sitä kalleinta hintaa, vaan tekevät työnsä oikein kohtuullisella hinnottelulla - ja kkaiken lisäksi hyvin.
Sellaista yhdistelmää kuin halpa ja hyvä hammaslääkäri en ole koskaan tavannut, enkä usko sellaista olevan olemassakaan. Eihän Joulupukkiakaan loppujen lopuksi ole olemassa.

Parhaiten potilas siis "suojelee" rahapussiaan kyselemässä etukäteen työn hinnan ja parhaimmillaan ottaa etukäteisarvion useammasta paikasta. Hintaerot voivat olla aika suuriakin.
Muistakaa pitää puolenne, muuten teitä voidaan potilaina rahastaa aivan surutta! Tämä on erityisen tärkeää näin tiukan rahan aikoina.

Äänestä

Julkisella puolella on tarkasti hinnoiteltu jokainen työ. Mutta niiden seuranta onkin jo vaikeampaa. Esimerkiksi potilaan on vaikeaa tietää oliko hampaan paikkauksessa todellakin tarpeen kolmen pinnan paikkaus, vai olisiko päästy kahden tai jopa yhden pinnan paikkauksella. Terveyskeskushammaslääkärin laskussa on kyllä eritelty tarkasti mistä lasku koostuu, joten ainakin tietää mistä maksaa.

Äänestä
  • Kyllä mullakin laskussa oli selkeä erittely, kolmen pinnan täyttö sekä puudutus, mutta ihmetyttää kuinka monta pintaa yhdessä hampaassa voi olla, ja mitä tuo pinnan täyttö yleensäkin tarkoittaa.

    Äänestä

  • Kipasti kirjoitti:

    Kyllä mullakin laskussa oli selkeä erittely, kolmen pinnan täyttö sekä puudutus, mutta ihmetyttää kuinka monta pintaa yhdessä hampaassa voi olla, ja mitä tuo pinnan täyttö yleensäkin tarkoittaa.

    Hampaassa on tietenkin viisi pintaa (1. purupinta, 2. hampaiden välissä, 3. posken puolella, 4. hampaiden välissä, 5. kitalaen/kielen puolella) ja pinnan täyttö tarkoittaa paikkausta.

    Nykyään ei laki salli mitään ohjehintoja, kun siinä on ollut ajatuksena, että markkinatalous ja kilpailu pitää huolen hintatasosta. Minusta tämä vaan toimii aika huonosti, koska yksittäisen ihmisen on hankala kilpailuttaa hammaslääkäreitä, se kun maksaa. Jos meinaa kovin monessa paikassa käydä hinta-arviota pyytämässä, niin kalliiksi tulee, eikä aina ole edes aikaa sellaiseen, jos on joku akuutti vaiva ja pitäisi vain päästä äkkiä hammaslääkärille. Ja pitäisikö taas vuoden parin kuluttua kilpailuttaa hml uudestaan, vaikka oikeasti pitkä hoitosuhde hammaslääkäriin on tärkeä asia? Eri asia, kuin joku sähköyhtiön kilpailutus yms.

    Äänestä

Lastenlääkäriaseman lastenlääkäri otti 85 euroa lapseni korvien jälkitarkastuksesta, vastaanotto kesti liioittelematta kolme minuuttia ja kyse oli arkipäivästä. Korvalamppu oli korvassa sekunnin. Ammattitaitoista rahastusta.

Äänestä
  • Olenkin jo pariin viestiketjuun kirjoittanut, mutta yritän löytää keinon saada huijarin kuriin. Helsingissä Mannerheimintiellä on päivystävä ulkomaalaistaustainen hammaslääkäri, joka laskuttaa tavallisesta hampaanpoistosta 800 euroa. Olkoonkin päivystys, käyhtini oli kuitenkin klo 13.30 arkena. En tosin suostunut poistattamaan hänen luonaan, kun kuulin hinnan, vaan pyysin laskun tutkimuksesta ja sekin oli järkyttävä 310 euroa (10 min.). Päivystyslisä 50 euroa, hampaan vilkaisu (suppea suun tutkimus) 150 euroa ja sen lisäksi puudutus, röntgen ja laskutuslisä, kaikkinensa lasku 310 euroa.
    Tästä hammaslääkäristä on täällä verkossa useampikin varoitus, mutta ilmeisesti mitään ei voida tehdä. Hinnoittelu kun on vapaata. Itse valitan hänestä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, koska haluan tällaisen toiminnan loppuvan.

    Äänestä

  • H-lääkärin etiikka? kirjoitti:

    Olenkin jo pariin viestiketjuun kirjoittanut, mutta yritän löytää keinon saada huijarin kuriin. Helsingissä Mannerheimintiellä on päivystävä ulkomaalaistaustainen hammaslääkäri, joka laskuttaa tavallisesta hampaanpoistosta 800 euroa. Olkoonkin päivystys, käyhtini oli kuitenkin klo 13.30 arkena. En tosin suostunut poistattamaan hänen luonaan, kun kuulin hinnan, vaan pyysin laskun tutkimuksesta ja sekin oli järkyttävä 310 euroa (10 min.). Päivystyslisä 50 euroa, hampaan vilkaisu (suppea suun tutkimus) 150 euroa ja sen lisäksi puudutus, röntgen ja laskutuslisä, kaikkinensa lasku 310 euroa.
    Tästä hammaslääkäristä on täällä verkossa useampikin varoitus, mutta ilmeisesti mitään ei voida tehdä. Hinnoittelu kun on vapaata. Itse valitan hänestä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, koska haluan tällaisen toiminnan loppuvan.

    Voit valittaa Valviraan tai Lääninhallitukseen, ne valvovat terveydenhuollon ammattihenkilökuntaa. Kuluttajavirastoon voi valittaa kohtuuttomista maksuista. Onnea matkaan!

    Äänestä

Hinta kuulostaa ihan kohtuulliselta, kun et kerro, montako pintaa paikattiin. Paikan koko ja työmäärä voi sen mukaan vaihdella.

Kelalla on oma taksa, jonka mukaan se korvaus tulee. Kukaan hammaslääkäri ei tee työtä niin halvalla yksityisellä vastaanotolla. Kelan taksat ovat parikymmentä vuotta jäljessä.

Terveyskeskushammaslääkärissä paikkaaminen on selvästi halvempaa, mutta sinulla voi olla pari muutakin hammasta paikattavaksi ennen kuin saat sinne edes tutkimusajan. Siksi tuo yksityinen voi tulla halvemmaksi.

Äänestä
  • Kelan taksat eivät enää ole 20 vuotta jäljessä, mutta uudistuksen voimaan tullessa ne olivat jo valmiiksi jäljessä silloisista hinnoista. Taksat uudistuivat muistaakseni 2007 alkuvuodesta?

    Minusta tuo 800 euroa ei kyllä kuulosta ollenkaan kohtuulliselta, varsinkaan, kun ei perjantai kello 13.30 ole edes vielä mikään viikonloppu päivystysaika! Aloittajan 85 e voisi olla päivystys taksana oikein kohtuullinen, mutta ei ehkä muuten.

    Miksi puudutus, jos kerran mitään ei vielä tehty, siis tutkimuksen lisäksi???

    Äänestä

  • "" Terveyskeskushammaslääkärissä paikkaaminen on selvästi halvempaa, mutta sinulla voi olla pari muutakin hammasta paikattavaksi ennen kuin saat sinne edes tutkimusajan. Siksi tuo yksityinen voi tulla halvemmaksi. ""

    Tosi on, että loppupeleissä voi tulla halvemmaksi käydä yksityisellä kerran tai pari, kuin jonottaa julkiselle ja käydä monta kertaa siellä. Mukavampaakin, kun ei tarvitse niin monta kertaa käydä piinapenkissä istumassa.

    Itse ajattelin, että kun kerran omasta syystä (tyhmyydestä) olin 8 vuotta käymättä hammaslääkärissä, niin voin hyvin odottaa vielä sen puoli vuotta. 9 kertaa olen nyt käynyt, tunnin aikoja useimmat lukuunottamatta muutamia nopeita päivystyskäyntejä ja lasku vähän reilu 400 euroa. Sisältää mm. 2 hampaan juurihoidot, paikkauksia, viisaudenhampaan poiston jne... Ei paha hinta, jos sen jakaa kahdeksalle vuodelle!!

    Äänestä

  • kilpailua... kirjoitti:

    Kelan taksat eivät enää ole 20 vuotta jäljessä, mutta uudistuksen voimaan tullessa ne olivat jo valmiiksi jäljessä silloisista hinnoista. Taksat uudistuivat muistaakseni 2007 alkuvuodesta?

    Minusta tuo 800 euroa ei kyllä kuulosta ollenkaan kohtuulliselta, varsinkaan, kun ei perjantai kello 13.30 ole edes vielä mikään viikonloppu päivystysaika! Aloittajan 85 e voisi olla päivystys taksana oikein kohtuullinen, mutta ei ehkä muuten.

    Miksi puudutus, jos kerran mitään ei vielä tehty, siis tutkimuksen lisäksi???

    Nimimerkille 'normaali hinta'.
    Ymmärrän että päivystyshoito maksaa enemmän, mutta rajansa kaikella. Pyytää 800 euroa hampaan poistosta (jota sitä paitsi ei edes olisi pitänyt poistaa), onko kohtuullista? Olen sitä paitsi hoidattanut hampaitani Oralilla ja maksanut mukisematta hyvästä hoidosta heidän hintansa. Tiedän siis mitä hoito yksityisellä maksaa ja olen valmis asiallisesta hoidosta maksamaan. Mutta ajattelepa jos muutkin palveluntarjoajat toimisivat samalla tavalla - kampaaja, ruokapaikka löisi 800 euron laskun, jos et huomaisi kysyä hintaa ennen tilausta.

    Kun soitin tänään Helsingin kaupungin hammashoitoloiden ajanvaraukseen, sieltä minulle kerrottiin, että kyseessä todellakin on huijari-rahastaja. Vastaanottovirkailija sanoi, että tästä Jafarista on jopa ollut iso artikkeli Huvudstadsbladetissa. Yritän nyt pyydystää tuota artikkelia käsiini. Myös hammashoitolassa hammashoitaja kertoi, että ovat tavanneet potilaita, jotka ovat eksyneet tämän huijarin pakeille.

    Minulla siis lohkesi hammas ja ajettelin että jos hakeudun äkkiä hoitoon, se voitaisiin pelastaa. Onneksi en suostunut tuon puoskarin ehdottamaansa 800 euron poistoon, koska sain tänään ajan kunnalliseen hammashoitolaan ja hammas voitiin korjata helposti ilman juurihoitoa tai edes puudutusta. Elämänlopputakuuta sille ei toki voitu antaa, mutta vielä tämänkin jälkeen (mikäli lohkeaa) se voidaan pelastaa juurihoidolla.

    Tämä kyseinen huijari siis antoi minulle kaksi vaihtoehtoa, aloittaa noin 2000 euroa maksava juurihoito tai vedättää hammas pois 800 euron hintaan. Kun en suostunut ja sanoin lopettavani tähän hoidon hänen luonaan, hän laskutti minua tuosta tuoliin istahtamisesta 310 euroa. Se ei ole ollenkaan kohtuullista mielestäni 5-10 minuutista. Minulle ei siis tehty mitään toimenpiteitä, paitsi, että hän lykkäsi pyytämättä puudutuspiikin. Röntgenkuva myös otettiin ja siitäkin maksoin kalliisti moninkertaisen hinnan (ja kuvan oton myös ymmärrän).

    Laskun erittely on seuraava:
    - Päivystyslisä 50 euroa
    - Suppea suun tutkimus 150 euroa (siis ilmeisesti vilkaisi mihin lykkää sen röntgen-laatan)
    - puudutus 55 euroa
    - röntgen 45 euroa
    - laskutuslisä 10 euroa

    Ja tästä siis tarjolla 25 euroa kelakorvausta.

    Kai se olisi kaikkien etu, että tällaiset huijarit saataisiin pois pilaamasta yksityisten hammaslääkäreiden mainetta ja ihmisten hampaita. Kukaan hyvä ja eettisesti toimiva hammaslääkäri ei vetele ihmisten hampaita pois rahan vuoksi, mikäli ne voidaan pelastaa.

    Ilmeisesti nimimerkki "normaali hinta" tarkoitti tuota aloittajan maksamaan 85 euron hintaa?? Minäkin luulin ensin, että hän tarkoitti sinulle ehdotettua 800 euroa tai tyhjästä maksamaasi 310€ normaaliksi?

    310 euroa on aika kova hinta siitä, että käytännössä mitään ei tehty! Saitko edes rtg:n mukaasi?

    Äänestä

  • big ol' wuss kirjoitti:

    Sain paperiset kuvat, mutta kun printteristäkin oli muste vähissä ja kuvat sen verran epäselviä, niin tänään otettiin uudet. Mutta mulla on se hammas suussa, hieno homma.

    Itsekin käsitin lähetettyäni ed. viestin, että 'normaali hinta' tosiaan vastasi aloittajan viestiin, anteeksi kun vähän älähdin.

    Äänestä

  • I'm big ol' wuss ;D kirjoitti:

    "" Terveyskeskushammaslääkärissä paikkaaminen on selvästi halvempaa, mutta sinulla voi olla pari muutakin hammasta paikattavaksi ennen kuin saat sinne edes tutkimusajan. Siksi tuo yksityinen voi tulla halvemmaksi. ""

    Tosi on, että loppupeleissä voi tulla halvemmaksi käydä yksityisellä kerran tai pari, kuin jonottaa julkiselle ja käydä monta kertaa siellä. Mukavampaakin, kun ei tarvitse niin monta kertaa käydä piinapenkissä istumassa.

    Itse ajattelin, että kun kerran omasta syystä (tyhmyydestä) olin 8 vuotta käymättä hammaslääkärissä, niin voin hyvin odottaa vielä sen puoli vuotta. 9 kertaa olen nyt käynyt, tunnin aikoja useimmat lukuunottamatta muutamia nopeita päivystyskäyntejä ja lasku vähän reilu 400 euroa. Sisältää mm. 2 hampaan juurihoidot, paikkauksia, viisaudenhampaan poiston jne... Ei paha hinta, jos sen jakaa kahdeksalle vuodelle!!

    Olin näitä väliinputoajia ja putosin ulos kunnallisesta hammashoidosta lähtiessäni kansakoulusta kuudennelta luokalta. Takaisin kunnalliseen hoitoon pääsin vasta muutama vuosi sitten. Jouduin siis pakosta käyttämään yksityishammaslääkäreitä vuosikymmeniä. Koska se oli kallista, hammaslääkärissä kävin vain kun oli jotain vikaa. Silloin ei päässyt kertakäynnillä, vaan hoitokäyntejä oli yleensä 4-6 kertaa ja maksoi maltaita. Nyt julkisella puolella pystyy käymään säännöllisesti vuoden välein pienempien maksujen takia ja korjattavaa on enää vähemmän.

    Äänestä

  • eri mieltä kirjoitti:

    Tämä päteekin vain jos käyt siellä yksityisellä kerran vuodessa säännöllisissä tarkastuksissa! Eikä silloinkaan välttämättä.

    Itsekin samanlainen väliinputoaja olen ja vuosia meni ilman hammaslääkärikäyntejä. Aloin lopulta käydä yksityisellä säännöllisesti tarkastuksessa. Alussa oli paljon korjattavaa ja uusiakin reikiä tuli joka vuosi vaikka kuinka kotona hoidin. Reikien tuleminen kuitenkin loppui vähitellen. Hammaskiveä poistettiin vuosittain ja joskus joku pieni reikä paikattiin.

    No sitten muuttui elämäntilanne, muutto toiselle paikkakunnalle jne... Tuttu hammaslääkäri jäi sinne vanhalle paikkakunnalle, enkä käynyt 8 vuoteen hammaslääkärissä muuta kuin kovissa kivuissa. Nyt jonotin kunnalliselle puolelle 7kk. Lasku hoidoista siellä on tähän mennessä tuo 400 euroa ja lisää tulossa vielä. Yksityisellä ei taida 400 riittää edes yhteen juurihoitoon?

    " Nyt julkisella puolella pystyy käymään säännöllisesti vuoden välein pienempien maksujen takia ja korjattavaa on enää vähemmän. "

    Etkö joudu jonottamaan joka kerta?? Laittaako lääkäri sinut heti samantien jonoon, vai pitääkö itse "muistaa" soittaa n. puolen vuoden kuluttua(sen verran pelkurin vikaa, että voi jäädä soittamatta ihan "vahingossa")? Ja noin vaan pääsee jonoon, vaikka hampaat on kunnossa sillä hetkellä, kun nehän on justiin korjattu/todettu olevan kunnossa? Olen miettinyt, että miten tää juttu menee, kun itsellä menossa vasta ensimmäinen hoitojakso kunnallisella puolella.

    Ensivuoden alusta on tulossa voimaan asetus, että lapsille pitää järjestää hygienistin tai hammaslääkärin tekemiä tarkastuksia 1 tai 2 vuotiaana, 3 tai 4 vuotiaana ja 5 tai 6 vuotiaana ja 1. , 5. ja 8. luokilla. Eli lapsillekaan ei tarvitse kerran vuodessa tehdä tarkastusta, niin miten sitten aikuiselle tarvitsee???

    Meillä täällä ainakin on hirvittävät jonot ja tämä uudistus pahensi tilannetta, koska siitä puhuttiin niin paljon, että nykyään on kaikkien tiedossa, että julkiselle pääsee hoitoon. Meillä nimittäin kaikki halukkaat ikään katsomatta pääsi hoitoon jo ennen tätä uudistusta. Jonoja ei ollut muille, kuin suosituimmalle lääkärille noin 2 kk:n jono. Nykyään siellä ravaa niin paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka voisivat käydä yksityiselläkin (rahaa on kuin roskaa), että jonot on 7 kk kaikille lääkäreille.

    "Etkö joudu jonottamaan joka kerta?? Laittaako lääkäri sinut heti samantien jonoon, vai pitääkö itse "muistaa" soittaa n. puolen vuoden kuluttua(sen verran pelkurin vikaa, että voi jäädä soittamatta ihan "vahingossa")? "

    Asun Helsingissä ja täällä kunnallinen hammashoito on ongelmissa. Todellakin uusi tarkastusaika on varattava käytännössä heti kun edellinen hoitojakso on saatu loppuun. Tarkastukseen pääsee todennäköisesti 6 kuukaudessa (sehän on tehtävä kunnallisella puolella). Tarkastuksen perusteella laitetaan hoitojonoon (joka kerran löytyy aina jotain korjattavaa ja ainakin hammaskiven poisto). Kun 6 kk raja alkaa lähestymään, tarjotaan kunnallisen hammaslääkärin vaihtoehdoksi ostopalvelua. Sekä tarkastukseen että hoitoon voi joutua minne tahansa kaupungin hammashoitolaan ja lääkäri voi olla kuka tahansa (ei voi valita). Nyt suunnittelevat ostopalveluseteliä, joka ei kattaisi koko hoidon hintaa, vaan asiakas joutuu maksamaan itse erotuksen yksityislääkärille. Kaupunki saa kuluja pienemmäksi ja ostopalveluhammaslääkärit voivat nostaa hintoja kunnallisille potilaille. Katsotaan miten minulle käy, olenkin jo suunnittelemassa ainakin yläleuan kokoproteesia.

    Äänestä

Kävin 2 vuotta sitten tk:ssa, hampaasta lähtenyt paikka ja likaa päässyt juureen. Ien oli mätää täynnä, samoin poski. Sain laskun, joka oli n. 65 euroa. Katsoihan lääkäri suuhun, siitä suun suppea tarkastus, resepti maksoi jotakin, olikohan liki 26 eutoa, hän tökkäsi muka helpottaakseni oloa neulalla hampaaseen, ilman puudutusta tietenkin. Eli tästä hyvästä, sain maksaa ihan liikaa.

Äänestä
  • Se puudutus piikki olisi sattunut ihan yhtä paljon, kuin neulan tökkääminen ilman puudutusta ja koska hammas oli pahasti tulehtunut, niin puudutus tuskin olisi tehonnut. (oikeastaan pahasti tulehtuneen kudoksen lähelle ei edes saisi puuduttaa) Antibiootti kuuri oli aivan oikea ensiapu tähän tilanteeseen.

    Mutta, ihmettelen tuota hintaa?? Ei saamastasi hoidosta noin isoa laskua pitäisi millään saada aikaiseksi varsinkaan pari vuotta sitten! Siis tarkoitatko, että reseptin kirjoittaminen maksoi 26 euroa?? Vai reseptillä apteekista haetut lääkkeet?? Reseptin kirjoittaminen (puhelin resepti on asia erikseen) ei pitäisi maksaa mitään ja antibiootit ja särkylääkkeet, joita hammastulehduksiin yleensä määrätään ei pitäisi olla noin kalliita.

    V-Pen noin 5 euron luokkaa, Flagyl n. 10 e ja burana 600mg muutaman euron. (vaihtoehtoinen särkylääke panacod taitaa maksaa n. 5 e) Käyntimaksu 9,60 tutkimus 13,70 ensiapuluonteinen toimenpide 6,20 röngenkuva (jota et maininnut) 6,20

    Äänestä

  • big ol' wuss kirjoitti:

    Se puudutus piikki olisi sattunut ihan yhtä paljon, kuin neulan tökkääminen ilman puudutusta ja koska hammas oli pahasti tulehtunut, niin puudutus tuskin olisi tehonnut. (oikeastaan pahasti tulehtuneen kudoksen lähelle ei edes saisi puuduttaa) Antibiootti kuuri oli aivan oikea ensiapu tähän tilanteeseen.

    Mutta, ihmettelen tuota hintaa?? Ei saamastasi hoidosta noin isoa laskua pitäisi millään saada aikaiseksi varsinkaan pari vuotta sitten! Siis tarkoitatko, että reseptin kirjoittaminen maksoi 26 euroa?? Vai reseptillä apteekista haetut lääkkeet?? Reseptin kirjoittaminen (puhelin resepti on asia erikseen) ei pitäisi maksaa mitään ja antibiootit ja särkylääkkeet, joita hammastulehduksiin yleensä määrätään ei pitäisi olla noin kalliita.

    V-Pen noin 5 euron luokkaa, Flagyl n. 10 e ja burana 600mg muutaman euron. (vaihtoehtoinen särkylääke panacod taitaa maksaa n. 5 e) Käyntimaksu 9,60 tutkimus 13,70 ensiapuluonteinen toimenpide 6,20 röngenkuva (jota et maininnut) 6,20

    Sen tulehtuneen hampaan veti yksityinen seuraavana päivänä pois, kun pääsin hänen luokseen, ja eipä se puudutus paljoo kuule siinä sattunut. Hänellä oli sellaiset aineet, jotka tehoskin muhun, kun ikinä ei tk:ssa ole saanut kunnon puudutusta, vaikka olen sen itsekin ns. maksanut. Ihmetteli hänkin, kuten eräs toinen yksityishammaslääkäri, että miksi tk:ssa tehty mitään.

    Laskusta, että olihan siinä suppea tarkastus, hampaan avaus, käyntimaksu, resepti ja hoidonohjaus, kyllä siitä äkkiä kertyy kuule summaa.

    Äänestä

  • Mustispeppers kirjoitti:

    Edellisessä viestissä et kyllä kirjoittanut mitään hampaan avaamisesta. Kerroit, että " hän tökkäsi muka helpottaakseni oloa neulalla hampaaseen ". Todellisuudessa lääkäri tekikin jotain ihan muuta, ja tuossa tapauksessa tietenkin olisi pitänyt puuduttaa.

    " miksi tk:ssa tehty mitään. "

    Tehtiinhän siellä!?! Hammas avattiin ja ilmeisesti laitettiin lääkepaikka (tai jätettiin auki, jos mätää tuli todella runsaasti?) ja sait antibiootti- ja särkylääke-reseptin?? Myöhemmin tilanteen rauhoituttua sitten se poisto (tai juurihoito jos vielä mahdollista). Minusta tuo oli ihan oikein tehty puuduttamatta jättämistä lukuunottamatta(ja sekin tavallaan on oikein, koska jos/kun ien oli tulehtunut myös, niin alueelle ei saisi puuduttaa). Paitsi jos jätät taas jotain olennaista kertomatta?

    suppea tarkastus 6,20€ , hampaan avaus 13,70€, käyntimaksu 9,60€, resepti 0,00€ja hoidonohjaus 6,20€ (miksi hoidonohjaus???). Yhteensä 35,70€ Nämä siis tämän vuoden hinnastosta!!! 2 vuodessa hinnat on nousseet. Ei tästä vieläkään saa sitä 65 euroa kasaan.

    Paskat siihen mitään tehty, yhtään mätää ei hampaasta tullut, ei TK:ssa eikä myöhemminkään. Oloni ei helpottunut yhtään, ns. hampaan avauksesta. Yksityinen imi mädät pois poskestani seuraavana päivänä. Tämän jälkeen alkoi paranemisprosessi. Sinulta unohtui tuo reseptinhinta, täälläpäin on erittäin kallista käydä TK:ssa. Siksi käynkin yksityisellä ja maksan palvelusta sen parikymppiä enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kipasti kirjoitti:

Onkohan hammaslääkärin palkkioissa mitään ns. ohjehintaa vai voivatko hinnoitella ihan oman mielensä mukaan. Mulla poistettiin vanha paikka ja laitettiin uusi, omavastuu jäi 85 ekee, tuntui kovasti kalliilta mutta näin se kai on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu