Tässäkö tämä kaikki oli,menin avioon juuri 17 v. täytettyäni,vanhingossa erittäin älykkään ja hienon miehen kanssa joka ei osannut osoittaa minulle koskaan minkäänlaisia tunteitaan koska ei ollut oppinut niitä näyttämään. Näin vierähti yli 40 v. elämässä itsekin erittäin umpimielisenä ja osaamattomana elää, aika ankaran lapsuuden elämänä,eikä hirvittävän hyviä muistoja siitä ole.
Mieheni kuoli traagisten tapahtumien kautta 5v. sitten yllättäen ja minä yritin jatkaa tätä elämääni. Mieheni sanoi melkein viimeisillä sanoillaan että en ole oppinut tuntemaan sinua koskaan. Meille tuli ihania ja älykkäitä,taiteellisia lapsia joista olen hyvin ylpeä,heillä on tunneälyä taiteellisuutta ja empatiaa kaikille ihmisille,olen niin ylpeä heistä.Minusta tuntuu että nyt olen saanut rangaistuksen kaikesta tyhmyydestäni,olen sairastunut vakavasti,enkä tiedä selviydönkö tästä vielä?Tuntuu että ei jaksa hirveästi taistella.
Mieheni kuoli traagisten tapahtumien kautta 5v. sitten yllättäen ja minä yritin jatkaa tätä elämääni. Mieheni sanoi melkein viimeisillä sanoillaan että en ole oppinut tuntemaan sinua koskaan. Meille tuli ihania ja älykkäitä,taiteellisia lapsia joista olen hyvin ylpeä,heillä on tunneälyä taiteellisuutta ja empatiaa kaikille ihmisille,olen niin ylpeä heistä.Minusta tuntuu että nyt olen saanut rangaistuksen kaikesta tyhmyydestäni,olen sairastunut vakavasti,enkä tiedä selviydönkö tästä vielä?Tuntuu että ei jaksa hirveästi taistella.
Vastaukset 2
Vanhimmat
muista aina se.
Ota heistä voimaa ja jospa he voivat antaa sitä sinulle.
Suoritat ikiaikaista tehtävää äitinä ja ilman tuota miestäsi ei noista lapsistakaan olisi tullut niin upeita kuin he ovat.
Yritä etsiä valon pilkahduksia myös niistä muistoista. Se voi olla raskastakin koska se on poissa ja ehkä käsittelet tällä hetkellä vieläkin miehesi kuolemaa vaikket tajua sitä.
Elämä on todellakin näin lyhyt. Sitä ei uskoisi.
näin se vaan on. Mutta ilmeisesti sinua hallitsee loogisuus liekkö sitten kasvatuksen tulos. Onhan sitä vaihtoehtoja fiilisten pohjaltakin elää, mutta ei sekään niin nappiin mene, tulee vain yksinhuoltajia. Itse olen yksinhuoltajan poika eikä hävetä pätkääkään, enkä ihmettele miksi äitini on isästäni eronnut. No isäni on orpo, mutta ottovanhemmat oli mukavia.
Suojelen vain itseäni kun en ole missään yhteyksissä isääni.
Vielähän voit ns. vanhoilla päivillä voit vaikka mitä tehdä, jos vain tarjolla olevat kelpaa. On paljon yksinäisiä, ei kannata olla liian nirso.
Ystäväni on 25v sinkku ei ikinä seurustellut, mutta en yhtään ihmettele kun kuuntelee hänen vaatimuksiaan.
Itse en nyt edes pysty ajattelemaan ketään toista, kaippa tämä vie aikaa ja voihan se olla että hylkään kaikki ehdokkaat toisensa jälkeen. Mutta valintahan on sinun ja minun käsissä.
Mutta tarviikohan sitä kumppania, siinäpä pulma?
Omistettu ystävilleni
http://www.youtube.com/watch?v=1F2D0PqjLlo&feature=related