Rakkaus ei ole mitään muuta kuin oman itsensä pönkittämistä.
Kun ihminen rakastaa jotain: miestä/naista, lapsiaan, eläimiä... hän haluaa oikeasti vain itselleen hyvää. hän haluaa rakkautta itselleen. Olla ylpeä vanhempi, onnistunut äiti/isä, haluttu puoliso, uskollisuutta saava kasvattaja.
Rakkaus kuvataan suureksi ja ihmeelliseksi, mutta se ei ole kuin yksinäisyyden ja oman pahan mielen karkoittamista.
Rakkaus vaatii aina vastarakkautta pysyäkseen hengissä. Ei ole rakkautta ihmissydämessä mikä kestäisi saamatta mitään itselleen.
Jumalan rakkaus? Raamattu kertoo, kuinka Jumala rakastaa ja hän myös, ihmisen tavoin vaatii vastarakkautta. Jumala siis meidän tavoin poistaa itseltään yksinäisyyttä ja haluaa ihmisten rakastavan häntä.
Eikä!
Jumala ei tunne mitään rakkautta meitä kohtaan! Hän ei vihaa, rakasta, himoitse, hylkää, vaadi, oleta, kaipaa,... Ei mitään!
Jumala on, ja vaan on. Hänen voimansa antaa meidänkin olla ja me voimme nauttia siitä, että hän on.
Jumalalle on aivan sama millaisia olemme.
Kuvitellaan erittäin AMMATTITAITOINEN opettaja, joka on koulussa oppilaiden takia.
Hän opettaa ja haluaa kaikkien oppivan, mutta hän ei pakota ketään, ainoastaan kannustaa.
Joskus joku tarvii tukiopetusta, joku jälkiistuntoa ja joku voi tarpeen tullen jäädä luokalle, mutta... opettaja ei vihaa yhtäkään oppilasta, eikä rakasta ketään heistä. Kukaan ei ole suosikki, vaikka olisi hyvä oppilas. Eikä kukaan saa erityiskohtelua. Kaikki vaan on hänen oppilaitaan ja se riittää.
Jumalalle me olemme tasavertaisia oppilaita vaikka kaikki emme opikkaan heti. Hän on ammattitaitoinen työssään ja kärsivällinen. Hän tuntee lahjakuutemme ja osaa ohjata meitä oikealle alalle. Mutta emme suikaan valmistu ekaluokan jälkeen... vaan joudumme opiskelemaan pitkään... Ja joskus käymään saman luokan uudelleen ja uudelleen.
Mutta me opimme, pikkuhiljaa. Mutta onneksi meillä on ikuisuus aikaa.
Kun ihminen rakastaa jotain: miestä/naista, lapsiaan, eläimiä... hän haluaa oikeasti vain itselleen hyvää. hän haluaa rakkautta itselleen. Olla ylpeä vanhempi, onnistunut äiti/isä, haluttu puoliso, uskollisuutta saava kasvattaja.
Rakkaus kuvataan suureksi ja ihmeelliseksi, mutta se ei ole kuin yksinäisyyden ja oman pahan mielen karkoittamista.
Rakkaus vaatii aina vastarakkautta pysyäkseen hengissä. Ei ole rakkautta ihmissydämessä mikä kestäisi saamatta mitään itselleen.
Jumalan rakkaus? Raamattu kertoo, kuinka Jumala rakastaa ja hän myös, ihmisen tavoin vaatii vastarakkautta. Jumala siis meidän tavoin poistaa itseltään yksinäisyyttä ja haluaa ihmisten rakastavan häntä.
Eikä!
Jumala ei tunne mitään rakkautta meitä kohtaan! Hän ei vihaa, rakasta, himoitse, hylkää, vaadi, oleta, kaipaa,... Ei mitään!
Jumala on, ja vaan on. Hänen voimansa antaa meidänkin olla ja me voimme nauttia siitä, että hän on.
Jumalalle on aivan sama millaisia olemme.
Kuvitellaan erittäin AMMATTITAITOINEN opettaja, joka on koulussa oppilaiden takia.
Hän opettaa ja haluaa kaikkien oppivan, mutta hän ei pakota ketään, ainoastaan kannustaa.
Joskus joku tarvii tukiopetusta, joku jälkiistuntoa ja joku voi tarpeen tullen jäädä luokalle, mutta... opettaja ei vihaa yhtäkään oppilasta, eikä rakasta ketään heistä. Kukaan ei ole suosikki, vaikka olisi hyvä oppilas. Eikä kukaan saa erityiskohtelua. Kaikki vaan on hänen oppilaitaan ja se riittää.
Jumalalle me olemme tasavertaisia oppilaita vaikka kaikki emme opikkaan heti. Hän on ammattitaitoinen työssään ja kärsivällinen. Hän tuntee lahjakuutemme ja osaa ohjata meitä oikealle alalle. Mutta emme suikaan valmistu ekaluokan jälkeen... vaan joudumme opiskelemaan pitkään... Ja joskus käymään saman luokan uudelleen ja uudelleen.
Mutta me opimme, pikkuhiljaa. Mutta onneksi meillä on ikuisuus aikaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Arittan mukaan SINÄ olet Jumala sillä hänen mukaansa me kaikki olemme Jumalia. Sontaa!
Sinä teet virheen siinä että inhimillistät Jumalan.
Mutta kyllä se totuus valkenee jossakin vaiheessa itse kullekin.
He antavat Jumalalle ihmismäisiä ominaisuuksia joihin hänellä ei ole tarvetta. Jumalalla ei ole tarpeita eikä vaatimuksia, hän ei halua mitään takaisin, hän rakastaa pyyteettömästi.
Ihmisen ego haluaa aina jotain takaisin, hän ei pysty rakastamaan ilman että odottaa rakkautta takaisin. Kun opimme rakkautta ilman vaatimuksia tiedämme mikä on Jumala.
Ego on heikko, Jumala on vahva ja molempia olemme.
Lukisit sydämellä, rivien välistä.
Oletko muuten uskossa? Kovasti olet nekatiivinen persoona. Aina tuomitsemassa muita. Jumala ei ole avannut sydäntäsi ainakaan vielä... ehkä siksi, että Jumala ei tarvitse meitä vaan me tarvitsemme Jumalaa ja kuvittelemme saavamme rakkautta häneltä ja olevamme jotain erikoista.
sinustakin jo näkee (uskossa tai ei) olet yhtä hyvä/huono ihminen kuin muutkin. Mikään ei ole nostanut sinua "taivaaseen" sinun on tehtävä se ihan itse. Sinun on katsottava peiliin ja mietittävä ihan tosissaan: Olenko hyvä ihminen ja millainen on hyvä ihminen?
Totuus kirpasee, jos pystyt sen myöntämään.
Niin MINÄ, kuin sinäkin emme ole mitään, ellemme itse halua olla jotain. Ellemme kykene itseämme muuttamaan... kääntämään muiden viat itseemme ja poistamaan ne...itsestämme.
Toivon, että huomenna olisit parempi ihminen kuin tänään...
Ei rakkautta, vaan hyväksyntää!!!!
Jumala hyväksyy meidät 100%
Se rakkauden tunne, minkä koemme Jumalan läsnäolosta ei ole rakkautta!
se on kai jonkunlaista nirvanaa, tai suurta riemua ja vapautta ja aistien avautumista.
Tarkoitan, että rakkaus on liian riittämätöntä. Se on paljon enemmän.
**Jumala hyväksyy meidät 100% **
Olet ihan oikeassa, muttä Hän hyväksyy meidät vain JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, EI Hänen ulkopuolellaan.
Jos Jumala ei hyväksy kuin yhdellä tavalla on hänellä samoja ominaisuuksia kuin ihmisillä joten hän ei silloin voi olla mikään kaikkivaltias Jumala.
Kerro minulle mitä ihmismäisiä ominaisuuksia uskovaiset antavat Jumalalle?
Tee vaikka eritelty selkeä luettelo.
Oletko muuten jälleensyntyjä? Se selittää negatiivisuutesi täysin.
Olen jälleensyntyjä.
Koska voimme puhua asioista normaalisti ilman lapsellista kinaamista?
Kateus
Viha
Katkeruus
Sääli
Ahneus
Vallanhimo
Ylpeys
Ehdollinen rakkaus
Ilo
No, mitä ominaisuuksia sitä vielä on olemassa?
Kyselin tuolla Jumala-palstalla melkein samaa: rakastaako Jumala ehdollisesti vai ehdoitta. Muutama vastasi ja sanoi, että ehdoitta.
Olen kuullut kahta erilaista juttua:
1. Jumalan rakkaus on ehdollista eli "jos teen jotain ... niin Jumala rakastaa antamalla jotain".
2. Jumala ei pyydä mitään. Rakastaa ehdoitta.
Ensimmäisessä tapauksessa Jumalasta on tehty ihminen. Eikä se voi pitää paikkaansa. Eihän perheen äitikään rakasta lastaan ehdollisesti: "jos lapseni tekee tahtoni mukaan, niin rakastan häntä". Perheen äiti, tietääkseni, rakastaa lastaan koko ajan, vaikkei lapsi teekään äidin tahdon mukaisesti. Siispä: Jumala rakastaa aina sekä törttöillessä että oikein tehdessä, siis aina.
Tai en minä tiedä... :((
Että äitinä rakastan lapsiani, teki ne mitä vaan...
Mutta sitten luin jostain rakkaudesta ja siittä, että jopa äitinä rakkaus lapsiin on itsekästä. Aluksi vastustin lukemaani, mutta joo, onhan siinä perää...
Kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan, koska !!! Eivät rakasta itseään. Ja siitä tämä hassu käännös; Kun haluat rakkautta itsellesi ja olet sen mielestäsi ansainnut, rakastat lapsiasi, jotta ne rakastaisi sinua. Ja mitä enemmän lapsesi sinua rakastaa, sen ylpeämpi olet lapsistasi ja sitä enemmän rakastat.
Kuulostaa ihan käsittämätöltä jutulta, mutta... ihmismieli on egoa vaan.
Vaikeaa selittää... katson jos netistä löydän tuon lukemani jutun.
Ihminen ei voi rakastaa mitään sellaista jota ei ole sitonut itseensä - tarkoittaa tunneminuuteensa - eli osaksi itseä. Tästä syystä voidaan perustellusti sanoa, että ihmisen rakkaus jotain kohtaan on itsekästä.
Koska ihmisetkin ovat osana Jumalasta, niin myös Jumala rakastaa ihmisessä itseään.
Taidanpa ymmärtää tuon egon tarpeen.. Olen joutunut sen kanssa niin monesti kamppailemaan. Kunpa osaisinkin laittaa egoni syrjään ja rakastaa Jumalan AGAPÈ-rakkaudella!
Luulen, että me kaikki joudumme rakkauden kouluun! Ei itsekkääseen, vaan toista huomioivaan rakkauteen. En tiedä kykenenkö milloinkaan rakastamaan toista pyyteettömästi :( Aina on ego haluamassa jotain, vaikka jossain vaiheessa luuli, ettei se enää hängslätä välissä. :(
Osaakohan kukaan rakastaa pyyteettömästi?
Ei ole syytä eikä aiheuttajaa,jos on niin se ei ole rakkautta vaan rakkauden kaapuun pukeutunutta pyydettä joka vaatii vastakaikua
Et voi tuntea rakkautta,koska sen ajatonta ja
ihmismieli on aikaansidottu
Kun rakkau tulee luoksesi,niin sytyttää valon jota ei voi sammuttaa,eikä se jätä varjoa,vaan läpäisee kaiken.
Tuo rakkaus synnyttää myötätunnon ja säälin koko kärsivää maailmaa kohtaan
Ellet voi rakastaa koko maailmaa,niin et voi rakstaa sitäkään joka on siinä vierelläsi
Rakkaus on ainut todellisuus maailmankaikkeudessa
Se on aina ollut tulee aina olemaan vaikka universumit häviää rakkaus on
Viha ja väkivalta taas on ihmisen ja sen luomien
uskontojen sekä aatteiden luomus
Se häviää ihmiskunnasta vain jokaisen yksilökohtaisen ratkaisun kautta
Kun minä tai sinä muutun niin koko ihmiskunta
muuttuu ja viha ja väkivalta päättyy
maailmaa kohtaan ja tuo myötätunto
Pähkäilen kommenttiasi ja yritän muotoilla sitä omiksi sanoiksi:
kun koen sääliä esim. kovia kokenutta nuorta kohtaan, haluaisin tapella hänen puolestaan viimeiseen veripisaraani asti. Tunnen siis sääliä, että nuori on siinä jamassa, jossa onkaan.. haluaisin tapella "saatanan" kanssa, jotta se jättäisi nuoren rauhaan. Sitäkö on rakkaus? Yritän hahmottaa ajatustasi...
Vanhempi äiti sanoi pojalle: " Pyyteetön rakkaus ei ole rakkautta lainkaan."
- hymmm... Voihan se ihmiselämässä olla niinkin?
Jos mieheni rakastaisi minua mitään vaatimatta... plää... aika kuiva rakkaussuhde meillä olisi. Sama koskee lapsi/vanhempi suhdetta.
Ollaan siis vaan ihan ihmisiä, jooko?
Kyllähän me ihmisiä olemmekin; puutteinemme... karvoineen kaikkineen ;)
Pyyteettömästä rakkaudesta puheenollen: sain kokea sitä muutaman päivän ajan ja ikäväähän se oli. Kun mulle ilmoitettiin, ettei määräaikainen työsopimus enää jatku, tuli tyhjä olo eli motivaatio lopahti. Teen kuitenkin työni kuten sopimuksessa on ja samalla kuulostelen miltä tuntuu (ei miltään, suomeks sanottuna). Tajusin, että motiivini oli mukamas hyvien asioiden tekeminen toisille, mutta nyt... en tiedä miks ihmeessä olen tehny työtä, jolla ei loppujen lopuks ole mitään merkitystä. Osasin huijata itseäni todella hyvin. Nyt, kun tajuan tämän, tiedän, ettei tämä työ voinutkaan jatkua, koska se perustui itsepetokseen.
Rankkaa! Mutta tämä on tämänhetkistä elämää... En tiedä mikä työ olisi sit sitä "oikealla motiivilla tehtyä".
Joten se siitä sitten... Opetteluksi menee.
vaikka antaa anteeksi sen nuoren puolesta. Yrittäisit esim rakastaa saatanaa. Tai ainakin antaa sille anteeksi.
Sitä on rakkaus.
Voinko minä mennä sanomaan nuorelle:"Minä annan anteeksi saatanalle!" Tuleeko sen nuoren olo paremmaksi näistä sanoista? Onkohan sillä nuorella voimia sanoa nuo sanat? Tuskin. Kiusattuna ja rikkirevittynä ei ole voimaa edes elää, saatikka rakastaa ja antaa anteeksi pahantekijälleen.
Mielestäni minä en ole se, joka voi antaa anteeksi toisen puolesta. Kyllä anteeksipyyntö ja -antaminen/-saaminen on aina henk.koht. teko väärintekijää kohtaan. Luultavasti, en tiedä..
Saatanan kohdalla voisin siis sanoa:"Isä, anna anteeksi, mutta saatana ei tiedä mitä tekee." Niinkö?
Voisihan tuotakin kokeilla! Enpähän ole ennen antanut saatanalle anteeksi, mutta kertakos se on ensimmäinen. Ehkä minunkin sydämeni korjaantuu samalla, kun tajuan, että saatana on vain juoksupoika. Sääliksi käy saatanaa, joka hyppii kuin marionettinukke Jumalan käskytyksestä. Osansa jokaisella tässäkin näytelmässä.
Käytän kristillistä sanastoa, koska en tällä hetkellä tähän kohtaan keksi muita sanoja. Ehkä sanastona voisi olla myös psykologinen sanasto: antaa anteeksi negatiiviset ajatukset ja tunteet.
Entäpä, kun koen vihaakin nuoren puolesta, joka kamppailee elämästään saatanan kiusattavana. Miten selvitä tällaisesta? Antamalla anteeksi, että kokee vihaa, niinkö?
on ainoa tie sisäiseen rauhaan. :-)
Ymmärrän kyllä vihan tunteen, mutta se mitä teet toisille sitä saat takaisin.
Sehän tässä on, kun en voikaan tehdä mitään nuorelle tai nuoren puolesta!! Hän vaan kipuilee... enkä voi tehdä mitään. Luulitko sinä, että hän on lähipiiristäni? Ei, hän on kaukana minusta, sehän tässä se pointti on. En voi tehdä mitään muuta kuin vihata saatanaa, kun se kiusaa nuorta.
Sisäisen rauhan etsintä on vain illuusiota. Ei sen puute tai sen olemassaolo ole sinusta tai minusta kiinni tai tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Sisäinen rauha on aina, ei se häviä minnekään milloinkaan! Hö!
Luulitko sinä, että sisäinen rauha on mukamas jotenkin saavutettavissa? Niinkuin kävelisi kaupungista toiseen. Ehei.. sisäinen rauha on aina ollut ja tulee aina olemaan meissä ihmisissä. Ego vaan haluaa huijata, että se olisi "kadonnut" tai että se "pitää löytää" ... Ego yrittää vain sumuttaa.
Siihenhän kaikki hörhöilyuskonnot ja -gurut ym. "opettajat" tähtäävät: kertovat, että heillä olis viisautta ja he voisivat opastaa kuinka sisäinen rauha saavutetaan. Hö! Ei kukaan ihminen voi opettaa löytämään sisäistä rauhaa, koska rauha on aina.
Ei sisäinen rauha minnekään katoa! Olkoon vaikka Jeesus, Buddha, joogaopettaja tai joku muu hihhuli, joka väittää, että hänellä on totuuden sanat, niin hän valehtelee, sillä hän antaa egonsa määrätä tahdin. Totuus on kaikilla! Ei sitä voi syöttää toiselle.
että harva tietää että sisäinen rauha on meissä. Ego pitää huolen siitä että se pysyy salaisuutena.
Anteeksianto on vastoin egon ajatuksia jolloin sen sisäisen rauhan voi löytää.
Mikä tällä nuorella on hätänä?
Ihmisen perusolemus on vain ja ainoastaan pyyteetön rakkaus. Se on buddhaluonne, muu on harhaa. Buddhaluonne on sitä mitä feikki-ihminen ei missään nimessä halua koska se tietää feikki-ihmisen kuolemaa ja todellisen ihmisen esiinmarssia.
En voi kertoa nuoren ongelmaa paljastamatta häntä. Hän on itsemurhan partalla. Taitaa melko moni nuori olla nykyään, joten en paljasta siinä ko. nuorta.
Kunpa tuo ko. nuori ymmärtäisi, että hänessä on rakkautta ja valoakin, eikä vain vihaa ja pimeyttä. Hän on siinä luulossa (ymmärtääkseni), että hänessä on vain pahuutta, pimeyttä ja vihaa, mutta totuushan on toisenlainen.
Kunpa hän selviäisi jotenkin pahimman yli ja alkaisi ymmärtämään totuutta paremmin. Ja minä kipuilen ja itken hänen puolestaan.. En oikein itsekään tajua miksi otan tämän näin raskaasti. Ehkä siitä syystä, kun tiedän miltä tuntuu olla piinattu.
se menee näin:
Jumala antaa sille kaiken, joka ei enää halua mitään.
Kaikki haluaminen pitää siis lopettaa. Ja tämä pätee myös rakkauteen. Ei kuitenkaan ihan niin helppoa kuin sanotaan.
Se on mystiikkaa se.
en oikein haluaisi sitä lopettaa.
Rakkaus ei minun mielestäni ole kovin ihmeellinen asia, tai on se ihmeellinen, mutta ei siten kuin yleensä käsitetään. Ehkä rakkaudelta odotetaan jotain suurta ja mullistavaa ja siksi koetaan, ettei pyyteetöntä rakkautta ole olemassa. Olen eri mieltä. Hyvän ajatuksen lähettäminen on rakkautta. Jos näet huonossa jamassa olevan ihmisen kadulla kävellessäsi ja rukoilet/pyydät/toivot hänelle helpotusta, iloa, voimia ym. Ja jatkat matkaasi ja unohdat sen. Se oli rakkauden teko ilman, että kohde oli edes tietoinen siitä. Jokainen, ihan jokainen ihminen kykenee universaaliin rakkauteen. Elämähän on egon kanssa kamppailua ja omien tarpeiden tyydyttämistä myös, siitähän me olemme täällä oppimassa irti. Mutta ei se sulje pois totuutta, että lopulta on vain rakkaus, lopullinen päämäärämme on rakkaus eikä mitään muuta todella ole. Jumala on rakkaus, pelkkä rakkaus. Tuomitseminen on ihmisen harrastuksia. Jumala on vain rakkaus. Hyväksyntä on rakkautta. Ja kun me toimimme rakkaudesta, puhumme rakkaudesta, olemme lähempänä Jumalaa, omaa jumaluuttamme. Kun tuomitsemme, etäännymme Jumalasta ja samalla myös omasta sielunolemuksestamme, joka on osa kaikkeutta, Jumalaa. Ja myös itselleen saa toivoa hyvää, ei se ole sen kummempaa kuin toiselle hyvän toivominen. Kaikkihan me olemme tavallaan yhtä, samasta lähteestä. Yhtä arvokkaita, yhtä rakastettavia ja yhtä täydellisiä sieluja. Ja rakastaessaan saa aina vastarakkautta. Ei välttämättä rakkauden kohteelta, mutta jostain toisaalta. Seksuaalinen rakastuminen on ehkä vähän eri asia. Sehän on aivojen tuottamaa kemiaa ja turvaa lisääntymisen. Mutta sekin on rakkautta, ei yhtä pyyteetöntä kuin universaali rakkaus, mutta rakkautta kuitenkin.
Kuvaamasi ammattitaitoinen opettajakin toimii rakkaudesta. Ei hänellä muuten olisi voimia olla ammattitaitoinen opettaja. Hän olisi pelkkää kylmää järkeä, olisiko oppilailla hyvä olla hänen lähellään? Hänen opissaan, jos häneltä puuttuisi se lämmittävä rakkauden säteily. Hän olisi robotti.
Kuvaamani opettaja toimii rakkaudesta työhön ja lapsiin.
mutta tarkoitin ammattitaitoisella opettajalla sitä, että rakkaus ei hallitse, vaan toimii ikäänkuin taustalla, työkaluna ja motiivina. Mutta opettaja ei anna tunteittensa hallita.
Opettajat, jotka antaa sydämen ajatella työssä, syylistyy siihen, että suosivat joitain ja päin vastoin. Tosin tunteensa voi pyrkiä peittämään, mutta lapsetkaan ei ole tyhmiä!
Itse olen töissä päiväkodeissa (sijaistan) Ja aina joukosta löytyy lapsi tai kaksi joista ei niin tykkää... vaikka kuinka yrittäisi. :-( Kyllä sen peittää voi... mutta, voiko sittenkään?
Myös aina johonkin lapseen ihastuu... ja kyllä sekin näkyy.
Yritän/yritämme olla kaikille tasapuolisia, mutta huomaamattamme toimimme jonkun eduksi ja toisen tappioksi. Vasta kotona usein huomaa, että oho, taas suosisin toista ja laitoin toisen "kovemmalle" opille. Jotenkin vaan kaikki narisevat lapset saavat ainakin minut hieman takajaloille, kun taas iloiset ja vilkkaat ovat suosikkejani ja rauhalliset menee siinä sivussa... ja poikkeus vahvistaa sääntöjä. - Olen ottanut aran ja hieman hitaasti kehittyneen siipienisuojaan.
Onneksi päiväkodeissa on monta aikuista. Ja ihmisillä erillaiset maut.
Tuttua on. Olen itsekkin tehnyt aiemmin hoitotyötä monet vuodet ja oli se minullekkin mahdotonta rakastaa kaikkia tasapuolisesti. Oli ihmisiä, lapsia tai aikuisia, joista en edes pitänyt. Ja niitä, joista pidin paljon. Mutta sehän on ihmisyyttä, eikä onneksi kukaan vaadi meiltä enempää, mihin pystymme. Siihen kuvaamaasi opettajaan vielä, hän toimi varmasti korkeamman itsensä kautta, korkeavärähteisesti. Jos toimimme matalissa energioissa, kamppailemme kaikenlaisten tunteiden kanssa, kiukku, viha, ärsyyntyminen, toisen suosiminen ja toisen hyljeksiminen jne. Mutta siitä huolimatta pystymme nostamaan värähtelytasoamme, vaikka vain hetkeksikin, se hetkikin on arvokas ja energisoi ympäristöämme ihanalla valolla. Voimme meditoida, rukoilla, laulaa, hiljentyä, mikä nyt kullekkin sopii. Ei siihenkään ole oikeaa ja väärää tapaa. Jos pääsemme korkeamman itsemme, sielumme kanssa yhteyteen, emme voi suosia ja hylkiä, vaan voimme kokea rakkautta tasapuolisesti kuten ammattitaitoinen opettaja.
Mutta ehkä silläkin on tarkoituksensa, että tunnemme mieltymystä tiettyihin ihmisiin, ehkä sekin seikka palvelee jotain suurempaa suunnitelmaa. Ehkä sinulla on jotain sellaista annettavaa jollekkin tietylle lapselle, jota hän juuri nyt ja juuri tässä elämäntilanteessa tarvitsee ja tunnet siksi vetoa häneen. Ja ehkä jokin toinen lapsi ei tarvitse juuri nyt sinun apuasi, eikä teidän energianne siksi kohtaa tai värähtele samalla taajuudella. Ei ainakaan kannata tuntea syyllisyyttä, jos ei pysty kaikkia rakastamaan samalla tavalla. Aniharva pystyy, ehkä Dalai Lama on yksi niistä harvoista maanpäällisistä mestareista, joka siihen kykenee, ja Äiti Amma. Ja Jeesus varmasti oli. Mutta me opimme ja tulemme perässä, vai mitä?
En enää tunne syyllisyyttä, että en kaikista pidä.
Oli vaan vapauttavaa myöntää se itselleen ja toimia sen mukaan. se ikäänkuin poisti ärtymyksen ja nyt on parempi toimia niiden tiettyjen kanssa - pysyy neutraalina ja osaa ottaa etäisyyttä tarpeen vaatiessa. : )
Kun lapseni oli pieniä ja välillä pukkasi stressi/turhautuminen/kiukku, minä lauloin, se rauhoitti! Ei tarvinun päristä muksuille turhasta.
Nyt on laulut jäänyt vähiin, mutta ei oo stressiäkään.
Kun kuljemme polkua ja näemme sen varrella kukkasen,joka ilahduttaa meitä kauneudellaan,värillään ja tuksullaan,niin se on tuon kukan rakkautta,jota se antaa kaikille jotka
sen ohi kulkevat
Sillä ei ole mitään muuta antaa kuin tämä rakkaudensa
Miksi ihminen ei rakasta tuon kedon kukkasen lailla.
Koska hänen egonsa on syntynyt kaikesta kokemastaan pahasta
Tuo kokemus on synnyttänyt myös vihan ja vain ihminen ja sen synnyttämät jumalat voivat tuntea
vihan
Joka tuntee vihan ei tunne rakkautta
Mutta ihmiselle jäi kaipuu tuohon hänen alkuperiseen olotilaansa,joka oli rakkautta
Hän yritti kuvitella tuon rakkauden,mutta ei onnistunut siinä
Sen takia maailmassa on niin vähän rakkautta
ja sen seurauksena elämä on ristiriitaa,tuskaa,
ahdistusta ja väkivaltaa
Vasta kun ego ymmärtää oman laitansa,ilman muiden opettemista,niin tuo ego kuoleutuu
ja rakkaus tulee elämäämme
8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.
13. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.