Choosing My Religion

Hienoja kuvia mutta ei herättäneet mitään kummempia tunteita. Pari köykäistä photoshop-muokkausta pisti myös silmään.

Ihan mielenkiintoinen pointti. Itse olen pohtinut näyttelyä kokonaisuudessaan. Menemättä vielä erillisten teosten analysointiin, mutta pidän mitä sanoit mielessä kun sen teen. Kävitkö muuten Kiasmassa vai kirjoititko tuon netti esityksen perusteella?

Näin osan näyttelystä aiemmin galleriassa ja siellä näyttely oli mielestäni lähinnä kitschiä. Kiasman näyttelyyn taiteilija oli onneksi malttanut karsia huonekaluja ja muuta esineistöä, joka oli ehkä tarkoitettu ready-made veistos installaatioksi, mutta joka galleriassa loi lähinnä 'Indiska'-fiiliksen. Mikä sinällään olisi ollut ihan okei, mikäli taiteilijan intentiona olisi ollut huonon maun ja 'materialistisen hihhulismin' (joka lienee myöskin omanlaisensa huonon maun manifestaatio) kommentaarina, mutta kun näin ei ikävä kyllä ollut niin lopputulos oli sitten kitschiä.

Kiasman näyttely kokonaisuuteena mielestäni tarkasteli uskontoja lähinnä esteettisestä näkökulmasta: "Oi, kuinka kauniit värit! Oi, miten kauniit kaaret!" Seinillä olleet aforismien sanoma puolestaan kertoi uskontojen olevan suvaitsevaisia. Liulian uskonnot ovat kauniita ja suvaitsevaisia. Teoksissa tosin kuvattiin paljon uskonnollista kitschiä josta sanomaksi minulle muodostui lähinnä, että uskonnot ovat joko harmittoman merkityksettömiä tai sitten ne ovat positiivisia asioita.

Tämä on minusta utopistinen näkemys. Olen sitä mieltä, että olisi toivottavaa että uskonnot olisivat Liulian näyttelyn - mikä heijastaa Liulian näkemystä aiheesta - kaltaisia, mutta todellisuudessa ne eivät ole sellaisia. Liulian näyttelyä voisi tästä näkökulmasta verrata sosialistiseen realismiin. Tätä Liulian tyylivalintaa - jonka tietoisuudesta olen kaikkea muuta kuin vakuuttunut - voi toki perustella sillä, että jos uskonnot esitetään suvaitsevaisina ja kauniina, niin niistä tulee sen kaltaisia myös todellisuudessa. Todellisuus imitoi taidetta. Vastakkaisen näkemyksen mukaan todellisuus tulee kohdata kaikessa karuudessaan ja hyväksyä se sellaisenaa ja vasta tämän jälkeen voi edistystä tapahtua. Tätä puolestaan voisi kai kutsua AA-kerho metodiksi.

Kiasman näyttely oli mielestäni esimerkki maassamme vallitsevasta kulttuuripoliittisesta dogmasta, jonka mukaan taiteen tehtävä on edistää 'hyvää'. Ongelmana tässä mielestäni on kuitenkin se, että (hyvää) ideologiaa markkinoiva 'taide' ei ole taidetta vaan se on propagandaa. Tämä siis oman taide käsitykseni mukaan.

UPDATE_7753807 kirjoitti:

Hienoja kuvia mutta ei herättäneet mitään kummempia tunteita. Pari köykäistä photoshop-muokkausta pisti myös silmään.

Itsellenikin jäi hieman avoimeksi se mitä esim. eri värisillä taivailla ja lehdillä oli tarkoitus kertoa. Ei ilmeisesti ollut mitään muuta kuin esteettinen valinta.

v0d3 kirjoitti:

Ihan mielenkiintoinen pointti. Itse olen pohtinut näyttelyä kokonaisuudessaan. Menemättä vielä erillisten teosten analysointiin, mutta pidän mitä sanoit mielessä kun sen teen. Kävitkö muuten Kiasmassa vai kirjoititko tuon netti esityksen perusteella?

Näin osan näyttelystä aiemmin galleriassa ja siellä näyttely oli mielestäni lähinnä kitschiä. Kiasman näyttelyyn taiteilija oli onneksi malttanut karsia huonekaluja ja muuta esineistöä, joka oli ehkä tarkoitettu ready-made veistos installaatioksi, mutta joka galleriassa loi lähinnä 'Indiska'-fiiliksen. Mikä sinällään olisi ollut ihan okei, mikäli taiteilijan intentiona olisi ollut huonon maun ja 'materialistisen hihhulismin' (joka lienee myöskin omanlaisensa huonon maun manifestaatio) kommentaarina, mutta kun näin ei ikävä kyllä ollut niin lopputulos oli sitten kitschiä.

Kiasman näyttely kokonaisuuteena mielestäni tarkasteli uskontoja lähinnä esteettisestä näkökulmasta: "Oi, kuinka kauniit värit! Oi, miten kauniit kaaret!" Seinillä olleet aforismien sanoma puolestaan kertoi uskontojen olevan suvaitsevaisia. Liulian uskonnot ovat kauniita ja suvaitsevaisia. Teoksissa tosin kuvattiin paljon uskonnollista kitschiä josta sanomaksi minulle muodostui lähinnä, että uskonnot ovat joko harmittoman merkityksettömiä tai sitten ne ovat positiivisia asioita.

Tämä on minusta utopistinen näkemys. Olen sitä mieltä, että olisi toivottavaa että uskonnot olisivat Liulian näyttelyn - mikä heijastaa Liulian näkemystä aiheesta - kaltaisia, mutta todellisuudessa ne eivät ole sellaisia. Liulian näyttelyä voisi tästä näkökulmasta verrata sosialistiseen realismiin. Tätä Liulian tyylivalintaa - jonka tietoisuudesta olen kaikkea muuta kuin vakuuttunut - voi toki perustella sillä, että jos uskonnot esitetään suvaitsevaisina ja kauniina, niin niistä tulee sen kaltaisia myös todellisuudessa. Todellisuus imitoi taidetta. Vastakkaisen näkemyksen mukaan todellisuus tulee kohdata kaikessa karuudessaan ja hyväksyä se sellaisenaa ja vasta tämän jälkeen voi edistystä tapahtua. Tätä puolestaan voisi kai kutsua AA-kerho metodiksi.

Kiasman näyttely oli mielestäni esimerkki maassamme vallitsevasta kulttuuripoliittisesta dogmasta, jonka mukaan taiteen tehtävä on edistää 'hyvää'. Ongelmana tässä mielestäni on kuitenkin se, että (hyvää) ideologiaa markkinoiva 'taide' ei ole taidetta vaan se on propagandaa. Tämä siis oman taide käsitykseni mukaan.

Juu, kyllä minäkin olen aistivinani tässä teosryppäässä sellaiset normatiiviset lähtökohdat, joita ilkeämielisesti laskelmoinniksikin voitaisiin kutsua.

Aiemmilla teoksillaan Liulia on pyrkinyt hieman hätkähdyttämään (ainakin teosten nimissä), mutta nyt sekin puuttuu.

Minulla tuli sellainen olo, että kyseessä oli osa laajempaa yhteiskunnallista 'monikulttuurisuus on pop'-kampanjaa. Mitä koitin avata Saagille laittamassani vastauksessa.