Kun eli nuoruuttaan 80-90 luvulla, on mukava katsoa Metsoloiden uusintaa.
Siellä vilahtaa tuon ajan trendejä ja tunnelmaa,
joka ei enää palaa.
Nauraakin saa, mm.tuon ajan muodille.
Edellisessä jaksossa huvitti naisten jakku ja takkimuoti.
Eevalla ja Liisalla melkoiset voimamiestakit.
Ylisuuret ja hartiat kuin voimamiehillä.
Ihanaa kuulla myös tuon ajan musiikkia, kuten tuo
Eevan ja Stigin biisi laivalla.
Aika kultaa paljon muistoja, mutta moni joka tuolloin eli nuoruuttaan.
On sitä mieltä, että se oli parempaa aikaa kuin nykyinen.
Eikä vain siksi, että oli nuori.
Kasari ja ysärinostalgiaa
3
1135
Vastaukset
- tiititityy
Olen samaa mieltä, vaikka olinkin noihin Metsoloiden kuvaamiin aikoihin vasta kymmenen vuoden korvilla.
Tuossa ajassa vaan oli vielä jotain aitoa. Paljon siitä muistan itsekin ja Metsolat täydentää muistikuviani. Miksi kaiken pitää kehittyä ja muuttua, suunnasta viis! - makeasti
Eiköhän jokaisella vuosikymmenellä ole vaatemuodissa omia oikkunsa, joille nauretaan jälkeenpäin.
Laivalla soitettu Eric Claptonin Wonderful tonight ei muuten ole tuon kuvausajan musiikkia, vaan vanhempaa, jo 1970-luvulta (1977). Yksi seitkytluvun klassikoista, jota soitetaan vieläkin sikäli kuin nykyään voi enää kunnolla tanssia missään.
Musiikillakin on omat vaihtuvat trendinsä, mutta sellaisen käsityksen olen saanut, että 1960- ja 1970-lukujen musiikki oli sen laatuista, ettei sille juurikaan naureskella, vaan on arvostettua nuoremmissakin ikäpolvissa. Siltä ajalta jää useampi kappale elämään kuin myöhemmiltä vuosikymmeniltä kauas eteenkinpäin.- et oo ainoo
Kyllä varmasti on ollut hienoa lasketella "Urjanrinteillä" kun Abba soi taustalla. Ylipäätään parhaimpia suomalaisia sarjoja ikinä. Budjettikaan ei varmasti ole päätä huimannut (vrt. muita projekteja).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898