Matti Vanhanen on valehdellut taas kerran, kun eduskunnassa sanoi myös maanviljelijöiden eläkeikää nostettavan muiden väestöryhmien mukana. Osaako tämä huijari puhua totta, vaikka haluaisi?
Suomessa on siis yksi ammattiryhmä, joka ei osallistu mihinkään talkoisiin. Kiitos kepulit.
"Maanviljelijöiden luopumiseläkkeen ikäraja säilytetään 56 vuodessa, esittää maatalouden luopumistukijärjestelmää pohtinut työryhmä. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) kertoi torstaina jatkavansa asiaa koskevan lain valmistelua tältä pohjalta.
Viime kuussa käydyn eläkeriidan yhteydessä pääministeri Matti Vanhanen (kesk) arvioi eduskunnan kyselytunnilla, että "aikaa myöten" eliniän nouseminen vaikuttaa myös maatalousyrittäjien eläke-etuihin"
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Viljelijöiden luopumistuen ikärajaa ei ollakaan nostamassa/1135244903055?ref=rss
Suomessa on siis yksi ammattiryhmä, joka ei osallistu mihinkään talkoisiin. Kiitos kepulit.
"Maanviljelijöiden luopumiseläkkeen ikäraja säilytetään 56 vuodessa, esittää maatalouden luopumistukijärjestelmää pohtinut työryhmä. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) kertoi torstaina jatkavansa asiaa koskevan lain valmistelua tältä pohjalta.
Viime kuussa käydyn eläkeriidan yhteydessä pääministeri Matti Vanhanen (kesk) arvioi eduskunnan kyselytunnilla, että "aikaa myöten" eliniän nouseminen vaikuttaa myös maatalousyrittäjien eläke-etuihin"
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Viljelijöiden luopumistuen ikärajaa ei ollakaan nostamassa/1135244903055?ref=rss
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saahan Jussit eläkettä maataloustukienkin muodossa eikä siihenkään Hallitus puutu.
Se on aivan sama mitä maasta nousee tai on nousematta ehkäpä parempi jos tulee hyvä katovuosi saa vielä enemmän.
Kaikki puolueet näyttää olevan yksimielisiä maatalouden eläkeikäratkaisusta, sitä ei ole syytä muuttaa.
On itsestään selvää, että maatalous on yhteiskunnan tärkein ammatti ja sen työntekijät otettava erityisesti huomioon ammatin vaativuuden vuoksi.
Maatalous kaikista muista ammattiryhmistä poiketen huolehtii ihmisten hyvinvoinnin peruspilarista, eli nälkiintymisen estämisestä, jonka turvin ahkerimmat ihmiset voivat toteuttaa omia toimiaan kylläisin vatsoin.
Maataloustuotteiden laajan kirjon käyttäjiä ovat yhteiskuntamme ökyrikkaat kapitalistit, keskiluokkaiset virkamiehet, toimistotyöntekijät, työmiehet ja naiset, polkupyöräilevät ojankaivajat, kautuojissa nukkujat, sekä iljettävät ihramahaiset sohvaperunat, joihin tämän saitin arvostelijat kuuluu ja vieläpä luetellussa järjestyksessä.
"Hätiköity ratkaisu
Eläkepäätöksen tekotapa herättää kysymyksiä. Täysin yllättäen Vanhanen (kesk.) ja Jyrki Katainen (kok.) ilmoittivat, että eläkeiän alaraja nousee ja poistuivat molemmat ulkomaille.
Nyt pääministeri on kutsunut palkansaajajärjestöt neuvottelemaan ratkaisusta, joka on jo tehty. Ymmärrettävästi järjestöt ovat laajalti hyvin närkästyneitä.
Tilanteen vakavuus ei ilmeisesti ole vielä selvinnyt valtiovarainministerille, joka yritti Suomeen palattuaan vähätellä asian ympärillä vellovaa "kohua". Sdp:n perustamilla kansanliikkeen nettisivuilla käy yli kymmenen tuhatta kävijää päivässä ja palkansaajajärjestöjen nettiadressin on allekirjoittanut yli kaksi satatuhatta henkilöä. Ihan pikkujutusta ei ole nyt kyse.
Erikoinen yksityiskohta on, että hallitus rajaa maatalousyrittäjät ratkaisun ulkopuolelle. Raskasta kolmivuorotyötä tekevät hoitajat tai teollisuuden työntekijät voivat kyllä ottaa pari vuotta selkänahastaan, mutta eivät viljelijät. Maatalousyrittäjien luopumistuen alaikäraja halutaan edelleen pitää 56 vuodessa.
Päätökseen liittyy muitakin avoimia kysymyksiä. Mitä tapahtuu karttumaprosenteille vanhuuseläkkeen alaikärajan noustessa 65 vuoteen? Toistaiseksi kannustinkarttuma alkaa 63 vuoden iästä.
Nostetaanko sosiaalituposta poiketen osa-aikaeläkkeen ikärajaa vielä 60 vuodesta?
Nostetaanko varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajaa 62 vuodesta ylöspäin? Mistä iästä varhennus tehdään?
Miten ansiosidonnaiselta päivärahalta karttuu tulevaisuudessa eläkettä, nykyiseen 63 vuoteen vai 65 vuoteen?
Epäselvyydet viittaavat siihen, että ratkaisu tehtiin hätiköiden vailla perusteellista harkintaa".
TÄMÄN JÄLKEEN MM. EDUSKUNNAN KYSELYTUNNILLA VANHANEN JA ANTTILA VAKUUTTIVAT PUUTTUVANSA ALHAISEMPIIN ELÄKEIKIIN MM. LUOPUMISELÄKKEESEEN. NO, EIHÄN KEPUN SANA PIDÄ MISSÄÄN JA MISTÄÄN EI OLLA VASTUUSSA - ONHAN SE KÄYTÄNTÖNÄ OLLUT JO VUOSIA!
ELÄKEIÄN NOSTO EI SIIS OLEKAAN TARPEELLISTA JOHTAJILLA (LILIUS) TAI MAATALOUDEN HARJOITTAJILLA. NO, MITENKÄ SEN NYT SELITTÄÄ VANHANEN?
tulee tuollakin eläke-iälla korkeampi kuin Duunarilla. Duunarilla on työtuntimäärä rajoitettu lailla 8 tuntiin päivässä 40 tuntiin viikossa, 200 tuntiin kuukaudessa.
Viljelijän työaika 14 tuntia päivä. 98 tuntia viikko. 392 tuntia kuukausi.
Duunarilla on lomaa 4-5 viikkoon vuosi. Viljelijällä 2 viikkoa.
Jos eläkeikä olisi tehdyn työtuntimäärän mukainen viljelijän eläkeikä pitäisi olla 40 vuotta. Vasta sitten viljelijä olisi samalla viivalla Duunarin kanssa.
Kuitenkin vaikka 40 vuoden iässä on tehnyt jo Duunarin työtuntimäärän, niin viljelijää pidetään tuossa iässä vasta Nuorena viljelijänä. Duunareilla aletan tuossa iässä puhumaan jo eläkkeelle Pääsystä. Alkaa olla ikääntyvä työntekijä.
Tasan ei käy onnen lahjat.
että saavat tehdä noin mahdottomia työmääriä!
potaskaa. Esinnäkään Liliuksen eläke-ikään ei voi puuttua koska SDP, palkansaajajärjestöjen kanssa on sopinut että ylempien toimihenkilöiden eläkeikä on 60 vuotta. El laki snelee eläkeiän.
Tonen asia. Maanviljelijän työaika ja vuosiloma on paljon lyhempi kuin palkkatyötä tekevillä. Se kompensoidaan luopumistuella JOS työkunto edellyyttää luopumista. Eli sama systeemi kuin duunarillakin, jos työkunto ei salli työntekoa täysipainoisesti voi luopua ja siirtää tila nuoremmalla ja jäädä ns. varhaiseläkkeelle. Muutoin eläkeikä on ihan sama kuin kaikilla muillakin.
Kolmas aisa. Hallituksen esitys sisälsi sen "superkarttuman". Tämä jäi Heinäluomalta ja Ihalaiselta lukematta kun alkoi Haalia yleislakkoa. Nyt sitten ei tiedä mitä tapahtuu kun Ihalainen on asiaa "sopimassa". Siellä on nyt neljä osapuolta ja jokin kompromissi on saatava. Kompromisseissa on aina vaara että tulee huonompaa kuin alun perin ollut tarkoitus. Kun menee sutta pakoon, monesti tulee karhu vastaan.
Haalituksen esitys noista varhennetuista ikärajoista sisälsi sen että niitä nostetaan. Sillä ratkaisulla oli tarkoitus tukkia pörssi- yritysten ikääntyvien työntekijöiden eläkkeellesiirron työntekijöiden vähentämistilanteessa. Minusta tuo on työntekijän Etu, ei tappio. Koska nyt laitetaan ikääntyviä työntekijöitä eläkkeelle, koska sillä on helpointa vähentää työntekijöitä. Yritykset voiivat "tajota" eläkettä ikääntyvälle työntekijälle eikä siinä tarvita YT-menettelyjä.
Tuota asiaahan on harkittu jo Lipposen hallituksien aikana. Ei voi sanoa että sitä ei olisi valmisteltu eikä harkittu.
Ainoa asia joka hallituksen ratkaisuss meni "pieleen" Ihalaisen milestä, oli se että Hallitus Ei Hoksannut Kysyä Ihalaisen Lupaa tuolle esitykselle. Näin Ihalainen asian myös suoraan ilmaisi. Siis uusintan. Hallitus Ei Hoksannu Kysyä nIhalaisen Lupaa Esitykselleen. Näin Ihalainen asian ilmaisi itse. Puuttui siis Ihalaisen lupa päätökseen.
Mitä viljeliä tekee päivässä muka 14H.
Lomaa on syksystä keväseen ja työtä 2viikkoa toukokuussa ja yksiviikko kesäkuussa heinäkuussa pidetään lomaa elokuussa alkaa puinti joka kestää 1-2viikkoa riippuen säistä ja jos on suorakylvökone työt on siinä jos ei ole joutuu kyntämään vielä viikon.
Kyllä on rankkaa.
Viimevuonna 380 hakijaa sai sen eläkkeen
ja niidenkin kesiikä oli yli 58v.
Taitaa jo viikossa tulla tuplamäärä
turvapaikan hakijoita syömään niitä niin
karvaanmakuisia maanviljelijän tuottamia
tuotteita.Nyt sinulla ja kaltaisillasi
on tilaisuus tehdä maataloustuista,eläkkeistä
ja koko maataloudesta kerralla loppu kesäkuun
eurooppavaaleissa.Sinua ja kaltaisiasi petetään
taas kerran osa 1011.
Kaikille työntekijöille mahdollisuus luopumistukeen jos tulossa nuori työntekijä tilalle.
Sanelupolitiikalla ei tästä yli kävellä!
Työnantajat käyttävät sitä tehokkaasti. Varhennetulle eläkkeelle ja nuorta tilalle. Näin se toimii.
Olen solidaarinen ja haluan rakennemuutoksen. Siksi olen valmis luopumaan korvausta vastaan työstäni, jotta nuoremmat voivat jatkaa.