Perusopetuksen tuntijakoa uudistetaan

Yksi huomionarvoinen seikka tässä tavoitteessa kylläkin on.

"Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on vahvistaa taito- ja taideaineiden asemaa. Työryhmän on huomioitava ehdotusten laatimisessa hallitusohjelman lisäksi käytettävissä oleva tutkimus- ja arviointitieto, valtionosuus- ja toimintalainsäädäntö sekä kansallinen ja kansainvälinen toimintaympäristö ja sen kehityssuunnat."

TYÖRYHMÄN ON SIIS HUOMIOITAVA HALLITUSOHJELMAN LISÄKSI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA TUTKIMUS- JA ARVIOINTITIETO, VALTIONOSUUS- JA TOIMINTALAINSÄÄDÄNTÖ SEKÄ KANSALLINEN JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN KEHITYSSUUNNAT.

Olisikohan kysymyksessä pohjoismainen toimintaympäristö johon uunituore opetusministeri viittaa? Taitaa opetusministeri ymmärtää kansainvälisen toimintaympäristön Stefanin näkökulmasta, siis ruotsia pitäisi osata paremmin.

Ruotsinkielisillä ja ennenkaikkea ruotsin mielisillä on vahva edustus tässäkin ryhmässä.
Taitaa olla tilaustyötä.

"Työryhmän puheenjohtajaksi opetusministeriö on kutsunut pääjohtaja Timo Lankisen Opetushallituksesta. Työryhmän jäseniksi on nimetty johtaja Jorma Kauppinen Opetushallituksesta, erityisasiantuntija Juha Karvonen Suomen Kuntaliitosta, erityisasiantuntija Riitta Sarras Opetusalan ammattijärjestö OAJ:stä, koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Jari-Pekka Jyrkänne Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:sta, asiantuntija Mirja Hannula Elinkeinoelämän keskusliitosta, neuvottelupäällikkö Vuokko Piekkala Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta, rehtori Päivi Laukkanen Suomen Rehtorit ry - Finlands Rektorer rf, kansanedustaja Tuomo Hänninen Suomen Keskustasta, kansanedustaja Raija Vahasalo Kansallisesta Kokoomuksesta, rehtori Risto Rönnberg Vihreästä liitosta, kansanedustaja Mikaela Nylander Ruotsalaisesta kansanpuolueesta, kansanedustaja Tommy Tabermann Suomen Sosialidemokraattisesta puolueesta, toiminnanjohtaja Pirjo Somerkivi Suomen Vanhempainliitosta, ekonomi Christel von Frenckell-Ramberg Hem och Skola rf ja rehtori Jukka Tanska Yksityiskoulujen liitosta."

http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/04/tuntijako.html?lang=fi
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

linkistä. Pitää lisätä pakkoruotsi.netiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruotsinkielisten vahvassa e... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu