kepu vartijat tuijottelevat huvikseen ihmisten

Oikeusasiamies: Vankeja syynätty liian tarkasti

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on havainnut, että vankiloiden tapa tehdä henkilöntarkastuksia vangeille ylittää lain sallimat rajat.

Vankilatarkastuksen yhteydessä useat vangit arvostelivat Jääskeläiselle vankilan tapaa tehdä henkilöntarkastuksia. Niissä vankien tuli muun muassa kyykistellä ja nostaa sukuelimiään, vetää esinahkaa taaksepäin ja näyttää peräaukkonsa vartijoille.

Apulaisoikeusasiamies otti omana aloitteena tutkittavakseen, olivatko nämä toimenpiteet suoritettavissa henkilöntarkastuksena vai vain henkilönkatsastuksena.
Tarkastus vai katsastus?

Henkilöntarkastus on vankiloissa laajasti mahdollista esimerkiksi luvattomien esineiden tai aineiden löytämiseksi, vankilan turvallisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi, vankilaan saapumisen johdosta tai valvomattoman tapaamisen yhteydessä. Sitä vastoin henkilönkatsastukseen, joka merkitsee suurempaa puuttumista henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, voidaan ryhtyä vain rikoksen selvittämiseksi.

Vankila ja Rikosseuraamusvirasto katsoivat, että vankien kuvaamat tarkastuskeinot tarkoittivat henkilöntarkastusta, ja että henkilönkatsastuksesta on kyse vain silloin, kun esineitä tai aineita etsitään ruumiinonteloista. Vankilan menettely perustui vankeinhoitolaitoksen piirissä ilmeisesti jo ennen nykyisen vankeuslain voimaan tuloa omaksuttuun tulkintaan ja käytäntöön.
Menettely lainvastainen

Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen pitää vankilan menettelyä voimassa olevan vankeuslain vastaisena. Hän katsoo, että vankien kuvaamat tarkastuskeinot ovat käytettävissä vain henkilönkatsastuksessa.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tarkastuksissa on kyse perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen syvällisesti puuttuvista toimenpiteistä. Ne voidaan kokea nöyryyttävinä tai halventavina. Hän katsoo, että tällaisiin puuttumisiin oikeuttavan toimivallan tulee perustua lakiin, joka on tarkkarajaista ja täsmällistä.

Toimivaltasäännöksiä ei voida tulkita laajentavasti.

Jääskeläinen viittaa päätöksessään myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

Apulaisoikeusasiamies on saattanut käsityksensä kaikkien vankiloiden tietoon ja kiinnittänyt niiden huomiota myös siihen, että vankilaturvallisuuden ylläpitämiseksi tulisi ensisijaisesti turvautua lievemmin puuttuviin toimenpiteisiin.

Jääskeläinen toteaa, että vankilaturvallisuudesta on luonnollisesti huolehdittava. Hän on esittänyt oikeusministeriölle, että mikäli vankeuslain mahdollistamia henkilön tarkastuskeinoja pidetään vankilaturvallisuuden kannalta riittämättöminä, tulisi lakia täsmentää.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

töitä en ole koskaan tehnyt enkä tee olenhan keskustalainen

Äänestä

Työntävät kaiken persereikäänsä.
Sehän on aina ollut punikkien tallelokero...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

persereikiä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu