Uusi-Ukki Tietoiskuni.5.4 aamu.

Sain tietoiskuuni aiheen, lukiessani tämänaamun Kaleva lehteä, siinä Keskustan Antti Rantakangas Ounastelee, että Kepun ensi kesän puoluekokoukseen tulee useitakin Puheenjohtajaehdokkaita. Heräsi vain kysymys, että miksi, kun olemme tällä palstalla saaneet lukea jatkuvasti, jopa tietomies Oivan vakuutteluja, miten ylivoimainen ja hyvä Puheenjohtaja Vanhanen onkaa.

Meillä ei Kepulaisilla, on kuitenkin Vanhasesta täysin toisenlainen käsitys. Muuten tämä Pohjoisen poika, Antti Rantakangas kenkii Vanhasen mennen tullen kaikissa politiikan ja varsinkin Maatalouspolitiikan alalla.Johtuneeko se siitä, että Rantakangas on näitä Pohjolan poikia, kuten Uusi-Ukkikin, ja kuten tiedämme täällä Pohjoisessa äly asuu, näin on näreet.

Jokohan olisi tullut aika, Oivankin ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja alkaisit ajaa Matin paikalle jotakin vähänkin viisaampaa miestä, tämä on vain nöyrä toivomukseni. Olethan sinä nähnyt, että Matin hommista ei tule Lasta eikä Paskaa, kuten sanonta käy.
11401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nauru pidentää ikää.

Näin on näreet ja puukuulat, kuten sanonta käy.

Äänestä

Pohjoisen ihmisillä on vielä aivot tallella.Helsinkiläisillä ne on hakemisessa.Pääkaupunkilaiset kulkee nokka pystyssä ilman päämäärää.Heissä paistaa henkistä jälkeenjääneisyyttä.

Äänestä

Kusi-pukkia kalvaa syvästi.
Kun hän tuli räkimään palstalle niin joku kepulainen opetti hänet kirjoittamaan niin että pisteen tai muun välimerkin jälkeen lyödään tyhjä lyönti.

Kusi-pukki on kateellinen kepulaisten suuremmasta viisaudesta.

Äänestä

..., kun hänen johtmansa hallitus on hoitanut asiat niin, että kansainvälisen laman oloissa Suomella mennee parhaiten Euroopan maista.

Äänestä
  • Kysele tuota entisiltä kepun äänestäjiltä, joista kohta neljännes eli 25 % on ottanut kannatuksensa pois puolueelta, joka Matin johdolla on vajonnut n. 24 %:n kannatuksesta n. 18 % kannatukseen.

    Äänestä

  • Sinun tulisi kysellä sitä entisiltä kepun kannattajilta.
    Tai nykyisiltä, jotka arvostelevat Vanhasen politiikkaa.
    Heillä luulisi olevan vastaus kysymykseesi.
    Mutta ethän sinä ala edes tällä palstalla keskustella esim. Seppo Hietasen kanssa asiasta!
    Möläyttelet typeryyksiäsi siitä, ettei Hietasen tulisi esiintyä keskustalaisena ja jätät debatin siihen.
    Minusta se on outoa.

    Äänestä

  • poikaseni, näin voinen sanoa olenhan sinua parikymmentä vuotta vanhempi, ja tätäkautta myöskin viisaampi, noinkohan??????. Mistä helvetiasta sinä olet saanut sen käsityksen, että Suomi jotenkin selviäisi tästä lamasta paremmin kuin esimerkiksi muut pohjoismaat.? etkö sinä jukolauta käsitä, että nämä Lomautukset ja Tehtaitten pysäytykset tulevat kostautumaan viiveellä, eivätkä ne mitään lomautuksia ole, ne ovat selviämässä lopputileiksi järkiään.

    Hallitukselle on tässävaiheessa hyvin tärkeää, että puhuttaisiin vain Taantumasta, ikäänkuin lama ei Suomea koskisikaan. Kyllä on raakaa väittää Oiva sinun ja Hallituspuolueen taholta, että tämähän on vain pelkkä taantuma. Voipa olla niin, että se ei Viljelijäväestöä kovin paljon koske, koska Avustukset tulevat kuin manulle illallinen.

    Valtiovalta tosin velkaantuu hurjaa vauhtia, kun tehtaat on pysäytetty, ja Työväenluokka ei pysty enää tuottamaan niitä Verorahoja tarpeeksi. Tosin Tehtaantyöläisetkin vielä pärjäävät jotenkuten, ovathan he luoneet aikoinaan avustusjärjestelmän joka korvaa heillekin osin menetetyt ansiot, tehtaiden pysähtyessä. Mutta se on varmaa, kun tämä vuosi on lopullaan, tulet sinäkin Oiva näkemään liikehdintää ja mielenosoituksia kun Duunarin käteistienestit ja muutkin varat on syöty.

    Silloin tullaan etsimään syyllisiä laman aiheuttajaan, siinä ei riitäkään Amerikan pankkien tohellukset, joiden päälle Hallitus nyt on tämän Syvän laman joka puheenvuorossaan kaatanut. Ja mitä on tehnyt sinun Mattisi, kysyt, ja minä voin kirkkain otsin vastata, sinun Mattisi on vain ottanut lisää ja lisää velkaa, luottaen siihen, kun ensi Hallitus taas muodostetaan Demokraattisista voimista, jotka ovat ennenkin pelastaneet tämä meille rakkaan Suomemme konkurssin kierteestä, että kyllä se uusi Hallitus taas suomen asiat korjaa, näinhän se on aina mennyt,vai voitko Oiva väittää, etteikö näin olisi.

    Tässä sinulle Oiva ja muutkin Kepulit, pieni Taloustieteen oppitunti, ja nämä Faktat mitkä tässä olen esittänyt, ovat myöskin taloustieteilijämme oikeiksi arvioineet. Ei siis kanattaisi kovin Ylistää nykyistä Hallitusta, koska siihen ei ole mitään syytä.

    Äänestä

  • 31.1.2009 HS: ”Laukkanen: Keskustalta puuttuu oma tahto ja kasvutila
    Keskustalta puuttuu itsetunto, kasvutila ja poliittinen tahtotila, ja puolue on suuressa neuvottomuuden tilassa, arvioi kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk) omaa puoluettaan.
    Hän pitää selvänä, että tappio kesän EU-vaaleissa johtaisi välittömästi keskusteluun puoluejohtajan vaihtamisesta.
    EU-vaali nykyisellä ehdokaslistalla ei toisi Laukkasen mukaan kahta paikkaa enempää. "Pelkkä neljän paikan säilyttäminen olisi voitto."
    Ilman uusia toimia keskustaliike kuihtuu Laukkasen mukaan keskustaoikeiston allianssissa apupuolueen asemaan.
    Kunnallisvaaleissa meni Laukkasen mukaan paljolti keskustan kasvutila maakunnissa: kaupungin lähiöt menivät perussuomalaisille ja kaupungit menivät vihreille jo aiemmin.
    "Uusi nousu voi kuitenkin lähteä vain maakunnista, vaikka kokoomus onkin tullut iholle. Kokoomusta eivät enää äänestäneet kunnissa pelkästään vallesmanni, pappi, apteekkari ja rehtori."
    Laukkanen sanoo keskustan vaikean tulevaisuuden yhtälön olevan sidoksissa henkilökysymyksiin, kun käynnissä on "jatkuva poliitikkojen Idols-kisa". Hän antaa tukensa puheenjohtaja Matti Vanhaselle, mutta nostaa tulevaisuuden nimeksi ja puheenjohtajaehdokkaaksi komissaari Olli Rehnin. "Rehn tekee vahvan paluun mahdollista presidenttiehdokkuutta myöten. Olisiko meillä parempia nimiä?"
    Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana Laukkanen seurasi lauantain keskustelua Rehnin ympärillä.
    "Ensisijainen tavoite on tietenkin saada Rehnille vahva salkku. Voi kuitenkin tulla eteen tilanne, että häntä tarvitaan kansallisen politiikan ytimessä."
    "Ministeri Jyri Häkämiehen puheet ovat oiva esimerkki kokoomuksen vaalienjälkeisestä täydellisestä pullistelupolitiikasta."

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    poikaseni, näin voinen sanoa olenhan sinua parikymmentä vuotta vanhempi, ja tätäkautta myöskin viisaampi, noinkohan??????. Mistä helvetiasta sinä olet saanut sen käsityksen, että Suomi jotenkin selviäisi tästä lamasta paremmin kuin esimerkiksi muut pohjoismaat.? etkö sinä jukolauta käsitä, että nämä Lomautukset ja Tehtaitten pysäytykset tulevat kostautumaan viiveellä, eivätkä ne mitään lomautuksia ole, ne ovat selviämässä lopputileiksi järkiään.

    Hallitukselle on tässävaiheessa hyvin tärkeää, että puhuttaisiin vain Taantumasta, ikäänkuin lama ei Suomea koskisikaan. Kyllä on raakaa väittää Oiva sinun ja Hallituspuolueen taholta, että tämähän on vain pelkkä taantuma. Voipa olla niin, että se ei Viljelijäväestöä kovin paljon koske, koska Avustukset tulevat kuin manulle illallinen.

    Valtiovalta tosin velkaantuu hurjaa vauhtia, kun tehtaat on pysäytetty, ja Työväenluokka ei pysty enää tuottamaan niitä Verorahoja tarpeeksi. Tosin Tehtaantyöläisetkin vielä pärjäävät jotenkuten, ovathan he luoneet aikoinaan avustusjärjestelmän joka korvaa heillekin osin menetetyt ansiot, tehtaiden pysähtyessä. Mutta se on varmaa, kun tämä vuosi on lopullaan, tulet sinäkin Oiva näkemään liikehdintää ja mielenosoituksia kun Duunarin käteistienestit ja muutkin varat on syöty.

    Silloin tullaan etsimään syyllisiä laman aiheuttajaan, siinä ei riitäkään Amerikan pankkien tohellukset, joiden päälle Hallitus nyt on tämän Syvän laman joka puheenvuorossaan kaatanut. Ja mitä on tehnyt sinun Mattisi, kysyt, ja minä voin kirkkain otsin vastata, sinun Mattisi on vain ottanut lisää ja lisää velkaa, luottaen siihen, kun ensi Hallitus taas muodostetaan Demokraattisista voimista, jotka ovat ennenkin pelastaneet tämä meille rakkaan Suomemme konkurssin kierteestä, että kyllä se uusi Hallitus taas suomen asiat korjaa, näinhän se on aina mennyt,vai voitko Oiva väittää, etteikö näin olisi.

    Tässä sinulle Oiva ja muutkin Kepulit, pieni Taloustieteen oppitunti, ja nämä Faktat mitkä tässä olen esittänyt, ovat myöskin taloustieteilijämme oikeiksi arvioineet. Ei siis kanattaisi kovin Ylistää nykyistä Hallitusta, koska siihen ei ole mitään syytä.

    lamaan.?

    Ihmettelen kyllä miksi.? Veronmaksajien maksama eläke juoksee korotettuna ja siitä menee entistä vähemmän veroa yhteiskunnalle.

    Ja vituttaa tämä kurjuus vallan helvetisti.???

    Mitä sinulle vielä pitäisi toimittaa, jotta elämä helpottaisi. Nyt vain heti aamulla taas ostamaan tanskalaista sikaa ja elämä risaseksi...

    Äänestä

kun suomi ei ole laman vakavuudessa ensimmäisten joukossa maailman maista.

Porvari nukkuu vielä liian hyvin.

Äänestä

Ukin muori perunoita kuori,
istu hajareisin ukkiin päin,
täi lähti vitusta viheltäin,
kulki persesilmään päin....

Ja tämä on taivaan tosi ja näin on näreet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Sain tietoiskuuni aiheen, lukiessani tämänaamun Kaleva lehteä, siinä Keskustan Antti Rantakangas Ounastelee, että Kepun ensi kesän puoluekokoukseen tulee useitakin Puheenjohtajaehdokkaita. Heräsi vain kysymys, että miksi, kun olemme tällä palstalla saaneet lukea jatkuvasti, jopa tietomies Oivan vakuutteluja, miten ylivoimainen ja hyvä Puheenjohtaja Vanhanen onkaa.

Meillä ei Kepulaisilla, on kuitenkin Vanhasesta täysin toisenlainen käsitys. Muuten tämä Pohjoisen poika, Antti Rantakangas kenkii Vanhasen mennen tullen kaikissa politiikan ja varsinkin Maatalouspolitiikan alalla.Johtuneeko se siitä, että Rantakangas on näitä Pohjolan poikia, kuten Uusi-Ukkikin, ja kuten tiedämme täällä Pohjoisessa äly asuu, näin on näreet.

Jokohan olisi tullut aika, Oivankin ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja alkaisit ajaa Matin paikalle jotakin vähänkin viisaampaa miestä, tämä on vain nöyrä toivomukseni. Olethan sinä nähnyt, että Matin hommista ei tule Lasta eikä Paskaa, kuten sanonta käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu