Kommunistit jaksoivat jauhaa koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan, miten historiallisesti välttämätöntä, historian dialektisiin lakeihin ja luokkataistelun dialektiseen logiikkaan perustuvaa bolshevikkien vallanotto 1917 oli ollut. Kaikkea vielä! Bolshevikkien kaappaus onnistui, koska heitä johti taitava taktikko ja häikäilemätön machiavelliläinen terroristi V.I. Lenin, apunaan yhtä kovien gansterien kopla - suurelta osin kansallisuudeltaan muita kuin venäläisiä (juutalaisia, kaukasialaisia ym.). Ensitöikseen bolshevikit ryöstivät tsaristisen Venäjän koko omaisuuden niin kuin Josif "Koba" Stalin tapasi Taka-Kaukasiassa ryöstellä pankkeja hankkiakseen bolshevikeille käyttövaroja. "Omaisuus on varkautta", kuuluu sosialistien ikiaikainen tunnus. Leninin rikolliskopla käsitti sen hyvin konkreettisella tavalla.
On tärkeää ymmärtää, että neuvostovalta oli alunperin hyvin epävenäläinen, jopa venäläisvastainen ilmiö. Se tähtäsi maailmanvallankumoukseen, tuki kommunistien kumousliikkeitä kaikkialla ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Unkarissa, Baijerissa, Berliinissä, kaikkialla yrittiin samaa kuin Pietarissa ja Moskovassa. Mutta koska näillä kaappausyrityksillä ei ollut Leninin veroista johtajaa, ne epäonnistuivat.
Venäläiset pakotettiin neuvostovaltaan. Kansan enemmistö ei sitä kannattanut. Kun Lenin perusti Tshekan terrorihallintonsa kovaksi kädeksi, se miehitettiin muilla kuin venäläisillä, etupäässä latvialaisilla ja juutalaisilla. Näillä ei ollut tunnesiteitä jotka olisivat liittäneet heidät venäläisiin massoihin joiden terrorisoimiseen Lenin antoi täydet valtuudet. Bolshevikit ikään kuin miehittivät Venäjää ja käyttivät häikäilemättä sen resursseja ajaakseen omaa päämääräänsä koko maailman muuttamisesta kommunistiseksi.
Leninin kuoleman ja sitä seuranneen valtataistelun jälkeen tuli voimaan Stalinin doktriini "sosialismista yhdessä maassa". Hitaasti mutta varmasti bolshevismi alkoi muuttua kansallisemmaksi, jopa isovenäläiseksi. Leninin aikana vähemmistökansallisuuksiin kuuluvien oli annettu vainota venäläisiä, Stalinin aikana alettiin vainota vähemmistökansallisuuksia. Lopullinen neuvostovallan venäläistyminen tapahtui Hitlerin hyökättyä maahan, jolloin Stalinin oli pakko vedota vanhoihin venäläiskansallisiin tunnuksiin aina Pietari Suuresta ja vuoden 1812 isänmaallisesta sodasta saakka.
Ja tästä johtuu, ettei Venäjän nykyinen hallitus pysty tekemään kunnollista pesäeroa neuvostoajan rikoksiin, kuten Saksassa on virallisesti myönnetty natsien hirmuteot ja pyydetty niitä anteeksi koko maailmalta. Venäläiset haluavat edelleen olla ylpeitä puna-armeijan saavutuksista. Stalinin "kansallissosialistinen" henki elää yhä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjän olisi pitänyt omaksua Solzhenitsynin linja: neuvostohallinto ei ollut eikä ole yhtä kuin Venäjä. Tämä olisi voitu tehdä selväksi koko maailmalle myöntämällä saksalaisten tapaan ne asiat joita "maailman edistyksellisimmän" ideologian ja valtion takia oli tehty, suorittaa julkinen katumuksenteko. Gorbatsovin ja Jeltisinin aikana tähän oli pientä yritystäkin. Arkistot avattiin. Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja myönnettiin. Solzhenitsynin kauhukuvaukset, joihin monet eivät olleet lännessäkään uskoneet, tunnustettiin todenmukaisiksi. Jeltsin oli jopa rahapulassaan valmis myymään Mauno Koivistolle Karjalan (siinä meni viimeinen tilaisuus joka ei enää koskaan toistu - no eipähän meillä ole omaa Etelä-Ossetiaa vaivanamme). Mutta venäläiset haluavat mieluummin ylpeillä neuvostoajan saavutuksista ja vaientaa keskustelun neuvostovallan kammottavista rikoksista. "Suuri ja mahtava" palautettiin Putinin toimesta kansallislauluksi. Se oli symbolisesti jo paha merkki.
Venäjä on ihmeellinen maa. Valtavia kulttuurisaavutuksia, ylittämättömiä huippuja. Dostojevski, Shoshtakovits, Solovjev, Tolstoi, Ahmatova, Skrjabin, Gogol, Eisenstein, Berjajejv, Malevits, Tshehov, baletti, avaruuslennot, Tarkovskin elokuvat... Kuitenkin Venäjä tuntuu kulkevan huonosta hallituksesta toiseen, katastrofista toiseen, väärästä ideologiasta toiseen, kuin jonkin kirouksen riivaamana. Parhaimmat venäläiset Venäjä karkottaa maasta, panee vankilaan, laitaa kotiarestiin, sulkee mielisairaalaan, ampuu niskaan.
Venäjän suurin onnettomuus oli Leninin kaappauksen onnistuminen 1917 ja se etteivät Venäjän valkoiset pystyneet tuota terroristijoukkoa kukistamaan. Tsaarinvallan virheet, väliaikaisen hallituksen virheet, valkokenraalien virheet, mutta ennen kaikkea ensimmäinen maailmansota ovat katastrofiin syypäänä. Tätä kaikkea on Solzhenitsyn kuvannut romaanisarjassaan "Punainen pyörä", jonka suomentaminen on tainnut jäädä puolitiehen, koska Solzhenitsyn meni nopeasti pois muodista kun paljastui ettei hän ollutkaan länsimielinen liberaali vaan venäläinen konservatiivi. Solzhenitsynín "Elokuu 14" kuvaa Tannenbergin taistelua ja paljastaa Venäjän armeijan surkean tilan ensimmäisen maailmansodan alussa. Yksi parhaimmista sotaromaaneista jonka olen lukenut. "Lokakuu 16" puolestaan ruoskii kadettipuoluetta ja Venäjän liberaaleja ja ruotii syitä miksi Venäjä luhistui ensimmäisessä maailmansodassa sekä sotilaallisesti että poliittisesti. Romaanina täysin sekava ja heikohko, mutta historiallisesti kiinnostava. "Lenin Zürichissä" on varmasti syvääluotaavin psykologinen kuvaus verisestä bolshevikkidiktaattorista, demoneista jotka ajoivat Uljanovia eteenpäin. Voisiko joku venäjänkielentaitoinen kääntää loputkin Solzhenitsynin projektista (valitettavasti loistava suomentaja Esa Adrian kuoli 2007)? Siinä olisi taas aikamoinen kulttuuriteko. Proustkin käännettiin suomeksi kokonaan vasta muutama vuosi sitten. Meidän ei kauheasti kannata ylpeillä kulttuurimme tasolla kun tuota ajattelee, ei suhteessa venäläisiin tai muutenkaan.
On tärkeää ymmärtää, että neuvostovalta oli alunperin hyvin epävenäläinen, jopa venäläisvastainen ilmiö. Se tähtäsi maailmanvallankumoukseen, tuki kommunistien kumousliikkeitä kaikkialla ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Unkarissa, Baijerissa, Berliinissä, kaikkialla yrittiin samaa kuin Pietarissa ja Moskovassa. Mutta koska näillä kaappausyrityksillä ei ollut Leninin veroista johtajaa, ne epäonnistuivat.
Venäläiset pakotettiin neuvostovaltaan. Kansan enemmistö ei sitä kannattanut. Kun Lenin perusti Tshekan terrorihallintonsa kovaksi kädeksi, se miehitettiin muilla kuin venäläisillä, etupäässä latvialaisilla ja juutalaisilla. Näillä ei ollut tunnesiteitä jotka olisivat liittäneet heidät venäläisiin massoihin joiden terrorisoimiseen Lenin antoi täydet valtuudet. Bolshevikit ikään kuin miehittivät Venäjää ja käyttivät häikäilemättä sen resursseja ajaakseen omaa päämääräänsä koko maailman muuttamisesta kommunistiseksi.
Leninin kuoleman ja sitä seuranneen valtataistelun jälkeen tuli voimaan Stalinin doktriini "sosialismista yhdessä maassa". Hitaasti mutta varmasti bolshevismi alkoi muuttua kansallisemmaksi, jopa isovenäläiseksi. Leninin aikana vähemmistökansallisuuksiin kuuluvien oli annettu vainota venäläisiä, Stalinin aikana alettiin vainota vähemmistökansallisuuksia. Lopullinen neuvostovallan venäläistyminen tapahtui Hitlerin hyökättyä maahan, jolloin Stalinin oli pakko vedota vanhoihin venäläiskansallisiin tunnuksiin aina Pietari Suuresta ja vuoden 1812 isänmaallisesta sodasta saakka.
Ja tästä johtuu, ettei Venäjän nykyinen hallitus pysty tekemään kunnollista pesäeroa neuvostoajan rikoksiin, kuten Saksassa on virallisesti myönnetty natsien hirmuteot ja pyydetty niitä anteeksi koko maailmalta. Venäläiset haluavat edelleen olla ylpeitä puna-armeijan saavutuksista. Stalinin "kansallissosialistinen" henki elää yhä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjän olisi pitänyt omaksua Solzhenitsynin linja: neuvostohallinto ei ollut eikä ole yhtä kuin Venäjä. Tämä olisi voitu tehdä selväksi koko maailmalle myöntämällä saksalaisten tapaan ne asiat joita "maailman edistyksellisimmän" ideologian ja valtion takia oli tehty, suorittaa julkinen katumuksenteko. Gorbatsovin ja Jeltisinin aikana tähän oli pientä yritystäkin. Arkistot avattiin. Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja myönnettiin. Solzhenitsynin kauhukuvaukset, joihin monet eivät olleet lännessäkään uskoneet, tunnustettiin todenmukaisiksi. Jeltsin oli jopa rahapulassaan valmis myymään Mauno Koivistolle Karjalan (siinä meni viimeinen tilaisuus joka ei enää koskaan toistu - no eipähän meillä ole omaa Etelä-Ossetiaa vaivanamme). Mutta venäläiset haluavat mieluummin ylpeillä neuvostoajan saavutuksista ja vaientaa keskustelun neuvostovallan kammottavista rikoksista. "Suuri ja mahtava" palautettiin Putinin toimesta kansallislauluksi. Se oli symbolisesti jo paha merkki.
Venäjä on ihmeellinen maa. Valtavia kulttuurisaavutuksia, ylittämättömiä huippuja. Dostojevski, Shoshtakovits, Solovjev, Tolstoi, Ahmatova, Skrjabin, Gogol, Eisenstein, Berjajejv, Malevits, Tshehov, baletti, avaruuslennot, Tarkovskin elokuvat... Kuitenkin Venäjä tuntuu kulkevan huonosta hallituksesta toiseen, katastrofista toiseen, väärästä ideologiasta toiseen, kuin jonkin kirouksen riivaamana. Parhaimmat venäläiset Venäjä karkottaa maasta, panee vankilaan, laitaa kotiarestiin, sulkee mielisairaalaan, ampuu niskaan.
Venäjän suurin onnettomuus oli Leninin kaappauksen onnistuminen 1917 ja se etteivät Venäjän valkoiset pystyneet tuota terroristijoukkoa kukistamaan. Tsaarinvallan virheet, väliaikaisen hallituksen virheet, valkokenraalien virheet, mutta ennen kaikkea ensimmäinen maailmansota ovat katastrofiin syypäänä. Tätä kaikkea on Solzhenitsyn kuvannut romaanisarjassaan "Punainen pyörä", jonka suomentaminen on tainnut jäädä puolitiehen, koska Solzhenitsyn meni nopeasti pois muodista kun paljastui ettei hän ollutkaan länsimielinen liberaali vaan venäläinen konservatiivi. Solzhenitsynín "Elokuu 14" kuvaa Tannenbergin taistelua ja paljastaa Venäjän armeijan surkean tilan ensimmäisen maailmansodan alussa. Yksi parhaimmista sotaromaaneista jonka olen lukenut. "Lokakuu 16" puolestaan ruoskii kadettipuoluetta ja Venäjän liberaaleja ja ruotii syitä miksi Venäjä luhistui ensimmäisessä maailmansodassa sekä sotilaallisesti että poliittisesti. Romaanina täysin sekava ja heikohko, mutta historiallisesti kiinnostava. "Lenin Zürichissä" on varmasti syvääluotaavin psykologinen kuvaus verisestä bolshevikkidiktaattorista, demoneista jotka ajoivat Uljanovia eteenpäin. Voisiko joku venäjänkielentaitoinen kääntää loputkin Solzhenitsynin projektista (valitettavasti loistava suomentaja Esa Adrian kuoli 2007)? Siinä olisi taas aikamoinen kulttuuriteko. Proustkin käännettiin suomeksi kokonaan vasta muutama vuosi sitten. Meidän ei kauheasti kannata ylpeillä kulttuurimme tasolla kun tuota ajattelee, ei suhteessa venäläisiin tai muutenkaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa katkera vuodatus tuo aloitus.
Lenin karkoitettiin Venäjältä. Mieleenkiintoiseksi tapauksen tekee se millaisia henkilöitä hän tapasi Ruotsissa ja Sveitsissä.
Sveitsin ajoilta on vieläkin hiukan epäselvää hänen Venäjää vastaan sotineen Saksan kanssa tekemänsä "sopimuksen" tarkempi sisältö.
Saksalaisten kuljetettua hänen maansa läpi,Lenin jatkoi Tanskan,Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle kaappaamaan vallan itselleen. Se on yleistä tietoa, Sekin tiedetään että sopimukseen kuului Venäjän irroittaminen Saksan vastaisesta sodasta.
Mitä muuta siihen sisältyi onkin huonommin tunnettua. Sisältyikö siihen myös Suomea koskevia kohtia. Tähän viittaisi se miten helposti hän suostui Suomen itsenäistymiseen. Saksalaisethan halusivat hyökätä myös "Muurmanskin littoutuneita vastaan. Helpoin tie oli Suomen kautta.
Vuonna 1918 maihinnousunsa jälkeen Hangossa ja Loviisassa saksalaiset kukistivat nopeasti Etelä-Suomessa punaisten kapinan. Saksalaiset jäivät Suomeen sodan loppuun asti.
Kapinan kukistuttua saksalaiset jatkoivat hyökkäysvalmistelujaan Muurnankin littoutuneita vastaan. Havaittuaan ettei se onnistu itäistä rataa pitkin,suunnittelivat hyökkäystä Kemin - Petsamon tien kautta. Olivat jo valmiina Kemin edustalla mutta sota loppui.
Kyllä noin voi tulkita. Venäjä on ja on ollut suuri ja arvaamaton kulttuurikansa.
Jokainen kansakunta kulkee aina omaa tietään. Niiden muistissa on siihen asti eletty elämä. Tsaari-Venäjän muutos joksikin muuksi vaati tuon ja saman myllerryksen se olisi vaatinut toisillakin nuoteilla. Emme osaa arvioida sitä, mihin toiset nuotit olisivat vieneet. Toisilla nuoteilla jotkut toiset venäläiset olisivat ryöstelleet kuten amerikkalaiset Irakissa.
Moraaliset neuvot noiden murrosvaiheiheiden suhteen tuntuvat tyhjänpäiväisiltä myöhemmin.
Muutoksia tapahtuu sopimuksien takia tai ilman niitä. Oli Leninillä millaisia salasopimuksia tahansa, niin kukapa vannoo, etteivät asiat olisi voineet kulkea juuri samaa latua tai sitten ei.