Ystäväni on ollut kolme viikkoa aivan lamaantunut, kun hänen lähiomainen kuoli ja viikko sitten rakas lemmikki.
Viikkoon hän ei ole käynyt koulussa ja yksin vaan makaa pimeässä asunnossaan eikä syö nukkuu vain.
Enään hän ei vastaa edes puhelimeen ja kun kävin hänen luonaan hän on mennyt todella huonoon kuntoon esim. kasvot ovat aivan kuivuneet ja iho halkeilee sekä muutenkin hän on niin tuskaisen oloinen.
Hänen koko asuntonsa on siivoomaton eikä hän itsekään ole ole käynyt pesulla.
Mitä mä voisin tehdä, sillä itse hän ei tuossa tilassa varmaankaan pysty itseään auttamaan?
Viikkoon hän ei ole käynyt koulussa ja yksin vaan makaa pimeässä asunnossaan eikä syö nukkuu vain.
Enään hän ei vastaa edes puhelimeen ja kun kävin hänen luonaan hän on mennyt todella huonoon kuntoon esim. kasvot ovat aivan kuivuneet ja iho halkeilee sekä muutenkin hän on niin tuskaisen oloinen.
Hänen koko asuntonsa on siivoomaton eikä hän itsekään ole ole käynyt pesulla.
Mitä mä voisin tehdä, sillä itse hän ei tuossa tilassa varmaankaan pysty itseään auttamaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos olet koulussa, kerro asia terveydenhoitajalle, hän osaa neuvoa eteenpäin. Ehdottomasti tuohon tilanteeseen pitää saada muutos, mutta se ei saa olla ainoastaan sinun varassasi. Ystäväsi kannalta on hyvä että kävit hänen luonaan, niin tiedetään todellinen tilanne.
saatava ystävällesi. Viipymättä. Masennus on pahimmillaan tappava tauti.
Minulla oli elämä samantapaista muutama vuosi sitten. Ruoka ei maistunut. Väsytti.
Mielenterveystoimisto oli pelastukseni. Sieltä saat sinäkin asiantuntijan neuvoja, mitä pitäisi tehdä. Siellä on päivystävä sairaanhoitaja ym. henkilökuntaa.
Yritä käydä ystäväsi luona. Ja yritä huolehtia hänestä, jos hän ei itse pysty, ehdota että hän menee suihkuun, sinä voit sillä välin vaikka hieman tiskata tai tehdä muuta hyödyllistä.. jos hän on todella avuton, niin kaiva hänelle vaikka vaatteet valmiiksi ja kuivaa ja harjaa hiukset, kun hän tulee suihkusta. Masentuneelle ihmiselle oma fyysinen hyvinvointi ei ole tärkeää. Millään kun ei ole väliä. Menkää yhdessä ruokakauppaan ja laittakaa ruokaa. Keskustelkaa! Yksin ei ole hyvä olla. Joskus helpottaa jos edes minuutiksi saa muuta ajateltavaa. Entäs jos hän hankkisi jonkin uuden lemmikin? Saisi jonkun langan josta pitää kiinni kun on vaikeaa. Vaikka hamsteri? Yritä vierailla hänen luonaan paljon, sinun kauttasi hän saa yhteyden ulkomaailmaan. tilanne voi mahdollisesti lujittaa ystävyyttänne. Kun hän selviää pahimman yli, hän osaa arvostaa tukeasi!
Moi,
Oma ystäväni oli noin neljä vuotta sitten todella pahasti maseentunut. Se alkoi siitä, kun pitkäaikainen suhde meni poikki ja sukupuoli tauti jäi siitä sitten lopetuslahjaksi.
Ensin hän itki ja jutteli. Sen jälkeen alkoi hiljenemään. Sitten ei enää edes vastannut puhelimeen. Sen jälkeen hän ei enää edes noussut sohvalta, ei suihkuun, ei syömään ei mitään.
Onnekseni olin hyvin läheinen tytön äidin kanssa, hän siis asui silloin vielä kotona. Ajoin sinne juttelemaan lähes joka päivä, ja usein se päätyikin niin, että puhuin hänen äidin kanssaan erittäin paljon.
Kun aloimme juttelemaan, selvisi, että hän oli puhunut eri asioita äidilleen ja minulle. Pieniä valheita, jatkuvasti. Tämä ei koskaan ennen ollut ollut hänen piirteensä. Hän esimerkiksi lakkasi käymästä koulua (viimeinen vuosi oli silloin meneillään), mutta kertoi äidilleen, että oli kyllä jatkuvasti tunneilla. Minä tiesin paremmin.
Teimme tytön äidin kanssa periaatepäätöksen, että ystäväni on saatava omaksi itsekseen, hinnalla millä hyvänsä. "Pakotin" hänet ulos, kävelylle, leffaan jne. Hänen äitinsä patisti häntä jumppaan, syömään ja suihkuun. Yhdessä pidimme huolta siitä, ettei ystäväni saanut jäätyä sohvalle.
Pitkien kolmen kesken käytyjen keskustelujen tuloksena hän viimein jonkun ajan päästä myönsi, ettei ole oma itsensä ja tarvitsee apua. Se oli itkuinen ilta, hän totesi, ettei ollut tottunut siihen, että tarvitsee apua eikä pysty toimimaan normaalisti.
Vähän sen jälkeen hän alkoi käydä myös terapiassa ja söi jonkun aikaa mielialalääkkeitä. Jatkoimme myös kolminkeskeisiä keskustelujamme jatkuvasti, vietin lähes kaikki illat ystäväni luona.
Nyt tuo kaikki on takana päin ja elämä hymyilee. Vieläkin joskus kyynelsilmin ystäväni kiittelee, että ilman hänen äitinsä ja minun yhteistyötä hän olisi jäänyt sohvalle ja sulkeutunut sulkeutumistaan. Ongelma kun usein on, että todellisesti masentunut ei itse edes tiedosta sitä alussa.
Olen tosin aina sanonut hänelle, ettei kiitoksiin ole mitään tarvetta. On helppo olla jonkun ystävänä silloin, kun kaikki menee hyvin, mutta todelliset ystävät tunnistaa vaikeuksien aikana. Tiedän, että hän olisi päinvastaisessa tilanteessa ollut minun tukenani.
Ainoa neuvo, minkä sinulle voin antaa on se, että älä anna periksi. Älä loukkaannu siitä, että hän saattaa unohtaa tapaamisenne, olla vastaamatta puheluun jne. Ikävän kokemuksen ylittäminen vie aikaa, eikä prosessia saa nopeutettua. Ainoa mitä voit tehdä, on olla läsnä ja yrittää auttaa ja kuunnella.
Voimia sinulle ja ystävällesi.