Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä liittymissopimuksen hyväksymiseen taipuneiden osuus oli selvästi alle kahden kolmasosan, 56,9% äänestäneistä, ja vain 40,3% äänioikeutetuista. Tästä huolimatta jäsenyshankkeen propagandistina esiintynyt presidentti Martti Ahtisaari julisti neuvoa-antavan kansanäänestyksen tuloksen sitovan kansanedustajia sekä poliittisesti että moraalisesti ja velvoittavan nämä antamaan tukensa EU:hun liittymissopimuksen hyväksymiselle.
Kyseessä oli ilmeisesti itsenäisyydestä luopujien yhteisesti hyväksymä kannanotto, sillä tämän jälkeen he toistelivat sitä kuin itsestään selvää aksioomaa lähes kaikissa mahdollisissa yhteyksissä eduskunnassa tapahtuneeseen äänestykseen asti. Huonolle hankkeelle tarvitiin asiaa tuntemattomasta demokraattiselta näyttävä mutta lähemmin tarkasteltuna Suomen perustuslakeihin kuuluvan valtiopäiväjärjestyksen selkeän säännöksen vastainen perustelu.
Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen nodattamaan perustuslakia eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset. Kansanedustajia eivät siis, toisin kuin presidentti Ahnesaari julkisesti väitti, sido minkään neuvoa-antavan, saatikka puoluevallan ja taloudellisen vallan yhteisvoimin - veronmaksajilta otettujen ja suuryritysten myöntämien varojen avulla - manipuloiman neuvoa-antavan äänestyksen tulokset. Kaikkein vähiten silloin, kun on kyse kansan oman suvereniteetin romuttamasta sopimuksesta, jonka hyväksymisen takana on sen seurausten osalta harhaanjohdettu, selvän vähemmistön kansasta muodostava äänestäjäkunnan osa.
Martti Ahtisaari oli jo heti toimikautensa alussa ehtinyt osoittautua monille valitsijoistaan suureksi pettymykseksi valtiotaidon puutteensa, asiantuntemattomuutensa ja vallan- sekä matkustus- ja mukavuudenhalunsa ja niistä aiheutuvan, kansan kustannuksella tapahtuvan liiallisen varojen käytön vuoksi.
Ensimmäisenä Suomen kansan suoralla ja välittömällä vaalilla valitsemana presidenttinä hänen olisi tullut puolustaa maan perustuslaissa taattua kansansuvereniteettia eikä toimiea sen tuhoamisen ja maaan EU:hun liittämisoperaation keskeisenä johtajana. Hän jää yhdessä toisen, maan valtiollisen itsenäisyyden EU-jäsenyyteen ajaneen, puoluetaustaltaan niin ikään sosialistisen presidentin, Mauno Koiviston kanssa historiaan Suomen aikaisempiin valtionpäämiehiin verrattuna täysin päinvastaista ajatussuuntaa edustaneena poliitikkona.
Kun kaikki Suomen tasavallan presidentit K.J. Ståhlbergista Urho Kekkoseen pitivät keskeisimpänä ja tärkeimpänä tehtävänään Suomen kansan valtiollisen itsenäisyyden puolustamista ja säilyttämistä, Koivisto ja Ahtisaari toimivat itsenäisyydestä luopumista merkitsevän EU-jäsenyyden toteuttamiseksi ja EU:ssa keskeisessä asemassa olevien sosialistien vaikutusvallan lisämiseksi Unionin hallinnossa entisestään (vaikka nämä työväen aatteensa pettivätkin ja ajavat yksisilmäisesti äärikapitalistisen massatuotannon talousteknoraattisia etupyrkimyksiä).
Näin menetellessään Koivisto ja Ahtisaari unohtivat virkaansa astuessaan antamansa juhlallisen vakuutuksen, jota presidentillä ei ole lupa eikä oikeus rikkoa. Eduskunnan edessä antamssaan vakuutuksessa he sitoutuivat edeltäjiensä tavoin vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistämään Suomen kansan menestystä.
Heidän ajamansa EU:hun liittyminen merkitsee maan valtiosäännön keskeisen ydinsisällön kumoutumista. Jopa niin, että huomattava osa suomalaisia velvoittavista laeista ei enää säädettäisi kansan valitsemassa eduskunnassa vaan maan rajojen ulkopuolella.
Kansansuvereniteetin EU:ssa syrjäyttäneen harvainvallan toimivuudesta huolehtivassa neuvostossa, jossa muilla kuin Suomen edustajalla on 97% äänivallasta. Suomen kansan menestyksestä, jota edistämään Koivisto ja Ahtisaari olivat sitoutuneet, ei voi olla kyse silloin, kun kansa menettää isännyyden omassa maassaan EU:ssa hallitsevalle harvainvallalle.
Suomen valtiosäännän ja kansan itsemääräämisoikeuden romuttajien joutuessa tilille he eivät voi vedota siihen, etteivät tienneet mitä tekivät. Tilinteosta puhuminen on tässä yhteydessä paikallaan, sillä historia osoittaa, että sen hetki koittaa aina ennemmin tai myöhemmmin niille, jotka toimivat kansanvaltaa ja kansan perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
Oikeudenkäyttö on aina enemmän tai vähemmän riippuvainen poliittisista vallanpitäjistä. Tästä johtuu, että valtio- ja maanpetossyytteitä ei juuri nosteta poliittisesti vallassa olevia vastaan. Henkilö, joka 1930-luvulla levitti kirjoitusta, jossa puollettiin Suomen liittymistä itäiseen federaatioon, Neuvostoliittoon, tuomittiin valtiopetoksesta vankeuteen. Sen sijaan vuonna 1994 maan valtaeliitti, tasavallan presidentti, pääministeri, hallitus, eduskunnan puhemies, 152 kansanedustajaa, lukuisat puolue-, ammattiyhdistys- ja teollisuusjohtajat sekä heidän kantaansa tukeneet tiedotusvälineet ajoivat avoimesti maan antautumista Euroopan unionille ja liittymistä tähän uuteen, suomalaiselle elämänmuodolle ja kansanvallalle monessa suhteessa vieraita periaatteita edustavaan suurvaltaan.
Ahon hallitus jakoin syksyllä 1994 hyvissä ajoin ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä jokaiselle äänioikeutetulle valtion eli veronmaksajien varoin hallituksen suosittelemaa EU-jäsenyyttä puoltavan suureksi osaksi totuuden vastaisten argumenttien varaan laaditun tiedotteen. Siinä väitettiin mm., että Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden yhteistyöjärjestö. Tällä valheellisella väitteellä pyrittiin vakuuttamaan, että jäsenyydellä ei olisi mitään vaikutusta Suomen itsemääräämisoikeuteen, vaan maa säilyttäisi EU:n jäsenenäkin täydellisen itsenäisyytensä ja kansa suvereniteettinsa. Saadakseen totuuden vastaisen väitteensä iskostetuksi kansalaisten tajuntaan, hallitus murheellisen kuuluisan Esko Ahon johdolla ryhtyi markkinoimaan sitä jo kesällä 1994, jolloin äänioikeutetuille syksyllä postitetun valhetiedotteen sisältö saatettiin tiedostusvälineitten kautta julkisuuteen.
Maan EU:hun liittämistä vastustavien kansalaisjärjestöjen yhteistyöelin Itsenäinen Suomi - paras vaihtoehto puuttui välittömästi keskikesällä hallitukselle lähettämällään kirjeellä tosiasioita vääristelevän tiedotteen sisältöön pyytäen siinä esitettyjen väärien tietojen korjaamista tai oiekutta saada tiedotteen liitteeksi oma tosiasiat kertova kannanottonsa siinä käsitellyistä asioista. Kuvaavaa hallituksen edustamalle poliittiselle kulttuurille oli, että se ei edes vaivautunut vastaamaan yhteistyöelimen kirjeeseen puhumattakaan, että se olisi ottanut siinä esitettyjä näkemyksiä vähimmässäkään määrin huomioon,
EU-jäsenyys oli päätetty ajaa läpi mitään keinoja kaihtamatta, ja näin myös käytännössä tapahtui. Ahon hallituksen laatiman propaganda-tiedotteen äänioikeutetuille jakaminen jää historiaan osoituksena suomalaisen puoluevallan äärimmäisen röyhkeästä häikäilemättömyydestä. Ensimmäisen kerran Suomen historiassa maan hallitus pyrki ohjaamaan kansalaisten äänestyskäyttäytymistä hallituksen kannan mukaiseksi levittämällä totalitaaristen maiden hallitusten tavoin totuuden vastaista propagandaa kaikille äänioikeutetuille käytössään olevin valtion varoin.
Puoluvallan suomalaiet johtajat laskivat, että valtion ja suuryritysten varoin toteutettu kansalaisten manipulointi ja suggerointi EU-jäsenyyden kannattajiksi tuottaisi äänten enemmistön neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä, mikäli se järjestettäisiin Suomessa aikaisemmin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Näissä EU-jäsenyyttä hakeneissa maissa jäsenyyden vastustajilla oli kehittyneemmän poliittisen kulttuurin ansiosta paremmat toimintaedellytykset ja -mahdollisuudet kuin Suomessa ja tämän vuoksi myös mielipidemittauksissa johtoasema jäsenyyden kannattajiin nähden. Suomessa suoritetut mielipidetutkimukset osoittivat, että kansalaisten enemmistö ei ollut hallituksen propagandasta huolimatta jäsenyyden kannalla ja että mikäli Ruotsi ja Norja torjuisivat sen, oli myös suomalaisten enemmistö sitä vastaan.
Aikaisemmin Moskovaan rähmällään olleet puoluevallan johtajat olivat nyt yhtä lailla rähmällään Brysseliin. Moskovan ja Brysselin suhtautumisessa näihin matelijoihin on sen sijaan havaittavissa eräs selvä ero. Moskavassa ei tiettävästi milloinkaan edellytetty Suomen hallituksen luopuvan Suomen kansan suvereniteetin puolustamisesta ja ryhtyvän toimimaan maan yhdistämiseksi Neuvostoliittoon.
Kyseessä oli ilmeisesti itsenäisyydestä luopujien yhteisesti hyväksymä kannanotto, sillä tämän jälkeen he toistelivat sitä kuin itsestään selvää aksioomaa lähes kaikissa mahdollisissa yhteyksissä eduskunnassa tapahtuneeseen äänestykseen asti. Huonolle hankkeelle tarvitiin asiaa tuntemattomasta demokraattiselta näyttävä mutta lähemmin tarkasteltuna Suomen perustuslakeihin kuuluvan valtiopäiväjärjestyksen selkeän säännöksen vastainen perustelu.
Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen nodattamaan perustuslakia eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset. Kansanedustajia eivät siis, toisin kuin presidentti Ahnesaari julkisesti väitti, sido minkään neuvoa-antavan, saatikka puoluevallan ja taloudellisen vallan yhteisvoimin - veronmaksajilta otettujen ja suuryritysten myöntämien varojen avulla - manipuloiman neuvoa-antavan äänestyksen tulokset. Kaikkein vähiten silloin, kun on kyse kansan oman suvereniteetin romuttamasta sopimuksesta, jonka hyväksymisen takana on sen seurausten osalta harhaanjohdettu, selvän vähemmistön kansasta muodostava äänestäjäkunnan osa.
Martti Ahtisaari oli jo heti toimikautensa alussa ehtinyt osoittautua monille valitsijoistaan suureksi pettymykseksi valtiotaidon puutteensa, asiantuntemattomuutensa ja vallan- sekä matkustus- ja mukavuudenhalunsa ja niistä aiheutuvan, kansan kustannuksella tapahtuvan liiallisen varojen käytön vuoksi.
Ensimmäisenä Suomen kansan suoralla ja välittömällä vaalilla valitsemana presidenttinä hänen olisi tullut puolustaa maan perustuslaissa taattua kansansuvereniteettia eikä toimiea sen tuhoamisen ja maaan EU:hun liittämisoperaation keskeisenä johtajana. Hän jää yhdessä toisen, maan valtiollisen itsenäisyyden EU-jäsenyyteen ajaneen, puoluetaustaltaan niin ikään sosialistisen presidentin, Mauno Koiviston kanssa historiaan Suomen aikaisempiin valtionpäämiehiin verrattuna täysin päinvastaista ajatussuuntaa edustaneena poliitikkona.
Kun kaikki Suomen tasavallan presidentit K.J. Ståhlbergista Urho Kekkoseen pitivät keskeisimpänä ja tärkeimpänä tehtävänään Suomen kansan valtiollisen itsenäisyyden puolustamista ja säilyttämistä, Koivisto ja Ahtisaari toimivat itsenäisyydestä luopumista merkitsevän EU-jäsenyyden toteuttamiseksi ja EU:ssa keskeisessä asemassa olevien sosialistien vaikutusvallan lisämiseksi Unionin hallinnossa entisestään (vaikka nämä työväen aatteensa pettivätkin ja ajavat yksisilmäisesti äärikapitalistisen massatuotannon talousteknoraattisia etupyrkimyksiä).
Näin menetellessään Koivisto ja Ahtisaari unohtivat virkaansa astuessaan antamansa juhlallisen vakuutuksen, jota presidentillä ei ole lupa eikä oikeus rikkoa. Eduskunnan edessä antamssaan vakuutuksessa he sitoutuivat edeltäjiensä tavoin vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistämään Suomen kansan menestystä.
Heidän ajamansa EU:hun liittyminen merkitsee maan valtiosäännön keskeisen ydinsisällön kumoutumista. Jopa niin, että huomattava osa suomalaisia velvoittavista laeista ei enää säädettäisi kansan valitsemassa eduskunnassa vaan maan rajojen ulkopuolella.
Kansansuvereniteetin EU:ssa syrjäyttäneen harvainvallan toimivuudesta huolehtivassa neuvostossa, jossa muilla kuin Suomen edustajalla on 97% äänivallasta. Suomen kansan menestyksestä, jota edistämään Koivisto ja Ahtisaari olivat sitoutuneet, ei voi olla kyse silloin, kun kansa menettää isännyyden omassa maassaan EU:ssa hallitsevalle harvainvallalle.
Suomen valtiosäännän ja kansan itsemääräämisoikeuden romuttajien joutuessa tilille he eivät voi vedota siihen, etteivät tienneet mitä tekivät. Tilinteosta puhuminen on tässä yhteydessä paikallaan, sillä historia osoittaa, että sen hetki koittaa aina ennemmin tai myöhemmmin niille, jotka toimivat kansanvaltaa ja kansan perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
Oikeudenkäyttö on aina enemmän tai vähemmän riippuvainen poliittisista vallanpitäjistä. Tästä johtuu, että valtio- ja maanpetossyytteitä ei juuri nosteta poliittisesti vallassa olevia vastaan. Henkilö, joka 1930-luvulla levitti kirjoitusta, jossa puollettiin Suomen liittymistä itäiseen federaatioon, Neuvostoliittoon, tuomittiin valtiopetoksesta vankeuteen. Sen sijaan vuonna 1994 maan valtaeliitti, tasavallan presidentti, pääministeri, hallitus, eduskunnan puhemies, 152 kansanedustajaa, lukuisat puolue-, ammattiyhdistys- ja teollisuusjohtajat sekä heidän kantaansa tukeneet tiedotusvälineet ajoivat avoimesti maan antautumista Euroopan unionille ja liittymistä tähän uuteen, suomalaiselle elämänmuodolle ja kansanvallalle monessa suhteessa vieraita periaatteita edustavaan suurvaltaan.
Ahon hallitus jakoin syksyllä 1994 hyvissä ajoin ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä jokaiselle äänioikeutetulle valtion eli veronmaksajien varoin hallituksen suosittelemaa EU-jäsenyyttä puoltavan suureksi osaksi totuuden vastaisten argumenttien varaan laaditun tiedotteen. Siinä väitettiin mm., että Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden yhteistyöjärjestö. Tällä valheellisella väitteellä pyrittiin vakuuttamaan, että jäsenyydellä ei olisi mitään vaikutusta Suomen itsemääräämisoikeuteen, vaan maa säilyttäisi EU:n jäsenenäkin täydellisen itsenäisyytensä ja kansa suvereniteettinsa. Saadakseen totuuden vastaisen väitteensä iskostetuksi kansalaisten tajuntaan, hallitus murheellisen kuuluisan Esko Ahon johdolla ryhtyi markkinoimaan sitä jo kesällä 1994, jolloin äänioikeutetuille syksyllä postitetun valhetiedotteen sisältö saatettiin tiedostusvälineitten kautta julkisuuteen.
Maan EU:hun liittämistä vastustavien kansalaisjärjestöjen yhteistyöelin Itsenäinen Suomi - paras vaihtoehto puuttui välittömästi keskikesällä hallitukselle lähettämällään kirjeellä tosiasioita vääristelevän tiedotteen sisältöön pyytäen siinä esitettyjen väärien tietojen korjaamista tai oiekutta saada tiedotteen liitteeksi oma tosiasiat kertova kannanottonsa siinä käsitellyistä asioista. Kuvaavaa hallituksen edustamalle poliittiselle kulttuurille oli, että se ei edes vaivautunut vastaamaan yhteistyöelimen kirjeeseen puhumattakaan, että se olisi ottanut siinä esitettyjä näkemyksiä vähimmässäkään määrin huomioon,
EU-jäsenyys oli päätetty ajaa läpi mitään keinoja kaihtamatta, ja näin myös käytännössä tapahtui. Ahon hallituksen laatiman propaganda-tiedotteen äänioikeutetuille jakaminen jää historiaan osoituksena suomalaisen puoluevallan äärimmäisen röyhkeästä häikäilemättömyydestä. Ensimmäisen kerran Suomen historiassa maan hallitus pyrki ohjaamaan kansalaisten äänestyskäyttäytymistä hallituksen kannan mukaiseksi levittämällä totalitaaristen maiden hallitusten tavoin totuuden vastaista propagandaa kaikille äänioikeutetuille käytössään olevin valtion varoin.
Puoluvallan suomalaiet johtajat laskivat, että valtion ja suuryritysten varoin toteutettu kansalaisten manipulointi ja suggerointi EU-jäsenyyden kannattajiksi tuottaisi äänten enemmistön neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä, mikäli se järjestettäisiin Suomessa aikaisemmin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Näissä EU-jäsenyyttä hakeneissa maissa jäsenyyden vastustajilla oli kehittyneemmän poliittisen kulttuurin ansiosta paremmat toimintaedellytykset ja -mahdollisuudet kuin Suomessa ja tämän vuoksi myös mielipidemittauksissa johtoasema jäsenyyden kannattajiin nähden. Suomessa suoritetut mielipidetutkimukset osoittivat, että kansalaisten enemmistö ei ollut hallituksen propagandasta huolimatta jäsenyyden kannalla ja että mikäli Ruotsi ja Norja torjuisivat sen, oli myös suomalaisten enemmistö sitä vastaan.
Aikaisemmin Moskovaan rähmällään olleet puoluevallan johtajat olivat nyt yhtä lailla rähmällään Brysseliin. Moskovan ja Brysselin suhtautumisessa näihin matelijoihin on sen sijaan havaittavissa eräs selvä ero. Moskavassa ei tiettävästi milloinkaan edellytetty Suomen hallituksen luopuvan Suomen kansan suvereniteetin puolustamisesta ja ryhtyvän toimimaan maan yhdistämiseksi Neuvostoliittoon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..taitaa olla sulla hoitoon.
Elämässä on muutakin kuin kirjoitella satuja nettipalstalle. Miksi et pyri eduskuntaan ja vaikuta siellä, vai loppuvatko paukut kesken?
monta äänioikeutettua vastasi aikoinaan ei, olivatko he sitten enemmistö?. Tottakai ne lasketaan niistä äänistä, jotka laskettiin. Toisinsanoen ne ketkä jättivät äänestämästä, eivät olleet kiinnostuneet koko asiasta, ja heitä ketä kiinnosti, päättivät liittyä. Sen pituinen se.
Hieman katkeran oloista puhetta.
"Kaikki jotka eivät äänestäneet, olisivat äänestäneet minun kantani mukaan"
"Kaikki jotka äänestivät minun kantaani vastaan, ovat joko pahoja itsekkäitä pettureita, tai manipuloituja idiootteja"
Tätä logiikkaa voisi soveltaa oikeastaan mihin tahansa, jos faktoja ei tarvitse todistaa, vaan pelkkä epämääräisten aihetodisteiden heittely riittää.