Turvallisuus

Täytyy vaan kummailla tätä ihmisen mieltä. Turvallisuudesta hössötetään minkä keretään. Autossa pitää olla vähintää viisi törmäystähteä ja turvatyynyjä ainakin 8kpl ja luistonesto sitä ja tätä. Turvavälit ja ajonopeus yms. yms. Varmaan pääsitte jo jyvälle.

Mutta kun puhutaan talvirenkaista, ni sitten ei tämä ajattelu enää pelaakkaan. Kaikissa testeissä on kiistatta osoitettu, että nastarengas on parempi. Toki kitka on jossain parempi kuin nasta. Sitten taas kitkarenkailla on eri merkeillä eronsa, samoin nastoilla.

Nykyaikaiset nastarenkaat perustuvat samaan lamellitekniikkaan kuin kitkatkin, mutta erona vaan nastat. Ja pitoa tarvitaa eniten juuri jäällä, missä kitkarenkaalla merkistä riippumatta ei ole mitään jakoa nastarenkaalle.

Elikkä nyt kun muissa asioissa ollaan niin pirun turvallisia, jopa ihan överiksi asti, ni miksi sitten ei renkaissa. Suurin syy millä tätä perustellaan on nastarenkaan melu. Siis haloo, melun vuoksi ollaan valmiita luopumaan turvallisuudesta.

No kohta joku taas esittelee kuinka omien kokemuksien mukaan kitkarengas pitää missä tahansa paremmin kuin nastarengas.
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanoit, että nastarenkaiden melu on ainoa syy, millä kitkarenkaiden käyttöä puolustellaan. Tässä pari muuta syytä:

Nastat kuluttavat asfalttiin uria. Urat keräävät vettä ja aiheuttavat vesiliirron vaaraa. Tien pinnan korjaus taas on meille kaikille kallista. Se tekee kitkarenkaista monien silmissä hyväksyttävän.

Toinen syy on se, että niillä voi ajaa laillisesti milloin vain.

Äänestä

Ei se nastojen ääni enää kuulu uudenkarheissa autoissa niin että häiritsisi ittellä 99 Astra eikä nastojen ääntä kuulu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetys kirjoitti:

Täytyy vaan kummailla tätä ihmisen mieltä. Turvallisuudesta hössötetään minkä keretään. Autossa pitää olla vähintää viisi törmäystähteä ja turvatyynyjä ainakin 8kpl ja luistonesto sitä ja tätä. Turvavälit ja ajonopeus yms. yms. Varmaan pääsitte jo jyvälle.

Mutta kun puhutaan talvirenkaista, ni sitten ei tämä ajattelu enää pelaakkaan. Kaikissa testeissä on kiistatta osoitettu, että nastarengas on parempi. Toki kitka on jossain parempi kuin nasta. Sitten taas kitkarenkailla on eri merkeillä eronsa, samoin nastoilla.

Nykyaikaiset nastarenkaat perustuvat samaan lamellitekniikkaan kuin kitkatkin, mutta erona vaan nastat. Ja pitoa tarvitaa eniten juuri jäällä, missä kitkarenkaalla merkistä riippumatta ei ole mitään jakoa nastarenkaalle.

Elikkä nyt kun muissa asioissa ollaan niin pirun turvallisia, jopa ihan överiksi asti, ni miksi sitten ei renkaissa. Suurin syy millä tätä perustellaan on nastarenkaan melu. Siis haloo, melun vuoksi ollaan valmiita luopumaan turvallisuudesta.

No kohta joku taas esittelee kuinka omien kokemuksien mukaan kitkarengas pitää missä tahansa paremmin kuin nastarengas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu