Sain tänään kirjallisen varoituksen tapauksesta, joka ei ollut edes minun vikani. Mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, vaikka olisi voinut tapahtua, mutta en pysty todistamaan syyttömyyttäni.
Pomo vaan päätti, että se on nyt minun vika ja puhuttelussa kun kysyin, että saanko edes puolustautua, niin vastaus oli jyrkkä EI! Nyt minut ohjataan toiseen työyksikköön ja uhkaillaan irtisanomisella ja ennen kuin pääsen uuteen yksikköö, niin en saa tehdä muuta työtä kuin lakaista lattioita. Työhöni ei tähän mennessä ole kuulunut siivoaminen ollenkaan. Olen häpeissäni, koska muut työkaverini lähimpiä lukuunottamatta uskovat pomoamme. Minut poistettiin viikonlopputöistä enkä saa tulla juhlapyhinäkään enää töihin, vaikka se raha olisi minulle äärettömän tärkeää tällä hetkellä. Kyllä ottaa päähän.
Kirjallinen varoitus.
115
54015
Vastaukset
- jos et
ota kiireesti yhteyttä alueesi työsuojelupiiriin.
Sinua on kohdeltu lainvastaisesti. Sinua ei voi sanoa irtikään. Työntekijän kuuloemisvelvollisuus on työlainsäädännössä säädetty ehdottomaksi oikeudeksi työntekijälle.
Jos olet liitossa, luottamusmies hoitaa asiasi. Vie vaikka oikeuteen, varmasti voiat.- alkup.
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
- yhteyttä
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
Ota heti yhteyttä liittoon. Jos saat toisen varoituksen, joudut lähtemään. Entäs luottamusmies, voitko ottaa häneen yhteyttä?
Saitko varoituksen kirjallisena ja selvisikö siitä tarkalleen, mikä oli varoituksen syy? - EHDOTTOMASTI
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
OTETTAVA YHTEYS LIITTOON HETI!!!!!!!!KYLLÄ NE OSAA HOMMANSA JA SAAVAT POMOSI OJENNUKSEEN.
- syyttömyyttäsi
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
Ei sinun tarvitsekaan todistaa syyttömyyttäsi.... työnantajasi sen sijaan on todistettava että ole syyllinen...
- Örkki
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
Varoitus suullisesti tai kirjallisesti on arvoton mikäli sitä ei ole annettu luottamusmiehen (-henkilön) läsnä ollessa. Eli varoitus on aina saatettava luottamusmiehen tietoon täysin perusteluin ja varoituksen saaneen kuuluu voida puolustautua tai antaa vastineensa.
Mikäli varoitus osoittautuu aiheettomaksi tai sen perusteista on erimielisyyttä, tulee siitä laatia luottamusmiehen kanssa erimielisyysmuistio. Erimielisyysmuistio toimitetaan työnantajan lausunnolla höystettynä omaan ammattiliittoon. Se voidaan myös toimittaa työsuojelupiiriin tiedoksi toimenpiteitä varten.
Yleinen käytäntö on varoituksissa muuten, ensin kolme suullista varoitusta luottamusmiehen läsnä ollessa ja vasta sitten kirjallinen. On tärkeää myös että varoitukset vanhenevat eli loppuelämää ei varoitusta tarvitse kantaa taakkanaan.
Tästä huomataan että ammattiliitto on meille kaikille työntekijöille lopulta kuitenkin jonkinlainen turva. Liitoilta saa aina lainopillista apua ja oikeuden käytiin jouduttaessa liitto käy oikeutta jäsenensä puolesta ja vastaa kuluista. - vesuvius
Örkki kirjoitti:
Varoitus suullisesti tai kirjallisesti on arvoton mikäli sitä ei ole annettu luottamusmiehen (-henkilön) läsnä ollessa. Eli varoitus on aina saatettava luottamusmiehen tietoon täysin perusteluin ja varoituksen saaneen kuuluu voida puolustautua tai antaa vastineensa.
Mikäli varoitus osoittautuu aiheettomaksi tai sen perusteista on erimielisyyttä, tulee siitä laatia luottamusmiehen kanssa erimielisyysmuistio. Erimielisyysmuistio toimitetaan työnantajan lausunnolla höystettynä omaan ammattiliittoon. Se voidaan myös toimittaa työsuojelupiiriin tiedoksi toimenpiteitä varten.
Yleinen käytäntö on varoituksissa muuten, ensin kolme suullista varoitusta luottamusmiehen läsnä ollessa ja vasta sitten kirjallinen. On tärkeää myös että varoitukset vanhenevat eli loppuelämää ei varoitusta tarvitse kantaa taakkanaan.
Tästä huomataan että ammattiliitto on meille kaikille työntekijöille lopulta kuitenkin jonkinlainen turva. Liitoilta saa aina lainopillista apua ja oikeuden käytiin jouduttaessa liitto käy oikeutta jäsenensä puolesta ja vastaa kuluista.Itse kun olin liiton kanssa tekemisissä, niin eivät olisi voineet vähempää olla kiinnostuneita! Oikeuteen tässä maassa mennään vasta kun liiton pomon edut vaarassa!
- Veeti
vesuvius kirjoitti:
Itse kun olin liiton kanssa tekemisissä, niin eivät olisi voineet vähempää olla kiinnostuneita! Oikeuteen tässä maassa mennään vasta kun liiton pomon edut vaarassa!
Nähtävästi oli vaatinut perusteettomia, ei muuten apua evätä.
- ja puhutaan liikaa.
"Jos olet liitossa, luottamusmies hoitaa asiasi. Vie vaikka oikeuteen, varmasti voiat"
liitto ja luottamus mies on voittanut,
he ja liitto ovat saaneet taasen uutta mainetta.
mutta arvaa kuka on voittanut myös, se työntekijä muta vain 1 kerran,
mutta hävinnyt mahdollisesti koko loppuelämän,
sillä kyllä sitä aina soitetaan edellisiin työpaikkoihin kun palkataan,
vaikka, mitä sanotaan.
Samoin ystävät puhuvat takanapäin ja muistavat ikuisesti.
Sinulle aloittaja, ehdottaisin että ensin harkitsisit, mikä on oikea totuus,
oletko jotenkin epämiellyttävä, katso itseäsi oikein hyvään peiliin.
Tietysti tuo on väärin, mutta mitkä ovat muut vaihtoehdot,
jos saat jonkin korvauksen, se aivan varmaan tietää ennen uusikin työnantajasi ja jos syy on luonteessasi, varmasti ei ole kivaa jatkaa sillä työpaikalla.
AINOA tärkein neuvoni olisi, jos yrityksessä on ylempiä henkilöitä,
pyydät kauniisti ja nöyrästi heidän Puheillaan ja et silti odota muutosta heti,
siivoilet rauhassa, voi kestää aikansa jotta saat paremman osan työpaikallasi.
----------
Jos kuitenkin lähdet liiton tielle, voin seuraavaksi suositella että
kun niin tietäväinen olet, mietit minkä oman yrityksen voisit perustaa.
Sillä takaan sen, jos muuallekin menet, joku ”kaverisi” lähettää sinne sähköpostia ja kertoo historiastasi, maailma on mennyt kurjaksi,
aina ei kannata omia oikeuksiaan vaatia. - nyt.
syyttömyyttäsi kirjoitti:
Ei sinun tarvitsekaan todistaa syyttömyyttäsi.... työnantajasi sen sijaan on todistettava että ole syyllinen...
"työnantajasi sen sijaan on todistettava että ole syyllinen... "
älä nyt aivan valehtele,
taidat elää ensimmäistä vuosikymentä työelämässä. - ex-luottamusmies
Veeti kirjoitti:
Nähtävästi oli vaatinut perusteettomia, ei muuten apua evätä.
Kuka uskoo, että käräjillä oikeus löytyy?
Käräjäoikeus tapauksessani päätti toteen näytetyn, että olin saanut väärän kohtelun, eli työnantaja antanut väärin perustein varoituksia ja syylllistynyt mm tp-kiusaamiseen.
So what?
Sama työnantajan edustaja jatkaa saman kunnan palveluksessa. Minulle ei palautettu työpaikkaani. Kunta tosin maksoi - ei käräjäoikeiuden päätöksellä, vaan neuvotteluin - minut ulos!
Erittäin hyvä asia! - aapraham
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
pyydä liitosta lomake jolla kiistät kirjallisesti
saamasi varoiotuksen. Ekä sun tarvi pystyä todistamaan mitään syyttävän pitäisi pystyä todistamaan. Ja koska kyseessä on varoitus niin ei sen pitäisi vaikuttaa työtehtäviin vielä mitenkään.
Luottamusmies - itse kokenut
Veeti kirjoitti:
Nähtävästi oli vaatinut perusteettomia, ei muuten apua evätä.
Kaksinaamaista peliä koko liiton touhu. Jopa neuvottelupäällikkö kertoi, että sopikaa jutut paikallistasolla, älkää tuoko keskusliittoon.
Oli siinä vitsiä kerrakseen. Ei tehonnut, vaikka kysyin, kenen rahoilla "päämajassa" istuskellaan.
Jos luottamusmiehen tai plm:n etu kärsii, ei liitosta tule apuja. Oman liittoni puheenjohtaja esimerkiksi levitteli perättömien neuvottelujen ja neuvotteluun osallistuneiden nimiä. Kyseisenä aikana PLM sairaana, lm lomalla, liitos alueasiamies ulkomailla....
Niin ja mikä parasta, olin kuulema alkanut riitelemään, kun puolustin oikeuksiani saada palkkaa työstäni.
Lopulta kävimme työtuomioistuimessa asti ja voitin, mutta kun päätöstä ei ollut eritelty, maksettiin minulle kahden vakanssin palkkaerotus ja vasta siitä se työtuomioistuimen määräämä prossa. Tämä siksi, kun plm ei vaivautunut neuvottelemaan työnantajan kanssa, miten korvaus maksetaan. Rahat sain monen kuukauden kuluttua, kun niistä ei mene korkoa työnantajalta ja itse jouduin niitä vielä anelemaan. Edes siihen ei plm jaksanut kiinnostua.
Olisi tosi kiva nähdä valveutunut plm tai lm.
Toista oli 5v sitten - tosin ajatkin oli muutenkin paremmat. - minä itse
nyt. kirjoitti:
"työnantajasi sen sijaan on todistettava että ole syyllinen... "
älä nyt aivan valehtele,
taidat elää ensimmäistä vuosikymentä työelämässä.kyllä se kuule näin on että työnantajan on pystyttävä nykyisen lain mukaan todistamaan syyllisyys..jos ei ole todisteita ja syyttää on itse kusessa...kenenkään ei tarvitse syyttömyyttään todistaa..sitä on syytön kunnes toisin todistetaan.. minä pistin entisen pomoni vähän samankaltaisesta tapauksesta kuseen ja sain kk palkan korvaukseksi..yksikön johtaja kummasti vaihtui ja paljastui itse syylliseksi..
- vesuvius
Veeti kirjoitti:
Nähtävästi oli vaatinut perusteettomia, ei muuten apua evätä.
Esimerkiksi tukea työpaikkakiusaamista vastaan tai kantaa tasa-arvoon miesten suhteen? Edellinen oli aivan selkeä ja jälkimmäisestä on ennakkopäätös EU:n tuomioistuimesta, jonka päätöstä Suomi ei tosin taida kunnioittaa. Mutta kuten aina kohtuuttomia nuo ovat kun eivät sinua koske jne. Onnea vain silti!!!
- Ymmrärytäyt ,
minä itse kirjoitti:
kyllä se kuule näin on että työnantajan on pystyttävä nykyisen lain mukaan todistamaan syyllisyys..jos ei ole todisteita ja syyttää on itse kusessa...kenenkään ei tarvitse syyttömyyttään todistaa..sitä on syytön kunnes toisin todistetaan.. minä pistin entisen pomoni vähän samankaltaisesta tapauksesta kuseen ja sain kk palkan korvaukseksi..yksikön johtaja kummasti vaihtui ja paljastui itse syylliseksi..
"minä pistin entisen pomoni vähän samankaltaisesta tapauksesta kuseen ja sain kk palkan korvaukseksi..yksikön johtaja kummasti vaihtui ja paljastui itse syylliseksi.. "
-----------------
että huh huh. - minä itse
Ymmrärytäyt , kirjoitti:
"minä pistin entisen pomoni vähän samankaltaisesta tapauksesta kuseen ja sain kk palkan korvaukseksi..yksikön johtaja kummasti vaihtui ja paljastui itse syylliseksi.. "
-----------------
että huh huh.on siinä taas perähikiän pekka osannut sanansa valita... kommunismi ei toimi käytännössä onhan se nähty ..sen myönnän.. ja suomalaiset ns. sosialistit on suurin osa kaappikepulaisia!!! se vaan on tosiasia että ei työläisestä pidä kukaan huolta jos ei työläinen itse!!!
- ee.
minä itse kirjoitti:
on siinä taas perähikiän pekka osannut sanansa valita... kommunismi ei toimi käytännössä onhan se nähty ..sen myönnän.. ja suomalaiset ns. sosialistit on suurin osa kaappikepulaisia!!! se vaan on tosiasia että ei työläisestä pidä kukaan huolta jos ei työläinen itse!!!
jos tämän kerran jatkan asialinjalla, kun aloitin,
yleensähän "johdattelen hieman harhaan, jotta omat lapset ja lastenlapset eroittusivat paremmin ja parempana".
------------------------
"ei työläisestä pidä kukaan huolta jos ei työläinen itse!!!"
se on totta, mutta sitä huolta pidetään sosiaalisuuden ja taitojen kasvattamisella omassa itsessään,
vaikka iltaopiskelemalla, tms.
Pitämällä huolta itsestään päästä varpaisiin,
kylä fiksut erotuvat käytöksellään ja ulkomuodoillaan,
ei millään yksittäisillä oikeusvaatimuksiaan. - minä itse
ee. kirjoitti:
jos tämän kerran jatkan asialinjalla, kun aloitin,
yleensähän "johdattelen hieman harhaan, jotta omat lapset ja lastenlapset eroittusivat paremmin ja parempana".
------------------------
"ei työläisestä pidä kukaan huolta jos ei työläinen itse!!!"
se on totta, mutta sitä huolta pidetään sosiaalisuuden ja taitojen kasvattamisella omassa itsessään,
vaikka iltaopiskelemalla, tms.
Pitämällä huolta itsestään päästä varpaisiin,
kylä fiksut erotuvat käytöksellään ja ulkomuodoillaan,
ei millään yksittäisillä oikeusvaatimuksiaan.Puhut ihan asiaa.. se vaan täytyy sanoa että maailma on täynnä kaiken tyyppisiä pomoja ja muita pelureita ja joskus ainoa keino on viedä asiat eteenpäin...ei sitä ainakaan niin mitään voita että jää kotiin murehtimaan asioita...joskus voi käydä jopa niin että on "liian hyvä" työntekijä ja pikkupomo kokee paikkansa uhatuksi ja rupeaa siksi sitten sortamaan työntekijää...
- koopp
Ei se voitto ole kirkossa kuulutettu..jos liitto on sitä mieltä, että ei ole mitää näyttöä niin häviät "liitton ei kannata koskaan luotta 100%ti.
- vesuvius mietis tätä
vesuvius kirjoitti:
Itse kun olin liiton kanssa tekemisissä, niin eivät olisi voineet vähempää olla kiinnostuneita! Oikeuteen tässä maassa mennään vasta kun liiton pomon edut vaarassa!
Oon nähnyt ja kuullut paljon kanssa näitä "ei liitto auta" yms... mussuttajia! se on 100% varma juttu että jos oot ittes kauheeseen kuseen järkännyt työpaikalla omilla touhuillas, ja koitat uikuttaa puuta heinää liittoon sitte kun työnantaja vähän ärähtää.... liitosta EI sillon kovin hanakasti lähetä sun "etuja" ymmärrettävästi ajaan, kun olet itse väärin toiminut!
Kyllä liitto auttaa silloin kun siihen on oikeutettu, ja tarvetta! - sana sanaa vastaan
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
"silminnäkijöitä teolle ei ollut" niiiin.................
eli kukaan ei pysty todistamaan sua syylliseksi.muista se. kannattaa tapella vaikka se niin turhauttavaa ja raskasta onkin. sillä jos ihmiset aina luovuttavat tollasen paineen alla,ne tulevat jatkumaan kerta toisensa jälkeen. hyvä konsti on se että kerrot ko.työnantajasta liitolle ja työsuojelulle teet kantelun epäasiallisesta käytöksestä. eiköhäön se säikäytä ko.tyyppiä ku he soittavat ja kertovat että minkäs takia teillä tälleen kohdellaan työntekijöitä. paskat lorahtaa housuun siinä vaiheessa ku tajuaa et pitää pystyä jollain tapaa perustelemaan oma käytöksensä. ja jos nää ei auta niin kiusaa se on pienikin kiusa,eli laita JULKISEKSI tän homman juttu. ja moneen paikkaan. menee firman ja äijän maine ja turha pelätä seuraamuksia,mitä sulle enää siinä vaiheessa on menetettävänä? kunnianloukkaus syyte on pieni asia verrattuna et tyyppi tekee sun elämästä helkvettiä. Onnea ja jaksamista !!!!!!!!!!!!!! - ÄlykäsOlenKiitos
nyt. kirjoitti:
"työnantajasi sen sijaan on todistettava että ole syyllinen... "
älä nyt aivan valehtele,
taidat elää ensimmäistä vuosikymentä työelämässä.Sinä taas taidat olla ollut työelämässä liian kauan seurataksesi laki - ja sääntömuutoksia. Ehkäpä eläkkeelle jäänti olisi ajankohtaista, ihme että osasit käyttää tietokonetta gubbe.
- neuvonen
alkup. kirjoitti:
Kuulun liittoon. Mietin itsekin, että pitäiskö ottaa yhteyttä sinne, mutta kun en pysty todistamaan syyttömyyttäni. Tässä on pomon sana omaani vastaan. Silminnäkijöitä ei teolle ollut.
vai pitäisikö sen mennä niin, että työnantajan on kyettävä todistamaan syyllisyytesi eikä sinun kyettävä todistamaan syyttömyytesi. Nyt teet sen minkä kuuluukin ja otat yhteyttä liittoon!!!!
Törkeätä käytöstä jos noin on tapahtunut! - Anonyymi
Ei aita se työsuojelu ekä liitto. Sama tilanne minullakin. Joka päivä yhelle ja toiselle kirjoitettu, vastaus on vaan: ikävä kuulla. Työnantajalle ei ole lait voimassa ollenkaan.
- Neuvo
Hei!
Kyllä on ammattitaidottomia esimiehiä firmoissa.
Varoituksen saaminen edellyttää, että olet tietoisesti/tahallisesti tehnyt jonkin asian väärin tai jättänyt tekemättä. Ja teon tulisi olla melkeinpä rikollinen teko.
Sinulla on todellakin oikeus puolustautua. Äkkiä yhteys luottamusmieheen tai työsuojelvaltuutettuun. Tee kirjallinen selvitys asiasta.
Ja ilmoita heti esimiehellesi, että et varoitusta hyväksy!- on laitonta?
Alkuperaisessa kirjoituksessa ei kerrottu koko asiasta kaytannossa yhtaan mitaan. Ainoastaan kirjoittajan oma mielipide asiasta. Siis mielipide - ei fakta. Nain ollen kauhistelusi ammattitaidottomista esimiehista on vailla pohjaa.
Varoituksen antaminen ei edellyta mainitsemaasi "melkeinpa rikollista tekoa". Esimerkiksi tyon vakava laiminlyonti riittaa.
Lisaksi korjaan viela sen verran kirjoitustasi ettei varoituksen saaneen henkilon ilmoituksella, ettei varoitusta hyvaksy, ole mitaan merkitysta.
Varoituksen saannin jalkeen on syyta olla tekematta samaa virhetta uudelleen pariin vuoteen, jonka varoitus on "voimassa". Jos kuitenkin syyllistyy samaan rikkeeseen niin tyosuhde voidaan irtisanoa.
Vasta taman jalkeen oikeus voi tuomita irtisanomisen laittomaksi, jos se sellainen on ollut. Mikali varoitukseen vedoten irtisanominen tapahtuu niin tuomioistuin siis toteaa oliko varoitus ja irtisanominen aiheellisia vai ei. Tama edellyttaa tietysti lakimiehen palkkaamista, joka helpoiten hoituu maksamalla jasenmaksut ammattiliittoon.
- ei!
Näköjään vähän samanlainen tapaus kuin minun kohdallani taannoin. Jos kuulut PAMiin, niin sieltä ei apua heru, on testattu, joten liity mahdollisimman pian Loimaan kassaan (YTK), sieltä saat lakimiesapua.
- vaan pakko
kommentoida... kuulun ite pamiin ja kyllä mä olen ainakin saanu sieltä apua... ehkä se sitten riippuu mistä kyse tms mut mulla ollu ihan riitoja työnantajan kanssa ni kyllä ovat auttaneet..
la ekan viestin laittajalle neuvoisin minäkin ottamaan yhteyttä liitton,oli se sitte mikä tahansa,kyllä ne sieltä sitten kertoo ja neuvoo kun asias selität.. esimiehen pitäisi kuunnella sunkin "versio" asiasta ennen kuin tekee päätöksen varoituksesta jos ei kerran ole selvää näyttöä siitä että syy olisi sun... oman mielen mukaan tehty päätös et olet syyllinen ei riitä syyksi...
oletko varma ettei ole "ulos savustaminen" kyseessä?? millaset muuten välit kyseiseen esimieheen ?? sellaistakin kokenut itse joten..... - PAMilainen vuodesta 03
No kyllä mä sain omassa tapauksessani PAMista apua ja lakimiehen kun sitä oikeesti tarvittiin! Jospa sun tapauksessa tilanne ei ollu niin selvä et pami olis halunnu turhasta maksaa ja siten ei lähteny sua puolustamaan! ja muuten hiton hyvän lakimiehen sainki sillä juttu voitettiin! :D
- gjundlt
Höpö höpö! Loimaan kassasta ei todellakaan lakimiesapua heru, eikä mitään muutakaan. Sieltä saa pelkästään työttömyyden varalle ansiosidonnaisen. Älä viitsi valheellista tietoa levitellä.
- stevari22
gjundlt kirjoitti:
Höpö höpö! Loimaan kassasta ei todellakaan lakimiesapua heru, eikä mitään muutakaan. Sieltä saa pelkästään työttömyyden varalle ansiosidonnaisen. Älä viitsi valheellista tietoa levitellä.
Kyllähän sieltä saa myös oikeusapua, tais maksaa joku 16 e vuodessa :)
- ***
gjundlt kirjoitti:
Höpö höpö! Loimaan kassasta ei todellakaan lakimiesapua heru, eikä mitään muutakaan. Sieltä saa pelkästään työttömyyden varalle ansiosidonnaisen. Älä viitsi valheellista tietoa levitellä.
antaa nykyään myös laki- ja tuomariapua.
heille maksetaan 67 euron "vuosimaksu" jolla kuulut liittoon ja 17 euron "vakuutusmaksu" jolla voit tarvittaessa saada apua hankalissa tilanteissa.
Itselläni on irtisanomisen kanssa ongelmia ja sain apua ytk:sta. - hkrokd
*** kirjoitti:
antaa nykyään myös laki- ja tuomariapua.
heille maksetaan 67 euron "vuosimaksu" jolla kuulut liittoon ja 17 euron "vakuutusmaksu" jolla voit tarvittaessa saada apua hankalissa tilanteissa.
Itselläni on irtisanomisen kanssa ongelmia ja sain apua ytk:sta.Mihin ongelmaan lakiapua tuli? Ei kannata sekottaa puuroja ja vellejä, oikeusapua riitoihin ei YTK:sta tule. Turha sitä on kiemurrella. Laki estää sen.
- jfnrodlg
stevari22 kirjoitti:
Kyllähän sieltä saa myös oikeusapua, tais maksaa joku 16 e vuodessa :)
Eikä tule, älä valehtele. Lain mukaan se ei ole mahdollista.
- kmm66
jfnrodlg kirjoitti:
Eikä tule, älä valehtele. Lain mukaan se ei ole mahdollista.
Kyllä jaksat inttää että ei saa Loimaalta muuta apua. Kyllä saa jos olet maksanut lisämaksun siitä - älä jankkaa kun et tunnu tietävän.
- Apua saanut
hkrokd kirjoitti:
Mihin ongelmaan lakiapua tuli? Ei kannata sekottaa puuroja ja vellejä, oikeusapua riitoihin ei YTK:sta tule. Turha sitä on kiemurrella. Laki estää sen.
Mikä laki estää ? Laita faktaa ....
Kirjoitappa sana tarkasti kyseinen lain kohta
tähän tai laita edes linkki ...
Ps. Ettei olisi jo vellit housuissasi.. - sama lukutaidoton
gjundlt kirjoitti:
Höpö höpö! Loimaan kassasta ei todellakaan lakimiesapua heru, eikä mitään muutakaan. Sieltä saa pelkästään työttömyyden varalle ansiosidonnaisen. Älä viitsi valheellista tietoa levitellä.
toope tinkaa täällä, mene ytk:n sivuille ja lue itse äläkä intä turhaan.
- egievoejvpwev
Apua saanut kirjoitti:
Mikä laki estää ? Laita faktaa ....
Kirjoitappa sana tarkasti kyseinen lain kohta
tähän tai laita edes linkki ...
Ps. Ettei olisi jo vellit housuissasi..Itse et laittanut minkä riidan YTK ratkaisi. Taitaa olla vellit housussa itselläsi. Lueppa vaikka Työttömyyskassalaki.
- rgwriwmiwvmiå
kmm66 kirjoitti:
Kyllä jaksat inttää että ei saa Loimaalta muuta apua. Kyllä saa jos olet maksanut lisämaksun siitä - älä jankkaa kun et tunnu tietävän.
Nyt ainakin tiedän, että syötät paksua pajunköyttä. Höpsishdostyksen puheenjohtajaksi sovellut.
- pfiojefopmqeå
sama lukutaidoton kirjoitti:
toope tinkaa täällä, mene ytk:n sivuille ja lue itse äläkä intä turhaan.
Toinen toope tinkaa, kun ei voi kertoa minkälaiseen apuun lakiapua YTK:sta tulee.
- oikeusturvavakuutuksen
gjundlt kirjoitti:
Höpö höpö! Loimaan kassasta ei todellakaan lakimiesapua heru, eikä mitään muutakaan. Sieltä saa pelkästään työttömyyden varalle ansiosidonnaisen. Älä viitsi valheellista tietoa levitellä.
http://www.ytk-yhdistys.fi/index.asp?id=265
Ei siis omaa neuvontaa, mutta sen saa sitten lakimieheltä, ja rahat siihen tuosta oikeusturvavakuutuksesta. - find
oikeusturvavakuutuksen kirjoitti:
http://www.ytk-yhdistys.fi/index.asp?id=265
Ei siis omaa neuvontaa, mutta sen saa sitten lakimieheltä, ja rahat siihen tuosta oikeusturvavakuutuksesta."YTK-Yhdistyksellä ei ole omaa laki- tai työsuhdeneuvontaa." Tosiaan tuollainen vakuutus on olemassa riita-asioihin, mutta aika paljon oli "ei koske tätä ja tätä"-kohtia..ja omavastuu aina vähintään(!) 250 euroa... eli PAMiin vaan kaikki!!=)
- wpejwe
oikeusturvavakuutuksen kirjoitti:
http://www.ytk-yhdistys.fi/index.asp?id=265
Ei siis omaa neuvontaa, mutta sen saa sitten lakimieheltä, ja rahat siihen tuosta oikeusturvavakuutuksesta.Eli perusväittämäni oli, että YTK ei anna lakiapua työsuhteessa, oli oikea.
Toinen asia on se vakuutus, jota YTK tarjoaa jäsenilleen. Itselläni on kotivakuutuksessa parempi oikeusturva. Kannattaa lukea ehdot läpi, pisti silmään mm. "ei kata vastapuolen oikeuskuluja". Se on ratkaiseva tieto siinä vaiheessa kun häviät juttusi ja vastapuolen kustannukset, oikeusmaksut, lakimiehen korvaukset tulevat maksettavaksesi. Ammattiliiton jäsenenä saat kaikenkattavan oikeusturvan, siis myös kattaa vastapuolen kustannuksia. - find
wpejwe kirjoitti:
Eli perusväittämäni oli, että YTK ei anna lakiapua työsuhteessa, oli oikea.
Toinen asia on se vakuutus, jota YTK tarjoaa jäsenilleen. Itselläni on kotivakuutuksessa parempi oikeusturva. Kannattaa lukea ehdot läpi, pisti silmään mm. "ei kata vastapuolen oikeuskuluja". Se on ratkaiseva tieto siinä vaiheessa kun häviät juttusi ja vastapuolen kustannukset, oikeusmaksut, lakimiehen korvaukset tulevat maksettavaksesi. Ammattiliiton jäsenenä saat kaikenkattavan oikeusturvan, siis myös kattaa vastapuolen kustannuksia.Samaa mieltä!!=) YTK-yhdistyksen vakuutus ei ole kovin hyvä....muutenkin koko YTK on vähän outo kassa, koska on ainut työttömyyskassa jolla jostain käsittämättömästä syystä on oikeus periä koko vuoden maksu kerralla ja jos eroat, on turha pyydellä rahoja takaisin...ei muut kassat toimi siten! Lisäksi muut kassat osallistuvat yhteiskunnalliseen hyvään (mm. työttömyyden torjuntaan), YTK ei...YTK ei myöskään neuvottele KENENKÄÄN TEIDÄN PALKKOJA JA MUITA TYÖSUHDE-ETUJA, SEN TEKEVÄT LIITOT!
- Akit
egievoejvpwev kirjoitti:
Itse et laittanut minkä riidan YTK ratkaisi. Taitaa olla vellit housussa itselläsi. Lueppa vaikka Työttömyyskassalaki.
Voi hyvä toveri . Ei ytk mitään riitoja ratkaise , vaan tuomioistuin .
Ytk:sta vain saa oikusturva vakuutuksen ja vakuutus korvaa oikeudenkäynti kulusi .
Mitenkä tämä liittyy siis työttömyyskassaan ?
ja kyllä nyt on jo ihan kuralla , kun jo puurotkin .... - gjopiwi
find kirjoitti:
Samaa mieltä!!=) YTK-yhdistyksen vakuutus ei ole kovin hyvä....muutenkin koko YTK on vähän outo kassa, koska on ainut työttömyyskassa jolla jostain käsittämättömästä syystä on oikeus periä koko vuoden maksu kerralla ja jos eroat, on turha pyydellä rahoja takaisin...ei muut kassat toimi siten! Lisäksi muut kassat osallistuvat yhteiskunnalliseen hyvään (mm. työttömyyden torjuntaan), YTK ei...YTK ei myöskään neuvottele KENENKÄÄN TEIDÄN PALKKOJA JA MUITA TYÖSUHDE-ETUJA, SEN TEKEVÄT LIITOT!
YTK onkin porvarien perustama kassa, jonka tarkoituksena on murentaa työntekijöiden yhtenevää puolustusta työnantajien mielivallan edessä. Mitä enemmän YTKssa jäseniä, sitä enemmän työnatjat hierovat käsiään.
- oieerieri
Akit kirjoitti:
Voi hyvä toveri . Ei ytk mitään riitoja ratkaise , vaan tuomioistuin .
Ytk:sta vain saa oikusturva vakuutuksen ja vakuutus korvaa oikeudenkäynti kulusi .
Mitenkä tämä liittyy siis työttömyyskassaan ?
ja kyllä nyt on jo ihan kuralla , kun jo puurotkin ....Voi voi. Et nyt oikein ymmärrä mitä tarkoitan. YTKsta et mitään oikeusapua saa, jota tässä yritän selittää. Riitoja ratkaisee tuomioistuimet, tottakai, mutta niiden selvittelijänä toimivat lakimiehen tuomioistuimissa. YTKsta et sellaista lakimiestä saa avuksesi, yritä vaikka kuinka väittää, mutta paikkansa ei pidä. Puurot on sinulla tosiaan sekaisin, kun et halua ymmärtää.
YTK:n tarjoama vakuutus oikeustusrvaan on yhtä höpöä, minulla on kotivakuutuksessa parempi oikeusturva. Mutta jos tyhmä haluat olla ja luotat siihen, niin omapa on häpeäsi, kun makselet hävityn jutun jälkeen vastapuolen oikeuskulumaksuja ja lakimiehen korvauksia. - Kun ei, niin ei
oieerieri kirjoitti:
Voi voi. Et nyt oikein ymmärrä mitä tarkoitan. YTKsta et mitään oikeusapua saa, jota tässä yritän selittää. Riitoja ratkaisee tuomioistuimet, tottakai, mutta niiden selvittelijänä toimivat lakimiehen tuomioistuimissa. YTKsta et sellaista lakimiestä saa avuksesi, yritä vaikka kuinka väittää, mutta paikkansa ei pidä. Puurot on sinulla tosiaan sekaisin, kun et halua ymmärtää.
YTK:n tarjoama vakuutus oikeustusrvaan on yhtä höpöä, minulla on kotivakuutuksessa parempi oikeusturva. Mutta jos tyhmä haluat olla ja luotat siihen, niin omapa on häpeäsi, kun makselet hävityn jutun jälkeen vastapuolen oikeuskulumaksuja ja lakimiehen korvauksia.Turha sitä näköjään on sinulle selittää , kun et näytä edes lukemaasi ymmärtää .
Eikä varmaan auttaisi senkään vertaa , jos rautalangasta mallin vääntäisin . - prgwerpov
Kun ei, niin ei kirjoitti:
Turha sitä näköjään on sinulle selittää , kun et näytä edes lukemaasi ymmärtää .
Eikä varmaan auttaisi senkään vertaa , jos rautalangasta mallin vääntäisin .Turhaa se sinullekaan on näköjään selittää. Tämä YTK:n huijaus on kuin jos autokauppias myy Mossea Ladan hinnalla ja väittää sen olevan Mersu. Vain täydellinen aasi uskoo sen olevan halpa Mersu. Vähän sama tässä YTKn muka oikeusturvassa. Vain aasi uskoo sen olevan jotain turvaa.
Et taida itse ymmärtää mitä kirjoitan. YTKlla ei ole oikeusapua, on vain vakuutus. Et näköjään pysty asiaa hahmottamaan. Etkä näköjään tajua edes mitä olet ostanut tai yrität venkoilla. Voit mennä YTKlle Loimaalle kysymään lakimiestä avuksesi. Voin lyödä vaikka kuinka suuren vedon siitä, ettet lakimistä siellä tapaa. Ulosheittäjän ehkä, kun niska-perseotteella lennät pihalle aikasi venkoiltua. - Hahhaa
prgwerpov kirjoitti:
Turhaa se sinullekaan on näköjään selittää. Tämä YTK:n huijaus on kuin jos autokauppias myy Mossea Ladan hinnalla ja väittää sen olevan Mersu. Vain täydellinen aasi uskoo sen olevan halpa Mersu. Vähän sama tässä YTKn muka oikeusturvassa. Vain aasi uskoo sen olevan jotain turvaa.
Et taida itse ymmärtää mitä kirjoitan. YTKlla ei ole oikeusapua, on vain vakuutus. Et näköjään pysty asiaa hahmottamaan. Etkä näköjään tajua edes mitä olet ostanut tai yrität venkoilla. Voit mennä YTKlle Loimaalle kysymään lakimiestä avuksesi. Voin lyödä vaikka kuinka suuren vedon siitä, ettet lakimistä siellä tapaa. Ulosheittäjän ehkä, kun niska-perseotteella lennät pihalle aikasi venkoiltua.No pakko lopettaa . Kun et , niin et sitten ...
Jos oot lusikalla saanut , niin älä yritä kauhalla antaa .
Laitan tähän vielä sinulle linkin ,että voit tutustua Ytk:n sivustoon .
http://www.ytk.fi/ - ergwerwerv
Hahhaa kirjoitti:
No pakko lopettaa . Kun et , niin et sitten ...
Jos oot lusikalla saanut , niin älä yritä kauhalla antaa .
Laitan tähän vielä sinulle linkin ,että voit tutustua Ytk:n sivustoon .
http://www.ytk.fi/Kannattaisi varmaan sinunkin tutustua, erityisesti sopimuksiin ja lainsäädäntöön. Et ymmärrä kokonaisvaltaisen oikeusavun ja vakuutuksen eroa. Minulla on kotivakuutuksessa parempi oikeusturva kuin sinun rakkaassa YTKn vakuutuksessa. Olen myös tutustunut ytkn sivuihin, ei antanut mitään lisätietoa. Et halua ymmärtää asiaani ja kaivaudut juoksuhautaasi.
Et ole myöskään selittänyt minkälaissia riitajuttuja siellä hoidetaan sinun puolestasi ja millä perusteilla. Siellä sopimustekstissä rajattiin melkoinen määrä juttuja pois.
Pelkkä linkki ei perustele väitettäni: YTKlla ei ole toimistossaan lakimiehiä hoitamassa jäsenien riitajuttua. Näytä minulle sieltä kohta, joka kumoaa väitteeni. Minä en löytänyt. Voit tietysti haukkua älyni sen perusteella etten löydä, mutta et löydä sinäkään. - ljklhjl
gjopiwi kirjoitti:
YTK onkin porvarien perustama kassa, jonka tarkoituksena on murentaa työntekijöiden yhtenevää puolustusta työnantajien mielivallan edessä. Mitä enemmän YTKssa jäseniä, sitä enemmän työnatjat hierovat käsiään.
olenkin ajatusmaailmaltani porvari vaikka olen työntekijä.Onko se väärin?
- terve ihminen
ljklhjl kirjoitti:
olenkin ajatusmaailmaltani porvari vaikka olen työntekijä.Onko se väärin?
Se on noloa. Mikä pottatreenauksessa meni pieleen?
- Edunantaja
Joo aivan.
Olisi mielenkiintosta kuulla sen toisenkin osapuolen näkemys asiasta. Sana sanaa vastaan...
Tietämättä tekemisiäsi, voisi kuvitella että olet tehnyt jotain mistä on tullut työnantajalle taloudellista tappiota tai maineen menetystä. Vaikka et olisi tahallisesti virhettä tehnytkään, niin lienee kuitenkin syytä miettiä itse olisiko työtehtävän kunnialliseen tehtävään kuulunut hoitaa asia eritavalla. - Pieni.
Virma,Missä olet töissä.Eihän yksi työn-johtaja päätä potkuista,Isoissa virmoissa.Ota liittoon yhdeyttä!
- jep jep
Sana-sanaa vastaan tilanteissa katsotaan aina syytetyn puolelle, eli se joka syyttää, sillä on todiste taakka.
Jos pomosi ei pysty esittämään mitään konkreettista varoituksen pohjalle, paperi on mitätön ja pystyt sen riitauttamaan helposti.
Ota yhteys liiton lakimieheen ja katso voitko tarvittaessa jopa "näpäyttää" pomoasi esittämällä lakikohdat joilla voit jopa asettaa pomosi syytteeseen.- tuomioistuimessa
Oikeus on heikomman eli tyontekijan puolella mikali vahvemmalla eli tyonantajalla ei ole osoittaa konkreettista nayttoa varoitukseen johtavista asioista. Siksi varoituksen antajan on oltava varma asiastaan ja pystyttava se oikeudessa toteen nayttamaan.
Vaikka varoitukseen ei olisi nayttoa niin ei sita varoitusta voi riitauttaa. Vasta varoituksessa mainitusta syysta tapahtuvan irtisanomisen voi riitauttaa. Silloin tuomioistuin selvittaa varoituksen syyn ja patevyyden. Mikali varoitukseen johtavista tapahtumista ei ole esittaa vahvaa nayttoa niin irtisanominen ja samalla varoitus tuomitaan laittomiksi ja tyonantaja korvausvelvolliseksi.
Kuullostaa lahinna huvittavalta mainitsemasi ehdotus, etta varoituksen antajan voisi asettaa syytteeseen varoituksen antamisesta. Varoituksen antaminen on tyonantajan laillinen rankaisumenettelytapa. Jos varoitus olisi aiheeton niin silloin toimitaan kuten aiemmin kerroin. - myos syytetylla!
Syrjintarikoksissa naytto on syrjinnasta epaillylla - ei suinkaan syrjityksi tulleella.
Siis jos syrjityksi tulleeksi kokenut syyttaa sinua syrjinnasta niin yllattaen todistustaakka onkin sinulla eika sinua syrjinnasta syyttavalla. Tata ei moni esim rasistiseen syrjintaan syyllistyva tieda.
Yhdenvertaisuuslaista loytyy tietoa asiasta.
Faktaa on että aina saa sanoa että pomo nappi suuhun ja rauhoitu... "laittomat" uhkailut ja varoitukset on parasta nostaa nenää pidemmälle ja mainita että muuten kuulun liittoon...mähän ite vedin pitkät kun olin minuutin myöhässä ja mut irtisanottiin siitä...Sain siitä sitten rahaa
- itseään puolustava
liittoa tarvita välissä, jos asia on sinun mielestäsi selvä ja sinua on kohdeltu väärin.
Voit ottaa yhteyttä paikalliseen työsuojelupiiriin niin sieltä saat tarvittavaa apua, kun teet heille yksityiskohtaisen selvityksen tilanteesta.
Jos tunnet että kyseessä on myös henkilökohtaisesta asiasta sinun ja pomon välillä eikä niinkään työnlaadusta ja varoitus on aiheeton niin varoitus täyttää jo myös työpaikkakiusaamisen kriteerit.
Itse sain myös perusteettoman varoituksen aikoinaan "laittomista poissaoloista" vaikka työtuntini olivat kuukaudessa 160h sijaan yli 250h. - jo--oo
Huonoina talouden aikoina aina kaikenlainen kiusaaminen ja toisen mustamaalaaminen työpaikoilla alkaa. Jaksamisia ja yritä pitää puolesia älkä anna jonkin mulkeron kävellä ylitsesi.
- zero tolerance
Jos nyt sitte viet tätä asiaa eteenpäin, niin etsi jo toista työpaikkaa mikäli et ole yritykselle korvaamaton. Laillisesti ei ehkä voi noin vain erottaa, mutta työpaikallasi saattaa esiintyä melkoista "savustamista". Tilanteesi on todellakin hankala, mutta pysy lujana. Toivon todella että nihilisti pomosi saisi näpäytyksen. Voimia sulle.
- tomdooley
heissan
Tämä on minun mielestä aivan väärä paikka ainakin kuunnella useimpia neuvoja.
Nämähän ovat aivan asiantuntemattomia, täysin älyvapaita ihmisten mielipiteitä lähinnä,,ei hyviä neuvoja.
Ne neuvot ,jotka neuvovat ottamaan yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun, ovat ainoat järkevät, joten tee niin.
toivoo Vesimies- akateemisissa ammateissa ai...
Heips,
on ihan sama millä alalla olet, jos pomosi on psykopaatti, sinä kärsit. Voit tietysti ottaa yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun, työterveyshoitajaan ja ammattiliiton luottamusmieheen, silti psykopaatti voittaa. Usko pois, hukkaan menee kaikki yritykset ja olet menettänyt urasi, perheesi ja toimeentulosi. Periaatteessa kuitenkin panisin kampoihin...yks eukko, jonka terveyden, elämän ja perheen työnatajan edustaja = psykopaatti tuhosi. - Väärä neuvo
Tuo oli vähän väärä neuvo. Työsuhdeasioita hoitaa työpaikoilla luottamusmies, ei työsuojeluvaltuutettu. Eli ensisijaisesti omaan luottamusmieheen yhteys ja varoitushan on arvoton kun luottamusmies ei ollut paikalla.
- neuvoo väärin...
Väärä neuvo kirjoitti:
Tuo oli vähän väärä neuvo. Työsuhdeasioita hoitaa työpaikoilla luottamusmies, ei työsuojeluvaltuutettu. Eli ensisijaisesti omaan luottamusmieheen yhteys ja varoitushan on arvoton kun luottamusmies ei ollut paikalla.
Liittoon kuulumaton voi halutessaan ottaa yhteyden työsuojeluvaltuutettuun tai sellaisen puuttuessa työsuojelupiiriin. Luottamusmieheen ottavat yhteyttä vain liittoon kuuluvat, jos työpaikalla sellainen on.
Varoitus on varoitus ja astuu voimaan heti. Läsnä ei tarvitse olla kuin työnantajalta kaksi henkilöä, joista toinen allekirjoituksellaan todistaa varoituksen annetuksi jollei työntekijä allekirjoita. Työntekijän allekirjoituksen puuttuminen ei kuitenkaan estä varoituksen antamista.
Varoitus ei siis todellakaan ole arvoton ilman luottamusmiehen läsnäoloa. Kaikilla työpaikoilla ei edes ole luottamusmiestä.
Hyvän tavan mukaista toki on kutsua varoituksen saaja ainakin muutamaa päivää aikaisemmin palaveriin ja kertoa etukäteen mikä on aiheena sekä mainita samalla mahdollisuudesta pyytää luottamusmies tai työsuojeluvaltuutettu mukaan.
Varoitus on lain sallima kurinpitotoimenpide työnantajalle. Sen tarkoitus on osoittaa työntekijälle, että tämä on toiminut moitittavasti ja ettei hän voi jatkossa näin toimia. Kun varoitukseen johtanutta asiaa ei enää esiinny niin varoitus on hoitanut tarkoituksensa - työntekijä on näin korjannut asian puoleltaan.
Varoitukseen on oltava vahva syy ja myös näyttö, jos työnantaja varoituksen syyn jatkuttua irtisanoo työsuhteen. Siinä vaiheessa työntekijä voi viedä asian oikeuskäsittelyyn, jossa oikeus haluaa tietää todisteet varoituksen syystä. Todistus on oltava vahva, pätevä ja selvästi ja kiistattomasti osoitettavissa. Mitkään suupuheet eivät yleensä riitä (paitsi jos on todistajat henk.koht. todistamassa). - ....................
näin.
- OHJEITA!
1)Ensinnäkin tulee antaa työntekijälle suullinen/kirjallinen huomautus - tietysti jos rike tai laiminlönti on vakava niin kirjallinen varoitus.
2)Mutta jo nyt huomaa tapauksessasi,että kyseessä on laiton menettely.Kun työntekijälle annetaan suullinen huomautus/varoitus tai kirjallinen huomautus/varoitus tulee sitä ennen aloittaa ns. huomautus- tai varoitusmenettely jossa työntekijältä pyydetään suullista tai kirjallista vastinetta asiassa.Työntekijällä on oikeus suulliseen vastineeseen ja johon tilaisuuteen hänellä on oikeus ottaa mukaan ulkopuolinen edustaja kuten työsuojeluvaltuutettu tai pääluottamusmies tai ammattiliiton edustaja jne...Tämän jälkeen esimies käsittelee asiaa ja kohtuullisessa ajassa antaa päätöksen,jonka antamisesta tulee järjestää myös erillinen tilaisuus jonne työntekijällä on oikeus ottaa mukaan ulkopuolinen edustaja.
3)Eli nyt saamasi kirjallinen varoitus on menettely tavoiltaan väärin annettu sekä lisäksi esimies on sinulta kieltänyt oikeuden tulla kuulluksi asiassa,joten saamasi kirjallinen varoitus ei ole pätevä.Se tulee purkaa eikä siihen voida vedota mahdollisissa myöhemmissä yhteyksissä jolloin rangaistusmenettely olisi tarve aloittaa.
Eli nyt vaan pian yhteys omaan pääluottamusmieheen,ammattiliittoon sekä alueesi läänin työsuojelupiirin tarkastajaan/ylitarkastajaan.
Saamasi kirjallinen varoitus ei mitätön.- Referee
Ennen kuin antaa tuon kaltaisia ohjeita, on syytä lukea se työehtosopimus, jonka ehtoja tässä puheena olevassa työssä noudatetaan.
Lievissä asioissa on tietenkin olemassa tuo huomautus-puhuttelu-varoitus-irtisanominen, mutta raskaamman luokan jutuissa rikkomus voi johtaa suoraan irtisanomiseen, joten tuo kirjoitus "lakina" on ihan puuta heinää.
Kuten tuolla jäljempänä sanoin, tämä keskustelu on aivan turhaa niin kauan, kun me emme tiedä, mitä on tapahtunut ja miten on varoitettu.
- TALOON PÄIN KALLELLAAN
Meillä ainakin tuntuu, että luottamusmies/nainen ovat taloon päin kallellaan ja toimivat niin kuin käsketään eivätkä aja työntekijöitten asioita. En tiedä onko muilla vastaavia kokemuksia. Kannattaa kysyä liitosta suoraan!!
- Örkki
Mikäli työpaikan väki on tyytymätön luottamusmiehen toimiin, vaihtakaa henkilöä. Luottamusmiehen kun valitsette TE joiden asiaan hänen kuuluu ajaa.
- TALON "KÄTYREITÄ"
Itse olin monta vuotta sitten kesätöissä siivousfirmalla, jolla on iloinen keltainen logo. Mielestäni sairausasioissani oli toimittu väärin ja kyselin asiaa työsuojelusta. Keskustelin firman luottamushenkilön kanssa, jonka tehtäväksi oli ilmeisesti onkia minulta jokin virhe tai muuten päästä kavaltamaan minut firmalle. Nimittäin työsuojelu teki päätöksen luottamushenkilön lausunnon perusteella, joka meni niin, etten "jaksanut mennä töihin"!! Luottamushenkilölle olin sanonut, etten sairaana jaksa mennä töihin!! Miettikääs sitä. Toivottavasti joku sol-pomo lukee!!!
- Friiway
Saatiin potkut vastaavassa tilanteessa, ja kyllä joo myönnän huolimattomuuteni, mutta siitä olisi kuulunut tulla varoitus. Työkaverini oli täysin viaton virheeseeni ja se virhe jopa korjattiin enne potkuja. Joten käräjille ollaan menossa. Älä lannistu tiedän että ottaa koville. Ota yhteys liittoon tai kysy asianajajalta mitä pitäisi tehdä.
- myös sain
kirjallisen varoituksen,työkaverin toimesta, muka laiska ja estelen muiden töitä,josta kulunut aikaa.Ei anteeksipyyntöä...vain kylmää olotilaa.
- "terapeutti"
Hei, en tiedä auttaako tämä, mutta tällaista on paljon työpaikoilla. Onneksi sinua edes puhuteltiin. Minulle järjestettiin ajojahti ja leimattiin heikkolahjaiseksi ja ammattitaidottomaksi. Käynnistäjänä oli lääkäri ja lastetarhanopettaja ja lausunnot minusta antoivat opettajat. EI KOSKAAN ole ollut oikeutta puolustautua, muttei annettu palautettakaan. Tavoitteena näillä ihmisillä oli alistaminen ja ihmisarvon polkeminen. Näitä persoonallisuushäiriöisä alkaa olla puolet työntekijöistä. Kuka on suuruudenhullu, kuka muutoin vallannäkäinen, kuka patologinen narsisti mutta taustalla AINA persoonallisuushäiriö. Et siis sinä !!!! (olen työelämän asiantuntija)
Et ole miellyttänyt esimiestäsi. Oliko esimies mieshenkilö? Oletko kaunis ? Naiset nauttii siitä kun ne saa toisen tallottua maahan, esim. lattiaa luuttuamaan. Luulen jos olisin aikoinani osannut flirttailla tälle lääkärille minulla olisi ollut helpompoaa. Pentti Linkola sanoi kerran: työelämässä tulee olemaan puolet potilaita ja puolet niiden terapeutteja. Elämme tätä aikaa. Vaiha työpaikkaa! - Hanni
Tuo keino on ollut jo vuosia käytössä eräässä lahtelaisessa yrityksessä. Tj uhkailee alaisiaan varoituksilla ja jakelee suullisia sekä kirjallisia varoituksia ilman mitään syytä. Näin pidetään työntekijät "herran pelossa".
Hänellä on aina keskusteluissa oma "turvahenkilö" paikalla ja kaikki puhelut ja keskustelut hän nauhoittaa.
Oudointa on se, että konsernin johto ei ole korviaan lotkauttanut, vaikka kyseisestä "johtajasta" on tehty valituksia jo roppakaupalla.
Liitot ei voi asialle mitään! - jussi57hki
Ota heti uhteyttä ensin luottamusmieheen. Sitten asia menee ammattiliiton lakimiehelle. Jos työnantaja on tehnyt virheen, työnantaja saa varoituksen liiton lakimieheltä ja kehottaa korjaamaan asian heti. Itse koin vastaavan nuorena miehenä. olin silloin yksityisen palveluksessa. Vaarana sinullakin on että ysksityinen yrittäjä voi antaa potkut vetoamalla esim. "työnvähyyteen".
Silti väärinperustein varoitusta ei tarvitse hyväksyä.
Terveisin jussi - nuori tyttö
Onko toi ees laillista?? Tuo on kyllä niin väärin ei sinua voi alentaa hommiin joita et ikinä ole tehnyt ja jättää sinulta vielä viikonloppu ja pyhäpäivät.. Toivottavasti kuulut liittoon puhelin käteen ja soitto sinne. jos et kuulu liity ihmeessä.
- -------------
Otat liittoon yhteyttä ja alat taistelemaan vastaan. Työkaverit alkaa karttamaan ja kohta olet kaikkien silmätikku. Alle kahdessa vuodessa olet sairaslomalla masennuksen tai työuupumuksen vuoksi. Lisäksi saat vaikean ihmisen leiman otsaan. Siitä sitten sairaseläkkeelle ja itsetunto on pakkasella koko loppuelämän.
Hyvä neuvo on siis, että on parasta vaihtaa maisemaa nyt heti, ihan itsesi vuoksi. - höpötät
tuon tuntee jo tyhmäkin, ettei ole siteeksikään totta.
Vuosia olen toiminut työsuojeluvaltuutettuna ja uskoin aikoinaan näitä höpinöitä mutta työnantajan puheilla faktat lyötiin pöytään ja meikä lähti nolona ja pää painuksissa pois.- tämän kokenut
Etkö tajunnut, että ymmärsit tehtäväsi väärin, ei se ollut puolustaa työntekijää, vaan toimia työnantajan kätyrinä. Jos haluaa puolustaa työntekijää, se vaatii varmasti paljon selkärankaa ja oikeustajua, sitä valitettavan usein puuttuu vähintäänkin työnantajalta. on rohkeaa jos valtuutettu uskaltaa toimia tehtävän alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti, eikä ala nuoleskella työnantajan persettä. Jokainen ansaitsee tulla puolustetuksi, valitettavan usein valtaa (varsinkin pientä valtaa) pitävät ovat täysiä p-reikiä.
- yhteys liitton
Välittömästi yhteys liittoon jos et varoitusta ole syystä saanut. Jos et tee asialle mitään niin tottakai kaikki luulevat sinun olevan syyllinen tekoon.
- on sellainen
konsti, että työnnät esimiehesi perseeseen tervanahturin ja sytytät sen palamaan.
Samalla murjot sen pallit pajapihdeillä! - kerro...
Millaisen "rikoksen" teit?
- Suomessa on
tuo! Rahan ahneet tehtaan johtajat (Persreijät)
kohtelee työntekijöitään juuri noin, oli ala mikä hyvänsä. Meidänkin keskitysleiri firmassa oli jo joka toisella duunarilla varoitus, työntekijöiden kesken toiminta oli vitsi, eikä tilannetta otettu edes enää vakavasti runsaiden varotusten vuoksi.
Johdolta meni siis uskottavuus.
Syyt, mistä varoitukset oli tulleet, oli aivan mitättömiä, eikä todellisuudessa järkevässä firmassa varoituksia olisi edes tullut, jos enää on JÄRKEVIÄ, ja VIIHTYISIÄ työpaikkoja olemassakaan, paitsi jos sellaisen itse perustaa, ja itekseen tekee työt.- Mene Venäjälle
persläpi paukuttelee henkseleitään? Ei kaikki työantajat todellakaan ole kuvaelmasi kaltaisia. Pistä sinä raasu yritys pystyyn ja ota muutama asenteellasi varustettu ns. duunari nurkkiisi pyörimään niin näet sinäkin kolikon molemmat puolet. Minä olen ne nähnyt, joten uskallan sanoa ettei kannanotollasi ole painoarvoa.
Yritystoiminnan tarkoituksena on tuotaa omistajilleen voittoa, ei järjestää huvitoimintaa työaikana työntekijöille, ellei toisin ole sovittu. Yrityksissä mennään johdon laatimien ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti eteenpäin, ei sen mukaan mikä duunarista tuntuu mukavalle. Jos sinussa olisi ainesta olisit sen yrityksen johdossa luomassa niitä järkeviä ja viihtyisiä olosuhteita työmiljööseesi, etkä täälä aukomassa turpaasi asiasta, josta et kuitenkaan tajua mitään. Firmassa on ihan yhtä viihtyisää niin isännällä kuin rengillä, jos niin tahdotaan, sinun asenteellasi sellaista firmaa ei löydy.
- ihan saman
tee rikos ilmoitus ja mee liittoon jos kuulut kyl ne tutkii asian
- Virya
Toisilla se on raha ja työ, toisilla jotakin muuta... Yhdestä kun pääsee eroon niin toinen tulee tilalle.
- Itse kokenut
Tänä päivänä mahdollista. Sinusta tehdään syntipukkia, vaihda työpaikkaa! Pääset siten helpoiten...
- yok59
Vaikea ottaa kantaa. Tätyisi tietää mistä moinen varoitus on tullut?
- esme
Ota HETI yhteyttä luottamusmieheen, työsuojelu valtuutettuun ja liittoon. Älä missään nimessä allekirjoita mitään lappusia!! Olin samassa tilanteessa 6kk sitten. Tiedän mitä ajattelet, tunnet ja millanen vuoristorata odottaa.TSEMPPIÄ!
- Referee
Hyvät ystävät!
Tässä on taas väännetty kättä ja osin niskaakin sillä perusteella, että "mun mielestä, kun mä en tiennyt", johon toinen vastaa, että "yhden kerran kun melkein yksi kaveri tietämä pääsykokeita vaille oikeustieteen ylioppilas oli melkein sanonut".
Monet kirjoitukset ovat täyttä asiaa, mutta eivät liity tähän tapaukseen millään lailla. Yhtä hyvin voisi sanoa, että "Mika Kallio tuli kahdeksanneksi MotoGP-kilpailussa". Totta, mutta ei liity tähän asiaan.
Mikään asia ei voi suoraan liittyä, koska me emme todellakaan tiedä, mitä tuossa tämän keskustelun aiheena olevassa tapauksessa on tapahtunut. Siksi on turha heittää mitään viitteitä tai arvauksia siihen, että mikä on laitonta tai ei.
Täysin vääriä väittämiä ovat "Pitää olla luottamusmies paikalla, jos annetaan varoitus" ja "Pitää syyllistyä melkeinpä rikokseen, ennen kuin varoitus voidaan antaa".
Luottamusmiestä ei PIDÄ olla paikalla. Melko monessa työehtosopimuksessa todetaan, että "työntekijällä on OIKEUS käyttää avaustajanaan luottamusmiestä, mikäli hänelle annettava varoitus voi johtaa irtisanomiseen". Sanamuoto vaihtelee. Se ei tarkoita, että varoitus on annettu laittomasti, jos työntekijä on siihen nimensä laittanut, vaikka luottamus- tai lakimiestä ei paikalla olisikaan. En todella usko, että kukaan työnantaja tai esimies antaa pelkän lapun, jossa lukee "VAROITUS", vaan kyllä siinä on perustelut mukana.
Siitä päästään tuohon jälkimmäiseen asiaan. Ei ole RIKOS myöhästyä töistä. Sen sijaan jatkuva töistä myöhästely tai liian aikainen työstä lähtö, voi johtaa varoituksen antamiseen. Samoin, jatkuva työn huolimaton hoitaminen, vaikka siitä ei mitään vahinkoa aiheutuisikaan, voi johtaa varoituksen antamiseen.
Tietenkin aina, kun todetaan "jatkuvasti" tai "huomatuksista huolimatta", niin se pitäisi pystyä jotenkin todentamaan. Useinhan tämä tapahtuu esimiehen ja tämän esimiehen antamien suullisten huomautusten muodossa > useampi kuin yksi ihminen on huomauttanut.
Siispä, nyt kun se varoituslappu luetaan uudelleen, niin kannattaa miettiä, että onko tähän asiaan syyllistynyt vai ei.
Se, että tarjoaako työnantaja viikonlopputöitä vai ei, ei ole työntekijän päätettävissä.
Älkää tehkö yksinkertaisesta asiasta vaikeaa, älkääkä uskoko suoraan kaverin "mun kaveri kerran" - puheisiin. - yksin jäin
olin kehityskeskustelussa jokunen vuosi sitten. Pomono oli täysin sairas, tajusin sen vasta jälkeenpäin. Minua syytettiin monesta asiasta, joihin en ollut syyllinen, lähinnä tehtävieni laiminlyömisestä. osa työtovereistani oli ns. minun takanani ja ihmettelivät mistä moiset syytökset. sitten pomoni alkoi puuttua yksityiselämääni ja varoitteli nuorempia työtovereitani ryhmäseksistä, jota muka mieheni kanssa harrastan. tilanne oli järkyttävä. parhaitten ystävieni ja kotijoukkojeni tuella selvisin tästä. mutta viläkin vuosien jälkeen tapaus tulee mieleeni aina silloin tällöin. olisin voi9nut nostaa syytteen esimiestäni kohtaan, mutta silloin olin niin järkyttynyt etten pystynyt ajattelemaan selkeästi asioita. ystävien ja läheisten tuki on sinullekin parasta terapiaa. jaksamista sinulle.
- katalaa
Ettekö huomaa: Kirjoitus on Erton mainos.
Näin meitä kansalaisia käytetään hyväksi markkinoinnissa. Paljon kävijöitä "Erton sivulla"...! - Nimetön
Ota siis välittömästi yhteyttä liittoon oli sitten tilanne mikä tahansa. Sieltä saat hyviä neuvoja, olethan maksanut jäsenmaksuja sinne joten ota nyt hyöty irti.
Liiton laskimies tietää tarkkaan mitkä ovat sinun ja mitkä työnantajan oikeudet.. - eivät voi
Mene äkkiä pääluottamusmiehen luo, sekä ota yhteyttä liittoon. Aina ns: "syytetyllä" ON OIKEUS puolustautua. Ei pomo voi naaman miellyttävyyden perusteella päättää, että sinun vuoro saada varoitus!
Kollegani sai kans varoituksen, mutta se jouduttiin perumaan. Kannattaa siis yrittää kaikki instanssit joista vois apua saada. Muista, että kaiken postin, minkä lähetät asian johdosta, niin lähetä kopio pomollesi ja itselle pitää jäädä yksi kappale myös. - ****
sillain, jotta kääri se varotus rullalle ja vie pomolles ja sano sille räkänokalle et tunge tuo sinne mihin ei aurinkopaista, ja sit pistät tunnit jonoon ja kattelet ittelles uuren työmaan. Ykskään työmaa ei paskansyönnin arvonen ja aina tekijälle töitä löytyy!!!
- Syyttömän mies
Tuttu tilanne, meillä vaimoni kohdalle tuli tälläinen, että sai varoituksen toisten (pomon vaimon) möhlimisen vuoksi ja puolustautui sillä, että ei ollut itse mitenkään tilanteeseen syynä. Työnantaja kuitenkin vänkäsi, että silti hänen olisi pitänyt reakoida aiemmin, vaikka asia ei hänelle kuulunutkaan.
Vaimoni vaihtoi välittömästi työpaikkaa ja sanoutui irti. Tässäkin sitten tuli sanomista, kun työnantaja alkoi vänkäämään irtisanomisajan kanssa ja teetätti vaimollani muutaman turhan päivän. No, onneksi uusi työnantaja ymmärsi tilannetta ja jousti ne muutamat päivät.
Vaikka itse olenkin lähinnä työnantajana ja yrittäjänä, en ymmärrä tälläistä työntekijöiden pompottelua, jos joku on ansainnut varoituksen, hän sellaisen saakoon, ei kuitenkaan väärä henkilö sitä ansaitse. Nyrhäisen sopivan tilaisuuden tullen tälle yrittäjä-kolleegalle, miten menetellään työntekijöiden kanssa ja saatan kertoa vielä hyvän vitsinkin hänelle... - GG6
Mullekkin annettiin kirjallinen varoitus.. Mietinpä vaan, että onko se edes virallinen kun siinä ei ollut todistajia ollenkaan?
..samoin minua uhkailtiin potkuilla jne.. - entinen luottamusmies
Olin aikanaan luottamusmies eräässä yrityksessä. Pari kertaa törmäsin varmuudella aiheettomaan varoitukseen (kirjallisena). Kehoittaisin sinua laatimaan kirjallisen vastineen varoitukselle, perusteluineen, lisäksi pyydät siihen esim. luottamusmiehen ja jonkun muun (työsuojeluvaltuutettu) allekirjotukset todistajina (eli että pomosi on vastaanottanut vastineen). Vastine on etenkin tärkeä siinä vaiheessa jos siihen nojaten puuhataan irtisanomista: käräjäoikeudessa ja liiton kanssa asioidessasi ehdoton dokumentti. (Luottamusmiehesi velvollisuus ajaa asiaasi jo tässä vaiheessa, eli kysy neuvoa, jos et saa soita itse liittoon: kaikki luottamusmiehet eivät valitettavasti ole "tehtäviensa tasalla").
- Muitakin tapauksia
siellä on asiantuntijoita. viimeksi joku helsingin kaupungin työntekijä sai aiheettoman varoituksen. tapausta käsitellään.
- Ex homma, nyx Isä
on vaimoaan ja lapsiaan hakanneiden viimeinen säilytysvarasto, johon sitoutuminen on rasismiin, sovinismiin ja lapsivihaielisyyten sitoutuminen.
Haluat lapses - taistelet niistä asiallisesti.
Haluat tappelun mihin hintaan hyvänsä- pilaat lastes elämän muiden hommahomojen kanssa.
- Viisainta
Unohtaa nuo liitot ja hankkia erikoistunut AA. Sinulla varmaan on ollut kotivakuutuksessa oikeusturva. Tuossa jo aiemmin oli jonkun tapaus mennyt asianajajan kautta käräjäoikeuteen.
Homman mielekkyys vain on siitä saatavan taloudellisen hyödyn vähäisyydessä.
Ensin pitää tutkia onko lakia rikottu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2693081
"Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta
Työsopimuslain 47 f §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka on laissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työntekijän toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, on velvollinen maksamaan korvausta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkan.
Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan pykälän 2 momentin mukaan sitä lisäävänä tai vähentävänä seikkana huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verrattavat seikat".
Sitten on se menettelytapa, jolla laiton irtisanominen on hoidettu; siitä laki erikseen määrittelee miten irtisanomiset ylipäätänsä pitää hoitaa.
Aina niitä työnantajia on, joilla on oma suunnitelma ja oma etu työsuhteen perusteettomalle päättämiselle ja kokemus siitä, että ihmiset ei uskalla tai jaksa viedä asiaa eteenpäin. Sama työnantaja on ollut usein mukana useissa laittomissa irtisanomisissa - arvelevat saman onnistuvan kaikille. Usea ei vie asiaa eteenpäin, mutta jos kuuluu liittoon, sieltä apua kuuluu saada. Joskus työntekijät erehtyvät vielä työnantajan pyynnöstä osallistumaan laittomiin toimenpiteisiin. - hahahhaaaaaaaaaaaaaa
Potkut olisi tullut jos olisi jostain vakavasta kyse. Ja niin helppo kun se on tulla tänne, että en oo mitään tehnyt, vaikka just olis niin tpaahtunt niin kuin pomosi sulle esitti.
Luuleks että ne työsuojelussa sua uskois, ens pitää kai ottaa yhteyttä oman työpaikan työsuojeluvaltuutettuun eikä mihkään piiriin - pöljät täällä neuvoo!
No mites kävi, vuos melkeen mennyt jo........... - Anja54
Ota yhteys liittosi asianajajaan
- mkjjhn.,
väliä on varotuksella?Niitä tulee sillontällön.Se on vain paperi millä voi vaikka perseen pyyhkiä.Ei niistä sen kummempaa tarvi välittää.
moi
ihan kuin mun suustani.....mulla oli samanlainen ongelma ex-työpaikassani. Mua syytettiin syyttä suotta varkaudesta, jonka toinen teki. Mä en vaan saanut mitään kirjallista varoitusta.....vaan että olin yhtäkkiä
jollakin ihmeen koeajalla pari viikkoa, ja sit veks. Se akka luuli et se loppuu siihen.....no, nyt se akka on
100 % poissa sieltä, onneksi. Mut mä häpeän sitä muijaa joka sen teki ! se oli joku ihmeen lapsellinen mus
ta pipo, jossa luki että Pirun päivänsäde valkoisella. No, tietty kaikki muut muijat siellä uskoivat sitä pää-
syyllistä. Sain sentään puolustautua, mutta ei se auttanut. Nyt olen heille ikuisessa uskossa, että olen VA
RAS, jota en tosiaankaan ole ! Mulla olis ollut rahaa toki OSTAA samanlainen pipo, mutta en halua olla HÄ
PEÄKSI. Ja kyllä sulla nyt olis pitänyt lain mukaan olla oikeus puolustautua ! tollanen työnantaja on per-
seestä, jos niin voi sanoa.....Mun tapauksessa se pääsyypää akka uhkas mun henkee et se ilmoittaa asiasta
poliisille......tai siis harkitsee....mä sanoin et jos se sen tekee niin ne poliisit saa siellä kovat naurut pitkäk
si aikaa, eivätkä usko sitä. Onhan mun enoni poliisi...onneksi ei tehnyt, mutta potkut turhaan tuli MULLE. Vaikka se toinen muija olis ne ansainnu paremmin. Se "palkka" joka sieltä tuli, se olis nyt tarpeeseen ! Mu
t en astu enää IKINÄ siihen kakkaläjään. En edes maksusta. Pitäkööt ne toiset varkaat ja muut, oma on hä-
peänsä sitten !Älä usko muita, jotka kirjoittavat tänne. Ovat väärässä. Usko minua. Pomo on oikeassa. Vältä työtehtävissä vastuuta tästä lähtien. Älä kuitenkaan kerro tästä tapauksesta enään kenellekään.
Talvi tulee. Sinun tulee huolehtia muiden hyvinvoinnista ja harjata työkavereiden autojen päältä lumet ennen kuin lähtevät kotiin. Tämä tulee erityisesti huolehtia Johtajan auton kohdalla.
Pikkujouluissa sinun tärkeä tehtäväsi on huolehtia pullonkorkin avaamisesta yms. juoma-astioista. Kaikille. Lisäksi on turha olettaa firman maksavan juomia. Ne sinun pitää maksaa.
Asetelma voi tuntua uudelta ja siinä, aivan totta on aluksi haastetta.
Lopulta saat takaisin arvovaltaasi ja olet taas oma itsesi. Päivät alkavat kulua normaalisesti. Pääasia ettet enään ikinä kerro tästä kenellekään. Monelle on käynyt aivan kuten sinulle.- pykälänviilaaja
on sitä varten, että itketään sinne, tänne itkeminen ei auta asiaa.
Liitolla on lakimies, joka sanoo työnantajallesi, miten asiat oikeasti ovat. - pykälänviilaaja
Vastustaminen
"Varoituksen antaminen kuuluu työnantajan työnjohtovaltaan. Käytännössä työntekijä voi ainoastaan vastustaa saamaansa varoitusta siten, että antaa tapahtumien kulusta työnantajalle oman kirjallisen selvityksensä. Tästä vastustuksesta tulee käydä ilmi, mistä syystä työntekijä pitää varoitusta aiheettomana. Jos työnantaja myöhemmin päättää työsuhteen ja vetoaa päättämisperusteena aikaisemmin antamiinsa varoituksiin, voi työntekijän vastustus osaltaan osoittaa annetun varoituksen aiheettomuuden.
Aiemmin annetulla varoituksella ei ole merkitystä työsuhteen päättämiskynnyksen ylittymisessä, jos se on annettu aiheetta tai täysin vähäpätöisestä syystä. Perusteetta annettu varoitus ei siten laske irtisanomiskynnystä, kun arvioidaan työntekijän myöhempiä mahdollisia laiminlyöntejä.
Pelkästään sillä perusteella, että työnantaja mahdollisesti myöhemmin vetoaa annettuun varoitukseen perusteena työsuhteen päättämiselle, työntekijällä ei ole oikeudellista mahdollisuutta saada etukäteen tutkituksi varoituksen antamisen aiheellisuutta (KKO 1987:113). Vasta, jos työnantaja myöhemmin päättää työsuhteen, voi tuomioistuin ottaa kantaa varoituksen oikeellisuuteen mahdollisessa oikeudenkäynnissä."
http://www.esimiesliitto.com/index.php?option=com_content&view=article&id=216:varoitus&catid=49:tyosuhdetietoutta-kimmo-nieminen&Itemid=229 - Syytön minäkin
Minäkin sain aiheettoman kirjallisen varoituksen. Täytenä yllätyksenä sähköpostiini tuli esimieheltä ilmoitus, että seuraavana päivänä minun tulee olla paikalla varoituksen anto tilaisuudessa. Työkaverina minulla luonnehäiriöinen uskonlahkolainen. tämä kyeinen työkaveri oli keskinyt päästään valheellisia syytteitä minua kohtaan, ja näistä mielivaltaisen kekseliäisyyden hedelmistä varoitus annettiin minulle. Liiton lakimies ohjeisti jättämään vastineen, jossa kiistän varoituksen todenperäisyyden. Ei ollut mitään vaikutusta vastineella.
Nyt vaan odotetaan kuinka jatko menee, että joko pian keksivät irtisanoa minut - ekuerkkilä
Toivottavasti pääsevät sinusta pian eroon! Maksoi mitä maksoi
Sinunlaisesi ovat vaarallisia työpaikoilla, kaikki menee päin *ittua kun pääsette riehumaan työpaikoilla.- Tolloo
Ei vaan Sinunlaisesi ovat vaarallisia työpaikoilla! Pitäis viedä saunan taa ja lopettaa...
moi
mulla sama juttu entisessä työpaikassani.......sain potkut tylysti silloiselta pikkupo
moltani.....joka on nyt pakostakin häipynyt jonnekin kiinaan......
Syytön olin tähän: Pikku pipon varkauteen ! NAURETTAVAA ! kuka nyt haluaisi
sellaisen pipon, jossa lukee et Pirun päivänsäde ? En mä ainaskaan ! no, sellai-
nenhan se mäkättimuija oli ! miinus toi toka sana....Ja sama juttu siellä, kaikki us
koivat sitä pikkupomoa, ei mua kukaan ! mut oikeesti varmaan muutama uskoi mua, ei vaan sanoneet sitä kellekään....niitäkin oli varmasti uhkailtu, et jos et ole
mun puolellani........ties mitä jatkoa ollut......ja se pipo oli selvästi laitettu mun lauk
kuuni ! sen näki ihan selvästi ! todisteet: kun tulin syömästä, sitä mun laukkuani
OLI siirretty vähän, mutta mä sen huomasin heti ! Ja vielä: se pääsyypää itte tuli
viimeisenä syömään, joten se oli sen tehnyt ! mutta en saanut mäkään puolusta-
utua, ei mua kukaan uskonut muutenkaan.....ja mä kun luulin edes yhden olevan
mun "kaveri"........Ja katit !
Mä en saanut sentään kirjallista varoitusta, vain suullisia. Ja tasan 2:n viikon pä
ästä sain syyttömästi potkut ! sit se yks toinen LÄSKI ämmä alhaalta (se oli 2 ker-
roksinen hökötys.....) sekään ei mua puolustanut koskaan, vaikka se väitti niin monta kertaa.....VALHETTA !!! nyt se talo on onneksi purettu, mut pahat muistot jäi..........
Ja se muija, pääsyypää jopa uhkas ilmoittaa poliisille ! ne olis nauraneet sen muijan naurunalaiseksi lopuksi ikäänsä ! onhan mun suvussani sentään 2 polii-
sia !
Onneksi ei sentään tehnyt rikosilmoitusta, mut mä olisin voinut tehdä, mun hen-
keehän uhattiin syyttömästi !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271281Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että276922- 72915