Täällä oli tutkimustietoja ateistien ja uskovien älykkyydestä ja siellä mainittiin myös rehellisyys.
Minusta täysin rehellinen ihminen ei voi olla uskovainen - tarkoitan nyt esimerkiksi kristinuskoa.
Koska Raamattu jo sinällään on ristiriitainen niin uskovaisen pitää tietoisesti tai tiedostamattaan valikoida asiat joita "pitää totena" ja sitten taas ne joita "ei pidä totena" - sen mukaan miten ne sopivat hänen uskonkäsitykseensä. Olen sitä mieltä että tällainen totuuden valikoiminen lyö leimansa ihmisen muuhunkin elämään - siitä voi tulla tapa käsitellä totuutta kaikissa muissakin asioissa.
Muistan lukioaikana miten monilla oli joku suosikkibändi jota palvottiin, ja mikään mitä sen bändin jäsenet tekivät ei voinut olla väärin tai huonoa. Ihmettelin jo silloin miten niin voi ajatella - miten se kenen kanssa soittaa voi määrätä sen onko kaikki mitä tekee aina oikein.
Samoin urheilussa. Joku kannattaa tiettyä joukkuetta ja vihaa toista. Mitä jos se "oma joukkue" ostaa pelaajan siitä "väärästä joukkueesta"? Muuttuuko kyseinen pelaaja saman tien ääliöstä erehtymättömäksi?
Tämän takia en voi olla muuta kuin ateisti vailla puoluekantaa. Rehellisyyteni säilyttääkseni minulla pitää olla vapaus tulkita asioita juuri niin kuin ne itse koen, tarvitsematta noudattaa minkään ryhmän virallisia muka-totuuksia.
Minusta täysin rehellinen ihminen ei voi olla uskovainen - tarkoitan nyt esimerkiksi kristinuskoa.
Koska Raamattu jo sinällään on ristiriitainen niin uskovaisen pitää tietoisesti tai tiedostamattaan valikoida asiat joita "pitää totena" ja sitten taas ne joita "ei pidä totena" - sen mukaan miten ne sopivat hänen uskonkäsitykseensä. Olen sitä mieltä että tällainen totuuden valikoiminen lyö leimansa ihmisen muuhunkin elämään - siitä voi tulla tapa käsitellä totuutta kaikissa muissakin asioissa.
Muistan lukioaikana miten monilla oli joku suosikkibändi jota palvottiin, ja mikään mitä sen bändin jäsenet tekivät ei voinut olla väärin tai huonoa. Ihmettelin jo silloin miten niin voi ajatella - miten se kenen kanssa soittaa voi määrätä sen onko kaikki mitä tekee aina oikein.
Samoin urheilussa. Joku kannattaa tiettyä joukkuetta ja vihaa toista. Mitä jos se "oma joukkue" ostaa pelaajan siitä "väärästä joukkueesta"? Muuttuuko kyseinen pelaaja saman tien ääliöstä erehtymättömäksi?
Tämän takia en voi olla muuta kuin ateisti vailla puoluekantaa. Rehellisyyteni säilyttääkseni minulla pitää olla vapaus tulkita asioita juuri niin kuin ne itse koen, tarvitsematta noudattaa minkään ryhmän virallisia muka-totuuksia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Rehellisyyteni säilyttääkseni minulla pitää olla vapaus tulkita asioita juuri niin kuin ne itse koen, tarvitsematta noudattaa minkään ryhmän virallisia muka-totuuksia."
Subjektiivinen totuus ja rehellisyys siinä ei ole samaa kuin absoluuttinen totuus ja rehellisyys siinä. Jokainenhan voisi itse määritellä "totuuden" ja "rehellisyyden".
Vastasitkin itse jo kysymyksenasetteluun ihan itse ja siinä oli siis jo sisäinen ristiriita:
"Olen sitä mieltä että tällainen totuuden valikoiminen lyö leimansa ihmisen muuhunkin elämään - siitä voi tulla tapa käsitellä totuutta kaikissa muissakin asioissa."
Tuosta totuudesta täälläkin on taitettu peistä jo monet kerrat ja tiedän kyllä ettei oma totuuteni ole mikään ehdoton totuus.
Mutta minun "totuuteni" on jotakin mikä on muodostunut vuosikymmenien aikana KAIKEN sen perusteella mitä olen nähnyt, kuullut, lukenut, kokenut ja ajatellut. Ja vieläkin se iteroituu hieman koko ajan. Olen valmis muuttamaan "totuuttani" jos huomaan siihen olevan hyvät perusteet.
Olen poiminut elämäni aikana - passiivisesti ja aktiivisesti - valtavan määrän yksittäisiä havaintoja ja niiden perusteella on vähitellen muodostunut jotakin mikä on minun käsitykseni asioista - ei siis ehdoton totuus. Ja se käsityskin muuttuu edelleen.
Uskonnossa taas otetaan ensin ehdoton totuus ja sitten kaikkia havaintoja tulkitaan sen oletustotuuden mukaan.
Siinä on mielestäni selkeä ero.
"...Uskonnossa taas otetaan ensin ehdoton totuus ja sitten kaikkia havaintoja tulkitaan sen oletustotuuden mukaan."
Tämä perusolettamus on ateistisen uskontokäsityksen mukainen, ei kristillisen uskontokäsityksen totuus. Perustelen sen jo sillä ateistienkin usein esittämällä faktalla, että kristikunta ei ole yksimielinen erilaisista opin kohdista eikä varsinkaan niiden sovelluksista, mistä kristikuntaa niin kiivaasti irvistelläänkin ja mikä on tottakin. Fakta siis kumoaa väitteesi, että "Uskonnossa taas otetaan ensin ehdoton totuus ja sitten kaikkia havaintoja tulkitaan sen oletustotuuden mukaan.". Väitteesi tueksi sinun pitäisi osoittaa kristikunnan ykseys ja yksimielisyys, mutta minä voin vahvistaa kristikunnan pirstaloitumisen eri kirkoiksi ja lahkoiksi, mikä sinänsä jo kumoaa Yhden Totuuden periaatteen.
Kokemusperäisen "totuuden" ja faktan välinen ero on siinä, että fakta ON faktaa mutta kokemusperäinen "totuus" kokemuksen kautta ja kokemuksen perusteella opittua ja suodatettua tietoa. Psykologiasta me tunnemme hyvin tämän perusasetelman. Esimerkiksi, opiskelijaryhmä kuuntelee luentoa, niin jokainen kirjoittaa luennosta eri asioita ylös. Jos luento on jonkun maailmankuvaa myötäilevä, hän löytää sieltä paljon aineksia, jotka hyödyntävät häntä. Toiset voivat olla löytämättä sieltä juurikaan mitään. Toiset taas löysivät aivan päinvastaisia "totuuksia" kuin ensimmäinen ryhmä. Luento oli tietysti tarkoituksella laadittu tutkimustilannetta varten.
Kokemusperäiset "totuudet" ovat usein pettäviä, varsinkin jos katsomuksen perusolettamus on fakkiutunut ja erityisesti silloin kun käsitykset vastapuolesta ovat lukitut.
Termien (totuus ym.) käyttö muuttaa tekstin
huolestuttavan huonolukuiseksi ja
monitulkintaiseksi, ei näin.
...mutta "ateistinen uskontokäsitys",
vakavasti ottaen, mitä vittua?!
(anteeksi kielenkäyttö, mutta oli pakko)
Sitten vielä, jokaisella pirstaleella on kuitenkin
oma ehdoton totuus.
Tottakai olen tietoinen siitä etteivät eri uskontokunnat ole yksimielisiä eri opinkohdista - eihän yksimielisyyttä löydy yhden kirkonkaan sisältä. Tästä hyvänä osoituksena oli taannoinen dokumentti toimittajasta joka "etsi uskoa" ja kyseli Suomen ev.lut kirkon papeilta paholaisesta, helvetistä, taivaaseen pääsystä ja muusta. Kaikilla tuntui olevan eri käsitys.
""...Uskonnossa taas otetaan ensin ehdoton totuus ja sitten kaikkia havaintoja tulkitaan sen oletustotuuden mukaan."
Tämä perusolettamus on ateistisen uskontokäsityksen mukainen, ei kristillisen uskontokäsityksen totuus."
Onko mielestäsi "ateistinen uskontokäsitys" että Jumala on totuus? Eivätköhän ne ole täälläkin enimmäkseen uskovaiset, jotka siteeraavat esimerkiksi lausetta "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä"?
"Väitteesi tueksi sinun pitäisi osoittaa kristikunnan ykseys ja yksimielisyys, mutta minä voin vahvistaa kristikunnan pirstaloitumisen eri kirkoiksi ja lahkoiksi, mikä sinänsä jo kumoaa Yhden Totuuden periaatteen."
Jos sanon että yksittäinen kristitty pitää Jumalan olemassaoloa ehdottomana totuutena, niin miksi ihmeessä minun pitäisi todistaa kristikunnan ykseys ja yksimielisyys?
Juuri tähän ristiriitaanhan minä viittasin aloituksessani - että yksittäinen kristitty pitää omaa uskoaan ehdottomaan totuuteen oikeana ja joutuu näin sulkemaan silmänsä samasta lähteestä kumpuaviin muihin, hyvinkin erilaisiin totuuksiin.
"Kokemusperäiset "totuudet" ovat usein pettäviä, varsinkin jos katsomuksen perusolettamus on fakkiutunut ja erityisesti silloin kun käsitykset vastapuolesta ovat lukitut."
Tästä olen aivan samaa mieltä kanssasi. Uskovaisilla nimenomaan perusolettamus on fakkiutunut ja käsitykset vastapuolesta hyvin usein lukitut, kuten tälläkin palstalla päivittäin saadaan lukea.
Onneksi minulla ateistina on avoin suhtautuminen maailmaan. Jos joskus Kreetan vuorilla kuljeskellessani törmään Zeukseen niin saatanpa hyvinkin uskoa näkemääni - vielä ei tosin ole sellaista tapahtunut.
Tällä palstalla on tullut jo niin tuhannesti nähtyä se, miten häikälemättömästi uskovat levittävät täysin perättömiä valheita.
Uskovilla ei ole sitten niin minkäänlaista moraalia jatkuvan valehtelun suhteen, mikä on tietysti selvää, kun koko uskonto koostuu vain valheista eikä mistään muusta. Ja näin hartaiden uudestisyntyneiden ihmisten lapsena tiedän myös sitä kautta, ettei törkeä valehtelu koskaan ollut vanhemmillenikaan muuta kuin näkökulmakysymys eli (heidä mielestään) hyvä tarkoitus pyhitti aina kaikki keinot ja valehtelussa ei ollut mitään vääärää, jos se tehdään jumalan sanan ja kristinuskon puolesta.
Tämän vuoksi tiedän, että uskovan ihmisen sanaan ei voi koskaan luottaa missään asiassa. Valehtelu ei merkitse uskovalle mitään.
illalla voi aina pyytää anteeks siltä jumalaltaan, tuli sitten päivällä tehtyä mitä hyvänsä.
Wild Finnin alkusivuilla luki aikoinaan:
"Laki on niinkui se luetahan
Luetahan seihtemällä eri tavalla
ja aina oikein"
Tämä taitaa päteä myös eri uskonlahkojen tulkinnoissa.