Aloin pohtia mikä äidinkielenopettajissa, varsinkin nimenomaan naispuolisissa sellaisissa, oikeastaan on vikana. Sillä hehän ovat todella oma ihmislajinsa - jokin pedanteille pedagogeille ominainen piirre pelkistyy heissä. Eikä mikään miellyttävä piirre. Äidinkielenopettajat ovat opettajista "opettajamaisimpia", heille puhetyöläisen rooli on ominaisin, ja heidän opetuksessaan opettaminen ja opetettava asia yhtyvät. Johtuuko tästä se rajoittuneisuus, joka heidän persoonallisuudelleen on ominaista? Vai mikä heissä on vikana?
Lähden liikkeelle ongelmakentän keskuksesta, ytimestä, kysymyksestä mitä on inhimillinen kieli. Tarkasteluni on filosofoivaa, enkä esitä lähdeviitteitä, joita esittämilläni asioilla kuitenkin on. En ole oikeastaan itse keksinyt paljoakaan siitä mitä seuraavassa sanon, kunhan lainailen ja puhun suilla suuremmilla. Siis:
Kieltä voidaan käytää kahdessa täsmälleen päinvastaisessa ja ainakin äärimuodossaan toisensa poissulkevassa pyrkimyksessä.
Ensinnäkin kieli voi olla sosiaalisen kommunikoinnin väline. Sillä luodaan yhteyksiä ihmisten kesken. Psykologisesti ottaen kaikkien ihmisten välisten yhteyksien voidaan sanoa palautuvan yksilön varhaiseen äiti-lapsi-suhteeseen, ja laajemmin ottaen siihen tosiseikkaan, että ihminen on sosiaalinen eläin - olemme sosiaalinen laji. Kieli on osa sosiaalisuutemme kudelmaa, se on läsnä aina, ja kielen ominaisuudet ovat tässä katsannossa paljon laajempia kuin vain verbaalisia: yhteydenpito ja viestien välittyminen ihmisten kesken tapahtuu laaja-alaisesti eleiden, ilmeiden, visuaalisten signaalien, kuin myös äänenkäytön, siinäkin signaaleiden, symptomien ja symbolien välityksellä. Kieli on osa sitä mitä sanotaan elämänmuodoksi.
Jos etologisia valmiuksia ja niihin liittyviä tuntemuksia, ja edelleen tunteita ja ajatuksia ilmaistaan kielen keinoin, tämä kieli on sosiaalista kieltä. Etologiselta perustalta ulottuu jatkumo ajatteluun, ja sosiaalisen kielen eri keinoin pidetään yllä yhteyttä lajitovereihin koko jatkumon asteikolla.
Toinen kielen funktio on se että kielen keinoin pyritään käsitteelliseen selvyyteen jostain asiasta. Tällöin kielen totuudellisuuden ehdot ovat ei-kommunikatiivisia. Totuudellisuuden kriteerinä on se miten käsitteistö kuvaa ja auttaa todellisuuden hallinnassa. Tällainen luonnon hallintaan tarvittava käsitteistö ja kieli omaavat eri ominaisuuksia kuin sosiaalinen kieli.
Pyrkimys käsitteelliseen selvyyteen ja käsitteistön sisäiseen koherenssiin ovat niin sanotun tieteellisen ajattelun ja kielen tunnusmerkkejä. Tieteellinen ajattelu on puhtaaksiviljeltynä irronnut kokonaan paitsi sosiaalisesta yhteydenoton ja -pidon roolista myös yksityisestä tieteentekijästä ja hänen persoonakohtaisista tuntemuksistaan ja ominaisuuksistaan. Tieteen kielellä ilmaistu totuus ei ole kenenkään "omaa". Käsitteistöjen täytyy olla silla lailla yliyksilöllisiä, intersubjektiivisia, että niillä ilmaistut asiat ovat olemassa omana itsenään ja samoja kaikille niitä tarkasteleville.
Ei ehkä turhaan ole sanottu, että tunteita ilmaiseva ja sosiaalista yhteyttä rakentava kieli on "naisellista", ja että vastaavasti pyrkimys käsitteelliseen selvyyteen on "miehistä". Ehkäpä nainen on taipuvaisempi käsittämään asiat ihmisten, henkilöiden ja identiteettien kautta, ja mies taas esineistymien, välineiden ja ideoiden kautta. Nainen ikään kuin kokee asiat aina jonkun asioina -- kaikki saa merkityksensä ihmisen kautta. Vastaava karikatyyri miessukupuolen suunnalla on tiedemies, joka elää vain teorioidensa ja kaavojensa maailmassa ja jonka sosiaalinen kieli on kutistunut siihen että hän höpöttää itsekseen.
Tarinataiteen, teatterin ja kaunokirjallisuuden, harrastajista ja lukijoista valtaosa on naisia, samoin esim. äidinkielenopettajista. Ei ole epäselvää millaista kieltä näissä yhteyksissä käytetään. Tarinoiden kerrontaan tarvittava kieli on ilmaisuvoimaisimmillaan silloin kun se kuvaa elävästi tapahtumia ja ihmisiä - ja tuollainen kieli on nimenomaan "sosiaalista" kieltä. Ihmislajin primitiivisessä alkuhistoriassa eläneet sankaritarinat ja myytit toteutuivat kielen sosiaalisella funktiolla. Myyteissä elävät ikuinen ihminen ja ihmisyyden ikuiset ongelmat. Mytologioissa toistuvat sankarien ja konnien roolit, vastakkain asettuvat hyvä ja paha, kaunis ja ruma - mutta eivät esimerkiksi sellaiset ideat kuin johdonmukaisuus tai matemaattinen sattuma.
Sosiaalisen kielen sääntöjäkin määrää pyrkimys elävään lukukokemukseen, siksi lauseiden on oltava kuvaavia ja käytettävä jo olemassaolevia käsitteitä. Tekstin on jäsennyttävä siten ettei synny epäselvyyttä siitä kuka teki ja mitä. Äidinkielenopettajat, jotka arvioivat oppilaidensa tekstejä sekä sisällön että kieliopin suhteen, antavat pisteitä sisällön suhteen siitä että oppilas onnistuu koskettamaan opettajan tunteita, ja muodon suhteen siitä ettei oppilas rakentele epäselviä, monimutkaisia mutta tyhjänpäiväisiä lauseita. Ainekirjoituksen yhteydessä suoritettu oppilasarviointi on siinä mielessä erikoisasemassa, että kaikkien aineiden opettajista ädinkielenopettajat ovat niitä harvoja, joilla on valtaa sanoa mielipiteensä oppilaan kokonaispersoonallisuudesta, oppilaan ajattelusta ja tyylillisistä mieltymyksistä.
Äidinkielenopettajat ovat kuitenkin ilmeisen kyvyttömiä erottamaan oppilaistaan ns. luovia kirjoittajia, joille ominaista on nimenomaan hakeutuminen ajatukselliseen rajankäyntiin epäselvyyksien kanssa. Tyypillistä luovien kirjoittajien teksteille on epäselvien määrittelemättömien käsitteiden ja jäsentymättömien rakenteiden esiintyminen. Tässä suhteessa juuri he joutuvat kouluissa tulilinjalle opettajien pyrkimysten kanssa. Ei ehkä ole ihan sattumaa että Veijo Meri sai ainekirjoituksessa arvosanaksi nelosen. Hyvän yleisen käsityksen siitä mitä koulujen äidinkielenopetus on luoville kirjoittajille antanut, saa Finlandia-palkitusta Erno Paasilinnan esseekokoelmasta "Yksinäisyys ja uhma", jonka eräässä kirjoituksessa käsitellään suomalaisten kirjailijoiden kielentajun alkuperää. Se ei tosiaankaan ole lähtöisin koulujen äidinkielentunneilta.
Kyseessä olevan ongelman koko kuva hahmottuu hyvin einsteinilaisen vertauksen avulla. "Mitä ymmärtää kala vedestä, jossa se ui koko ikänsä?" Juuri tämä on tilanne kielen ja ajattelun suhteen. Jos kielemme-ajattelumme on "sosiaaalista", se määrää tavan jolla ymmärrämme koko maailman - olemme kuin kalat vedessä. Se, että jossain on pinnan yläpuolinen maailma, ei ole kalan elementistä nähtävissä. Käsitteellistä selvyyttä ja ideoiden koherenssia tavoitteleva kieli ja ajattelu jäävät sosiaalisen, tapahtumia ja tunteita ilmaisevan kielen ulkopuolelle. Äidinkielenopettajat arvioivat esim. kaikkea kaunokirjallisuutta samalta sosiaalisen kielen lähtöviivalta - he ovat sokeita näkemään, kokemaan ja tajuamaan eroa, joka on vaikkapa Laila Hietamiehen ja Veijo Meren tekstien välillä. Sellainen äidinkielenopettaja ei ole harvinainen joka rakastaa Laila Hietamiehen tunteikkuutta ja väheksyy Veijo Merta niukka-ja tiukkailmaisullisena "kasarmikuvaajana".
Äidinkielenopettajat pitäytyvät sosiaalisen kielensä vankeina myös silloin kun harjoittavat kirjallisuusanalyysia: heille kirjallisuus on tarinoita ja henkilöhahmoja, eikä heillä ole edellytyksiä kaunokirjallisuuden tarkasteluun jostain rakenteellisesta tai sosiologisesta, historiallisesta saati sitten ajatushistoriallisesta perspektiivistä. Siihen tarvittaisiin tajua ideoista ja käsitteenmuodostuksesta, ideoiden historiasta - mutta jos oma ajattelu tapahtuu sosiaalisella kielellä eikä sen mekanismeihin kertakaikkiaan kuulu pyrkimys käsitteelliseen koherenssiin, selvyyteen ja hallintaan - jos siis ajatuksellisesta hallinnasta ei ole omakohtaista kokemusta - kuinka sellaista voitaisiin historiasta jäljittää?
Kielioppia voidaan tarkastella kieleen suuntautuvana ajatuksellisen hallinnan kompensaationa. Kielioppi puhtaimmillaan on yritys määritellä säännöt joita käyttämällä kielessä kirkastuvat "ilmaistut ajatukset". Kielioppia painotettaessa sokeaan pisteeseen jää, että käsitteellisen hallinnan alueella kieli ja ajattelu ovat yksi ja sama asia. Kun tätä ei tajuta, menetetään historiallisessa perspektiivissä ote ajatustapoihin, joita syrjäytyneet kieli-ilmaisut tosiasiassa sisälsivät. (Milloin olette kuulleet äidinkielenopettajan puhuvan esimerkiksi myyteille ominaisesta ajattomuudesta ja tästä seuraavasta kausaliteettivajeesta?) Aina kun kieltä innokkaiden kielenhuoltajien toimesta ajanmukaistetaan ja sen "kömpelyyksiä" nykyaikaistetaan, menetetään näkyvistä millaiseen ajateukselliseen yhteyteen katoavat kielimuodot elimellisesti kuuluivat.
Lopputuloksena ote ideoiden historiaan herpaantuu, ja sen korvaa taustalla vaikuttava ja julkilausumaton oletus jonkinlaisesta ylihistoriallisesta ihmisvakiosta ja ajattelusta, jolla ei ole omaan aikaansa selvästi sitoutuneita laatuominaisuuksia. Tämä vastaa regressiivisellä tasolla tarinataiteen mytologisia ominaisuuksia, sankareita ja heidän ympärilleen kehkeytyviä tarinoita.
Toivokaamme että joku naispuolinen äidinkielenopettaja suuttuu tästä jutusta sen verran että saamme havaintoesimerkin siitä millainen on äidinkielenopettajan puolustusrefleksi. Saatan ennakoida sitä: ensin puhinaa ja innostunutta todistelua puhenainen Uosukainen -tyyliin (tyypillinen äidinkielenopettaja?), sitten raikavaa lärpätystä ja selittelyä, ja lopuksi - niin lopuksi sitten mennään henkilökohtaisuuksiin, osoitetaan auktoriteettiasemat tai vaihtoehtoisesti ollaan alentuvia, nälvitään ja näräillään, sorrutaan nokkiintuneeseen jankutukseen. Ja niin edelleen.
Tiedättehän, ne opettajat.
Lähden liikkeelle ongelmakentän keskuksesta, ytimestä, kysymyksestä mitä on inhimillinen kieli. Tarkasteluni on filosofoivaa, enkä esitä lähdeviitteitä, joita esittämilläni asioilla kuitenkin on. En ole oikeastaan itse keksinyt paljoakaan siitä mitä seuraavassa sanon, kunhan lainailen ja puhun suilla suuremmilla. Siis:
Kieltä voidaan käytää kahdessa täsmälleen päinvastaisessa ja ainakin äärimuodossaan toisensa poissulkevassa pyrkimyksessä.
Ensinnäkin kieli voi olla sosiaalisen kommunikoinnin väline. Sillä luodaan yhteyksiä ihmisten kesken. Psykologisesti ottaen kaikkien ihmisten välisten yhteyksien voidaan sanoa palautuvan yksilön varhaiseen äiti-lapsi-suhteeseen, ja laajemmin ottaen siihen tosiseikkaan, että ihminen on sosiaalinen eläin - olemme sosiaalinen laji. Kieli on osa sosiaalisuutemme kudelmaa, se on läsnä aina, ja kielen ominaisuudet ovat tässä katsannossa paljon laajempia kuin vain verbaalisia: yhteydenpito ja viestien välittyminen ihmisten kesken tapahtuu laaja-alaisesti eleiden, ilmeiden, visuaalisten signaalien, kuin myös äänenkäytön, siinäkin signaaleiden, symptomien ja symbolien välityksellä. Kieli on osa sitä mitä sanotaan elämänmuodoksi.
Jos etologisia valmiuksia ja niihin liittyviä tuntemuksia, ja edelleen tunteita ja ajatuksia ilmaistaan kielen keinoin, tämä kieli on sosiaalista kieltä. Etologiselta perustalta ulottuu jatkumo ajatteluun, ja sosiaalisen kielen eri keinoin pidetään yllä yhteyttä lajitovereihin koko jatkumon asteikolla.
Toinen kielen funktio on se että kielen keinoin pyritään käsitteelliseen selvyyteen jostain asiasta. Tällöin kielen totuudellisuuden ehdot ovat ei-kommunikatiivisia. Totuudellisuuden kriteerinä on se miten käsitteistö kuvaa ja auttaa todellisuuden hallinnassa. Tällainen luonnon hallintaan tarvittava käsitteistö ja kieli omaavat eri ominaisuuksia kuin sosiaalinen kieli.
Pyrkimys käsitteelliseen selvyyteen ja käsitteistön sisäiseen koherenssiin ovat niin sanotun tieteellisen ajattelun ja kielen tunnusmerkkejä. Tieteellinen ajattelu on puhtaaksiviljeltynä irronnut kokonaan paitsi sosiaalisesta yhteydenoton ja -pidon roolista myös yksityisestä tieteentekijästä ja hänen persoonakohtaisista tuntemuksistaan ja ominaisuuksistaan. Tieteen kielellä ilmaistu totuus ei ole kenenkään "omaa". Käsitteistöjen täytyy olla silla lailla yliyksilöllisiä, intersubjektiivisia, että niillä ilmaistut asiat ovat olemassa omana itsenään ja samoja kaikille niitä tarkasteleville.
Ei ehkä turhaan ole sanottu, että tunteita ilmaiseva ja sosiaalista yhteyttä rakentava kieli on "naisellista", ja että vastaavasti pyrkimys käsitteelliseen selvyyteen on "miehistä". Ehkäpä nainen on taipuvaisempi käsittämään asiat ihmisten, henkilöiden ja identiteettien kautta, ja mies taas esineistymien, välineiden ja ideoiden kautta. Nainen ikään kuin kokee asiat aina jonkun asioina -- kaikki saa merkityksensä ihmisen kautta. Vastaava karikatyyri miessukupuolen suunnalla on tiedemies, joka elää vain teorioidensa ja kaavojensa maailmassa ja jonka sosiaalinen kieli on kutistunut siihen että hän höpöttää itsekseen.
Tarinataiteen, teatterin ja kaunokirjallisuuden, harrastajista ja lukijoista valtaosa on naisia, samoin esim. äidinkielenopettajista. Ei ole epäselvää millaista kieltä näissä yhteyksissä käytetään. Tarinoiden kerrontaan tarvittava kieli on ilmaisuvoimaisimmillaan silloin kun se kuvaa elävästi tapahtumia ja ihmisiä - ja tuollainen kieli on nimenomaan "sosiaalista" kieltä. Ihmislajin primitiivisessä alkuhistoriassa eläneet sankaritarinat ja myytit toteutuivat kielen sosiaalisella funktiolla. Myyteissä elävät ikuinen ihminen ja ihmisyyden ikuiset ongelmat. Mytologioissa toistuvat sankarien ja konnien roolit, vastakkain asettuvat hyvä ja paha, kaunis ja ruma - mutta eivät esimerkiksi sellaiset ideat kuin johdonmukaisuus tai matemaattinen sattuma.
Sosiaalisen kielen sääntöjäkin määrää pyrkimys elävään lukukokemukseen, siksi lauseiden on oltava kuvaavia ja käytettävä jo olemassaolevia käsitteitä. Tekstin on jäsennyttävä siten ettei synny epäselvyyttä siitä kuka teki ja mitä. Äidinkielenopettajat, jotka arvioivat oppilaidensa tekstejä sekä sisällön että kieliopin suhteen, antavat pisteitä sisällön suhteen siitä että oppilas onnistuu koskettamaan opettajan tunteita, ja muodon suhteen siitä ettei oppilas rakentele epäselviä, monimutkaisia mutta tyhjänpäiväisiä lauseita. Ainekirjoituksen yhteydessä suoritettu oppilasarviointi on siinä mielessä erikoisasemassa, että kaikkien aineiden opettajista ädinkielenopettajat ovat niitä harvoja, joilla on valtaa sanoa mielipiteensä oppilaan kokonaispersoonallisuudesta, oppilaan ajattelusta ja tyylillisistä mieltymyksistä.
Äidinkielenopettajat ovat kuitenkin ilmeisen kyvyttömiä erottamaan oppilaistaan ns. luovia kirjoittajia, joille ominaista on nimenomaan hakeutuminen ajatukselliseen rajankäyntiin epäselvyyksien kanssa. Tyypillistä luovien kirjoittajien teksteille on epäselvien määrittelemättömien käsitteiden ja jäsentymättömien rakenteiden esiintyminen. Tässä suhteessa juuri he joutuvat kouluissa tulilinjalle opettajien pyrkimysten kanssa. Ei ehkä ole ihan sattumaa että Veijo Meri sai ainekirjoituksessa arvosanaksi nelosen. Hyvän yleisen käsityksen siitä mitä koulujen äidinkielenopetus on luoville kirjoittajille antanut, saa Finlandia-palkitusta Erno Paasilinnan esseekokoelmasta "Yksinäisyys ja uhma", jonka eräässä kirjoituksessa käsitellään suomalaisten kirjailijoiden kielentajun alkuperää. Se ei tosiaankaan ole lähtöisin koulujen äidinkielentunneilta.
Kyseessä olevan ongelman koko kuva hahmottuu hyvin einsteinilaisen vertauksen avulla. "Mitä ymmärtää kala vedestä, jossa se ui koko ikänsä?" Juuri tämä on tilanne kielen ja ajattelun suhteen. Jos kielemme-ajattelumme on "sosiaaalista", se määrää tavan jolla ymmärrämme koko maailman - olemme kuin kalat vedessä. Se, että jossain on pinnan yläpuolinen maailma, ei ole kalan elementistä nähtävissä. Käsitteellistä selvyyttä ja ideoiden koherenssia tavoitteleva kieli ja ajattelu jäävät sosiaalisen, tapahtumia ja tunteita ilmaisevan kielen ulkopuolelle. Äidinkielenopettajat arvioivat esim. kaikkea kaunokirjallisuutta samalta sosiaalisen kielen lähtöviivalta - he ovat sokeita näkemään, kokemaan ja tajuamaan eroa, joka on vaikkapa Laila Hietamiehen ja Veijo Meren tekstien välillä. Sellainen äidinkielenopettaja ei ole harvinainen joka rakastaa Laila Hietamiehen tunteikkuutta ja väheksyy Veijo Merta niukka-ja tiukkailmaisullisena "kasarmikuvaajana".
Äidinkielenopettajat pitäytyvät sosiaalisen kielensä vankeina myös silloin kun harjoittavat kirjallisuusanalyysia: heille kirjallisuus on tarinoita ja henkilöhahmoja, eikä heillä ole edellytyksiä kaunokirjallisuuden tarkasteluun jostain rakenteellisesta tai sosiologisesta, historiallisesta saati sitten ajatushistoriallisesta perspektiivistä. Siihen tarvittaisiin tajua ideoista ja käsitteenmuodostuksesta, ideoiden historiasta - mutta jos oma ajattelu tapahtuu sosiaalisella kielellä eikä sen mekanismeihin kertakaikkiaan kuulu pyrkimys käsitteelliseen koherenssiin, selvyyteen ja hallintaan - jos siis ajatuksellisesta hallinnasta ei ole omakohtaista kokemusta - kuinka sellaista voitaisiin historiasta jäljittää?
Kielioppia voidaan tarkastella kieleen suuntautuvana ajatuksellisen hallinnan kompensaationa. Kielioppi puhtaimmillaan on yritys määritellä säännöt joita käyttämällä kielessä kirkastuvat "ilmaistut ajatukset". Kielioppia painotettaessa sokeaan pisteeseen jää, että käsitteellisen hallinnan alueella kieli ja ajattelu ovat yksi ja sama asia. Kun tätä ei tajuta, menetetään historiallisessa perspektiivissä ote ajatustapoihin, joita syrjäytyneet kieli-ilmaisut tosiasiassa sisälsivät. (Milloin olette kuulleet äidinkielenopettajan puhuvan esimerkiksi myyteille ominaisesta ajattomuudesta ja tästä seuraavasta kausaliteettivajeesta?) Aina kun kieltä innokkaiden kielenhuoltajien toimesta ajanmukaistetaan ja sen "kömpelyyksiä" nykyaikaistetaan, menetetään näkyvistä millaiseen ajateukselliseen yhteyteen katoavat kielimuodot elimellisesti kuuluivat.
Lopputuloksena ote ideoiden historiaan herpaantuu, ja sen korvaa taustalla vaikuttava ja julkilausumaton oletus jonkinlaisesta ylihistoriallisesta ihmisvakiosta ja ajattelusta, jolla ei ole omaan aikaansa selvästi sitoutuneita laatuominaisuuksia. Tämä vastaa regressiivisellä tasolla tarinataiteen mytologisia ominaisuuksia, sankareita ja heidän ympärilleen kehkeytyviä tarinoita.
Toivokaamme että joku naispuolinen äidinkielenopettaja suuttuu tästä jutusta sen verran että saamme havaintoesimerkin siitä millainen on äidinkielenopettajan puolustusrefleksi. Saatan ennakoida sitä: ensin puhinaa ja innostunutta todistelua puhenainen Uosukainen -tyyliin (tyypillinen äidinkielenopettaja?), sitten raikavaa lärpätystä ja selittelyä, ja lopuksi - niin lopuksi sitten mennään henkilökohtaisuuksiin, osoitetaan auktoriteettiasemat tai vaihtoehtoisesti ollaan alentuvia, nälvitään ja näräillään, sorrutaan nokkiintuneeseen jankutukseen. Ja niin edelleen.
Tiedättehän, ne opettajat.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Johan oli vuodatus... ihan mielenkiintoinen sinänsä, itse en ole tullutkaan ajatelluksi tuollaista naistyyppiä. Mutta tarkemmin ajatellen, äidinkielen opettajat, varsinkin nipoimmat sellaiset ovat naisia. Kieli, niin, äidinkieli. Itseäni ärsyttää ihmiset, joilla ei ole pienintäkään kykyä ymmärtää abstraktimpaa kieltä joka itselleni on ominta, sillä jotenkin en koe asiaani ymmärretyn oikeassa valossa, mikäli sanon jonkin asian suoraan. Kuullun henkilön tulee itse ymmärtää ja oivaltaa sen idea tai määritelmä syvemmältä tai viitteiden välistä. Aina ei jaksa elävässä puhetilanteessa olla määrittelemässä tai vaatimassa tarkempaa määritelmää. No, puutteensa kullakin.
Taas yksi filippiiniläisveijari on päässyt osoittamaan, ettei kännykkää kannata välttämättä pitää puolison ulottuvilla. Nukkuvalta miesparalta katosi penis sen jälkeen, kun vihastunut vaimo huomasi äijän saaneen toiselta naiselta tekstiviestejä. Katumapäälle tullut vaimo kiidätti verta vuotavan siippansa sairaalaan, mutta joutui lähtemään pian takaisin etsimään irronnutta ilolihasta. Vaan kas, tarina saikin onnellisen lopun: pikkukaveri saatiin entistä ehompaan kuntoon, ja reiluna miehenä siippa antoi vaimolleen anteeksi
liittyy sosiolingvistiikkaan?
No voi sinua, onko joku äikänmaikka ollut ilkeä sinulle?
Sillä etköhän sinä nyt kuitenkin hieman
- vaikkakin sitä monisanaisesemmin -
liiottele?
"Pahin naislaji" kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin tuntemuksen kohteesta.Saman nimityksen ovat feministien lisäksi saaneet ainakin anopit, ilkeät äitipuolet, noidat, huorat, yksinhuoltajat, aviovaimot, pissikset, parkkipirkot ja kaikki suomalaiset naiset jotka eivät ole (tai ovat olleet) arvostelijalle suosiollisia.
Kovasti kuitenkin olit vaivaa nähnyt kirjoitustasi naputellessasi,
siitä kuusi plus!
>>No voi sinua, onko joku äikänmaikka ollut ilkeä sinulle?
Subjektiivisesti: minulla on sekä huonoja että hyviä kokemuksia äikänmaikoista. Lapsillani lähes yksinomaan huonoja.
>>"Pahin naislaji" kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin tuntemuksen kohteesta
Kuten totesin, totesinhan? vai onko sinulla ehkä lukiongelmia? jutussa ei juurikaan ollut omia ajatuksiani. Liki sataprosenttisesti poimintaa sosioligvistiikan teoksista. Joten kommenttisi ehkä kertoo enemmänkin sinusta kuin kirjoituksestani.
>>Kovasti kuitenkin olit vaivaa nähnyt kirjoitustasi naputellessasi,
No, eipä paljoakaan. Copypastea ja pyöristelyä.
>>siitä kuusi plus!
Ja sielukas, tunteikas huutomerkki kaupan päälle? -- No, kuusi plus on ihan hyvä, lukiolaispoikani sai äidinkielenopettajaltaan saman, kun opetteli ulkoa kolme sivua Italo Calvinon kaunista tekstiä ja kirjoitti sen aineenaan.
omena kauas puusta pudonnut
minä en ikinä päässyt tältä copypaste-asteelta pitemmälle. Pojan kohdalla kuitenkin toteutui tuollainen kuvio, josta Erno Paasilinna kertoo mainitsemassani "Yksinäisyys ja uhma" -kirjoituskokoelmassa.
Copyetpastea?!
Olen äärimmäisen pettynyt, vaikka naiiviahan oli olettaa yhtään mitään muuta.
Sano sille pojallesi, että lukeminen kannattaa aina - ja ideoita saa toki kopioidakin, mutta se miten niitä uudella tavalla sovelletaan olisi syytä pitää oman luovuutensa manifestina.
Muulla tavalla tosiaan syntyy vain latteuksia ja paskaa.
Tavallaanhan esimerkkisi ja kirjoituksesi suunta kääntyi juuri 180° ympäri osoittamaan itseäsi.
Asiat pysyvät asioina riippumatta siitä kuka ne esittää. Jos haluat puhua asioista, sinun pitää puhua asioista. Jos naisen tapaan vain ihmiset merkitsevät sinulle jotain, ja asiat saavat merkityksensä sen mukaan kuka ne esittää, en voi muuta kuin nostaa käteni pystyyn.
Asiat eivät käänny 180 astetta ympäri eivätkä osoita väliin sinne väliin tänne. Asiat ovat asioita, ja sellaisina pysyvät. En tiedä miksi toistelisin tätä, tämä sanottiin jo tekstissä. Sinulla täytyy todella olla jotain vikaa lukutaidossasi tai ymmärryksessäsi, kun sinua täytyy toistuvasti patistaa palaamaan lähtökohtiin.
>>ideoita saa toki kopioidakin, mutta se miten niitä uudella tavalla sovelletaan olisi syytä pitää oman luovuutensa manifestina.
Jopas on muotoilu. Tosiaan vain latteuksia ja paskaa.
Ongelma piilee siinä, että sinun asiasi kuului :
naispuoliset äikänmaikat ovat perseestä koska minun pojallani on oppimisvaikeuksia.
Jos olisit fiksumpi puhuisit perustellusti koululaitoksen rakenteellisesta poikia sortavasta olemuksesta.
Minulla ei todellakaan ole mitään ongelmia, ei liioin pojallani. Hän hallitsee kielen suveereenisti, opettaa tätä nykyä yhtä sen spesifiä käyttötapaa yliopistossa. Mistä nämä todella banaalit keskiluokkaiset tulkintasi tulevat? Projektiota?
Jos olisit fiksumpi puhuisit perustellusti koululaitoksen rakenteellisesta poikia sortavasta olemuksesta. Mutta noihin perusteluihin kuuluvat myös sosiolingvistiset tosiasiat.
Sosiolingvistisilla tosiasioilla ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa - ja vielä vähemmän sen kanssa miten sinä näit asialliseksi johtaa siitä kategorisoivasti otsikoidun alustuksesi.
Kirjoitit:
" No, kuusi plus on ihan hyvä, lukiolaispoikani sai äidinkielenopettajaltaan saman, kun opetteli ulkoa kolme sivua Italo Calvinon kaunista tekstiä ja kirjoitti sen aineenaan. "
Jos tämä oli seikka jonka halusit tilanteestasi nostaa esille , ja jolla vuodatustasi perustelit, niin mistä vitusta minä olisin muka voinut tulkita sitä juuri millään muullakaan tavalla?
Kirjoitin todellakin:
" No, kuusi plus on ihan hyvä, lukiolaispoikani sai äidinkielenopettajaltaan saman, kun opetteli ulkoa kolme sivua Italo Calvinon kaunista tekstiä ja kirjoitti sen aineenaan. "
Se mitä sinä olet sitten lukenut, on kokonaan sinua itseäsi. Älä syytä minua omista johtopäätöksistäsi. Puhehan oli äidinkielenopettajista, eikä pojastani. Sinulle jostain syystä poika oli koukku johon tartuit, ja loppu olikin sitten ikiomaa tulkintatarvettasi.
Sanon tämän nyt viimeisen kerran: sosiolingvistisillä tosiasioilla on tekemistä sukupuolten tasa-arvoisuuden kanssa. Ja siis myös feminismin kanssa. Ja se mitä sinä näet asialliseksi mitä et, ei kaiken esittämäsi jälkeen enää minuun vaikuta.
Kelaapas nyt vähän sitä mitä olet esittänyt. Annan ensin vähän pohjaa:
"... ensin puhinaa ja innostunutta todistelua puhenainen Uosukainen -tyyliin (tyypillinen äidinkielenopettaja?), sitten raikavaa lärpätystä ja selittelyä, ja lopuksi - niin lopuksi sitten mennään henkilökohtaisuuksiin, osoitetaan auktoriteettiasemat tai vaihtoehtoisesti ollaan alentuvia, nälvitään ja näräillään, sorrutaan nokkiintuneeseen jankutukseen... jne."
Vertaa tätä nimim. Geishan käyttämiin puheenvuoroihin:
" ... söpöä... no voi sinua, onko joku äikänmaikka ollut ilkeä sinulle..."
"... naiiviahan oli olettaa yhtään mitään muuta... tosiaan syntyy vain latteuksia ja paskaa..."
"... mistä vitusta minä olisin muka voinut..."
Eli uosukaismaisesta söpöstelystä ja lepertelystä ollaan tultu ylemmyydentuntojen ja alentuvien tekstitulkintojen kautta nokkiintuneisiin haistatteluihin.
Eiköhän ympyrä ole sitten sulkeutunut.
Pitkä copyetpaste otsikolla "Pahin naislaji"
lyhyt kertomus sen suhteesta oman poikansa koulumenestykseen = tasarvopyrkivää älyllisyyttä?
Ensimmäinen puheenvuoroni oli sarkastinen provo,
halusin kuulla mitä sinulla on oikeasti sanottavaa noitten lainattujen sanojesi takana.
Enkä näe, että tunne ja äly sulkisivat toisensa mitenkään pois - pikemminkin päinvastoin.
En edelleenkään tiedä kantaasi (koska et ole sitä kertonut)ja pahoin pelkään, ettet koskaan pääsekään itse asiaan.
Siispä arvailen mitä sinä oikein haluat sanoa , kerro toki jos ei osu.
Naistenko vika, että koululaitos on sellainen kuin on?
Naistenko vika, etteivät kaikki ole samalla tavalla - tai yhtä lahjakkaita?
Naistenko vika, että ominaisuudet eivät ole symmetriset ja samanlaiset molemmilla sukupuolilla ?
Ja naistenko vika ettet näe tätä toisiaan täydentävänä rikkautena vaan asiana joka on pois toisilta ja siksi pitäisi - kieltääkö ?
Millainen luonteenlaatu vaaditaan, jotta on valmis kirjoittamaan sivutolkulla jonninjoutavaa potaskaa nettiin. Tell me.
Olen kovin utelias kuulemaan. Kerro toki.
jaksanut lukea tuollaista mielettömän pitkää tarinaa.
Pelkistän saman asian:
Valtaosa naispuolisista äidinkielen opettajista on KUSIPÄITÄ.
Gunnar sanoo saman asian pelkistetymmin, eikä edes yritä perustella mutujaan.
Kuusi plus tästäkin.
..oli kuin suoraan Kummeli-sketsistä; 143 cm pituinen jäärä, jolla oli paksusankaiset taittoklasit ja kyttyräselkä. Kokonainen oppitunti saattoi kulua ihan sen asian selvittämiseksi, ettei suomenkielessä käytetä sanaa karamelli, vaan pitää puhua makeisesta.
Sain yläastevuosina arvosanaksi aina saman seiskan tältä varpuspöllöltä. Siirryttyäni lukioon uusi ope kehuskeli aineitani ja sanoi luokalle, että tämä veikko sutaisee laudaturaineen tunnissa. Hän oli väärässä. Siihen meni tunti ja vartti.
No, aika on kullannut muistot ja nykyään muistelen lämmöllä tuota hilpeätä otusta.
lukea, ja sitten pelkistät saman asian?
No, äidinkielengeishamme toki osaa arvioida suorituksesi erehtymättömällä skaalallaan.
riitti ensimmäisen virkkeen lukeminen.
Menin muuten aikanaan ensimmäiseen varsinaiseen työpaikkaani opettamaan tuleville kaupallisen alan ihmisille erästä muuta oppiainetta. Minulle lyötiin samalla yksi luokka ylijäämä-äidinkieltä, joka ei enää mahtunut varsinaisille äidinkielen opettajille.
Vaikka aikanaan kirjoitin ällän aineesta yo-mittelöissä, niin lauseenjäsennys yms. oli aika hepreaa mulle. Nyt piti sitten vuosi opettaa sitä.
Sinä vuonna oli oppilailla paljon esitelmiä...
Pahin naislaji...on tuollainen Geisha tyyppinen nainen, joka on valmis nussimaan jokaista pilkkua!
Vähän korppikotkamainen nainen, joka "ottaa nokkiinsa" viimeisenkin lihariekaleen!
Mutta me viimeiset samurait, jotka korskeitten ratsujen selässä saavumme paikalle....ja, sitten tarvitaan vain yksi välkehtivä miekansivallus ja korppikotkan kallo kolisten vierii alas kalliota!
Kerrankin voin käyttä sitä reetä eli :D
Sarkasmi taitaa olla sedälle lähes tuntematon taiteenlaji ? ;P
No onneksi sentään projisoiminen tuntuisi sujuvan sinulta sitäkin paremmin.
Eihän sarkasmi mitään hyödytä! Katkeroitunut ihminen pinnistää älyään voidakseen asettua tyytyväisten yläpuolelle. Hän saa pienistä voitoista hetkellistä tyydytystä, mutta silläaikaa elämä ajaa hänen ohitseen.
Sarkastinen ihminen esiintyy mielellään heikompien puolestapuhujana, mutta todellisuudessa hän vain peittelee omia heikkouksiaan! Sinäkin!
Hyödytä mihin?
Sanoit:
"Pahin naislaji...on tuollainen Geisha tyyppinen nainen, joka on valmis nussimaan jokaista pilkkua!
Vähän korppikotkamainen nainen, joka "ottaa nokkiinsa" viimeisenkin lihariekaleen!"
Missäs minä sitä pilkkua olisin?
Itsasiassa olen vähän liiankin suuripiirteinen ja henkisesti laiskahko.
Katkeruus on minusta kaukana, ja mielelläni tunnustan omaavani ei-taydellisiäkin piirteitä.
sitäpaitsi olen sitä mieltä, että väittelyn voittaa se joka sen ansiosta joutuu enemmän muuttumaan . ts. saa siitä enemmän.
Valitettavasti tässä en kuitenkaan tällä kertaa ollut niin onnekas.
Mutta viimeinen sana sun on aina saatava, eikö vain? Muuten tunnet itsesi haavoittuneeksi, koska jäät epäilemään omaa kykyäsi saada muut vakuuttuneiksi kannastasi. Tämän varmistamiseksi joudut joskus käyttämään alentuvaa ja karskiakin kieltä.
Et välitä siitä, että muut tuntevat itsensä haavoitetuiksi.
Viimeinen sana on sinulle ikäänkuin tulppa haavaasi!
Ensimmäinen sanomasi asia joka vähän kolahti.
Taistelen tosiaan aika miehisesti argumenttini loppuun asti.
"Tärkeää ei ole voitto vaan vastustajan täydellinen nujertaminen" .. kuten eräskin soturikaverini (mies) sen sanoiksi pukisi ;P
Lupaan ajatella asiaa.
Eli testasin vähän sun sarkasmiasi, kun otti niin pannuun, kun tuossa eka viestissäsi moitit mua sarkasmia ymmärtämättömäksi! Päätin sitten että nyt kokeillaan!
Olenhan minä itsekkin usein aika sarkastiselta kuulostava niin, että joudun myöhemmin sitten ottamaan sanojani takaisin.
Ja kyllä mullakin on tuo viimeisen sanan sanomisen taipumus. En olisi muuten sua tunnistanutkaan.
Nykyään vain tulee harrasteltua liian monia asioita, että ehtisin viedä jutun loppuun.
Tästä lähtien ymmärrän sarkasmisisi ja hymyilen viesteillesi.
Ja lopuksi, kohteliaana miehenä luovutan viimeisen sanan sinulle!
Mikseivät miehet enemmän hakeudu äidinkielenopettajiksi? Olisiko se sitten "pahin mieslaji"?
>>Mikseivät miehet enemmän hakeudu äidinkielenopettajiksi?
Vastaus kysymykseesi löytyy alkuperäisestä kirjoituksesta. Sinun kannattaa lukea se, jos asia kiinnostaa.
Ennenhän kaikki opettajat olivat miehiä.
Tuskin kattava vastaus löytyy mainitsemastasi kirjoituksesta.
tai jonkinlainen lievitys tilanteeseen olisi, jos filosofian opetusta lisättäisiin ja varhennettaisiin. Se ehkä takaisi mahdollisuuden käsitellä tarinoiden kieltä tiedon kielellä, ja näin takaisi tiedon kielelle kehitysympäristön. Esseitä, tutkielmia, käsitteellisiä jäsentelyjä ja pohdiskeluja...
Pitäisikö sitten pitää huolta siitä ettei opettajakunnan naisistuminen pilaisi tätäkin korjaavaa hanketta...?
Opettajakoultukseen ja oopettajanvirkoihin on miehillä vielä toistaiseksi täysi vapaus. Miehet voivat vapaasti pitää huolen myös siitä, etteivät jää syrjään opetuksen suunnittelusta ja tavoitteiden asettelusta.
on kaiken viisauden alku. Pitäisi vain tunnustaa tosiasiat ja suunnitella korjausehdotukset siltä pohjalta. Äänensävyistäsi päätellen tähän ei päästä.
mutta en yksin päätä ihan kaikista maailman asioista.
nyt sentään omasta äänensävystäsi päätät?
kunnon feministille tarjoa järkipuhetta. Se ei tepsi.
ei äidinkielen vaan RUOTSINKIELEN opettajat.
Ne ovat pahuudessaan mailman ylivoimaisimpia.
Väittävät jopa opettamaansa kieltä toiseksi äidinkieleksi aina silloin tällöin eli samaa pahaa sakkia taitavat olla molemmat.
Muistan vielä kauhulla 80-luvulta ala-asteen äidinkielen opettajaa, kuiva kärttyinen vanha ämmä joka olisi joutanut eläkkeelle. Opetusmenetelmät oli hänellä vielä vanhakantaisia sillä oletuksella että opettaja on jumala jonka sana on laki eikä sitä sovi kyseenalaistaa.
Muistan vieläkin joitain ulkoa pakko-opeteltuja rimpsuja mutta olen jo kauan sitten unohtanut niiden tarkoituksen...
Joo...aika tiukka tati oli mullakin aidinkielen opena...Nakyisi olevan jonkin asteen "prototyyppi" tosiaan...ne ovat niin kyllastyneita korjaamaan oppilaiden pilkkuvirheita, etta tiuskivat sitten taas koko loppupaivan...yrita ymmartaa!
Kaikki ei voi pitaa kaikista.:)