Mikähän siinä oikein on, että "pelkkä" elämä ahdistaa joitakin ihmisiä?
Eräs uskonnollinen ihminen totesi, että hän kokisi varsin ahdistavana ja pelottavana ajatuksen, että elämme täällä hetken, ja lakkaamme olemasta. Hän sanoi, että on yksinkertaisesti pakko uskoa, että kuolema ei olekaan lopullinen, vaan jatkamme olemassaoloamme jollain tapaa sen jälkeen, ja mieluiten ikuisesti. Ajatus omasta lopusta, hetkestä jonka jälkeen ihminen ei enää ole, on mukamas niin lohduton, että sellaista ei kuulemma voisi normaali ihminen edes kestää.
Tuollainen ajattelumalli kuulemma tekee ihmisestä ja hänen elämästään sekä tekemisistään merkityksettömän. Millään ei ole mitään väliä. Se noudatatko lakeja, asetuksia, ihmisoikeuksia tai mitään jota hyväksi kutsutaan, olisi kuulemma totaalisen merkityksetöntä.
Olenkohan sitten jotenkin vinksahtanut persoona, koska minua moinen ajatus ei ahdista tai pelota laisinkaan? En minä näe mitään epätoivoista siinä, että elän täällä muutaman vuosikymmenen, ja sitten yksinkertaisesti lakkaan olemasta. Vanhat väistyy, nuoret tulevat tilalle. Teen parhaani että seuraavalla sukupolvella olisi hieman parempi täällä olla, kuin minun sukupolvellani.
En minä kaipaa ikuista elämää, ehdotonta hyvänolon tunnetta, tietoa siitä, että vietän maallisen kuolemani jälkeen ikuisuuden jonkin suuremman, kaikkivoipan olennon kanssa ykseydessä.
Väite, että tieto omasta absoluuttisesta lopusta saa ihmiset toimimaan täysin omahyväisesti ja itserakkaasti kaikista muista ihmisistä välittämättä, on tasan yhtä älytön, kuin väite että jumaluskoisuus saa ihmisen uhraamaan verta, jumalaansa lepyyttääkseen.
http://dablogifi.blogspot.com/
Eräs uskonnollinen ihminen totesi, että hän kokisi varsin ahdistavana ja pelottavana ajatuksen, että elämme täällä hetken, ja lakkaamme olemasta. Hän sanoi, että on yksinkertaisesti pakko uskoa, että kuolema ei olekaan lopullinen, vaan jatkamme olemassaoloamme jollain tapaa sen jälkeen, ja mieluiten ikuisesti. Ajatus omasta lopusta, hetkestä jonka jälkeen ihminen ei enää ole, on mukamas niin lohduton, että sellaista ei kuulemma voisi normaali ihminen edes kestää.
Tuollainen ajattelumalli kuulemma tekee ihmisestä ja hänen elämästään sekä tekemisistään merkityksettömän. Millään ei ole mitään väliä. Se noudatatko lakeja, asetuksia, ihmisoikeuksia tai mitään jota hyväksi kutsutaan, olisi kuulemma totaalisen merkityksetöntä.
Olenkohan sitten jotenkin vinksahtanut persoona, koska minua moinen ajatus ei ahdista tai pelota laisinkaan? En minä näe mitään epätoivoista siinä, että elän täällä muutaman vuosikymmenen, ja sitten yksinkertaisesti lakkaan olemasta. Vanhat väistyy, nuoret tulevat tilalle. Teen parhaani että seuraavalla sukupolvella olisi hieman parempi täällä olla, kuin minun sukupolvellani.
En minä kaipaa ikuista elämää, ehdotonta hyvänolon tunnetta, tietoa siitä, että vietän maallisen kuolemani jälkeen ikuisuuden jonkin suuremman, kaikkivoipan olennon kanssa ykseydessä.
Väite, että tieto omasta absoluuttisesta lopusta saa ihmiset toimimaan täysin omahyväisesti ja itserakkaasti kaikista muista ihmisistä välittämättä, on tasan yhtä älytön, kuin väite että jumaluskoisuus saa ihmisen uhraamaan verta, jumalaansa lepyyttääkseen.
http://dablogifi.blogspot.com/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eräs tällä palstalla valitteli, että uskovaiset vain porskuttelevat ja haaveilevat kuoleman voitosta lopullisena onnen satamana ja hänen ilmeisesti ateisti ystävänsä oli lähtenyt oman käden kautta. Ei näy ateismikaan tarjoavan autuutta iloita ajallisesta elämästä, että jaksaisi katsella tätä luonnolliseen hengenvetoonsa saakka.
...
Ja muutenkin tuo teksti viestissäsi (josta en tiedä sanoa kenen ja missä. Sinun?) oli kyllä aika tuubaa. Mikälie "luulee tietävänsä" taas vääntänyt juttua.
Kyllä ajatuksen sisältö oli samaa kuin minulle tulkutit. Mutta nyt tämä tyttö lähtee! rukouskokoukseen!
vain todiste ihmisen rajallisesta käsityskyvystä. Minä en muista mitään ajasta ennen syntymääni, enkä ole kiinnostunut ajasta kuolemani jälkeen. Minulle ei ole sama, mitä tapahtuu maailmalle, koska minulla on sekä omia jälkeläisiä, että koen ihmiskunnan samalla lailla kokonaan sukulaisikseni. Mutta se, mitä minulle persoonana tapahtuu, on yhdentekevää.
mutta sellaista elämä on.
Kuolemaansa ei kukaan voi ennustaa. Voithan sinäkin kuolla vaikka huomenna. Toki en sitä toivo, mutta näin saattaa käydä.
Kai ihmiset ajattelevat, että se kuoleminen tapahtuu "sitten joskus", eivätkä ajattele, että se saattaa tapahtua milloin vaan.
Olin minä olematta ennen syntymäänikin, joten miten olisi erilaista olla olematta kuoleman jälkeen?
on ihan helppoa. Mitä ahdistavaa siinä voisi olla?
Uskikset ovat langenneet omaan kuoppaansa. Kun he ovat keksineet sellaisen käsitteen kuin sielu ja iankaikkinen elämä, he ahdistuvat valtavasti, kun eivät kuitenkaan voi olla varmoja mihin päätyvät, vai päätyvätkö mihinkään.
Huvittaa tälläkin palstalla hihkuvat uskikset, jotka väittävät tietävänsä taivaan heitä odottavan. Ei ne sitä tiedä, mutta yrittävät uskotella sellaisen paikan olevan ja heidän sinne pääsevän.
Miten typerä voikaan ihminen olla!