Suomen EU-politiikan alamäki jatkuu

Uutisissa kerrotaan, että Suomi on luopumassa
elintarvikevirastosta. Tästähän piti pitää kiinni loppuun saakka.

Suomen nykyisen "nukkehallituksen (ml. presidentti) " sekoilu EU:n turvallisusupolitiikassa hakee vertaistaan sotien jälkeissä maamme ulkopolitiikan johtamisessa.

Kepu on luovuttanut ulkopolitiikan johtamisen "Tuomiojalaisille" ja sen huomaa.
Samaa hengen heimoa on nykyinen presidentti.

P.s. Oppositio on tehnyt yhdessä välikysymyksen Suomen EU-maatalouspolitiikasta.
21551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olemme täällä kepun kentällä melkoisia pässinpäitä. Tätä puoluetta on aina johdettu ylhäältä, joten kaikenlainen on ollut mahdollista.

Kenttä on hiljaa, jos olemme
saaneet valtion tukirahaa omalle kunnalle tai omaan elinkeinoon. Tällä politiikalla on tullut nyt seinä eteen. Tämä politiikka ei ole pitkään aikaan -tuskin koskaan- palvellut koko Suomen yhteistä etua.

Äänestä

Näyttää siltä, että Matti, Erkki ja Tarja saivat tahtonsa läpi turvallisuusvajeongelmassaan ja hintana oli luopuminen elintarvikevirastosta - melkoisia kauppamiehiä.

Huolestuttavaa - todella huolestuttavaa.

Äänestä
  • se tahto oli minkä he saivat läpi,on jäänyt vähän epäselväksi,taisi olla lopuksi Lipposen tahto,ytimeen,ytimeen.Kepu kyllä tämän virastoasian osaa sitten selittää parhain päin,varmasti jotenkin siihen suuntaan että oli hyvä ettei elintarvikevirastoa Suomeen saatukaan,saatiin suurenpi Kemikaalivirasto.

    Äänestä

  • Eikös sieltä olla tarjoamassa kemikaaliovirastoa elintarvikeviraston sijaan? Tutkitaan leivän sijasta apupaskaa, johon suomalaisilla taitaa pitkän kokemuksen ansiosta olla paremmat edellytyksetkin.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    se tahto oli minkä he saivat läpi,on jäänyt vähän epäselväksi,taisi olla lopuksi Lipposen tahto,ytimeen,ytimeen.Kepu kyllä tämän virastoasian osaa sitten selittää parhain päin,varmasti jotenkin siihen suuntaan että oli hyvä ettei elintarvikevirastoa Suomeen saatukaan,saatiin suurenpi Kemikaalivirasto.

    Matin, Erkin ja Tarjan tahto oli lisätä Suomen turvallisuusvajetta.

    Lipposen ydinsuunta oli oikea, mutta Lipposelta loppui vauhti.

    Äänestä

  • KalluP kirjoitti:

    Eikös sieltä olla tarjoamassa kemikaaliovirastoa elintarvikeviraston sijaan? Tutkitaan leivän sijasta apupaskaa, johon suomalaisilla taitaa pitkän kokemuksen ansiosta olla paremmat edellytyksetkin.

    Tajous on virastosta, jota ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • juha210 kirjoitti:

    Tajous on virastosta, jota ei ole olemassakaan.

    On niitä virastoja ennenkin synnytetty tyhjästä. EU:ssahan on tämä eräänlainen periaate, että joka maassa pitää olla oma virasto. Pistää tosin vähän miettimään, että millaisia virasto-innovaatioita Brysselissä keksitään kymmenelle uudelle jäsenmaalle. Pullonpalautusvirasto?

    Äänestä

Onko se elintarvikevirasto varmasti parempi kuin kemikaalivirasto ? Jos, niin miksi ? Kiistoissa yleensä viisaampi antaa periksi. Kuka ei olisi viisaampi kuin Berlusconi ?

Äänestä
  • Olen vain nim. Suomalainen
    Suomen kansan asialla.

    Onko maan hallitus Suomen kansan asialla,
    kun sekoilee jatkuvasti ?

    Johannes Virolaisen sanontaa mukaillen:
    "miten sitä arvovaltaa olisi, kun sitä
    ei ole koskaan ollutkaan - siis nykyhallituksella.

    Äänestä

  • Suomalainen kirjoitti:

    Olen vain nim. Suomalainen
    Suomen kansan asialla.

    Onko maan hallitus Suomen kansan asialla,
    kun sekoilee jatkuvasti ?

    Johannes Virolaisen sanontaa mukaillen:
    "miten sitä arvovaltaa olisi, kun sitä
    ei ole koskaan ollutkaan - siis nykyhallituksella.

    Sinä olet valittaja, jolla ei ole mitään asiaa. Pelkkää valitusta vain. Kokoomuksen surkean imagon ansiosta saat valittaa vielä vuosikymmeniä täällä hallituksen surkeutta. Mutta sehän on sinusta vain hauskaa, eikö olekin ?

    Äänestä

  • ärräpää kirjoitti:

    ärräpäitä syyttömille latele.

    Äänestä

Sanontasi alkavat olla sieltä entisen adjutanttisi
sanastosta, hän on opetellut ne Terijoen hallituksen julistuksesta.

Älä huoli Allu, vaaleihin on vielä reilut kolme vuotta.

Vielä ei kannata hehkutella, käy kuten viime kerralla, loppuu paukut.

Toivopa joulupukilta juuri ilmestynyttä elämäkertateosta Paasikivestä, mielenkiintoinen ja opettavainen tiiliskivi.

Äänestä
  • joku fobia ?

    Kokoomus on ollut kokoajan johdonmukainen tässä EU-turva-asiassa.

    Hallitus saa maatalousvälikysymyksen
    vastattavakseen.

    Nim. Suomalainen kirjoittaa siis f a k t a a !

    Äänestä

  • nim. Suomalainen.

    Voitteko noudattaa netin yleisiä keskustelusääntöjä.

    Äänestä

  • Suomalainen kirjoitti:

    nim. Suomalainen.

    Voitteko noudattaa netin yleisiä keskustelusääntöjä.

    Minäkin olen Suomalainen, niin kuin varmasti suurin osa tämän saitin kirjoittajista.

    Ei suomalaisuutta, eikä isänmaalisuutta voi omia, kuten edellisellä nimimerkilläsi useasti teit.

    Äänestä

  • Suomalainen kirjoitti:

    Minäkin olen Suomalainen, niin kuin varmasti suurin osa tämän saitin kirjoittajista.

    Ei suomalaisuutta, eikä isänmaalisuutta voi omia, kuten edellisellä nimimerkilläsi useasti teit.

    kaikille, että juuri sinunlaisesi saivat
    aikaan kokoomus chatin sulkemisen., joka tällä
    saitilla toistuvasti käyttää toisten nimimerkkejä.

    tässä keskustelusarjassa noin lukee.
    Ei alkupuheenvuoron kirjoittajan tekstissä
    ainakaan.

    Mikä ihmeen höppänä lienet.

    Äänestä

  • Sivuja seuraava kirjoitti:

    kaikille, että juuri sinunlaisesi saivat
    aikaan kokoomus chatin sulkemisen., joka tällä
    saitilla toistuvasti käyttää toisten nimimerkkejä.

    ...siis yksi p riittää. Mutta kerro pikkuisen enemmän ihan oikeita todisteita, siitä saitin sulkemisesta, mieluiten ihan reilusti omalla nimelläsi.

    Kaikki muu on lapsellista pensaasta huudahtelua.

    Äänestä

  • Tuomo Kankkunen kirjoitti:

    ...siis yksi p riittää. Mutta kerro pikkuisen enemmän ihan oikeita todisteita, siitä saitin sulkemisesta, mieluiten ihan reilusti omalla nimelläsi.

    Kaikki muu on lapsellista pensaasta huudahtelua.

    väärässä.

    Jos kehotat toista kertomaan -kertoa- verbillä,
    kehotussanonta kuuluu -kerroppa-.

    Äänestä

  • Sinä täällä jatkat riidan haastamista, kuten
    lopetetulla kokoomus chatillakin. Omaa sanottavaa sinulla ei ole edelleenkään.

    Äänestä

Suomen ja muiden EU:n sotilaallisesti liittoutumattomien maiden oikeus omaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan aiotaan kirjata nyt oikein EU:n perustuslakiin kunhan perustuslaki muilta osin hyväksytään.

Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton vaikka kirjausta ei tulisikaan perustuslakiin, koska EU ei ole sotilasliitto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomalainen kirjoitti:

Uutisissa kerrotaan, että Suomi on luopumassa
elintarvikevirastosta. Tästähän piti pitää kiinni loppuun saakka.

Suomen nykyisen "nukkehallituksen (ml. presidentti) " sekoilu EU:n turvallisusupolitiikassa hakee vertaistaan sotien jälkeissä maamme ulkopolitiikan johtamisessa.

Kepu on luovuttanut ulkopolitiikan johtamisen "Tuomiojalaisille" ja sen huomaa.
Samaa hengen heimoa on nykyinen presidentti.

P.s. Oppositio on tehnyt yhdessä välikysymyksen Suomen EU-maatalouspolitiikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu