Brax lupasi pistää vakuutuslääkärit

ja järjestykseen.

En ole kuullut, että niin olisi tapahtunut. Vuosi on jo vierinyt Braxin jutusta. Onko Brax unohtanut lupauksensa?

Ei voi olla totta. Ei politiikko niin läpimätä voi olla.
5199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kaksi asiaa jotka ei milloinkaan kohtaa

Äänestä
  • Nehän pitää itteään "punavihreinä". Oksennuksenvärisinä mistään mitään tietämättöminä niitä voi pitää. Tai paskaa puhuvina porvareina.

    Äänestä

hohohohoooghahahahahahahahahharirurururuururhahahahahhahahahahahahahahahahahhahha
!

Äänestä

Tässä lienee syy Braxin ja vihreiden vaikenemiseen.

HE 12/2006 - Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

- koskee mm. koko vakuutusoikeudellista erityistuomioistuinjärjestelmää.
- vakuutuslääkärijäsenen lausumat ja siten perustelut ovat 80 vuotta päätöksen antamisesta salaisia myös asianomaiselta itseltään.
- valtaosassa vakuutusasioista pääpaino on lääketieteellisten seikkojen selvittelyssä.
- vakuutusoikeudellinen tuomioistuinkäsittely tapahtuu suljetusti ja kirjallisesti.

Lakivaliokunnan puheenjohtajana toimi ja oppositiossa olleiden vihreiden Tuija Brax. Nykyinen oikeusministeri.

Lisätiedot kokonaisuudesta ja lain vaikuttavuudesta potilaiden loppuelämään:
http://ajankuva.blogspot.com/2007/06/suomalainen-kahden-lkrin-loukku-100_27.html

Äänestä

Aina ollut ja pysyy. Ei hetkessä muutu. Eikä yksi ministeri-juristi sitä saa aikaan.

Ikävä asia, hyvä että edes yrittää, saa ehkä jtk. aikaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuriin kirjoitti:

ja järjestykseen.

En ole kuullut, että niin olisi tapahtunut. Vuosi on jo vierinyt Braxin jutusta. Onko Brax unohtanut lupauksensa?

Ei voi olla totta. Ei politiikko niin läpimätä voi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu