Ensiksi sanon että jatkan tän nimimerkin käyttämistä, vaikka näin että joku oli sitä vähän aikaa sit "lainannut".
Jeesus on Jumalan ainoasyntyinen Poika ja ainut Poika jonka Jumala tuotti yksin.
Hän on koko luomakunnan esikoinen.
Hänen välityksellään luotiin kaikki muu, niin taivaassa, kuin maan päälläkin.
Hän on koko kaikkeuden toiseksi suurin persoona.
Hänet Jumala lähetti maan päälle antamaan elämänsä lunnaiksi ihmiskunnan puolesta ja avaamaan siten tien ikuiseen elämään.
Nyt Jeesus on taivaassa hallitsemassa kuninkaana ja hänelle on annettu valta tuhota pahuus ja toteuttaa Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen.
Nimi Jeesus tarkoittaa "Jehova on pelastus" (hep.) ja Kristus vastaa hep. sanaa "Messias" (Suom.) (Ma-si´ah hep.) ja merkitsee "Voideltua)
Kuka on Jeesus Kristus
21
581
Vastaukset 21
- eika J-kirjainta, vaan YY!
Ei myoskaan mJehovaa, vaan Yahweh!
Toisalta Yasha ei edes lausunut isansa nimea kuin kerran. Siksi hanet tuomittiin kuolemaaan.
yahsa muuten sanoi isastaan:
olkoon sinun nimesi pyhitetty!
-se tarkoitaa etteisita saa lausua?
Siksi juutalaiset sanovat HaShem!
sana tarkoittaa nimea!- olit
mukana kuulemassa? Kun uskallat väittää että Jeesus lausui isänsä nimen vain kerran! Uskaltaisin sanoa että se on yksi suurimpia valheita mitä on tällä palstalla esitetty, sillä Jeesus rukouksessa sanoi isälleen (Jehovalle) että hän oli tehnyt isänsä nimen (Jehova) tunnetuksi ja tulisi edelleen tekemään samoin! Mitä taas tulee juutalaisiin, niin he halveksivat Jumalan nimeä siinä määrin että yrittivät pitää sen salassa kansalta; luepa vaikka kristikunnan oma todistus siitä netiltä; "Catholic encyclopedia ja hakusana Jehovah!"
Mistä lähtien on "olkoon sinun nimesi pyhitetty" tarkoittanut ettei sitä saisi lausua? Pyhittäminen tarkoittaa ihan jotain muuta kuin lausumisen kieltämistä, eikö olisi asiallista ottaa asioista selvää ennenkuin niitä suoltaa irti näppäimistöstään? (Mitä pyhittäminen tarkoittaa, voit ottaa selville sen esimerkiksi kirjasta "Puhu perustellen käyttämällä Raamattua", jonka on julkaissut Vartiotornin Raamattu- ja traktaattiseura.) Siinä puhutaan asiaa eikä mitään huuhaajuttuja Yashan kerran lausumasta isänsä nimestä. Harvoin kuulee muuten noin lapsellisia esityksiä; että aikuinen lapsi, jolla on hyvin läheinen suhde isäänsä, ja joka sanoo haluavansa muidenkin sen hyvin tuntevan, ääntäisi sen vain yhden kerran kolmen ja puolen vuoden aikana! Huhhuh, paljon saa kuulla ennen kuin korvat putoavat! - kielessä?
Suomessa puhutaan suomea, ei hebreaa! Hyvin harva suomalainen osaa sanaakaan hebreaa, kun ei kuulu muukaan vieras kieli juontuvan! Suomessa niinkuin useimmissa muissakin länsimaissa on yleistä että Jumalan nimi lausutaan "Jehova" ja hänen poikansa nimi "Jeesus". Se ei ole sen kummempaa kuin että sinäkään jos menet ulkomaille harvoin saat nimesi kuulla lausuttuna niinkuin Suomessa!
Tänä päivänä tuskin kukaan (sinä varsinkaan et näy tietävän) miten Jumalan (JHWH) tai hänen poikansa (mahdollisesti Yeshua) lausuttiin. (on muuten lapsellista esittää että nämä kaksi olisivat jollakin tavalla sama persoona).
Mitä tulee kirjaimiin, suomessa luokitellaan y vokaaliksi joille hebrean kielessä ei ensinkään ollut kirjoitusmerkkejä! Siis se siitä hebrean osaamisesta!
Miten juutalaiset sanoivat Jumalan nimen on tässä yhteydessä yhdentekevää, heillä kun ei ole minkäänlaista yhteyttä siihen. Jeesus itse sanoi että se "te ette tahtoneet"! Juutalaisten omat teot tulevat heidän omien päidensä päälle. He murhasivat Jumalan pojan! Heprean kieltä kirjoitettaessa käytettävissä heprealaisissa kirjaimissa ei ole latinalaisen aakkoston kirjaimia. Ei Y:tä sen paremmin kuin J:täkään. Latinalaisia kirjaimia käytetään translitterointiin. Siinä kirjaimien oikeellisuus riippuu siitä minkä kielen kirjoitussäännöillä pelataan.
Suomea kirjoitetaan kuten sitä lausutaankin - siis: Jahve. Englantilainen kirjoittaisi Yahweh - ja sanoisi: Jahve.
Juutalaiset eivät lausuneet Jumalan nimeä Jahve. Vaikka tämä olikin Kirjoituksiin perustumaton perinnäissääntö, Raamatussa ei ole viitteitä, että Jeesus olisi julkisesti toiminut toisin. Ei sitä yhtäkään kertaa.
Pyhittäminen ja lausumattomuus eivät ole sama asia. Sama asia ei ole myskään "Jumalan nimi" ja erisnimi Jahve.
Rukouksessa: "Pyhitetty olkoon sinun nimesi", tarkoitetaan paljon muuta, kuin vain Jumalan erisnimeä. Nimi oli hepreassa tärkeä ja nimellä oli aina merkitys. Nimen Jahve merkitys on "Hän saattaa olemaan" - Luoja. Nimi viittaa koko persoonaan.
>> hänelle on annettu valta tuhota pahuus ja toteuttaa Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen.
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Jeesuksella on KAIKKI valta. Se ei vähene, vaikka miten painottaisit Hänen saaneen sen Isältään. Hänellä on sanansa mukaan valta antaa syntisi anteeksi - se sisältyy kaikkeen valtaan. Hänellä on myös valta kuulla sinua tämän käsittelemättömän ongelmasi kanssa. Vartiotorniseura ei sinua pelasta.- niin kinnostaako lausua nim...
esim. mikna olen matti.
Sanotko minua masaksi tai mathew?
vai maikiksi vai mikaeliksi vai toweriksi?
Jeesus nimenomaan teroitti; -Joka tuntee hanet/minut oikealla nimella!
Toinen juttu; yahsha tulee uudella nimella!
..siis, alkakaahan tutkia tosissaan!
-leikin aika on OHI!
-minusta han on toistaiseksi ihmeellinen neuvonantaja!- toisinsanoen
mieltä että Jeesus ei tiennyt mitä puhui! Koska väität että hän tarkoitti sanoessaan että "joka tuntee hänet" itse asiassa "joka tuntee minut"? Vai?
- koo.koo
Jesuli on satuhahmo, jonka ilmeisesti Paavali kyhäämäänsä kristinuskosatuun nappasi muista, vanhemmista uskonnoista. Tarina ikään kuin vaati ko. hahmoa, jotta hyväuskoiset hölmöt, uskikset, nielisivät sen.
http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO- minä vaan
Voi olla että sinä olet "satusetä", mutta jo Raamattu itsessään on päätodiste että Jeesus on todellinen .
Evankeliumeissa mainitaan selvästi ja hyvinkin yksityiskohtaisesti aikoja ja paikkoja Jeesuksen maanpäällisestä palveluksesta.
Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus puhui "Kristukseksi kutsutun veljien kivittämisestä"(the Jewish Antiquities,XX kirja,kpl 200)
Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella elänyt roomalainen historioitsija Tacitus sanoi "Nimitys kristitty oli saanut alkunsa Kristuksesta..jonka Pilatus oli teloittanut Tiberiuksen aikana". (Tacitus,Keisarillisen Rooman historia, Porvoo 1969,s.442)
Myös The New Encyclopedia Britannikca sanoo :"Ei edes kristillisyyden vastustajat koskaan epäilleet Jeesuksen historiallisuutta, josta kiisteltiin ensi kerran ja riittämättömin perustein eräät kirjailijat 1700 luvun lopulla, 1800 luvulla ja 1900 luvun alussa" (1976.Macropadia, 10 osa s.145)
Mistä muuten ajanlaskumme on saanut alkunsa ??
Jos ei Jeesusta olisi ollut ei kait ajanlaskua olisi koskaan alettu hänestä laskemaan !
Katso lisäksi mitä suomalaiset tietosanakirjat sanovat Jeesuksesta. Minä katsoin yhdestä ja siinä sanottiin:" Jeesus Kristus, kristillisen uskon perustaja". - koo.koo
minä vaan kirjoitti:
Voi olla että sinä olet "satusetä", mutta jo Raamattu itsessään on päätodiste että Jeesus on todellinen .
Evankeliumeissa mainitaan selvästi ja hyvinkin yksityiskohtaisesti aikoja ja paikkoja Jeesuksen maanpäällisestä palveluksesta.
Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus puhui "Kristukseksi kutsutun veljien kivittämisestä"(the Jewish Antiquities,XX kirja,kpl 200)
Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella elänyt roomalainen historioitsija Tacitus sanoi "Nimitys kristitty oli saanut alkunsa Kristuksesta..jonka Pilatus oli teloittanut Tiberiuksen aikana". (Tacitus,Keisarillisen Rooman historia, Porvoo 1969,s.442)
Myös The New Encyclopedia Britannikca sanoo :"Ei edes kristillisyyden vastustajat koskaan epäilleet Jeesuksen historiallisuutta, josta kiisteltiin ensi kerran ja riittämättömin perustein eräät kirjailijat 1700 luvun lopulla, 1800 luvulla ja 1900 luvun alussa" (1976.Macropadia, 10 osa s.145)
Mistä muuten ajanlaskumme on saanut alkunsa ??
Jos ei Jeesusta olisi ollut ei kait ajanlaskua olisi koskaan alettu hänestä laskemaan !
Katso lisäksi mitä suomalaiset tietosanakirjat sanovat Jeesuksesta. Minä katsoin yhdestä ja siinä sanottiin:" Jeesus Kristus, kristillisen uskon perustaja".Et varmastikkaan valehtele tahallasi; olet vain tietmätön. Lue nuo linkit, niin vastailen sitten.
http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/index.html
http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#KRISTINUSKO JA VANHAT PAKANAUSKONNOT
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesuksen_historiallisuus
Jos et uskalla lukea linkkejä, niin mieti miksei "neitseellisesti syntynyt jumalihminen (jumaluuden inkarnaatio), teki hämmästyttäviä ihmeitä, kuten herätti kuolleita ja paransi sairaita, teki vedestä viiniä ja käveli veden päällä, hallitsi luonnonvoimia ja jonka kuollessa tapahtui ihmeellisiä ja huomiota herättäviä ilmiöitä, ja joka nousi ruumiillisesti kuolleista ja lopuksi astui taivaaseen" ole mitään kirjoitettua välillä 30-70. Ei edes evankeliumeissa. - Pii on 3.0
..Symys, Mistä ja kuka todistaa, että Paavali oli olemassa?kun hänen nimestäkään ei tunnu olevan tolkkua; Paavo kuin paavo, Luther on varmaan sotkenut hänet ja Paavo Ruotsalaisen keskenään. Tällähän oli puhematkoilla kolomast' kirkastettua useimmin aina mukanaa.
Lipposesta en sano mitään, vaikka Paavo onkin; ettei kansa ala raahata härkiä ja lanpaita talonsa eteen , ja rupea nimittelemään häntä Hermekseksi ja Apolloniksi,
Mutta kun siis sanot, että Paavali keksi Jeesusmyytin, niin kerropa, millä pätevillä historiallisilla todisteilla voidaan osoittaa, että Paavali on kiistatta ollut olemassa?
ja jos ei, niin kuka keksi Paavalin? Ja onko siis hän sitten...,..
- RaM
...sinullekin kun käyt lukaisemassa aiheesta täältä:
http://www.raamattu.tarinoi.fi/19- Pii on 3.0
..Selvinnyt, ;
Nää on niitä samoja selityksiä;
Kun kysyin, mikä historiallinen tieto tahi asia todistaa Paavalin olleen - henkilönä, olemassa?
prosessi on sama , kuin Homeroksen kohdalla, jatkuvasti kerrotaan "Homeroksen kertoneen sitä ja tätä, " , Joutilaat aatelismiehet ovat tuhonneet lähi- ja keski-Itää kaivauksillaan, joissa etsittiin Troijaa, ja " löydettiin " joitain patoja ja kattiloita, jotka kiireellä julistettiin Priamoksen aarteeksi, - vaikka jo Herodotos kertoi "Historioissaan", että Homeros oli pelkkä kirjallinen Feikki, jotkut hänen aikaansa myöhemmät kertojat ratsastivat Homeroksella, jota ei ollut olemassakaan.
" Ilias" oli pelkkä satukirja; Kun henkilöt eivät siinä 30 vuoteen vanhentuneet ollenkaan, Odysseus ja vaimonsa, niin satu mikä satu.
Paavali oli vielä kuuluisampi kynäniekka; Jos hänen kuvailemansa Jeesus oli satu, niin on kysyttävä, mistä aineksista Paavali kokosi tarinansa;
Hän oli, Tarson kaupungista; Tiesi varmasti Oletetun Jeesuksen kotialueen, jossa puhuttiin Itäistä Arameaa, Syyriaa, ;
Arameassa ei ollut sanaa "Pelastua".vaan sana "Elämä: "Tanakh käyttää sitä. Se jo osoittaa, ettei kirjoittaja tuntenut paikan kulttuuria ollenkaan,( Hän ei myöskään nättänyt tuntevan juutalaisten Tanakhia, ) vaan oli joku joku muualla asunut Kreikan k; varakirjuri.
Mitä Pauluksen kirjeiden kirjoittaja ei ollut; vaan sivistynyt aikansa herrasmies,
Niin että oliko Saul Tarsosta olemassa?Jos ei , niin kuka..?
Mutta nou Hätä, Ei Shakespearekaan itse kirjoitanut näytelmiään;
-Tai siten tämä Myllärinpoika on viettänyt iltojaan Liisabetty ensimmäisen kainalossa takkatulen valossa Englannin hovissa. Näytelmissä on tarinoita, joita ei mylläripojille varmalla ole kerrottu.
- Repe-Pekka
>> Hänen välityksellään luotiin kaikki muu, niin taivaassa, kuin maan päälläkin. >>
Jehovan todistajien UMK-kirjaan on lisätty sana
MUU useita kertoja ko. Raamatunkohtaan.
Tässä Raamatunkohta väärentämättömänä.
16. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Kol. 1. KR 33/38
Eli kaikki - ei kaikki muu.
Hyväksytkö sanojen lisäämisen Raamattuun ?
5. Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
6. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.
Snl. 30. KR 33/38 - Repe-Pekka
>> Jeesus on Jumalan ainoasyntyinen Poika ja ainut Poika jonka Jumala tuotti yksin. >>
Meilläpäin tuota " tuottamista " kutsutaan
synnyttämiseksi .
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
Hepr. 1:5
Tuo Raamatunjae kumoaa myös väitteen siitä, että
ylienkeli Mikael ja Herramme Jeesus olisi sama
persoona. sinun kannattaisi ottaa rekisteröity nimimerkki?
- minä vaan
rekisteröityä, koska en tiedä kuin kauan jaksan roikkua täällä ja kirjoitella.
- netta
Miten olet kaikkivaltiaan jumalan edustaja?
tv netta - etj
myös enkeli Miikael?
- etj
etj kirjoitti:
1:8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
1:12 Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
1:13 ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
1:14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
1:15 hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan,
kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
1:16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
1:17 Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
1:18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
KUKA HÄN ON?
Ensimmäinen ja viimeinen?
2:8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
Kuka kuoli ja virkosi elämään? Jeesus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881273Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27809- 13787
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.38756- 90705
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17687Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.79684- 46678
- 58628
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27627- 65600
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan85595- 41571
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47546Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa55544- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129527Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13502Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31485- 9475