Mielipiteeni

Kuolema on matka jonne jokainen vuorollaan lähtee, kuka mihinkin aikaan ja miten.
Elämä on opettanut minulle sen että vaikka joku poistuu, ei hän ole mennyt kauas.
Kun näemme hänestä unta se on kuin kirje tuolta toiselta puolen. Kun ajattelemme ja muistelemme se on kuin postikortin saanti.

Kuolema ei katkaise rakkautta, vihaa, ystävyyttä.

Ne on niitä voimakkaimpia siteitä jotka jatkuu ja pysyvät.
Minä joka jo vauvana olen jäänyt orvoksi, olen joutunut kokemaan kuolemaa pienestä asti.
Olin alle kouluiän kun näin ensimäisen ruumiini, sitä pestiin sellaisessa alumiini paljussa = istuma amme.
Sen jälkeen olen joutunut näkemään laskujeni mukaan n 30 hengetöntä läheistäni eri ikäisenä.

Kauheinta ja julminta on antaa / luovuttaa lapsensa kuolemalle. Kuitenkin sekin on armeliaisuutta enemmin kuin elämän pituinen kituminen.
Omassa tilanteessani hoin kuin matraa Kahlih Gibramin -> sinun lapsesi eivät ole sinun...
Luopumisen tuskaan ei ole muuta lääkettä kuin aika. Se on se suurin lääkäri.
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8394870 kirjoitti:

Kuolema on matka jonne jokainen vuorollaan lähtee, kuka mihinkin aikaan ja miten.
Elämä on opettanut minulle sen että vaikka joku poistuu, ei hän ole mennyt kauas.
Kun näemme hänestä unta se on kuin kirje tuolta toiselta puolen. Kun ajattelemme ja muistelemme se on kuin postikortin saanti.

Kuolema ei katkaise rakkautta, vihaa, ystävyyttä.

Ne on niitä voimakkaimpia siteitä jotka jatkuu ja pysyvät.
Minä joka jo vauvana olen jäänyt orvoksi, olen joutunut kokemaan kuolemaa pienestä asti.
Olin alle kouluiän kun näin ensimäisen ruumiini, sitä pestiin sellaisessa alumiini paljussa = istuma amme.
Sen jälkeen olen joutunut näkemään laskujeni mukaan n 30 hengetöntä läheistäni eri ikäisenä.

Kauheinta ja julminta on antaa / luovuttaa lapsensa kuolemalle. Kuitenkin sekin on armeliaisuutta enemmin kuin elämän pituinen kituminen.
Omassa tilanteessani hoin kuin matraa Kahlih Gibramin -> sinun lapsesi eivät ole sinun...
Luopumisen tuskaan ei ole muuta lääkettä kuin aika. Se on se suurin lääkäri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu