Mietin sitä, miten joku "uskaltaa" luottaa vain itseensä, eikä kaipaa elämäänsä Jumalaa. Luulisi, että viimeistään kuoleman läheisyys (sairaus tms) saisi ihmisen kääntymään Jumalan puoleen ja turvautumaan häneen.
Olen uskossa, mutta hirvittävän syntinen. Mitä minulla muuta turvaa olisi kuin Jeesuksen kautta saatu armo ja mahdollisuus uskon kautta saada synnit anteeksi ja ehkäpä - toivottavasti - päästä taivaaseen? Näinhän meille on luvattu.
Koska usko kuuluu kiinteästi elämään, niin olisi mielenkiintoista tietää, mitä kuoleman kokee hän, joka ei usko.
Olen uskossa, mutta hirvittävän syntinen. Mitä minulla muuta turvaa olisi kuin Jeesuksen kautta saatu armo ja mahdollisuus uskon kautta saada synnit anteeksi ja ehkäpä - toivottavasti - päästä taivaaseen? Näinhän meille on luvattu.
Koska usko kuuluu kiinteästi elämään, niin olisi mielenkiintoista tietää, mitä kuoleman kokee hän, joka ei usko.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Mietin sitä, miten joku 'uskaltaa' luottaa vain itseensä, eikä kaipaa elämäänsä Jumalaa."
Olen miettinyt tätä ja tullut siihen tulokseen, että kun kaipaan tai kerjään jumalaa, se kumpuaa heikkoudestani, kyvyttömyydestäni ratkaista olemassaolon merkitystä ilman jumalaa. Minulle se on sairaalloisuuden tunne, joka täytyy kitkeä kokonaan pois.
Niin, ihminen on heikko, hän tarvitsee ulkopuolisia voimia, joihin turvataan. Buddhalaisuudessa on kolme jalokiveä: Buddha, Dharma ja sangha. Eli muissakin uskonnoissa turvataan auktoriteetteihin - muuhunkin kuin jumalaan.
Minulle elämä on arvoitus, joka täytyy ratkaista. En tyydy auktoriteettien puheisiin ja hienostuneisiin valheisiin.
Luuk. 16:23Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. 24. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
kokoajan jumalassa...erillisyyden tunne on harhaa
ymmärtää 'kiertokulkuna', Jumalan suunnitelmana ja ymmärryksenä siitä ettei kuolemaa edes ole?
Siinä tilaisuudessa jossa ns. kuollut siunataan, ymmärretään tämän olevan siirtymistä korkeampiin tietoisuuden tasoihin?
Jossa "elämä" on todellisempaa ja samalla tasolla meille myös selvitetään tämä asia.
Ei kuolemassa ole yhtään mitään pelottavaa eikä pelättävää! Kuolemamme on luonnollinen lopullinen tapahtuma.
Onneksi me kaikki kuolemme 100 % varmasti.
Kun ihmisen aivojen sähkökemiallinen toiminta loppuu on ihminen kuollut lopullisesti ja pysyvästi, eikä kuollut ihminen pysty tiedostamaan edes kuolemaansa, ruumiskin on ongelmajätettä joka täytyy hävittää laissa määrätyillä tavoilla.
Miksi ihmeessä pitäsisi sairasvuoteella kuoleman ollessa lähellä kääntyä uskoon? Mihin uskoon pitäisi kääntyä ja miksi ihmeessä?
Kuolema pitä hyväksyä luonnollisena tapahtumana joka kohtaa meitä kaikkia aikanaan.