Ruotsalaiset vapaaehtoiset suorittivat Suomessa Suomalaisten naisten ja tyttöjen massaraiskauksia.mm lahdessa raiskattiin metsässä 150 14-25 vuotiasta naista ja tyttöä.Lopuksi naiset ammuttiin.Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.
toinen tapaus:
Lahtarit syyllistyivät Euroopan verisimpään oman kansan teurastukseen. Teurastus oli sitäpaitsi täysin tarpeeton, koska vastapuolella ei ollut enää kykyä uhata voittajia aseellisesti. Pelkkä verinen kosto!
Suomen valtion kaikkien aikojen hävettävintä historiaa: 37 Valkeakoskelaisen tehtaantytön raaka ja eläimellinen murha Hauholla. Tytöt olivat iältään 16-23 vuotiaita; ensin heidät raiskattiin; heillä kaivautettiin hautansa; ja lopuksi heidät ammuttiin kasaan. Eipä ole selvitetty eikä julkaistu tämän hirmutyön tekijöiden nimiä koko historiamme aikana vaikka ne varmasti ovat tiedossa.
Sinne hekin tyttöparat hukkuivat 45.000 muun syyttömän tapetun joukkoon. Talvisodassa kaatui 20.000 aseistettua suomalaista sotillasta taistelussa miljoona-armeijaa vastaan, yhtään ei kuitenkaan teloituskuopan reunalla vaan ase kädessä isänmaansa edesstä.
Mitään oikeuskaarta näissä asioissa ei noudatettu ja siksi voi vain hävetä tätä kansamme 'vapautuksen' tekotapaa. Hyvää paperia nämä tytöt olisivat kyllä olisivat kyllä Yhtyneillä Paperitehtailla tehneet koko kansakunnan menestykseksi. Ikuinen häpeä tämä on Suomen valtion perustajille."
"Lahtarikenraali Mannerheim lahtarikaarteineen syyllistyi sisällissotamme aikana kaikkien aikojen hirvittävimpiin sotarikoksiin, jollaisia ei karmeudessaan tiedetä tehdyn missään muualla maailmassa.
Mm. punaisten kenttäsairaaloita tuhottiin ja niissä olleet haavoittuneet murhattiin, kuten esim. Padasjoella. Vankileireillä murhattiin punaisia tuhansittain. Nuoria tyttöjä ja äitejä raiskattiin ja murhattiin sumeilematta, kuten mm. Lahdessa. Lahtarikenraalin joukkojen murhanhimo oli kyltymätön. He murhasivat esim. Lahdessa punaisten sairaanhoitajiakin."
Valkoisten 1918 murhaamien, 37 nuoren työläisneidon, joukkohaudan
muistomerkki on Hauhon Mustilan kylässä. Mustilan kylästä Sappeeseen johtavan tien itäpuolella on viitta Toverihauta 1918. Viitalta vie tie peltoalueille, muistomerkki on peltoaukean reunalla olevassa kuusikossa. Muistomerkissä on teksti: "Kunnioittaakseen niiden 37 valkeakoskelaisen 15-23 vuotiaan työläisneitosen muistoa, jotka kansallissodan uhreina tällä paikalla surmattiin 1.5.1918 ja tähän haudattiin, pystyttivät tämän muistomerkin Valkeakosken työväenjärjestöt 1.5.1968."
toinen tapaus:
Lahtarit syyllistyivät Euroopan verisimpään oman kansan teurastukseen. Teurastus oli sitäpaitsi täysin tarpeeton, koska vastapuolella ei ollut enää kykyä uhata voittajia aseellisesti. Pelkkä verinen kosto!
Suomen valtion kaikkien aikojen hävettävintä historiaa: 37 Valkeakoskelaisen tehtaantytön raaka ja eläimellinen murha Hauholla. Tytöt olivat iältään 16-23 vuotiaita; ensin heidät raiskattiin; heillä kaivautettiin hautansa; ja lopuksi heidät ammuttiin kasaan. Eipä ole selvitetty eikä julkaistu tämän hirmutyön tekijöiden nimiä koko historiamme aikana vaikka ne varmasti ovat tiedossa.
Sinne hekin tyttöparat hukkuivat 45.000 muun syyttömän tapetun joukkoon. Talvisodassa kaatui 20.000 aseistettua suomalaista sotillasta taistelussa miljoona-armeijaa vastaan, yhtään ei kuitenkaan teloituskuopan reunalla vaan ase kädessä isänmaansa edesstä.
Mitään oikeuskaarta näissä asioissa ei noudatettu ja siksi voi vain hävetä tätä kansamme 'vapautuksen' tekotapaa. Hyvää paperia nämä tytöt olisivat kyllä olisivat kyllä Yhtyneillä Paperitehtailla tehneet koko kansakunnan menestykseksi. Ikuinen häpeä tämä on Suomen valtion perustajille."
"Lahtarikenraali Mannerheim lahtarikaarteineen syyllistyi sisällissotamme aikana kaikkien aikojen hirvittävimpiin sotarikoksiin, jollaisia ei karmeudessaan tiedetä tehdyn missään muualla maailmassa.
Mm. punaisten kenttäsairaaloita tuhottiin ja niissä olleet haavoittuneet murhattiin, kuten esim. Padasjoella. Vankileireillä murhattiin punaisia tuhansittain. Nuoria tyttöjä ja äitejä raiskattiin ja murhattiin sumeilematta, kuten mm. Lahdessa. Lahtarikenraalin joukkojen murhanhimo oli kyltymätön. He murhasivat esim. Lahdessa punaisten sairaanhoitajiakin."
Valkoisten 1918 murhaamien, 37 nuoren työläisneidon, joukkohaudan
muistomerkki on Hauhon Mustilan kylässä. Mustilan kylästä Sappeeseen johtavan tien itäpuolella on viitta Toverihauta 1918. Viitalta vie tie peltoalueille, muistomerkki on peltoaukean reunalla olevassa kuusikossa. Muistomerkissä on teksti: "Kunnioittaakseen niiden 37 valkeakoskelaisen 15-23 vuotiaan työläisneitosen muistoa, jotka kansallissodan uhreina tällä paikalla surmattiin 1.5.1918 ja tähän haudattiin, pystyttivät tämän muistomerkin Valkeakosken työväenjärjestöt 1.5.1968."
Vastaukset 19
Vanhimmat
keskiverto kansalaisen kantaa murhetta/ vastuuta teidän äärivasemmisto/ äärioikeiston ensimmäisen tilaisuuden ilmaantuessa suorittamista murhatöistä. Katsoppas nyt ystävä hyvä , niin me emme aina kykene erottamaan sitä kun se niskalaukaus meidän osaksemme sattuu, niin mikä on se ystävällismielinen Naganista tullut rauhantahtoinen niskalaukaus ja mikä on se riistokapitalistien ilkeämielinen/ fasistinen laukaus. Meillä kohteilla vain tahtoo olla vaikeuksia hahmottaa ystävällismielinen ja vihamielinen teloitus. Jos suinkin sopii, niin kerrot sen eron.
Kysymys ei ole naganista tai lugerista vaan ruotsalaisista.
Ruotsalaiset vapaaehtoiset raiskasivat ja murhasivat Suomalaisia naisia ja tyttöjä.
Siinä se ero.
mainintoja/ dokumentteja väitetyistä raiskauksista vai olemmeko me ainoastaan sinun tietojen varassa. Ruotsalaiset vapaaehtoiset( Ruotsalainen prikaati) ja saariston vapaaehtoiset olivat täysin eri porukkaa.
Ps. Väittävät ryökäleet, että valheella on lyhyet jäljet ja se jopa pitkässä juoksussa kääntyisi itseään vastaan. Tiedä sitten.
mene vaikka katsomaan
vai onko tämä vain kuulopuhetta?
Todisteita kaivataan.
Muuten sinua voidaan väittää valehtelijaksi.
ja Mnnerheimin kirjeenvaihdosta.
todisteet pöytään, niin ei tarvitse enempää selitellä. Taitaa kuitenkin puuttua kaikki todisteet ja jauhat vain roskaa?
Jos punikeilla olisi ollut käytöstavat ja hiven järkeä mukana,niin ei olisi tarvinnut niin kovasti kyykyttää.Turha valittaa.
Nyt ollaan sellaisessa yhteiskuntajärjestelmässä, jossa osapuolten tekoja voidaan selvittää. On tärkeätä, että asiat tulevat julki, jotta niistä päästään yli ja eteenpäin. Tällainen ei esim. Neuvostoliitossa tullut kysymykseen eikä Venäjällä täysin vieläkään...
Samojen asioiden jatkuva toistaminen ei ole kuitenkaan mitään selvittämistä. On turha kenenkään kommunistin kuvitella, että aatteen palo tulee takaisin, kunhan viisikymmentäkin kertaa toistaa jonkin oletetun tai todellisenkin raakuuden.
Sitäpaitsi tuossa toistamisessa on se epätasapainoa tuottava ongelma, että valkoisten "edustajat" eivät pidä samanlaista hokemista, vaikka punaisten touhut ovat hyvinkin tarkkaan tiedossa. Niistä voisi vetää tähän pitkänkin listan, vaikkapa Pohjanmaan pappimurhat tai Koijärven tapaus, jossa naisilta leikattiin rinnat pois (koska punaisia nyt vain sattui huvittamaan). Mutta nämäkään tapaukset eivät sillä moninkertaistu, että hoetaan uudestaan ja uudestaan...
Kyllähän kapinaan osallistuneita naisia ammuttiin joskus aiheettakin. Varmaan joku raiskattinkin.
Edellä kuvatut joukkoraiskaukset ovat enimmäkseen työväen tarustoa, jolle ei ole todistajia.
Vuoden 1918 uhreja ei ole yli 40 000, vaan noin 33 000 Suomen kansalaista, joista punaisia kaikkiaan 28 000. Tästä oli kaatuneita vajaa
4 000. Vankileireillä kuoli nälkään ja sairauksiin noin 12 400. Heitä ei siis teloitettu, eikä Mannerheimilla ollut mitään tekoa vankileirien kanssa. Hän armahti valtionhoitajana suuret joukot punavankeja.
Hallituksen joukot teloittivat noin 11 600 punaista eri syistä. On huomattavaa, että pääosa oli ase kädessä tavattuja kapinallisia tai suoraan rikkomuksiin syyllisiksi osoitettuja.
Mannerheimin kanta oli, että johtajat tuli rangaista ja rivimiehet lähttää kotiin. Svinhufvud oli tarkan tuktimuksen kannalla. Hänen kantansa johti nälkäkuolemiin.
Avaus on törkeää valehtelua ja vääristelyä. Vuoden 1918 tapahtumat ovat kyllin surullisia ihan sellaisinaan. Ei niitä tarvitse tällaisella vihan lietsonnalla enää pahentaa.
Mihin unohtui, että yli 70 000 punavankia armahdettiin, pääosa hyvin nopeasti.
Toinen unohdus oli, että punaiset aloittivat ryöstöt ja murhat jo kesällä 1917. Ennen sodan alkua oli murhattu yli 100 valkoista.Kaikkiaan heitä oli noin 1600. Mihin he olivat syyllistyneet? Tästähän se kosto lähti kasvamaan,
Miettikääpä valehtelijat asian tätäkin puoöta.
Vahingossa tai sitten tietoisesti kertoa sen tosiasian että yhtään lahtaria ei tuomittu ikinä yhtään mistään.
Tosin pieni osa lahtareista teki omat ratkaisunsa ja päättivät itse päivänsä.
Kyllä punaisten vallankumoustuomioistuimet antoivat tuomioita. Ne olivat yleensä rahasakkoja.
Niillä ei ollut oikeutta kuolemantuomioihin, joten sen asian hoitivat punaisella puolella erilaiset lentävät komennuskunnat ja sen sellaiset.
Hallituksen joukkojen toimeenpanemista teloituksista ei todella tuomittu ketään. Ne katsottiin sodankäynnin jatkoksi ja oikeutetuksi kostoksi.
Vankileirien nälkäkuolemista on vaikea panna ketään henkilöä vastuuseen.Leireille koottujen asiat käsiteltiin valtionrikosoikeuksissa. Miten niiden päätöksistä voitaisiin ketään tuomita?
Punaiset ottivat valtavan riskin kapinaan ryhtyessään. Riski toteutui ja sitä on nyt itketty pian sata vuotta täyteen. Ketä esimerkiksi avaajan valheet enää hyödyttävät?
Kerrohan esimerkiksi, montako neuvostokansalaista on tuomittu sotarikoksista, joita he tekivät suunnattomat määrät? Etkö osaa? Vastaus: NL voitti sodan ja tuomitsi hävinneeet.Mikset murehdi sitä?
Oikeus seuraa aina voittajan miekkaa.
Sen ovat suomalaisetkin saaneet kokea ns. "kantapään kautta".
Ruotsalaiset vapaaehtoiset suorittivat Suomessa etnistä puhdistusta. Ruotsalaisen Prikaatin, jonka vahvuus oli noin puolikas nykyisestä pataljoonasta eli noin 300-400, suurin putsinki tapahtui Tampereella. Suomessa heistä kaatui kaikkiaan 30-40, joista suurin osa Tampereen valtauksen yhteydessä. Noin 20 ruotsalaista kaatui typerässä hyökkäyksessä yli aukean konekivääritulta vastaan. Kostoksi tästä ruotsalaiset osallistuivat punaisten teloituksiin suorastaan erityisellä innolla.
Kyseessä oli ns. Ruotsalainen prikaati, joka käytännössä oli vajaan pataljoona kokoinen, 300-400 miestä suurimmillaankin.
Myöhemmin heidät tunnetaan paremminkin tekojen mukaisesta nimestään eli kyseessä on Ruotsalaiset Tampereen teurastajat!
Nämä ruotsalaisethan kunnostautuivat erityisesti lähes 1000 tamperelaisen kostomurhien suorittajina heti näiden antautumisen jälkeen.
Aiheesta tuli TV -dokumentti 29.1.2008 Ruotsalainen prikaati.
Koskahan saamme tuon dokumentin uusintana?
http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_ruotpr.htm
http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/muistomerkit/prikaati.html
> Sisällissodan Tampereen taisteluihin oli valkoisten apuvoimiksi saatu ruotsalainen prikaati (Svenska Brigaden), jonka koko oli 350 miestä. Prikaatin oli värvännyt ruotsalainen Suomen ystävät -yhdistys. Kiivaimmat taistelut käytiin kiirastorstaina 28.3.1918 Kalevankankaan maastossa, jossa toinen jääkärirykmentti hyökkäsi ruotsalaisen prikaatin avustamana. Prikaati menetti Suomessa kuolleina 38 sotilasta, joista 19 kuoli 28.3.1918 Kalevankankaalla. <
http://www.apu.fi/ajassa/article149341-1.html
Kuvaus viikko viikolta:
>Pääsiäislauantaina 30.3. valkoiset levittivät lentolehtisiä, joissa kerrottiin valkoisten avuksi tulleiden saksalaisten nousseen Suomessa maihin. Todellisuudessa saksalaisten maihinnousu tapahtui kuitenkin vasta 3.4. Valkoiset pudottelivat koneesta myös antautumiseen kehottavaa julistetta, jossa vakuuteltiin: "Me emme tapa niin kuin punaiset vankejamme."<
http://www.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/1918viikko12.htm
http://www.tampere1918.fi/
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&sort=date&q=ruotsalainen prikaati
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000034221445#22000000034221445
Suomen Mielessä 3/1999 oli Arto Pölläsen artikkeli Itsenäisyyssodan kääntöpuoli, joka käsitteli yleisellä tasolla niin Suomen kuin Ruotsinkin ruotsalaisten osuutta vuonna 1918 suoritetuissa teloituksissa. Pöllänen totesi, että osa ruotsalaisista tahrasi tuolloin kätensä pahasti suomalaisten vereen ja että nyt olisi totuuden sekä anteeksipyynnön vuoro.
Tauno Tukkinen käsittelee kirjoissaan kokeneen kotiseutututkijan varmuudella Forssan seudun sekä läntisen Uudenmaan tapahtumia vuonna 1918 yksityiskohtaisesti ja kiihkottomasti. Seurakuntien rippikirjat, aiemmin ulottumattomissa olleet päiväkirjat ja omaisten muistitieto yhdistettynä tutkimuskirjallisuuden laajaan tuntemukseen luovat hyvän pohjan. Kirjojen kuvitus on runsas ja hakemisto käyttökelpoinen esim. sukututkijoille.
Helsingin hellityt sotavangit
Tammi-helmikuun vaihteessa 1918 punakaartit olivat varmistaneet valtansa Helsingissä ja Etelä-Suomen tärkeimmillä paikkakunnilla. Uudellamaalla jäi punaisten selustaan kuitenkin suojeluskuntia, jotka kapinalliset pyrkivät tekemään vaarattomiksi.
Läntisellä Uudellamaalla pääosin ruotsinkieliset valkoiset ryhmittyivät Siuntioon ja Kirkkonummelle, Suitian ja Sigurdsin kartanoiden ympäristöön. Kahakoinnin jälkeen saarretut 467 suojeluskuntalaista antautuivat helmikuun lopulla Ruotsin suurlähetystön välityksellä. Heidät kuljetettiin sotavankeuteen Helsinkiin Liisankadulle ruotsalaiseen lyseoon, jossa heidän olonsa olivat varsin kohtuulliset. Useat vangit allekirjoittivat lupauksen, että he eivät enää taistele punaisia vastaan. Lupaus unohtui, kun vankeus päättyi huhtikuun puolivälissä saksalaisten vallattua Helsingin.
Teloitukset Länsi-Uudellamaalla
Entiset vangit muodostivat ruotsinkielisen Länsi-Uudenmaan pataljoonan rungon ja sen tukikohta sijaitsi Inkoon Västankvarnissa. Varsinaiseen taistelutoimintaan pataljoona ei näy osallistuneen. Pataljoonaa komensi ruotsalainen Edward Ward ja komppanianpäällikköinä toimivat Ivar Hast ja Ivar Ståhle. Pataljoonasta muodostettiin retkikuntia, jotka tekivät teloituskiertueita eri puolille Uuttamaata. Tähtäimessä olivat punaiset tai punaisiksi epäillyt ja eräät valkoisetkin suomalaiset. Vihdissä pataljoona teloitti yli 60 paikallista, ja kerrotaan paikallisen suojeluskunnan päällikön joutuneen ajamaan verenhimoiset västankvarnilaiset pois pitäjästä. Pataljoona kylvi kuolemaa ainakin Inkoossa, Vihdissä ja Nurmijärvellä. Kaikkiaan Länsi-Uudenmaan pataljoona teloitti toukokuussa vähintään 200 miestä ja naista, lähes kaikki suomenkielisiä.
Västankvarnissa istui myös kenttätuomioistuin, jonka johtoon halukkaasti hakeutui lehtimies ja kirjailija Erik Grotenfelt. Aatelismies G. ei ottanut osaa sotatoimiin, mutta teloituksiin sitäkin innokkaammin. Hän osoitti oman todistuksensa mukaan poikkeuksellista armottomuutta, jopa julmuutta toimiessaan punavankien kuulustelijana ja teloitusryhmän päällikkönä. Tunnontuskat lienevät heränneet, sillä seuraavana vuonna Grotenfelt tappoi – itsensä.
Teloitukset Forssan seudulla
Tukkisen uusin kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti ruotsalainen kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918.
Ylös
ITSENÄISYYSODAN KÄÄNTÖPUOLI
Suomi itsenäistyi 6.12.1917, niin meille opetetaan. Venäjän valta väistyi pois ja hyvä niin. Mutta entä vuoden 1918 sota – vapaussota, itsenäisyyssota, kansalaissota, sisällissota ja punakapina?
Punaisten kapinan voi johonkin asti ymmärtää sitä taustaa vasten, että herraluokka kaikkialla oli ollut suurelta osalta etnisesti vierasta – niin kartanonherrat maalla kuin teollisuuden ja kaupan työnantajat kaupungeissa kuin myös ylemmät virkamiehet. Suomalainen torppari ja työläinen tunsi itsensä paitsi parempiosaisen herrasväen myös vieraan kansan sortamaksi omassa maassaan. Kapinalippu nousi ja sota alkoi.
Punaiset tappoivat valkoisia 3500 sodassa kaatuneen lisäksi 1650 eli vähän yli 5000 ihmistä yhteensä. Valkoiset voittivat sodan, jossa kaatui 5500 punaista. Sitten oli vuorossa kosto kapinasta ja terroriteoista. Vangitut punaiset joutuivat kenttäoikeuteen. Vain kapinan johtajat olisi vallitsevien lakien mukaan voitu teloittaa maanpetoksesta. Mutta miten kävi?
Kova kosto
Punaisten johtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle ja valkoiset teloittivat 8400 punaista heti. 80 000 punaista joutui vankileireille, joissa kuoli 12–15 000 punaista lisää nälkään, tauteihin ja tuhansia teloitettiin vielä leireilläkin. Lisäksi 3–4000 punaista katosi. Noin 10 000 punaisen arvellaan paenneen Venäjälle. Punaisten mieshukka kuolleina oli siis 25–30 000.
Voidaan sanoa, että niin siinä kävi, miksi nousivat kapinaan laillista esivaltaa vastaan. Mutta yhtä hyvin voidaan kysyä (vaikka kapinan kukistaminen olikin oikeutettu teko), että oliko pakko kostaa vangituille rivipunaisille niin ankarasti kun pahimmat syylliset, kapinajohtajat, olivat paenneet Venäjälle?
Tästä on vaiettu
Pakostakin nousee esille kysymys: olemmeko me Kainin sukua, joka tahrasi kätensä veljesvereen itsenäistyessään? Vastaus kuuluu: emme niin kokonaan kuin on luultu. Julkisuudessa täysin vaiettu tosiasia nimittäin on, että valkoisen armeijan komentoporras oli valtaosaltaan – ehkä peräti 90 prosenttisesti – Suomen ja Ruotsin ruotsalaisista koostuva.
Suomen armeija oli lakkautettu vuonna 1902 ja etupäässä vain maan ruotsinkielinen vallasväki lähetti poikiaan Venäjän armeijan upseerikouluihin, kuten Mannerheiminkin laita oli. Juuri he muodostivat valkoisen armeijan komentajien rungon.
Saksassa maailmansodan aikana koulutuksensa saaneista jääkäreistäkin huomattava osa oli Suomen ruotsinkielisiä. Valkoisten komentajissa oli myös huomattava määrä riikinruotsalaisia upseereja, jotka olivat tulleet Suomeen valkoisten puolelle sotaan. Noin tuhannesta Ruotsista tulleesta vapaaehtoisesta kolmisen sataa joutui päällystö-, alipäällystö- ja esikuntatehtäviin. Lähinnä vain Karjalan rintaman valkoisilla oli asemasotavaiheessa suomenkielisiä johtajia.
Kenttäoikeudet olivat joukko-osastojen komentajien vastuulla toimeenpantuja. Siis vastuu niistä yli 10 000 punaisen teloituksista ei olekaan kuin pienemmältä osin etnisillä suomalaisilla valkoisilla. Päävastuu on niillä etnisesti ei-suomalaisilla komentajilla, joiden herrakansan edut kapinassa olivat olleet suuressa vaarassa.
Teloitusryhmistä suurin osa ruotsinkielisiä?
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Asia selvinnee lähivuosina. – Siis pieni 10 % vähemmistö tai pieni osa heistä otti oikeuden omiin käsiinsä kostaessaan punaisille, joista valtaosa oli suomenkielisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien punaisten etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Osa maamme ruotsinkielisestä vähemmistöstä tahrasi kätensä pahasti suomalaisten vereen keväällä 1918. Tässä olisi nyt sovittelujen ja anteeksipyynnön paikka juuri heille tai nykypolvelle heidän jälkeläisinään, kuten tietysti myös terroriin osaaottaneille etnisesti suomalaisille valkoisille. Silti on muistettava, että punaiset aloittivat paitsi kapinan myös terrorin ja murhat ja että valkoisten kostoterrorissa oli mukana myös paljon suomenkielistä väkeä. Ja että punaisen terrorin kohteena oli ollut melkoiselta osaltaan hallitseva ja omistava ruotsinkielinen yläluokka.
Jota asia kiinnostaa, voi lukea Jaakko Paavolaisen klassiset terroritutkimukset tai Pekka Kalevi Hämäläisen Luokka ja kieli vallankumouksen Suomessa (1978) tai Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle (1993) ja onhan jotain kerrottu F.E. Sillanpään Hurskaassa kurjuudessa ja Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian toisessa osassa unohtamatta Joel Lehtosen, Ilmari Kiannon ynnä muiden teoksia.
Totuus tekee vapaaksi
Traagisia asioita, mutta vain totuus tekee vapaaksi. Punaiset menettivät kansalaiskunniansa vuosikymmeniksi. Mutta niistä ohi lakien annetuista yli 10 000 punaisen kuolemantuomiosta ei montakaan valkoista komentajaa vedetty oikeuteen, eivätkä he ole kunniaansa menettäneet. Mitähän se lienee vaikuttanut kansan moraaliin, onko sen oikeudentunto vahvistunut siitä?
Joku ehkä kysyy: mitä hyödyttää kaivella menneitä, ne on vain unohdettava ja annettava anteeksi.
Asia ei kuitenkaan ole niin. Rikokset ihmisyyttä vastaan eivät vanhene. Omaisiaan menettäneiden on vaikea noin vain unohtaa. Mutta jos tehdyt vääryydet ja rikokset tunnustetaan ja pyydetään anteeksi puolin ja toisin kun muutakaan ei enää yli 80 vuoden jälkeen voida tehdä, niin todellinen sovinto ja anteeksianto on mahdollinen. Aika ei paranna, jos rikkomuksia ei koskaan tunnusteta. Tämä olisi kansallisen eheytymisen ja sisäisen parantumisen asia. Sitä me kai itse kukin kuitenkin toivomme.
anteeksi murhiaan ja kapinointiaan? Sieltähän kaikki alkoi. Kosto on kosto. Sitä ei kukaan ole kieltänyt. Alkusyy oli kuitenkin murhat ja ryöstöt ynnä muu punainen väkivalta jo keväästä 1917.
Mitä tulee valkoisten vankien "hellään" kohteluun Helsingissä, niin se johtui siitä, että lähetystö valvoi heidän olojaan.
On syytä muistaa, että pääosa ruotsinkielisistä seuduista oli punaisen (ja suomenkielisen!) vallan alla noin kolme kuukautta. Sen ajan tapahtumat synnyttivät ruotsinkielisissä koston tarpeen.
Punaisten tappamien valkoisten määrät ovat kieltämättä pienet. Se johtui yksinkertaisesti siitä, että viimeistään maaliskuusa oli tappio selvää jokaiselle ajattelevalle ihmiselle. Se rauhoitti kummasti innokkaitakin punaisia.Ja voittajan koston oikeushan jäi nyt käyttämättä.
Emme tiedä, miten punaiset olisivat voittaessaan käyttäytyneet.Luokkaviha oli kova.
Erik Grotenfelt
Erik Herman Woldemar Grotenfelt (24. heinäkuuta 1891 Viipuri – 3. huhtikuuta 1919) oli suomalainen reservin vänrikki ja filosofian maisteri. Hänen vanhempansa olivat prokuraattori ja korkeimman oikeuden presidentti Berndt Julius Grotenfelt ja Aline Söderhjelm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1917 Siri Matilda Studdin kanssa.
Grotenfelt kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1909 Uudesta Ruotsalaisesta Oppikoulusta ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1909 – 1914 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1913 sekä Filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1914.
Jääkäri ja aktivisti
Grotenfelt liittyi yhtenä vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hän erosi heikon terveydentilansa vuoksi kesäkuussa 1915. Hän oleskeli seuraavaksi Tukholmassa ja Helsingissä ja alkoi syksyllä 1916 kirjoitella huomiota herättäneitä sotatilanneselostuksia Dagens Pressiin sekä aloitti Venäjän vallankumouksen puhjettua keväällä 1917 vilkkaan toimintajakson kirjoitellen sekä Svenska Presseniin että aktivistien äänenkannattajaksi toukokuussa 1917 perustettuun Svenska Tidningeniin päivittäin Suomen itsenäisyysvaatimuksia valaisevia kirjoituksia ja taisteli kiivaasti niitä sanomalehtiä ja poliitikkoja vastaan, joiden mielestä Suomelle olisi kuulunut vain laajennettu autonomia. Hän toimi sen osakuntien valitseman valtuuskunnan toimeliaimpana jäsenenä, joka keväällä 1917 johti ylioppilaspolitiikkaa ja tilanteen johdosta joutui kosketuksiin myöskin Venäjän vallan edustajien kanssa, esimerkiksi ministeri Kerenskin ja amiraali Maksimovin.
Toiminta Suomen sisällissodan aikana
Sisällissodan aikana hän toimi Punaisen Suomen hallinnassa olevassa Helsingissä ja kuului salaisen Vapaa Sana – Fria Ord- lehden toimituskuntaan, jossa hänen tehtävänään olivat sotakatsauksien kirjoittaminaan. Punaiset vangitsivat Grotenfeldtinä erehdyksessä ruotsalaisen kauppaopiston rehtorin Oskar Rosenqvistin, joka oli lehden aputoimittaja. Jaakko Paavolaisen mukaan Rosenqvist ammuttiin matkalla esikuntaan, ja ruumis heitettiin häikäilemättömästi autosta kadulle. Grotenfelt sai kostaa punaisille sisällissodan lopussa. Hän johti punaisten teloituksia Inkoon Västankvarnissa.
Västankvarnin pyöveli
Grotenfeld asetettiin Inkoossa sijainneen Västankvarnin kenttäoikeuden puheenjohtajaksi. Hän tuomitsi n. 60 punaista kuolemaan. Ensimmäiset tuomiot hän pani täytäntöön itse henkilökohtaisesti[1], koska hänen miehistönsä oli kokematonta kyseisten tuomioiden täytäntöönpanossa, mutta myöhemmin Länsi-Uudenmaan pataljoona osallistui myös tuomioiden täytäntöönpanoon Västankvarnissa. Joukossa oli ainakin kaksi naista, Hilja Heino ja Tekla Åhl. Grotenfelt kuvaili muistiinpanoissaan, kuinka mm. ammutti useita vihtiläisryöstäjiä, ja siitä kuinka vangit pelokkaasti avautuivat hänen johtamassaan tuomioistuimessa.
Kuolema
Tämän lahjakkaan kirjailijan alun elämä päättyi itsemurhaan 4. huhtikuuta 1919 ja hänet haudattiin Helsinkiin.
Länsi-Uudenmaan ja Forssan verilöylyt 1918
http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/uhrit1918.htm
http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/his.htm
http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/sivukartta.htm
Jos punaiset olisivat voittaneet? Jos on pakko jossitella, hyvä pohja jossittelulle löytyy "Kommunismin mustasta kirjasta". Löytyy kaikista kirjastoista. Suomen kohtalo olisi ollut verenkarvainen, siitä ei liene epäilystäkään. Suurin osa valkoisista piti kiinni kokonaan erilaisesta arvoperustasta ja se hillitsi ja lopetti kostot. Ja lopulta päästiin armahduksiin. Neukkusysteemin mukaan armahdus olisi tarkoittanut esim. tuomiota "vartti ja viitonen sarviin" (25 vuotta leiriä ja 5 vuotta sisäistä karkoitusta). Jotain eroa...