Oikeus- ja puolustus- sekä elinkeinoministerit

eivät ota poliittista vastuuta länsimaisen demokratian parhaiden perinteiden mukaisesti.

Oikeusministeri Brax (RKP) ei valvonut, että kolmessa kunnassa sähköinen äänestys oli toteutunut asiallisesti. Häneltä oli vaadittu sitä, että olisi testattu myös äänestäjillä miten äänestäminen viime syksyisissä kuntavaaleissa oli toteutunut asiallisesti. Testit suoritti vain yritys, joka laitteet ja ohjelmat toimitti.

Elinkeinoministeri (ent. kauppa- ja taollisuusministeri) Mauri Pekkarinen (kesk) ei neljään vuoteen valvonut ja ohjannut Fortumin tai muidenkaan valtioyhtiöiden palkitsemismenettelyä ja metssän oli menty vuonna 2003.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) vastasi valvonnasta ja ohjauksesta Mauri Pekkarisen jälkeen ja metsään mentiin edelleenkin ja lujaa.

Pekkarinen ja Häkämies toituvasti puhuivat joutavia takaisin perinnän mahdottomuudesta, kun palkitseminen johti kohtuuttomiin palkkioihin ja unohti oleellisen. Heidän olisi pitänyt välittömästi keskeyttää kohtuuttomaksi tulleen ohjeistuksen jatkaminen.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja Jyri Häkömies syyllistyivat selkeään harhaanjohtamiseen ellei jopa suoranaiseen valehteluun eduskunnassa, kun piti Fortumissa ja muissa valtio omisteisissa yhtiöissä ottaa käyttöön 63 vuoden eläköitymisikäraja. Fortumissa sovittiin kuiten molempien tieten järjestelmästä, että eläkeikä on 62 vuotta.

Omituiseksi tilanne tulee lisäksi sen vuoksi, että pääministeri Matti Vanhanen vain muutamaa viikkoa aiemmin vaati yleistä 63 vuoden eläköitymisikää alimmaksi mahdolliseksi.

Länsimaisen demokratiakäsityksen mukaan ministerit ottavat poliittisen vastuun, jos tapahtuu heistä johtuvia virheitä. Näin ei Suomessa.

Kokoomus ja Keskusta, jotka siis ovat oikeistopuolueita, vaativat toistuvasti, että Suomen tulee mennä mukaan kaikkeen vallitsevaan länsimaisessa demokratiakäytännössä. Oikeistopuolueet valikoivat kuitenkin mitä länsimaista demokratiaa kulloinkin käytetään.

Nyt olisi Matti Vanhasen, jolla muutenkin on arveluttavaa toimintaa, Mauri Pekkarisen, Jyri Häkämiehen sekä Tuija Braxin syytä mennä peiln eteen. Kenet he siellä näkisivät? Itsensä sillä nuotiolla lämmittelemässä, jolla Pietari kielsi mestarinsa. Nämä ministerit kielsivät mestarinsa länsimaisen demokratian. Heiltä on edellyttävä, ennen anteeksiantoa, poliittisen vastuunottamista ja eroamista tehtävistään petettyään tärkeimmät arvot länsimaisessa demokratiassa.

Polliittisen vastuunottaminen ei tarkoita sitä, että se kannetaan vasta vaaleissa. Heille tulee Fortumin tapaisista valtionyhtiöistä sekä yksityisestä yritysmaailmasta ja edelleen oikeistolaisesta mediasta silloin niin runsaati taloudellista ja muuta tukea, että väärätkin teot muuttuvat lunta valkeemmiksi.
6137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

joka siis on menetetty oikeistohallituksen toiminnassa. Yksikään lupaus, paitsi ne joissa annetaan niille joilla on paljon muutenkin, ei ole pitänyt.

Pahinta on se, että oikeistohallitus määrää kunnat tekemään likaisen työn. Lomautuksia, irtisanomisia, virkoja ei täyetä, verojen korotuksia jne.

Petosta.

Äänestä
  • näe, että suurelta osalta siihen etteivät kansalaiset halua äänestää vaaleissa, johtuu ihmisten kyllästymisestä politiikkojen jatkuvasta petoksesta.

    Vaaleja ennen kerrotaan autuaallisesti tavoitteista. Ja sitten valituksi tulon jälkeen unohdetaan juhalliset lupaukset. Käytännön toimissakin osoitetaan, ettei oltkaan semmoisessa tahtotilassa, että oltaisiin sanojen takana.

    On selvää, että oikeistohallituksen kaikki puolueet ovat pettäneet. Pääministeri valehtelee mennen tullen. valtiovarainministeri samoin. elinkeinoministeri korkeissa koroissaan ja tupessaas samoin, oikeusministeri, sisäminiteri, puolustusministeri, työministeri, sosiaali- ja terveysministerit, opetuministeri jne.

    Kerokaa nyt edes ykskin ministeri, joka kahden vuoden aikana ei ole saanut takkiinsa. Kaikki ovat pois poikenneet lupauksistan ja harhauttavat.

    Missä on poliittinen rehellisyys ja vastuunkantaminen?

    Äänestä

  • puolueet kirjoitti:

    näe, että suurelta osalta siihen etteivät kansalaiset halua äänestää vaaleissa, johtuu ihmisten kyllästymisestä politiikkojen jatkuvasta petoksesta.

    Vaaleja ennen kerrotaan autuaallisesti tavoitteista. Ja sitten valituksi tulon jälkeen unohdetaan juhalliset lupaukset. Käytännön toimissakin osoitetaan, ettei oltkaan semmoisessa tahtotilassa, että oltaisiin sanojen takana.

    On selvää, että oikeistohallituksen kaikki puolueet ovat pettäneet. Pääministeri valehtelee mennen tullen. valtiovarainministeri samoin. elinkeinoministeri korkeissa koroissaan ja tupessaas samoin, oikeusministeri, sisäminiteri, puolustusministeri, työministeri, sosiaali- ja terveysministerit, opetuministeri jne.

    Kerokaa nyt edes ykskin ministeri, joka kahden vuoden aikana ei ole saanut takkiinsa. Kaikki ovat pois poikenneet lupauksistan ja harhauttavat.

    Missä on poliittinen rehellisyys ja vastuunkantaminen?

    On syytä epäillä. Asia olisi selvitettävä.

    Äänestä

on tunnetusti erittäin kateellista toisilleen.He tallaavat toisensa mielellään tarpeeksi alas saadakseen näyttää ylpeyttään elättää muita maassamme määrättä tulevin kiintiöin joista ei näy mitään loppua.Aijemmin korjattiin yhdessä maatamme mitä oli pommitettu rauinioiksi.Kun asiat alkoivat sopia meille,maanpetturit keksivät jaella tulojamme ympäri maata ja alkaa viellä ihmiskauppaa tekemään jotta saataisiin henkinen ilmapiirimme säröille.Kerrottiin naurettavia selityksiä julkisesti,kuin vastaavasti kerrotaan pikkulapsille aamuruokailussa jotta saadaan heidät syömään aamupuuronsa.Hoidimme jo yhteisesti julkisesti jälkikasvumme hammashuollot tätä ennen hyvin tuloksin,mutta sitten ei ollut enää rahaa siihen? Otettiin jossain vaiheessa myös lapset pois raingaistusten ulottuvuudesta ja samoin puututtiin kotikasvatuksiin rangaistuksin,ilmeisesti että saataisiin käytös matalammaksi,mikä käytös huolellisuus ja tarkkaavaisuus olivat aiemmin huomioitu koulutodistuksissakin.Pitikö Suomessa madaltaa näitä asioita,jotta kansa saisi enemmän päänvaivaa toisistaan ja lapsistaan,vaikka samat päättäjät katsoivatkin edelleen miten asioissa toimittaisiin.Yksi syy oli ehkä myös että lapsiamme piti kouluttaa maiden tasolle alaspäin,mitä myöhemmin verovaroillamme alettiin ostaa tänne Punainen risti välikätenä.Taudit alkoivat lisääntyä myös samoihin aikoihin.Tullilaboratoriot ym. vastaavia heikennettiin.Oli niinsanottu lama,jolloin autoliikenne pursui kyllä kuten aijemminkin.Liikkeet lopettivat.Tyhjiä liikkeiden ikkunoita oli katujen varret tulvillaan.Pakolaisten,niin elintasopakolaisten kuin varsinaistenkin määrä alkoi kasvaa ja toivat mukanaan samalla Herjan meitä kohtaan nimeltään Rasisti? Tuo sanaq oli jotain kumoavaa ja ihmeellistä jota emme olleet aijemmin kuulleet,mutta hyvin tärkeää.Se oli tarkoitettu kai rajapuomimme avattavan keille hyvänsä.Oli lehdissä myös kun tuotiin Suomeen laivalastettain pakolaisia,joilla ei ollut minkäänlaisia papereita mukanaan itsestään?Samoin kuin junalasteittain miehiä jotka tulivat sairaaloiden kautta ulos kantaväestöömme puhdistettuna ötököistään joita heillä oli ollut sitä ennen? Saimme myös silloin katsella eri ryhmiltä ohjeita jotka olivat maahamme tulleet heidän kohteluistaan ja kuinka pitäisi heitä täällä kohdella sekä kuinka eteviä he olivat aloillaan.Heidän piti myös saada meiltä samat elintasot kuin heillä oli omassa maassaankin ollut? Elintasot hoituivat vatmaan monilla jo luonnostaankin tarkastamatta todellisia entisiä elinnolojaan? Leveyspiirejämme ja ilmannalaamme emme voinneet muutta heille totuutun kaltaiseksi,mutta muut kylläkin veroja nostaen ja kansamme karttuisalla kädellä.Mistä oli silloin sitten kysymys? Hävisimmekö muiden pikkuvaltioiden tavoin jonkin Globaalin kädenväännön joutuen maksamaan ylimmääräiset viulut ja luovuttamaan itsemme muiden käyttöön? Ei tämä ainakaan miltään itsemmääräämisoikeudelta näytä omassa maassamme? Taikka silloin on lääketiede ja terveyshuoltomme laitoksineen aivopessyt melkoisen määrän ihmisiä,kuten kirkko uskovaisineenkin jotta päästäisiin Taivaaseen varmemmin ihanuuksiin?Kertokaa nyt ihmiset lopulta,mitä oma järkenne sanoo kaikesta? Virallisia ulossantoja näkee taas Lehdistössä TV:ssä sekä Radiossa. Oma järkenne on kallein työkalunne ja tarkoitettu teidän käyttöönne.

Äänestä

edelleenkin ehdokkaita, joilla on puhdas omatunto ja tahto tehdä kaikkensa maamme parhaaksi. Kokoomus on pettänyt kaikki vaalilupauksensa viimeistä piirtoa myöten.

Äänestä
  • pahoin pelkään, että seuraavissakin vaaleissa käy niin, että porvarit voittaa. Jos ei jotenkin saada meitä muita uskomaan siihen,että muutos on mahdollinen. Mutta se vaatii äänestäjiä muille kuin porvareille. Minulle ainakin riittää tämä porvareitten touhu,vaikka onkin niin "fantastista". On vaan kylmä rinki tiedät minkä ympärillä, kun on vielä niin pitkä aika seuraaviin vaaleihin. Vanhaset,ja Kataiset ehtivät vielä hiihdellä vaikka mitä paskaa suomalaisten niskaan!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

eivät ota poliittista vastuuta länsimaisen demokratian parhaiden perinteiden mukaisesti.

Oikeusministeri Brax (RKP) ei valvonut, että kolmessa kunnassa sähköinen äänestys oli toteutunut asiallisesti. Häneltä oli vaadittu sitä, että olisi testattu myös äänestäjillä miten äänestäminen viime syksyisissä kuntavaaleissa oli toteutunut asiallisesti. Testit suoritti vain yritys, joka laitteet ja ohjelmat toimitti.

Elinkeinoministeri (ent. kauppa- ja taollisuusministeri) Mauri Pekkarinen (kesk) ei neljään vuoteen valvonut ja ohjannut Fortumin tai muidenkaan valtioyhtiöiden palkitsemismenettelyä ja metssän oli menty vuonna 2003.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) vastasi valvonnasta ja ohjauksesta Mauri Pekkarisen jälkeen ja metsään mentiin edelleenkin ja lujaa.

Pekkarinen ja Häkämies toituvasti puhuivat joutavia takaisin perinnän mahdottomuudesta, kun palkitseminen johti kohtuuttomiin palkkioihin ja unohti oleellisen. Heidän olisi pitänyt välittömästi keskeyttää kohtuuttomaksi tulleen ohjeistuksen jatkaminen.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja Jyri Häkömies syyllistyivat selkeään harhaanjohtamiseen ellei jopa suoranaiseen valehteluun eduskunnassa, kun piti Fortumissa ja muissa valtio omisteisissa yhtiöissä ottaa käyttöön 63 vuoden eläköitymisikäraja. Fortumissa sovittiin kuiten molempien tieten järjestelmästä, että eläkeikä on 62 vuotta.

Omituiseksi tilanne tulee lisäksi sen vuoksi, että pääministeri Matti Vanhanen vain muutamaa viikkoa aiemmin vaati yleistä 63 vuoden eläköitymisikää alimmaksi mahdolliseksi.

Länsimaisen demokratiakäsityksen mukaan ministerit ottavat poliittisen vastuun, jos tapahtuu heistä johtuvia virheitä. Näin ei Suomessa.

Kokoomus ja Keskusta, jotka siis ovat oikeistopuolueita, vaativat toistuvasti, että Suomen tulee mennä mukaan kaikkeen vallitsevaan länsimaisessa demokratiakäytännössä. Oikeistopuolueet valikoivat kuitenkin mitä länsimaista demokratiaa kulloinkin käytetään.

Nyt olisi Matti Vanhasen, jolla muutenkin on arveluttavaa toimintaa, Mauri Pekkarisen, Jyri Häkämiehen sekä Tuija Braxin syytä mennä peiln eteen. Kenet he siellä näkisivät? Itsensä sillä nuotiolla lämmittelemässä, jolla Pietari kielsi mestarinsa. Nämä ministerit kielsivät mestarinsa länsimaisen demokratian. Heiltä on edellyttävä, ennen anteeksiantoa, poliittisen vastuunottamista ja eroamista tehtävistään petettyään tärkeimmät arvot länsimaisessa demokratiassa.

Polliittisen vastuunottaminen ei tarkoita sitä, että se kannetaan vasta vaaleissa. Heille tulee Fortumin tapaisista valtionyhtiöistä sekä yksityisestä yritysmaailmasta ja edelleen oikeistolaisesta mediasta silloin niin runsaati taloudellista ja muuta tukea, että väärätkin teot muuttuvat lunta valkeemmiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu