Risperdal ei sovi

Minulle on määrätty Risperdal 3mg. Olen käyttänyt sitä kymmenen vuotta. Minulla on ollut sydänmen eteisvärinää ja minulle piti tehdä rytminsiirto, jota ei kuitenkaan tehty. Lujin muutama päivä sitten Risperdalin rinnakkaisvalmisteen Risperidonin tuoteselosteessa, että lääke voi aiheuttaa EKG:n poikevia lukemia ja sydänmen eteisvärinää ja rytmihäiriöitä. Kysynkin, että jos teille jollekin ei ole sopinut Risperdal, niin minkä lääkkeen olette saanut sen tilalle.
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselleni ei käynyt myöskään risperdal, se aiheutti prolaktiiniarvojen kohoamista. Vaihdettiin seroqueliin ja myöhemmin ketipinoriin. Ovat samaa valmistetta, mutta eri nimellä. Tämä nykyinen eli ketipinor on vissiinkin halvempi kuin seroquel, mutta muuten sama lääke.

Äänestä

lääkkeet kokonaan?

Äänestä
  • itse ihan samaa. Hoidan skitsofreniaani zeldox nimisellä lääkkeellä ja siitä tulee ahdistusta ja pöhnäistä oloa. olen ajatellut alkaa hoitaa itseäni vitamiineilla, hivenaineilla, kalarasvalla ja jollain rohdoskasvilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä tilalle kirjoitti:

Minulle on määrätty Risperdal 3mg. Olen käyttänyt sitä kymmenen vuotta. Minulla on ollut sydänmen eteisvärinää ja minulle piti tehdä rytminsiirto, jota ei kuitenkaan tehty. Lujin muutama päivä sitten Risperdalin rinnakkaisvalmisteen Risperidonin tuoteselosteessa, että lääke voi aiheuttaa EKG:n poikevia lukemia ja sydänmen eteisvärinää ja rytmihäiriöitä. Kysynkin, että jos teille jollekin ei ole sopinut Risperdal, niin minkä lääkkeen olette saanut sen tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu