Kela huijasi jopa 100 miljoonaa

Tutkimuksen mukaan Kela ei kerro asiakkailleen niistä eduista, joihin sen asiakkaat ovat oikeutettuja. Kelan huijauksista on jätetty kolme eri tutkintapyyntöä.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos ettte tiedä, voisiko joku valtionvaroista vastuullinen tai lopputyötä suunnitteleva opiskelija ottaa tehtäväkseen laskea.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä summa tekee veronmaksajaa kohti.

Paljonko mamupolitiikka nielee vuodessa LAINARAHOJAMME, kun siihen lasketaan kaikki elättämis- kieli- uskonto- moskeija- tulkkaus- palveluskunta- terveys- sairaus- tartuntatauti- perhe- matkailu- koulutus- synnytys- lastenhoito-rikollisuus- tiedotus- kulttuuri- oikeus- harrastus- uimahalli- - - eri tahojen ongelmien hoitokulut ym. ym. ym.

- myös heidän omalle kansallemme välillisesti aihettamat verotus - LAINANHOITO - väkivalta - raiskaus - tartuntatauti - - - ym. ym. ym.

Entä paljonko summan korot ovat?

NUORET, TE JOUDUTTE TULEVAISUUDESSA MAKSAMAAN päättäjien valinnat!

Joudutte myös asumaan näiden elätettävienne naapureina ja laittamaan lapsenne heidän kanssaan samoihin ongelmakouluihin.

Monikulttuuria palvovat eivät itse tule kantamaan vastuuta teostaan. He nostavat itse silloin korkeita eläkkeitä entisinä virkamiehinä. Toisten varoilla on helppo elää. Jos päättäjät joutuisivat itse vastuuseen, olisivat päätökset toisenlaisia.

Äänestä
  • niin maahanmuuttajia täytyy ottaa lisää. Ei suomalaisista nössöistä ole enää barrikaadeille, ainoastaan maahanmuuttajat uskaltavat sen tehdä. Ehkä mamujen aloitettua rähinän jotkut meikäläisetkin riehaantuisivat sen verran, että saataisiin edes muutama ministeri ajattelemaan - jos ei muuta, niin hengissä pysymistä..!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viime vuonna! kirjoitti:

Tutkimuksen mukaan Kela ei kerro asiakkailleen niistä eduista, joihin sen asiakkaat ovat oikeutettuja. Kelan huijauksista on jätetty kolme eri tutkintapyyntöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu