Ei kepulaisten lööpeiltä vältytty lankalauantainakaan

Kyllä Suomen kansalle tyrkytetään kepulaisten politiikkojen yksityiselämää, eikä nämä itseään tyrkylle tuovat säästä Suomen kansaa pääsiäisenäkään. Lööpit suoltivat tänään lankalauantaina silmille Tanja Karpelan luxuslomaa tämän viimesimmän ja oikein kirkossa naidun kumppaninsa kanssa.

Tyrkyttääköhän seuraavana Matti Vanhanen lööppeihin tätä viimeisintä kihlausnaintitempaustaan, vai onko keksinyt jotain raflaavampaa tapojensa mukaan. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tuleman pitää, Matti Vanhanenhan on osoittautunut politiikoksi, joka ei pärjää politiikkona ilman yksityiselämäänsä kuuluvaa naisjulkisuutta. Tanja Karpelahan ei pärjää politiikkona muutoin, kuin miehiä vaihtamalla ja niitä naimalla.
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lehdessä oli oikein edustava kuvakavalkadi näistä Tanjan ex-miehistä. Ei ainakaan kokemuksen puutteesta voi tyttöä moittia.

Äänestä

ollut maassakaan, isälle yritettiin viedä kukkia että olisi jonku sanan saanut, ensin haukutaan vuositolkulla sitten yritetään viedä kukkia, kivaa hommaa, ei ihme ettei saada keltään enää haastattelua, pilanneet toimittajat niin maineensa,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan kananlihaa kirjoitti:

Kyllä Suomen kansalle tyrkytetään kepulaisten politiikkojen yksityiselämää, eikä nämä itseään tyrkylle tuovat säästä Suomen kansaa pääsiäisenäkään. Lööpit suoltivat tänään lankalauantaina silmille Tanja Karpelan luxuslomaa tämän viimesimmän ja oikein kirkossa naidun kumppaninsa kanssa.

Tyrkyttääköhän seuraavana Matti Vanhanen lööppeihin tätä viimeisintä kihlausnaintitempaustaan, vai onko keksinyt jotain raflaavampaa tapojensa mukaan. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tuleman pitää, Matti Vanhanenhan on osoittautunut politiikoksi, joka ei pärjää politiikkona ilman yksityiselämäänsä kuuluvaa naisjulkisuutta. Tanja Karpelahan ei pärjää politiikkona muutoin, kuin miehiä vaihtamalla ja niitä naimalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu