Seurakunnan nuorissa meillä oli aina kivaa toimintaa ja kaikki pitivät yhtä. Tuona aikana ei haluttu kenenkään olevan yksin tai toiminnan ulkopuolella - elimme ns. KULTA AIKAA, nuortenpäiviä, kuorot, ym. megatapahtumat!
Nyt muutama vuosi myöhemmin lähes kaikki ovat perustaneet perheen ja elävät täysin omaa elämäänsä ilman näitä entisiä ihmissuhteita niin kuin menneisyys olisi kokonaan pyyhitty pois. Näyttää, että näitä ihmisiä ei enää tapaa myöskään seurakunnissa. Siellä penkkejä kuluttaa lähinnä nuoret - nämä tulevat ihmissuhteettomat ja vanhukset - työelämästä poissa olevat yksinäiset. Kertokaa, MIKSI IHMISSUHTEET JA SEURAKUNTA JÄÄ, MITÄ PITÄISI TEHDÄ?
Nyt muutama vuosi myöhemmin lähes kaikki ovat perustaneet perheen ja elävät täysin omaa elämäänsä ilman näitä entisiä ihmissuhteita niin kuin menneisyys olisi kokonaan pyyhitty pois. Näyttää, että näitä ihmisiä ei enää tapaa myöskään seurakunnissa. Siellä penkkejä kuluttaa lähinnä nuoret - nämä tulevat ihmissuhteettomat ja vanhukset - työelämästä poissa olevat yksinäiset. Kertokaa, MIKSI IHMISSUHTEET JA SEURAKUNTA JÄÄ, MITÄ PITÄISI TEHDÄ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sen takia ihmissuhteet jää seurakunnissa kuin muissakin yhteisöissä alkutekijöihinsä, kun niissä ei ole mitään syvempää, niissä ei koeta mitään syvempää, niissä ei luoteta toisen ihmisen vilpittömyyteen, eikä niistä saa mitään eikä niihin oikein voi tuodakaan mitään jne.
Tämähän se perimmäinen syy on.
jotkut nuoret maallistuvat aikuistuttuaan, toiset lähtevät opiskelemaan, työelämään tai perustavat perheen jonnekin kauas toiselle paikkakunnalle.
Näiden uskon ainakin olevan joitakin syitä miksi moni ikäisistäni nuorista on jossakin, Jumala yksin tietää minne ne kaikki ovat kadonneet.
Mutta, ymmärtänet, miten arvokasta aikaa on ollut aika,- jolloin ihminen kypsyy aikuiseksi ja perustaa esim. perheen. Tavallaan ne yhteiset hetket/tapahtumat ovat toimineet kasvualustana hyvälle perhe-elämälle tai yleensä hyvälle kehitykselle ajatyellen ihmisen kehitystä.
Itse näen ja ymmärrän seurakunnan tapahtuminen ja kokoontumisen olevan rakentumista arkielämän vaiheisiin ja tapahtumiin eli tavallaan seurakunta/yhteys on lataantumista elämän koitoksiin.
Niin, vaikka kaverisi on perustaneet perheen ja elävät tiivistä perhe-elämää, niin tämä on aivan normaalia,- ja tervettä elämää- Hälytyskellojen tulisi jo soida,- jos avioituneet puolisot kaipailisivat "henkilökohtaista" aikaa ja siten elää entisesä kaveri piirissä.Muuten tämä on melko yleistä tänä aikana eli ihminen ei halua luopua sinkkuelämästään,- vaikka on avioitunut ja tullut "yhdeksi lihaksi" puolisonsa kanssa.
"Hälytyskellojen tulisi jo soida,- jos avioituneet puolisot kaipailisivat "henkilökohtaista" aikaa ja siten elää entisesä kaveri piirissä." - lainatakseni edellistä voisi sanoa myös, että hälytyskellojen tulisi myös soida ja lujaa, kun perheelliset isät ja äidit käyttävät suurimman osan vapaa-ajastaan seurakunnallisiin tehtäviin. Niin ja näistähän on paljon esimerkkejä, kun sitten saarnaajien puolisoilla käämit palaa ja avioero on täyttä totta. Kuinkahan paljon seurakunnissa on tosiaan näitä jokapaikan höyliä, jotka sen sijaan, että olisivat kotona vaikkapa "auttelemassa" vaimoansa siivoamisessa ja lasten hoitamisessa, ovatkin jossain Venäjällä soittelemassa kitaraa vankilakundeille.
Tarkoitin aivan samaa asia, mitä sinä toit esille.Jos ihminen on avioitunut, niin silloin hänen tulee elää perheellisen ihmisen elämää ja arkea.Esim. pienille lapsille on yks hailee, jos isä/äiti on kaljoilla tai urheilee tai viettää paljon aikaansa seurakunnallisissa tehtävissä. Jumala ei koskaan ohjaa perheelliselle ihmiselle sellaista tehtävää,- joka vaarantaa parisuhdetta tai lapsen kehitystä (läsnäoleva aika).
Näiden "soirrajien" tulisi ymmärtää ja uskoa,- että Jumalan yksi merkittävin kriteeri opettajan/paimenen tehtävään valitsemissa on miten mies on hoitanut perhettään eli miten elänyt uskoaan.Jos perheessä on pieniä lapsia, niin "mies on vaimon pää", niin tämä Jumalan aivoitus tulee erityisen tärkeään asemaan,- ettei aviovaimolta pala ne käämit.
"Näiden "soirrajien" tulisi ymmärtää ja uskoa".
Siis soittajista oli kysymys.
Ainakin meikäläisellä seurakunnat, ihmissuhteet yms. ovat ihan aikakysymys. Käymme mieheni kanssa kumpikin vuorotöissä. Kun toisella on aamuvuoro, on toisella ilta (tai minulla yövuoro). Joka sitten on kotona, hoitaa lasta, kun tarhapaikan (klo 8-13) saa vasta 3 vuotiaalle. Tässä kuussa meillä on 3 päivää, että olemme kumpikin kotona vapaalla. Nuo 3 päivää ovat "pyhitetty" yhteiselle PERHEajalle, eli minulle, miehelle ja lapselle.
Uskon, että monilla on samat syyt. Pienen lapsen työssäkäyvänä vanhempana on pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Eli siis perhe omien menojen edelle. Eikä sitä kyllä 8 tunnin työpäivän jälkeen, kun on vielä tehnyt kotonakin hommia (sen kuuluisan toisen työpäivän) jaksa edes lähteä mihinkään.
Perhe-elämän alkaessa ei paljoa seurakunnalle on jäänyt aikaa ja olen jättäytynyt pois joistakin tehtävistä, koska ulkopuolelta tuleva aikataulutus työn lisäksi sotkee jo liiaksi perhe-elämää. Luulisin, että sitten kun lapset on omillaan ja jos terveyttä piisaa, niin voipi olla että jonkinlainen vastuunkanto srk-tehtävissä on ajankohtainen.
Perustakaa 30 tai 40 kerhoja. Maailmalla 40 kerhoja harrastetaan, vaan ei välttämättä uskonnollisissa piireissä. Miksei idea sopisi sinkuille uskiksillekin.
Kyllä, ehdottomasti sinkuille srk:ssa omaa toimintaa, muttei liian tiukkoja rajoja, se jotenkin rikkoo srk-yhteyttä kokonaisuutena.
Joka ei pidä huolta omasta perhekunnastaan on pakanaakin pahempi! Raamatun mukaan on aina perheen oltava etusijalla. Tietenkin suhde Herraan senkin yläpuolella. Sitten toisella ja kolmannella sijalla tulevat muut, kaveripiiri, seurakunta, kerho toiminta, jne...! Jos et ole aviossa itse, niin mene itse sinkkujen luokse ja ystävysty heidän kanssaan. Voittehan harrastaa sitten yhdessä kaikenlaista, pallo pelejä, liikuntaa, luonnossa liikkumista, matkustella ja seurakunnan toimintoja eri muodoissaan!