Härski-virtanen

http://www.tulli.fi/fi/04_Julkaisut/05_Tulliviesti/viesti2_2004.pdf
***
Vanha tulliviesti ja jo pääkirjoituksessa kehdataan haukkua tuontiautot. Onneksi kirjoittaja eli Virtanen sentään lopuksi arvaa ihan oikein verottajan toimista johtuvan sekoilun jatkuvan useita vuosia. Vimeksi Virtanen näytti itse mallia ja lähti tullihallituksen esikuntaan kyniä teroittelemaan.

Virkamies Virtasen pitäisi hoitaa leiviskänsä verottajana eikä lähteä millään tavoin haukkumaan tuontiautoja. Kehtaa vielä väittää että tuontiautojen avulla kunnostus- korjaus- ja huoltotyöpaikat lisääntyvät. Outo asenne.
***
Nyt uusien kulkuneuvojen tuonnin rinnalla portit avautuivat selkosen selälleen myös käytetyn kaluston uittamiselle. Arveluttavana piirteenä on kuitenkin pidetty sitä, että ilmeisesti suurin hyöty koko tästä uittosouvista ilmenee muualla, etenkin Saksassa, jossa ilmanala puhdistuu ja kierrätys- ja romutuskustannuksia säästyy. Silti on myönnettävä, että käytetyn tuontikaluston vaatimat kunnostus-, korjaus- ja huoltotyöt ovat joka tapauksessa luoneet merkittävän määrän uusia työpaikkoja myös Suomessa.

Autoverossa törmättiin täysimääräisesti myös ’hitausmomenttiin’:kun valtiovalta puuttui verotusperusteisiin vasta ulkoisen pakon edessä, seurauksena oli ylimitoitettuja, osin myös ei-toivottuja reaktioita, joiden hallinta ei ole ollut helppoa. Ja pahimpien kauhukuvien mukaan kielteiset vaikutukset voivat kestää jopa vuosikausia.
121190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

autokauppiaat omine etujärjestöineen polttivat sillat suureenjoukkoon kotimaisia autonostajia. Haukkumalla tuontiautot ja Autotuojat ry mollasi tavalliset kansalaiset, jotka kotimaisten kohtuuttomien käytettyjen hintojen takia toivat laadukkaita tuontiautoja!

Äänestä
  • Vai ovat kotimaiset autokauppiaan pelotelleet tavallisia autonostajia niin pahasti, että autokauppa on tyrehtynyt? En ole eläessäni kuullut typerämpää väitettä. Vain todella paatunut tuontiautointoilija pystyy esittämään näin typerän väitteen

    Jos väitteesi olisi tosi, niin kylläpä näillä meidän kotoisilla autokauppiaillamme olisi paljon valtaa koko maailmassa. Kun meidän autokauppiaat ärähtivät, niin USA:ssakin autojen myynti putosi heti 45%. Länsi-Euroopan suurissa automaissakin pudotus oli samaa luokkaa, joten onpa meidän autokauppiailla paljon valtaa.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Vai ovat kotimaiset autokauppiaan pelotelleet tavallisia autonostajia niin pahasti, että autokauppa on tyrehtynyt? En ole eläessäni kuullut typerämpää väitettä. Vain todella paatunut tuontiautointoilija pystyy esittämään näin typerän väitteen

    Omat intrenssinsä asiaa akiteerata vai kuinka väärässä kuvitten olevani?

    No hyvä näin lasipalatsien ovia ei tarvitse aukoa osia saa kuule nykyään ihan netinkin kautta tilattua ja kuule jopa halvemmalla.

    Hintavertailua ei viitsi tähän kirjoittaa mutta on tyhmää maksaa liikaa jostain olemattomasta lisäarvosta.(merkkiuskollisuus)

    Hyvää jatkoa jos oma ei riitä!

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Vai ovat kotimaiset autokauppiaan pelotelleet tavallisia autonostajia niin pahasti, että autokauppa on tyrehtynyt? En ole eläessäni kuullut typerämpää väitettä. Vain todella paatunut tuontiautointoilija pystyy esittämään näin typerän väitteen

    Jos väitteesi olisi tosi, niin kylläpä näillä meidän kotoisilla autokauppiaillamme olisi paljon valtaa koko maailmassa. Kun meidän autokauppiaat ärähtivät, niin USA:ssakin autojen myynti putosi heti 45%. Länsi-Euroopan suurissa automaissakin pudotus oli samaa luokkaa, joten onpa meidän autokauppiailla paljon valtaa.

    Harvinaisen vääräselkäiselle autohuijarille suosittelen v**un päähän vetämistä.

    Eipä voisi typerimmin alaansa edustaa kuin joku yleismies tekee.

    Äänestä

  • yleismies... kirjoitti:

    Harvinaisen vääräselkäiselle autohuijarille suosittelen v**un päähän vetämistä.

    Eipä voisi typerimmin alaansa edustaa kuin joku yleismies tekee.

    Kylläpä Sinä olet tänään äreällä tuulella, kun alat tavallista Essolla aikaansa viettävää eläkemiestä noin kovasti torumaan, ja yrität vielä tehdä minusta autokauppiaiden edusmiehenkin. Tämä maininta tietysti hieman mairittelee.

    En minä erityisen aktiivinen autokauppias ole, sillä viimeisen autokauppani tein vuonna 1999, kun ostin sen ison maantieauton itselleni. Essolle ajelen edelleen 1991-mallisella Tojotallani, jonka ostin käytettynä vuonna 1997. Konkurssiin autokauppiaat menisivät, jos kaikki ostaisivat autoja yhtä harvoin kuin minä.

    Minä edustain siis vain tavallisia eläkeläisiä istuskellessani arkisin Essolla. Sen verran on kyllä vielä tuntumaa autoihin, että käymme aina tankkaavat tuontiautot tarkastamassa ja arvioimassa. Kaikki rahattomat omistajat eivät kyllä halua kuulla lausuntoamme maksamattomasta (auton omistaa pankki) ajoneuvostaan.

    Että tämä seniori-ikäinen jaksaa. Suolet solmussa katselee Esson baarin ikkunasta "parlamenttinsa" kera tuontiautoja naama kateudesta vihreänä nitrojaan imeskellen.

    Mieli tekisi vaan kun ei tohtori anna jatkoaikaa korttiin, joten joutuu kärsimään loppuun saakka lelupelistään.

    Parlamentti toimii keskikaljan voimalla jota yleismies diilaa.

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Kylläpä Sinä olet tänään äreällä tuulella, kun alat tavallista Essolla aikaansa viettävää eläkemiestä noin kovasti torumaan, ja yrität vielä tehdä minusta autokauppiaiden edusmiehenkin. Tämä maininta tietysti hieman mairittelee.

    En minä erityisen aktiivinen autokauppias ole, sillä viimeisen autokauppani tein vuonna 1999, kun ostin sen ison maantieauton itselleni. Essolle ajelen edelleen 1991-mallisella Tojotallani, jonka ostin käytettynä vuonna 1997. Konkurssiin autokauppiaat menisivät, jos kaikki ostaisivat autoja yhtä harvoin kuin minä.

    Minä edustain siis vain tavallisia eläkeläisiä istuskellessani arkisin Essolla. Sen verran on kyllä vielä tuntumaa autoihin, että käymme aina tankkaavat tuontiautot tarkastamassa ja arvioimassa. Kaikki rahattomat omistajat eivät kyllä halua kuulla lausuntoamme maksamattomasta (auton omistaa pankki) ajoneuvostaan.

    Miten väärä arviosi onkaan,Saksasta saa auton vain käteisellä ja verottajankaan maksut eivät ole vältettävissä.

    Rahattomat hakevat autonsa osarilla lasiseinäliikkeestä,heitä kiinnostaa vain kuukausierän suuruus.

    Äänestä

  • väärä arvio kirjoitti:

    Miten väärä arviosi onkaan,Saksasta saa auton vain käteisellä ja verottajankaan maksut eivät ole vältettävissä.

    Rahattomat hakevat autonsa osarilla lasiseinäliikkeestä,heitä kiinnostaa vain kuukausierän suuruus.

    Jos otat selvää niin hyvin saa hankittua velkavolvon Saksastakin. Luotolla. Pankkiirikin tykkää kun ei auton arvoa ole verolla keinotekoisesti pumpattu taivaisiin.

    Äänestä

Tullilla on tapahtumien tuoksinassa ollut muitakin laittomia väitteitä sivuillaan. Ne on yleensä saanut sieltä pois nopeasti, kun on uhannut oikeustoimilla. Yksi esimerkki oli, kun valehtelivat vakutusasioista.

Äänestä
  • kesäkuussa 1997 ettei EU-tuontiautoista tarvitse periä arvonlisäveroa autoveron yhteydessä. Joo joo, näin lukee tullin ohjeissakin! Jossain vaiheessa se sai tällin päähän ja se alkasi periä elviä. Ihme seko tyyppi...

    ...joka haukkui myös kaikki tuontiautot ihan paskoiksi. Ja että saksassa ilma paranee kun suomalaiset hakee sieltä autot. Lue tulliviesti 2/2004 pääkirjoitus.

    Äänestä

  • väitti kirjoitti:

    kesäkuussa 1997 ettei EU-tuontiautoista tarvitse periä arvonlisäveroa autoveron yhteydessä. Joo joo, näin lukee tullin ohjeissakin! Jossain vaiheessa se sai tällin päähän ja se alkasi periä elviä. Ihme seko tyyppi...

    ...joka haukkui myös kaikki tuontiautot ihan paskoiksi. Ja että saksassa ilma paranee kun suomalaiset hakee sieltä autot. Lue tulliviesti 2/2004 pääkirjoitus.

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Autoverotus ei perustu salailuun/HS20061227SI1MA01ydn

    Tullin verotusosaston johtaja (nykyään kuulemma kynänteroittaja tullin esikunnassa) Reijo Virtanen kirjoitti Helsingin Sanomissa 27.12.2006 vieraskynäosastolla, ettei autoverotus perustu salailuun. Mielestäni Reijo Virtanen osoitti kirjoituksellaan, ettei ole tehtäviensä tasalla. Ei ihme että kynänteroitushommat kutsui.

    Äänestä

Tuo on jo sen näköinen ettei enää opi uusia temppuja,on vähän ihmeissään kun maailma on ympärillä muuttunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vauhdissa... kirjoitti:

http://www.tulli.fi/fi/04_Julkaisut/05_Tulliviesti/viesti2_2004.pdf
***
Vanha tulliviesti ja jo pääkirjoituksessa kehdataan haukkua tuontiautot. Onneksi kirjoittaja eli Virtanen sentään lopuksi arvaa ihan oikein verottajan toimista johtuvan sekoilun jatkuvan useita vuosia. Vimeksi Virtanen näytti itse mallia ja lähti tullihallituksen esikuntaan kyniä teroittelemaan.

Virkamies Virtasen pitäisi hoitaa leiviskänsä verottajana eikä lähteä millään tavoin haukkumaan tuontiautoja. Kehtaa vielä väittää että tuontiautojen avulla kunnostus- korjaus- ja huoltotyöpaikat lisääntyvät. Outo asenne.
***
Nyt uusien kulkuneuvojen tuonnin rinnalla portit avautuivat selkosen selälleen myös käytetyn kaluston uittamiselle. Arveluttavana piirteenä on kuitenkin pidetty sitä, että ilmeisesti suurin hyöty koko tästä uittosouvista ilmenee muualla, etenkin Saksassa, jossa ilmanala puhdistuu ja kierrätys- ja romutuskustannuksia säästyy. Silti on myönnettävä, että käytetyn tuontikaluston vaatimat kunnostus-, korjaus- ja huoltotyöt ovat joka tapauksessa luoneet merkittävän määrän uusia työpaikkoja myös Suomessa.

Autoverossa törmättiin täysimääräisesti myös ’hitausmomenttiin’:kun valtiovalta puuttui verotusperusteisiin vasta ulkoisen pakon edessä, seurauksena oli ylimitoitettuja, osin myös ei-toivottuja reaktioita, joiden hallinta ei ole ollut helppoa. Ja pahimpien kauhukuvien mukaan kielteiset vaikutukset voivat kestää jopa vuosikausia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu