Onko kukaan siirrättänyt rasvaa kasvoihin tai laitattanut niihin muuta täytettä (restylanea tms)? Millaiset tulokset ja kustannukset ?
rasvansiirto
kasvoihin
4347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kävin vuosi sitten rasvansiirrossa tarkoituksena saada täytettä silmien alle kuoppiin ja poskipäihin. Yhtä tyhjän kanssa, valitettavasti! Suosittelivat useampaa käyntiä mutta jos ei kerran tonnilla saanut minkäänlaista tulosta niin mulle riitti se kokeilu..
Harmi sinänsä, ideana ihan hyvä. mutta ne rasvasolut on hankala saada kiinnittymään uuteen paikkaan. Jospa tuo kehittyisi tai olisiko tekijöissäkin eroja, mene ja tiedä
Kiitos, tuo on hyvä tietää. Operaatio on tosiaan
kallis eikä siihen viitsisi turhaan mennä.
Ideana se on hyvä, saisi nuorekkuuden pyöreyttä
rupsahtaneisiin kasvoihin :). Leikkaus tuntuu kuitenkin aika pelottavalta ajatukselta.
Minulle tehtiin alakasvojen kohotus 6 kk sitten ja samalla siirrettiin rasvaa pyöristämään poskia. Hyvin on pysynyt tähän asti. Homma tehtiin nukutuksessa, jolloin siirretyt rasvasolut säilyvä paremmin elossa kuin puudutettaessa.
kohotus onnistui ja oliko toipumisaika pitkä ? kertoisitko kenellä kävit ? olisihan se ihana tehdä, mutta pelottaa melkolailla. Rasvansiirto vo siis kestääkin. Hyvä tieto.