Venäjän kehitys sosialismin siirtymäkaudesta suoraan (kehittyneeseen) kapitalismiin ei tietysti onnistunut tuosta noin, olihan kehitettävä kaikki päällysrakenteet lähes uudestaan, muuttuihan yhtk:n perusta eli tuotantotapa.
Kapitalismin synty on/oli kaaosta ja anarkiaa, jossa vahvat/ahneet pärjää ja muut jäävät lähinnä jalkoihin. Päinvastainen siirtymä, sekin alkaa kaaoksesta, anarkiasta, mutta nyt vahva onkin valmistautunut puolue, ei vain oligarkit.
Tämä on hyvin pelkistetty mekanismi, mutta kun seuraatte mitä tapahtuu/on tapahtunut, huomaatte, että juuri noin se menee.
Abstrahoi, yksinkertaista, pelkistä, etsi oleellinen vaikuttava tekijä ja kehitysuunta... Vahva on se joka osaa metodinsa ja saa voiman taakseen. Siksi meidän tulee kehittää puoluetta ja sen aatetta, ei osallistua kapitalismiin, kuten EU:n irstaisiin rientoihin kansojen kukkaroilla. Ei siinä kehity mikään metodimme, eikä mekanismimme, vaikka kuinka osallistuisimme EU:n.
Onko jollakulla teistä jokin oleellinen syy jatkaa kapitalismia....?
Ilman unelmaa paremmasta ei sitä tule. Ihmiskunta on elänyt ikiaikansa toivoen parempaa, en minä ole se, joka tämän lopettaa ja vie kaiken toivon mennessään.
Minusta kannattaa yrittää, siinä ei häviä mitään ja teoria on parasta yrittämistä, voihan siinä mallintaa ennakkoon, sitä mikä voi olla jo huomenna mahdollista.
NL suhteen vielä, se miten NL joutui elämään, ei ollut teorian vika, vaan olosuhteiden, joihin ei päästy koskaan tarpeeksi vaikuttaan. Sodan jälkeen, kun sota trauma painoi ja kuolleita oli yli kaksikymmentämiljoonaa eli yksinhuoltajia ja sota orpoja riitti, piti alkaa jälleenrakennus. Vihollinen loikin kylmänsodan ja kanavan sille arvolle jota kansa tuotti.. Ei asioita voi tarkastella kuinka sattuu, vaan ainoastaan oikeissa yhteyksissään.
Teoriaa ei kommunismista ole vielä kumottu, kuka kumoaa..?
Tervetuloa mukaan Tampereelle 20.4, nyt muodostetaan yhteisrintamaa ei kuppikuntia, ja mukana on tovereita rajojemme takaa. Ymmärrättekö, taikina paisuu, kun siihen lisää hiivaa ja rusinoita, hiivaksi riittää jalkautuneet kommunistit ja rusinoiksi radikaalit kommunistit.
Kommunistit eivät ole se joka tekee vallankumouksen, sen tekee kansa ja anarkistit asian (heittää hiivan taikinaan) käynnistää (lue Bäckaman ja antifasistit edustaa juuri tätä). Kommunistit ohjaa paisuneen kaaoksen lopulta suuntaan, jota muilla ei ole edes esittää!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta olisi kiva tietää sitä, miten mennee.
Oikein,ei siis kuppikuntia,vaan suoraa toimintaa politiikka on ollut liian kauan oikeistopopulistista.
Mutta porvari ei tajua,eikä se osaa muuta kuin hyvin Suomella menee,työttömyys täysin ministereillä sokaistuna,kansa purnaa,tekeekö kansa vallankumouksen?
Mielestäni valtion johdolle on näytettävä kaapin paikka,eli Tampere on ollut jo vuodesta 1917 punaisten paikkakuntaa ja on sitä Sovy SToressa myös.
suhoi-160