Milloin sokeri palaa

kj.mattila

Palstalla tuntuu joillakin olevan epätietoisuutta aineenvaihdunnan perusteista ja jopa niin yksinkertaiset asiat kuin sokerin- ja rasvanpoltto ovat ylivoimaisia asioita ymmärtää. Asioita ei joko ymmärretä tai sitten tarkoitushakuisesti niitä ei haluta ymmärtää vaan esitetään vhh:n vastustamiseksi uusia tulkintoja käyttäen tieteellisiä termejä, joilla on tunnetusti helppo johtaa harhaan. Tässä kuitenkin perustietoa mahdollisimman yksinkertaisesti ja kansantajauisesti esitettynä.

Elimistöllä on kaksi pääasiallista energialähdettä, sokeri ja rasva, ja niiden käyttö kulkee myös rytmien mukaan. Rasva on ihmisen pääasiallinen ja alkuperäinen polttoaine. Ihminen voi elää pelkällä rasvalla ja proteiinilla. Oma maksa valmistaa tarvittavan sokerin noista aineista ja ylläpitää tarvittavaa sokeritasapainoa. Sokeri on tarkoitettu nopeaksi polttoaineeksi hätätilanteita varten jolloin tarvitaan nopeasti lisäenergiaa. Sokerin käyttö polttoaineena on kuulunut alun perin hengissä selviytymisen ääritilanteisiin eikä jatkuvaan käyttöön.

Syötäessä runsaasti hiilihydraatteja ne vaikuttavat elimistön verensokerin tasoon. Se johtuu siitä, että hiilihydraatit muunnetaan glukoosiksi eli sokeriksi niiden saavuttaessa verenkierron. Glukoosin päästyä verenkiertoon se täytyy kuljettaa soluihin toimittamaan tehtäviään. Insuliinihormoni väittää glukoosin soluihin jossa se voidaan heti käyttää energiaksi tai muuntaa glykogeeniksi, käytettäväksi myöhemmin energian lähteenä. Insuliini siis kuljettaa glukoosia soluihin ja antaa sen ensimmäiseksi niihin soluihin, jotka tarvitsevat välittömästi energiaa. Ylimääräinen glukoosi muutetaan siis glykogeeniksi ja varastoidaan maksaan ja lihaksiin. Koska glykogeenivarastot ovat rajalliset, maksa muuntaa jäljelle jäävän glukoosin rasvaksi, joka varastoituu hyllyvänä ihrana vatsan, reisien ja pakaroiden alueelle ja kaikkialle vartaloon.

Runsashiilihydraattinen ruokavalio muuttaa koko aineenvaihduntajärjestelmän päälaelleen.
Elimistö on koko ajan stressitilassa jos energian pääasiallinen lähde on hiilihydraatti. Hitaasti imeytyvä runsashiilihydraattinen ruokavalio tarkoittaa puolestaan sitä, että ihminen on jatkuvasti energian sisäänottovaiheessa sen sijaan, että käyttäisi omia varastojaan. Pitkään jatkuva hiilihydraattien imeytyminen pitää insuliinituotantoa yllä. Runsashiilihydraattisten aterioiden suosiminen tarkoittaa jatkuvaa insuliinin eritystä mikä on omiaan lisäämään insuliiniresistenssiä ja sitä kautta diabetesta. Lisäksi runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio ylläpitää sokerinpolttoa niin, että kalorimäärää vähennettäessä sokerin jälkeen poltetaan ensiksi proteiinit muuttamalla ne sokeriksi ja vasta lopuksi käytetään rasva. Jatkuva sokerin poltto kuluttaa myös antioksidanttivarastoja ja vitamiineja enemmän kuin luonnollinen aineenvaihdunta.

Jos suolisto on jatkuvasti täynnä ruokaa on se suuri rasitus elimistölle. Ruuansulatus ja imeytyminen on oma erillinen tapahtuma, joka on energian polttamisen vastakohta. Ei voi olla ymmärrettävissä että sokeritasapainoa säädellään hitaasti imeytyvällä ruoka-aineella, vaan sokeritasapainon tulisi löytyä elimistön omasta säätelystä ja vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa sillä se tasaa verensokerin heittelyt hyvin nopeasti.

Kun nykyisten suositusten mukaan syödään liian paljon hiilihydraatteja, ylensyönnin noidankehä käynnistyy, sillä kaikki hiilihydraatit muuttuvat elimistössä sokeriksi ja ne nostavat nopeasti verensokeria. Elimistö sitten torjuu verensokerin nousun erittämällä runsaasti insuliinia, joka kääntää verensokerin nopeasti laskuun. Nopeasti laskevan verensokerin elimistö tulkitsee energiapulaksi, mikä aiheuttaa lisää nälän tunnetta, vaikka juuri olisi syöty ja elimistö itse asiassa samaan aikaan varastoi liikenevää energiaa mahdollisimman tehokkaasti rasvaksi, tästä on seurauksena se, että ihminen lihoo.

Kun hiilihydraattien määrää vähennetään, vältytään tuolta verensokerin nousujen ja laskujen kierteeltä, ja elimistö siirtyy polttamaan rasvavarastoja energiaksi. Lisääntynyt rasvan kulutus ei aiheuta samanlaista kierrettä kuin lisääntynyt hiilihydraattien kulutus. Siksi kannattaa suosia vähähiilihydraattista ja runsasrasvaisempaa ruokavaliota. Positiiviset terveysvaikutukset tulevat vielä kaupan päälle.

Asiaa valaisee myös Iltalehdessä julkaistu artikkeli:

”Hiilihydraatit minimiin
Virallisten ravitsemussuositusten mukaan myös laihduttajan tulisi syödä vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ravintoa, laskea kaloreita ja syödä usein. Lääkäri Antti Heikkilä puolestaan kehottaa syömään harvoin ja vähentämään ravinnon hiilihydraattien määrän alle 70 grammaan tai jopa alle 50 grammaan vuorokaudessa. Hänen mukaansa myös jatkuva syöminen sekoittaa järjestelmän: ihmisen aineenvaihdunta toimii tietyn rytmin mukaan, se vuoroin varastoi energiaa ja kuluttaa sitä. Heikkilä kehottaa unohtamaan välipalat ja syömään kolme ateriaa päivässä niin, että aterioiden väli on 5-6 tuntia.

Aterian jälkeen elimistö polttaa aluksi pelkkää sokeria ja insuliinin eritys kasvaa. Insuliinin avulla kaikki ylimääräinen hiilihydraatti muuttuu rasvaksi, joka on elimistön luonnollinen energialähde. Sokerinpolttovaiheen jälkeen elimistö alkaa käyttää rasvaa polttoaineenaan. Rasvanpoltto jatkuu seuraavaan ateriaan, joka laukaisee jälleen insuliinin erityksen.
Ideana on siis syödä niin, että elimistö siirtyisi mahdollisimman nopeasti käyttämään rasvaa polttoaineena eikä kävisi sokerin voimalla. Välipalat sotkevat rytmin, koska elimistö ei ehdi kunnolla siirtyä sokerinpolttovaiheesta rasvanpolttovaiheeseen. Silloin, kun elimistö käy pääasiassa sokerilla, ihmisellä on koko ajan nälkä.”
http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml

21

1665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei todellakaan

      kattilalaiset on taas heränneet omaan huutoonsa kuin pikkulapset ja kertailee nyt yön uniaan !

      • Aloitus oli aivan asiallinen, eikä siinä menty henkilökohtaisuuksiin, miksi et siis pysty/kykene vastaamaan asiallisesti? Olet palstan pahin häirikkö.

      • huh huh
        kj.mattila kirjoitti:

        Aloitus oli aivan asiallinen, eikä siinä menty henkilökohtaisuuksiin, miksi et siis pysty/kykene vastaamaan asiallisesti? Olet palstan pahin häirikkö.

        Teet vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville ihmisille SUUREN palveluksen jos lopetat kaiken kirjoittelun arvoisa Kari Mattila. Etsi itsellesi jokin uusi harrastus. Kirjoittaminen ei ollut sinua varten.

      • profeetaksi ?
        huh huh kirjoitti:

        Tyhjät kattilat kolisee !

        Älkää panko MIELIKUVITUSTANNE liikkeelle,

        ellette osaa pysäyttää sitä !

      • tiedonjanoinen
        huh huh kirjoitti:

        Teet vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville ihmisille SUUREN palveluksen jos lopetat kaiken kirjoittelun arvoisa Kari Mattila. Etsi itsellesi jokin uusi harrastus. Kirjoittaminen ei ollut sinua varten.

        oikeus kirjoittaa tanne. Et sina voi kieltaa ketaan kirjoittamasta, varsinkaan kun kirjoittaja noudattaa palstan saantoja.

    • heh he heehe

      Kun joku kirjoittaa asiaa niin Mattilan täytyy kirjoittaa vastaava juttu disinformaatiota jotta tasapaino säilyisi. Ja muutenhan olisi vaara että palstan taso nousisi.

      Hauskinta on se kun tietää että nyt Karia vituttaa. Tai tiedä sitten onko siinä taukoja ollenkaan. Mutta nyt ainakin vituttaa.

      • on ihminen

        jolla on hauskinta silloin kun jotain toista vituttaa? ei taida olla kaikki lepakot tornissa luulen ma.

      • LAATIKON
        on ihminen kirjoitti:

        jolla on hauskinta silloin kun jotain toista vituttaa? ei taida olla kaikki lepakot tornissa luulen ma.

        TERÄVIMMÄT VEITSET !

        ne kirjoittelee aivan toisaalla !

        Hyvää kevättä:

        Oiva Piirakainen
        elämää & erotiikkaa

        -leikkaa talteen-

      • pitkällätähtäimellä
        on ihminen kirjoitti:

        jolla on hauskinta silloin kun jotain toista vituttaa? ei taida olla kaikki lepakot tornissa luulen ma.

        Havaintoni Mattilasta on se, että kun hänet saa täyteen kiukkuun ja suureen vitutukseen, hän on silloin kaikkein huvittavimmillaan. Silloin häneltä tulee yleensä sallaisia lohkaisuja ettei voi kuin nauraa. Muutenkin Mattilaa tuntuu koko ajan vituttavan joku asia, kenties hänen sairautensa tai aiheuttaako katkeruus sitä, en tiedä, mutta jos hän ei halua mennä terapiaan hoitamaan asiaa pois tai edes yrittämään sitä, niin minkäs minä sille voin. Olen kyllä ehdottanut hänelle kognitiivista psykoterapiaa, se kenties auttaisi, mutta en voi väkisin viedä häntä hoidettavaksi.

    • -yxi-

      Lainaus tekstistäsi:

      "...maksa muuntaa jäljelle jäävän glukoosin rasvaksi, joka varastoituu..."

      Mitäs sille rasvalle sitten tapahtuu kun sitä syödään? Eikös se varastoidu ollenkaan?

      -jääkö se siis vatsaan tai suoleen? Tällaiseen asiaan en ole ikinä törmännyt ruoansulatusta käsittelevien aineistojen yhteydessä.

      -imeytyykö se vereen ja jää sinne, jollon kolesteroli- ja muuta rasva-arvot kohoavat huippukorkealle?

      -tuleeko se putken toisesta päästä ulos saman tien, imeytymättä? Rasvan imeytymishäiriö on sairaus ja aiheuttaa ripulia - kenties E-vitamiinin puute? Pitääkö VHH:laiset itsensä E-vitamiinin puutteessa ettei rasva imeytyisi?

      Vai mitä sille tapahtuu? Kertoisiko joku sen ja jos se jää suoleen (kohta 1) niin laittaisi lähdeviitteen jossa asia kerrotaaan.

      Helsingin yliopiston avoin yliopisto valistaa näin:

      "Ravinnon rasvat pilkkoutuvat tehokkaasti. Normaalisti noin 95 % rasvasta imeytyy, kun taas kolesterolin imeytyminen vaihtelee 25-80 %. Mahdollisesti runsasrasvainen ruoka lisää kolesterolin imeytymistä."

      http://www.avoin.helsinki.fi/opetus/materiaalit/ravitse mustiede/04_rasvat_ruoansulatus.shtml

      Johonkin se rasva nimittäin menee ja jos se imeytyy vereen mutta ei varastoidu välillä mihinkään vaan jää verenkiertoon on se todellinen terveysriski. Eriitäin hyvä syy vähentää rasvan käyttöä.

      • Lainaat tekstiäni: "...maksa muuntaa jäljelle jäävän glukoosin rasvaksi, joka varastoituu..."

        Kirjoitukseni koskee siis sokerin varastoitumista. Jos haluat keskustella sokerin varastoitumisesta niin keskustellaan siitä äläkä liitä sokerikeskustelua uuteen rasva-aiheeseen. Miksi lainaat tekstiäni jos et halua siitä aiheesta keskustella vaan yrität siirtää keskustelua pois sokerista.

      • ruokapuolella
        kj.mattila kirjoitti:

        Lainaat tekstiäni: "...maksa muuntaa jäljelle jäävän glukoosin rasvaksi, joka varastoituu..."

        Suomessa on vain hyvää ,puhdasta ja terveellistä ruokaa,jos ei sorru pikaruokiin !

        PIKARUUAT LIHOTTAA NUORET !

        SE ON TÄLLÄ HETKELLÄ TIKITTÄVÄ AIKAPOMMI !

        Tuntekaa vastuu ja ohjatkaa nuoria terveellisen ruuan pariin !

        Kerro myös miten rasva varastoituu. Käsittääkseni se varastoituu hyllyväksi ihraksi ihan samoin kuin glukoosista muodostettu rasva, paitsi että helpommin.

        Ymmärrän kyllä että haluat pitää aiheen pelkästään sokerissa, koska sillä tavoin pystyt kertomaan totuudesta vain sen osuuden jonka haluat.

        Mutta eihän todellisen kokonaiskuvan esittäminen ole koskaan ollut tarkoituksesi. VHH:ta on pakko "mainostaa" tarkoitushakuisesti valikoiduin argumentein, muutenhan jokainen huomaa jo lähtötelineissä että se on pelkkää huuhaata.

      • huomasin että
        -yxi- kirjoitti:

        Mattila kirjoitti sokeriaineenvaihdunnasta eikä niinkään siitä mitä tapahtuu syödylle rasvalle, joten miksi vaihtaa puheenaihetta? Paitsi itsekin haluaisin tietää mitä syödylle rasvalle tapahtuu ja mihin sitä käytetään ja varastoidaan..

      • tämä palsta

        Laita vielä se mukava "mutta sitä vartenhan tämä palsta on" -liirumlaarumisi tähän perään. Sitä jäin kaipaamaan.

      • huomasin että kirjoitti:

        Mattila kirjoitti sokeriaineenvaihdunnasta eikä niinkään siitä mitä tapahtuu syödylle rasvalle, joten miksi vaihtaa puheenaihetta? Paitsi itsekin haluaisin tietää mitä syödylle rasvalle tapahtuu ja mihin sitä käytetään ja varastoidaan..

        Syöty rasva tietenkin imeytyy ja käytetään polttoaineena. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudatettaessa energiaa vain ei tule liikaa, koska ruokahalu pysyy itsestään kurissa. Ei rasva lihota, vaan liiallinen energian saanti.

      • ruokapuolella kirjoitti:

        Suomessa on vain hyvää ,puhdasta ja terveellistä ruokaa,jos ei sorru pikaruokiin !

        PIKARUUAT LIHOTTAA NUORET !

        SE ON TÄLLÄ HETKELLÄ TIKITTÄVÄ AIKAPOMMI !

        Tuntekaa vastuu ja ohjatkaa nuoria terveellisen ruuan pariin !

        terveellisen ruoan pariin ja ohjatkaa välttämään hiilihydraatteja. Se on tie terveyteen. Peruna, pasta, riisi, leipä ja kaikki viljat ovat pikaruokaa, ne ovat sokeria ja lihottaa varmasti.

      • Erasmus kirjoitti:

        Syöty rasva tietenkin imeytyy ja käytetään polttoaineena. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudatettaessa energiaa vain ei tule liikaa, koska ruokahalu pysyy itsestään kurissa. Ei rasva lihota, vaan liiallinen energian saanti.

        VHH.lla ei energiaa tule liikaa koska ruokahalu pysyy itsestään kurissa. Eläinrasva ei lihota.

    • on epätietoisuutta perusasioista mutta palautetaan mieliin.

      • Kertaus kannattaa

    • Siitä vaan lukemaan ja kantaa ottamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      117
      7010
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      108
      4767
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      59
      4036
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3374
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      704
      2117
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      240
      1479
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1368
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1348
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1306
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      982
    Aihe