"Suomettumisen" aika oli avoimuuden

Koskaan ei yhteiskunnallinen ja historiallinen keskustelu ole Suomessa ollut yhtä vapaata ja avointa kuin ns. suomettumisen vuosikymmeninä, etenkin 60- ja 70-luvuilla. Sittemmin virallisiksi totuuksiksi uudelleen jäykistyneitä oikeistolaisisänmaallisia myyttejä ei juuri kunnioitettu. Suomalaiset kykenivät terävään kansalliseen itsekritiikkiin ja lähimenneisyyden puolueettomaan tarkasteluun ilman nationalistista paatosta. Taaksepäin on menty niistä ajoista. Tänä päivänä yritetään heti vaientaa tutkijat kuten Ylikangas, koska he tuotavat arkaluontoisia asioita päivänvaloon. "Suomettuneessa" Suomessa niistä olisi puhuttu avoimesti ja juurta jaksaen. Nykyisessä russofobisessa, Nato-kiihkoisessa, epäterveen korostetusti kansallismielisessä ilmapiirissä on vaikea ylläpitää järkiperäistä keskustelua historiastamme. Mutta yrittää pitää silti. Tämänkin palstan avaukset todistavat, etteivät suinkaan kaikki ihmiset kritiikittömästi niele sitä mitä uusi oikeistolainen konsensus yrittää meille pakolla tuputtaa.
44626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Suomi ei juuri keskustellut 70 luvulla ! Esim Viro oli aivan liian kaukana ja Moskova taas lähellä ! Koivisto sanoi ettei kukaan suomalainen saisi puhua niin että virolaiset saisi väärää kuvaa siitä että ottasimme kantaa Viron sisäisiin asioihin !

Äänestä
  • Riipaisevaa kansallista itsekriitiikkiä, veitsenterävää analyysia oikeisto-Suomen tuhon tiestä 1918-1941, kehityksestä jonka kammottava lopputulos oli Suomen osallistuminen Leningradin asukkaiden kansanmurhaan nälkäsaarrolla. Tuskinpa nykyään noin rohkeaa tekstiä mikään kustantamo edes julkaisisi. Mutta "suomettuneisuuden" aikana, jota nykyisin niin parjataan, omatunnon ääni ei vaiennut Suomessa. Venäjä on pyytänyt anteeksi talvisotaa. Milloin Suomi pyytää anteeksi Leningradin piiritystä?

    Äänestä

  • kohtalosinfonia kirjoitti:

    Riipaisevaa kansallista itsekriitiikkiä, veitsenterävää analyysia oikeisto-Suomen tuhon tiestä 1918-1941, kehityksestä jonka kammottava lopputulos oli Suomen osallistuminen Leningradin asukkaiden kansanmurhaan nälkäsaarrolla. Tuskinpa nykyään noin rohkeaa tekstiä mikään kustantamo edes julkaisisi. Mutta "suomettuneisuuden" aikana, jota nykyisin niin parjataan, omatunnon ääni ei vaiennut Suomessa. Venäjä on pyytänyt anteeksi talvisotaa. Milloin Suomi pyytää anteeksi Leningradin piiritystä?

    eli jos nälkäkuolemia tapahtui, niin siitä saavat venäläiset kiittää joe-setää.

    Äänestä

  • kohtalosinfonia kirjoitti:

    Riipaisevaa kansallista itsekriitiikkiä, veitsenterävää analyysia oikeisto-Suomen tuhon tiestä 1918-1941, kehityksestä jonka kammottava lopputulos oli Suomen osallistuminen Leningradin asukkaiden kansanmurhaan nälkäsaarrolla. Tuskinpa nykyään noin rohkeaa tekstiä mikään kustantamo edes julkaisisi. Mutta "suomettuneisuuden" aikana, jota nykyisin niin parjataan, omatunnon ääni ei vaiennut Suomessa. Venäjä on pyytänyt anteeksi talvisotaa. Milloin Suomi pyytää anteeksi Leningradin piiritystä?

    >Luepa Paavo Rintalan Leningradin< Lue mieluummin Paavo Rintalan Sissiluutnantti. Paavo ei tainnut pyytää suomen lotilta koskaan anteeksi typeryyksiään. Paavo Rintala kertoo Sissiluutnantti -kirjassaan sivulla 46 näin: "Kuulkaas nyt hyvä neiti, ei Lotta-Svärd ole mikään supisuomalainen hahmo. Se on kansainvälistä lainatavaraa. Jokaisella maalla on ollut sotatilanteessa sotilasmuonittajia ja kaupustelijanaisia" Rintala Paavo: Sissiluutnantti, Otava, 1963, 1. painos. Vuonna 1982 näyttää kirjasta olleen jo 11. painos menossa... roska myy! Lottia häpäisi Paavo Rintalan Sissiluutnatti ja taisipa Väinö Linnakin antaa osansa tuohon kyseenalaiseen tekoon. Linnan Tuntemattoman ruotsinkielinen painos nosti kuulemma aikoinaan kovan kohun ja käännöstä piti muuttaa. Suomen Kuvalehti käsitteli numerossaan 7/86 lottien tekemisiä. Lottien mainetta oli häväisseet Paavo Rintala Sissiluutnatti -kirjassaan ja samaan loan heittoon syyllistyi Väinö Linnakin Tuntemattomassa sotilaassaan. Samaten molemmat elokuvat kyseisestä romaanista tekivät saman tempun. Alkuperäinen ruotsinkielinen versio Tuntemattomasta sotilaasta häpäisi Suomen Lottia vieläkin rajummin.

    >>Luepa Paavo Rintalan Leningradin

    Äänestä

  • Ståra skit! kirjoitti:

    >>Luepa Paavo Rintalan Leningradin

    Rahaa kai ne Venäjältä vinkuu. On se kumma että esim. Pukkimiehelle riittää varaa Govrov kirjallisuuspalkintoja myönnellä kun siperialainen mummeli kamppailee minimi eläkkeellä. Nooh sellainen on Venäjä suuri ja mahtava.

    Äänestä

  • Kansainvälistä lainatavaraa kirjoitti:

    >Luepa Paavo Rintalan Leningradin< Lue mieluummin Paavo Rintalan Sissiluutnantti. Paavo ei tainnut pyytää suomen lotilta koskaan anteeksi typeryyksiään. Paavo Rintala kertoo Sissiluutnantti -kirjassaan sivulla 46 näin: "Kuulkaas nyt hyvä neiti, ei Lotta-Svärd ole mikään supisuomalainen hahmo. Se on kansainvälistä lainatavaraa. Jokaisella maalla on ollut sotatilanteessa sotilasmuonittajia ja kaupustelijanaisia" Rintala Paavo: Sissiluutnantti, Otava, 1963, 1. painos. Vuonna 1982 näyttää kirjasta olleen jo 11. painos menossa... roska myy! Lottia häpäisi Paavo Rintalan Sissiluutnatti ja taisipa Väinö Linnakin antaa osansa tuohon kyseenalaiseen tekoon. Linnan Tuntemattoman ruotsinkielinen painos nosti kuulemma aikoinaan kovan kohun ja käännöstä piti muuttaa. Suomen Kuvalehti käsitteli numerossaan 7/86 lottien tekemisiä. Lottien mainetta oli häväisseet Paavo Rintala Sissiluutnatti -kirjassaan ja samaan loan heittoon syyllistyi Väinö Linnakin Tuntemattomassa sotilaassaan. Samaten molemmat elokuvat kyseisestä romaanista tekivät saman tempun. Alkuperäinen ruotsinkielinen versio Tuntemattomasta sotilaasta häpäisi Suomen Lottia vieläkin rajummin.

    menestyi juurikin vain siksi, että sen genre soveltui ajan poliittiseen sentimenttiin, eli solvasi muodissa olleen vasemmistosuuntauksen mukaisesti kaikkea isänmaallista. Jos kirja julkaistaisiin esimerkiksi nyt, se luokiteltaisiin automaattisesti kirjallisen tasonsa mukaisesti kioskikirjatasoiseksi B-luokan sotakirjaksi. Tätähän se on. Kirja toistelee mekanistisesti huokeiden sotakirjojen ja -elokuvien kliseitä. Hahmovalikoimassa on isällinen vanhempi komentaja, tiukkapipoinen byrokraattipäällikkö, miestensä kanssa veljeilevä hyvä upseeri, säännöillä peräpeiliä pyyhkivä rambo, sukkela kauppamies, hauska huumorimies, lihava rättivääpeli..

    Äänestä

  • Kansainvälistä lainatavaraa kirjoitti:

    >Luepa Paavo Rintalan Leningradin< Lue mieluummin Paavo Rintalan Sissiluutnantti. Paavo ei tainnut pyytää suomen lotilta koskaan anteeksi typeryyksiään. Paavo Rintala kertoo Sissiluutnantti -kirjassaan sivulla 46 näin: "Kuulkaas nyt hyvä neiti, ei Lotta-Svärd ole mikään supisuomalainen hahmo. Se on kansainvälistä lainatavaraa. Jokaisella maalla on ollut sotatilanteessa sotilasmuonittajia ja kaupustelijanaisia" Rintala Paavo: Sissiluutnantti, Otava, 1963, 1. painos. Vuonna 1982 näyttää kirjasta olleen jo 11. painos menossa... roska myy! Lottia häpäisi Paavo Rintalan Sissiluutnatti ja taisipa Väinö Linnakin antaa osansa tuohon kyseenalaiseen tekoon. Linnan Tuntemattoman ruotsinkielinen painos nosti kuulemma aikoinaan kovan kohun ja käännöstä piti muuttaa. Suomen Kuvalehti käsitteli numerossaan 7/86 lottien tekemisiä. Lottien mainetta oli häväisseet Paavo Rintala Sissiluutnatti -kirjassaan ja samaan loan heittoon syyllistyi Väinö Linnakin Tuntemattomassa sotilaassaan. Samaten molemmat elokuvat kyseisestä romaanista tekivät saman tempun. Alkuperäinen ruotsinkielinen versio Tuntemattomasta sotilaasta häpäisi Suomen Lottia vieläkin rajummin.

    "Kuulkaas nyt hyvä neiti, ei Lotta-Svärd ole mikään supisuomalainen hahmo. Se on kansainvälistä lainatavaraa. Jokaisella maalla on ollut sotatilanteessa sotilasmuonittajia ja kaupustelijanaisia"

    Mikä tässä solvaa lottia? Ehkä yksittäistä neitiä, joka luuli Lotta-Svardiä supisuomaliseksi keksinnöksi.

    Äänestä

  • Ståra skit! kirjoitti:

    >>Luepa Paavo Rintalan Leningradin

    Paavoa harmittaa, kun lapsuuskoti jäi Karjalaan.

    Äänestä

  • Kannaksen poika mie kirjoitti:

    Paavoa harmittaa, kun lapsuuskoti jäi Karjalaan.

    Ettei vaan harmita kun ei pimperoa saannut Karjalan sosialistisessa tasavallassa.

    Äänestä

...Neuvostoliitolta suihin!

Äänestä
  • Amerikan voima on ehtymässä, Venäjä on tulevaisuuden suurvalta, ja Kiina vielä enemmän. Suomen kannattaa satsata huomispäivään ja orientoitua itään. Ennen pitkää koko Eurooppa tekee sen. Suomen kannattaa olla ensimmäisten joukossa. Vanha asemamme idän ja lännen välisenä siltana suorastaan velvoittaa meitä siihen. Oikeistomme ärhentely, joka ilmenee myös venäläisvastaisina, jopa venäläisvihamielisinä historiantulkintoina, VAHINGOITTAA MAAMME ETUA.

    Äänestä

  • tänä päivänä? kirjoitti:

    Amerikan voima on ehtymässä, Venäjä on tulevaisuuden suurvalta, ja Kiina vielä enemmän. Suomen kannattaa satsata huomispäivään ja orientoitua itään. Ennen pitkää koko Eurooppa tekee sen. Suomen kannattaa olla ensimmäisten joukossa. Vanha asemamme idän ja lännen välisenä siltana suorastaan velvoittaa meitä siihen. Oikeistomme ärhentely, joka ilmenee myös venäläisvastaisina, jopa venäläisvihamielisinä historiantulkintoina, VAHINGOITTAA MAAMME ETUA.

    Ajankuluksi näitä ketjuja..Kerran kuussa tulee jotain järkkeekin tarinoihin.

    Äänestä

oli neuvostonäkemysten kritiikitöntä toistelua. Jos kertoi totuuksia, heilahti leimakirves. Ylikangasta ei ole kukaan yrittänyt vaientaa. Päinvastoin hänen keksimiinsä valheisiin on annettu korjaavaa, tutkittua tietoa. Tämän palstan monet avaukset todistavat, että historiaamme yritetään voimaperäisesti väärentää parhaiden neuvostoaikojen tyyliin. Mielipideilmasto on nyt kuitenkin vapaa ja totuus tulee esiin, vaikka se ei entisiä stalinisteja ja heidän myötäjuoksijoitaan miellytäkään. Kaikille kiinnostuneille on puolueetonta tutkimustietoa yllin kyllin. Halukkaille löytyy sitten Bäckmanin Valherintaman näkemyksiä, kuten tässäkin avauksessa.

Äänestä
  • Olavi Paavolainen, Väinö Linna, Paavo Rintala, Hannu Salama. Oikeisto hyökkäsi heidän kimppuunsa kuin haukka. Näiden ihmisten ainoa vika oli oikeistolaisen historiankäsityksen ja porvarillisen moraalikäsityksen kiistäminen. Vasta 1970-luvulla, kun nämä totuudenpuhujat ja monet muut historiankuvamme avartajat olivat vuosia tehneet työtään, pystyttiin avoimesti keskustelemaan Suomen historian synkimmistä luvuista 1918-1944. On muuten kansallinen häpeä, että Mika Waltari, Edwin Linkomies, V.A. Koskenniemi, Rolf Nevanlinna ja monet muut patamustat porvarit eivät koskaan katuneet natsimenneisyyttään.

    Äänestä

  • Suomessa? kirjoitti:

    Olavi Paavolainen, Väinö Linna, Paavo Rintala, Hannu Salama. Oikeisto hyökkäsi heidän kimppuunsa kuin haukka. Näiden ihmisten ainoa vika oli oikeistolaisen historiankäsityksen ja porvarillisen moraalikäsityksen kiistäminen. Vasta 1970-luvulla, kun nämä totuudenpuhujat ja monet muut historiankuvamme avartajat olivat vuosia tehneet työtään, pystyttiin avoimesti keskustelemaan Suomen historian synkimmistä luvuista 1918-1944. On muuten kansallinen häpeä, että Mika Waltari, Edwin Linkomies, V.A. Koskenniemi, Rolf Nevanlinna ja monet muut patamustat porvarit eivät koskaan katuneet natsimenneisyyttään.

    kuten muitakin.Linnasta tuli kansalliskirjailija ja akateemikko.Jos heillä oli puheoikeus, niin eikö se kuulunut myös heidän arvostelijoilleen? Waltari ym. olivat kyllä oikeistohenkisiä ja isänmaallisia, mutta eivät missään nimessä natseja. Yksikään ei kuulunut mihinkään natsiyhteisöönkään. Tämä on tyypillistä äärivasemmistolaista valehtelua.Käyttekö oikein kursseja, vai onko se synnynnäistä? Ovatko läheskään kaikki sosialistista Suomea puuhanneet ja NL:n hyväksi työskenneelleet katuneet? Muutama maanpetturi istuu vieläkin eduskunnassa.

    Äänestä

  • arvosteltiin kirjoitti:

    V.A. Koskenniemi ja Mika Waltari kiirehtivät vielä Stalingradin jälkeenkin vakuuttamaan uskollisuuttaan "uudelle Euroopalle" Goebbelsin masinoiman "Euroopan kirjailijaliiton" kokoukseen. Koskenniemi teki jo lentokentällä natsitervehdyksen isännilleen. Waltarista muistamme myös sen miten hän jo 30-luvulla suomensi natsisankari Horst Wesselin elämäkerran.

    Äänestä

  • v. 1943 kirjoitti:

    ylläpito liittolaiseen on aivan oikeaa puuhaa sota-aikana. Eihän tuo ole mitään sen nuoleskelun rinnalla, mitä harjoitettiin NL:n suuntaan - rauhan aikana.Siinä oli kyse maanpetoksesta.

    Äänestä

  • suhteiden kirjoitti:

    ylläpito liittolaiseen on aivan oikeaa puuhaa sota-aikana. Eihän tuo ole mitään sen nuoleskelun rinnalla, mitä harjoitettiin NL:n suuntaan - rauhan aikana.Siinä oli kyse maanpetoksesta.

    Ja kun sitä nuoleskelua toitotettiin ikäänkuin normaalina käytöksenä sen parikymmentä vuotta, Suomeen jäi sellainen aivan sairas perinne, että vasta sitten on asia käsitelty oikein kun itse olemme päätyneet syyllisiksi joka asiaan. Asenne on siirretty hienosti muihinkin asioihin. Jos "me" olemme länsimaita, niin länsimaiden ajamat kansainväliset asiat täytyy todeta vääriksi, koska vasta sitten on tulkinta oikea, kun "me" olemme osoittaneet olevamme väärässä.

    Äänestä

Kun Uusi Suomi joskus vuonna 1971 kirjoitti artikkelin Baltian maiden miehityksestä ja vaikka tuon artikkelin sisältö oli tosi kesyä ja kaunista verrattuna tämän päivän Soviet Stooreihin, niin siitä nousi kova haloo. Silloinen ulkoministeri Väinö Leskinen ripitti eduskunnan puhujapöntöstä Kokoomusta suoraan ja ankarasti moisesta ikkunoiden rikkomisesta. Sen jälkeen vastaavanlaista historiallista totuutta ei saanut esittää ennen kuin Koiviston kauden loputtua.

Äänestä
  • koulutti toimittajia selkeään työhön. Sosialismista sai kertoa totuuden eli pelkkää hyvää. Myös markkinataloudesta sai kertoa totuuden eli pelkkää pahaa. Huomattava osa toimittajista noudatti tätä uskollisesti vuoteem 1990, osa vieläkin. Pääopettajat olivat professorit Nordenstreng ja Hemanus.

    Äänestä

  • opin laitos kirjoitti:

    koulutti toimittajia selkeään työhön. Sosialismista sai kertoa totuuden eli pelkkää hyvää. Myös markkinataloudesta sai kertoa totuuden eli pelkkää pahaa. Huomattava osa toimittajista noudatti tätä uskollisesti vuoteem 1990, osa vieläkin. Pääopettajat olivat professorit Nordenstreng ja Hemanus.

    He taisivat vain olla töissä ja päätökset tehtiin ihan muualla ? Ei keskitysleireissäkään syytetty kuin johtajia !

    Äänestä

  • raha takia kirjoitti:

    He taisivat vain olla töissä ja päätökset tehtiin ihan muualla ? Ei keskitysleireissäkään syytetty kuin johtajia !

    "Ei keskitysleireissäkään syytetty kuin johtajia !". Ei pidä paikkaansa. Selitys, noudatin vain määräyksiä, on todella huono.

    Äänestä

  • ???????????? kirjoitti:

    "Ei keskitysleireissäkään syytetty kuin johtajia !". Ei pidä paikkaansa. Selitys, noudatin vain määräyksiä, on todella huono.

    Nurembergin oikeudessa oli vain kourallinen natsi puolueen jäsenistä ja tavallisesta " poteroporukasta " ei juuri ketään !

    Äänestä

  • historiaa tutkien kirjoitti:

    Nurembergin oikeudessa oli vain kourallinen natsi puolueen jäsenistä ja tavallisesta " poteroporukasta " ei juuri ketään !

    Nurnbergiin ehtivät syytetyiksi vain isoimmat rosvot. Syyttäjäorganisaation voimat eivät riittäneet jokaisen saksalaisen tutkimiseen. Aineistoa oli aivan tolkuttomasti. Jälkikäteen on tullut tuomioita tekojen mukaan. Jos joku sotilas on voitu osoittaa syylliseksi, tuomio on tullut niskaan arvoasteesta riippumatta. Näitä tuomioita ovat antaneet mm. Saksan omat paikalliset oikeusistuimet. Keskitysleireillä oli paljon vartijoita, jotka innostuivat "harrastelemaan" siihen malliin, että pakko oli noutaa tuomiolle. Näiden rivitason vartijoiden oli sitäpaitsi hieman huono väittää toimineensa käskyjen mukaan, jos olivat omaa "aktiivisuuttaan" vankeja rääkkäämässä. Kannattaa huomata sekin, että leirien henkilökunnasta naiset olivat joko ilman sotilasarvoa tai ainakin melko usein sotilasarvoasteikon alapäässä. Tämä tilanne ei estänyt heidänkään osaltaan "kunnon hutmimista", kun sille päälle tultiin. Tähän sopii mitä mainioimmin vanha sanonta, että "ehdoton valta turmelee ehdottomasti". Rivivartijoiden tuomitseminen on sikäli hankalaa, että mahdolliset todistajat häipyivät prosessissa melko tyystin. Isompien rosvojen tekosista taas jäi kirjallisia dokumentteja.

    Äänestä

  • Tutkija Turuust kirjoitti:

    Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli paljon työttömiä Saksassa ja sota tarvitsi kaikkia ns yhteiseen ponnistukseen. Yhteinen ponnistus ei riittänyt kun liittoutuneet alkoivat yhdistämään joukkojaan ja vaihtamaan tietoja ! Ei kaikkia voi siten syyllistää, vaan koneiston päätökset tehtiin jossakin aivan muualla.

    Äänestä

Valitettavasti muistan hyvin Kekkoslovakin ajat. Niistä oli avoimuus kaukana. Ylen uutislähetyksissä kerrottiin vuosi toisensa perään kuinka Neuvostoliitossa lyötiin satoennätyksiä ja kansa sen kuin voi aina vain paremmin. Muistan senkin kuinka neuvostoarmeijan hyökättyä Afganistaniin Ylen toimittaja raportoi paikanpäältä kuinka neuvostosotilaat olivat maassa rakentamassa lapsille leikkipaikkoja ja kouluja yms. Muistan kuinka mediassa tunnettiin käsite "maan ulkopoliittisessa johdossa", joka siis tarkoitti kuningas Kekkosta ja johon viittaamalla saatiin itsesensuuri toimimaan. 60-70-lukujen vasemmistolaiset kapinoivat isiään vastaan normaalilla tavalla, muodoksi vain tuli vasemmistolaisuus. Björn "Pikku Nalle" Wahlroos kuului vasemmistointelligentsian terävimpään kärkeen ja oli sen äärilaidan mies. Nykyisinhan tuo "vallankumouksellinen" tunnetaan siitä, että hänen mielestään suuryrityksillä ei tarvotse olla mitään moraalia. Tänä päivänä voidaan aivan vapaasti keskustella aiheesta kuin aiheesta. Tottakai meillä on nyt vallalla oikeistolainen jenkkimielisten kepulien aika, mutta he eivät dominoi mitään foorumia samalla tavalla kuin Kekkoslovakiassa niin sanottu Kekkosen hovi tai aikanaan Kekkosen hiekkalaatikoksi kutsuttu radikaali vasemmistoliike. Sama sensuurin halu tämän päivän oikeistolla kuitenkin on. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meillä on itäinen, venäläinen käsitys yhteiskunnasta. Eliitti määrittelee asiat ja tekee ratkaisut kysymättä kansalta. Eliitin etu ajaa aina kansan edun edelle. Nyt, kun oikeisto on vallassa, se ajaa samaa venäläistä systeemiä. Tosin, kannattaa muistaa, että suomettuneen Suomen arkkitehdit olivat kaikki porvareita, kokoomuslaisia ja kepulaisia.

Äänestä
  • oli ennen kaikkea aäärivasemmisto, jonka idänsuhteiden monopolia kepu lähti murtamaan. Sitten osille ryntäsivät demarit ja kokoomus. Kyllä "kaikki" kumarsivat kilvan itään, kärjessä kulttuuriväki ja toimittajat. Kansan enemmistö hyväksyi touhun välttämättömyyden pakosta. Ja käytiinhän melko edullista kauppaa.

    Äänestä

  • Suomen arkkitehti kirjoitti:

    oli ennen kaikkea aäärivasemmisto, jonka idänsuhteiden monopolia kepu lähti murtamaan. Sitten osille ryntäsivät demarit ja kokoomus. Kyllä "kaikki" kumarsivat kilvan itään, kärjessä kulttuuriväki ja toimittajat. Kansan enemmistö hyväksyi touhun välttämättömyyden pakosta. Ja käytiinhän melko edullista kauppaa.

    Tuosta Ylikankaan vaientamisesta vielä..kyllä kai Ylikangas olisi pistänyt hanttiin enemmän jos hän olisi ollut mielestään oikeassa huhtiniemen tapauksessa, pohjalaisena miehenä ei olisi varmaan antanut noin helposti periksi mutta taisi itsekin ymmärtää että nyt taisi mennä tutkimus hieman pieleen ja näin hiljeni eikä nostanut suurempaa kohua asiasta..

    Tosin taisivat kyllä kadonneiden määrästä kiistellä ja liekö totuudenmukainen kadonneiden määrä vielä tänä päivänäkään mutta sehän asia on tullut todistettua että Huhtiniemen teloitukset on täyttä soopaa, keksittyä tarinaa joka on lähtenyt vyörymään ja kasvamaan kuin lumipallo.

    Äänestä

  • ^¨~¨^ kirjoitti:

    tietää tuon aiheen todellista totuutta.Siinä hässäkässä ei tapahtumahetkellä mitään kirjattu ylös ja asioita alettiin kysellä kun yli 50 vuotta sodasta oli kulunut.Hautausmailla ovat ne jotka mahdollisesti jostain jotain tietävät.

    Äänestä

  • Tuskin kukaan kirjoitti:

    tietää tuon aiheen todellista totuutta.Siinä hässäkässä ei tapahtumahetkellä mitään kirjattu ylös ja asioita alettiin kysellä kun yli 50 vuotta sodasta oli kulunut.Hautausmailla ovat ne jotka mahdollisesti jostain jotain tietävät.

    Kadonneita ei kaikkia voi luokitella teloitetuiksi, osa karkasi ja pakeni jonnekkin, osa länteen osa itään, osa palaili hiljalleen kotia myöhemmin ....

    Äänestä

  • näin se meneee kirjoitti:

    Kadonneita ei kaikkia voi luokitella teloitetuiksi, osa karkasi ja pakeni jonnekkin, osa länteen osa itään, osa palaili hiljalleen kotia myöhemmin ....

    ... niin, että mitään ei voi todistaa. Sen varaan tunnutaan laskevan aika paljon tässä asiassa.

    Äänestä

  • ...oikeasti menee... kirjoitti:

    ... niin, että mitään ei voi todistaa. Sen varaan tunnutaan laskevan aika paljon tässä asiassa.

    oikeassa.Kukaan ei tiedä todellisia tilanteita kesällä -44 muutaman paniikkiviikon ajalta.Joka väittää tietävänsä yhden ainoan oikean totuuden,valehtelee tarkoituksella.Jopa sellainen saattaa olla mahdollista,että joku kadonneista on elänyt Venäjällä eikä kukaan Suomessa ole sitä tiennyt.Kyseessä voi olla loikannut tai palauttamatta jäänyt vanki,joka on jäänyt sinne elelemään.

    Äänestä

  • Olette kumpikin kirjoitti:

    Sitähän sinä rabbi Korppi näytät toivovan että joku vahvistaa harharsi.

    Äänestä

  • 15.32 16 kirjoitti:

    Sitähän sinä rabbi Korppi näytät toivovan että joku vahvistaa harharsi.

    En todellakaan ole mikään korppi tai naakka,enkä myöskään natsivääpeli.Kyllä täällä asioita kommentoi moni muukin kuin nuo edellämainitut.Onko nuo "ikuisesti" Venäjälle jääneet jollekin arka kysymys,kun vati kiehui yli?

    Äänestä

Täytyy myöntää että Rintalan "Leningradin kohtalonsinfonia" on varsin hyvä. mm se kohta jossa jannu tajuaa Kirovin-sillalla pääsiäis-kirkosta palataessaan vuonna -67 kuinka pahasti kirkko heitä oli kusettanut.

Äänestä

Suomettumisen aika, jos tämmösen ajan suomen historaan haluaa määritellä, niin toi ajajakso on sellainen ajanjakso, jota kuvaa parhaiten termi, kaiken yhteiskunnallisen toiminna politisoimisen.

Eli politiikka läpivalaisi kaiken ajattelun, ei niinkään faktat tai tieteelliset tosiasiat.

Kaikki yhteiskunnallinen toiminta myös alistettiin poliittisille päämäärille, päämäärät vaan oli erit vasemmistolla ja oikeistolla.

Semmoset täysin epäpoliittiset ihmiset kuten minä, inhoavat näitä toimijoita ja ihmisiä, joille politiikka menee edelle kaiken muun, jopa terveen järjen.

Äänestä

"... on sellainen ajanjakso, jota kuvaa parhaiten termi, kaiken yhteiskunnallisen toiminna politisoimisen."

Näin juuri oli. Toimittajat, koululaitos ja muu "virallinen Suomi" suodatti kaiken tiedon ikäänkuin lukien sen ensin Neuvostoliiton näkökulmasta. Kaikki idänsuhteita vaarantava informaatio jätettiin kertomatta. Esim Balttian maiden lähihistoriaa ei käsitelty rehellisesti. Suomettuminen vaikuttaa vieläkin esim Karjalan lähihistorian käsittelyyn. Asia on jotenkin suomalaisille itselleenkin niin vaikea ettei sitä osata avoimesti aukaista.

Äänestä

Aloittajan otsikko on mielestäni hieman ristiriitainen.

Sana suomettuminen on tosin lainausmerkeissä mutta mikäli kirjoittaja tällä käsitteellä tarkoitetun historiallisen ajanjakson hyväksyy on omituista painottaa kyseessä olevan ajan avoimuutta. Suomettuneisuuden aika oli kovin sanoisinko toisinajattelijoita painostavaa mikä ei ole avoimen yhteiskunnallisen keskustelun mukaista

Äänestä

Rintalahan ei edes ollut "taistolais" sukupolvea, mutta siitä huolimatta "Leningradin kohtalosinfoniassa" on voimakas anteeksipyynnön maku. Ehkäpä häntä hävetti se että hänkin oli ollut lapsena "...epäpoliittiset ihmiset kuten minä, inhoavat näitä toimijoita ja ihmisiä, joille politiikka menee edelle kaiken muun, jopa terveen järjen." kun hän oli "terveessä järjessään" kiilotellut saksmannien saappaita...
Tänäänhän tuleekin YLE 1 toinen osa Salaman "siinä näkijä missä tekijä". Pitää katsoa ehdinkö senkin katsoa.

Äänestä

Avaus pitää täsmälleen paikkansa Suomi24 Histori-palstalla. Missään ei ole niin rajua yrittämistä tukkia turvat kuin täällä. Porvari kun niin helposti unohtaa miten Suomessa on mielipiteen vapaus ja lupa ilmaista se.

Äänestä
  • Täällä ei sinun ”turpaasi” tuki muut kuin modet, jos sorrut törkeyksiin!?

    Ilmeisesti stallarit kokevat ’tukkimisena’ sen, että heidän sekopää-väitteensä oikaistaan ja sen taas ei luulisi olevan mikään ongelma kun olemme kuitenkin KESKUSTELUPALSTALLA!

    Älä syytä muita jos et pysty/osaa perustelemaan mielipiteitäsi!

    Äänestä

  • Nooh onneksi on suoli24:n, niin ei tarvitse sinun poistua ulos siitä homehökkelistäsi ihmisiä säikyttelemään. Eihän sinulla muuta elämää ole luuseri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nooh onneksi on suoli24:n, niin ei tarvitse sinun poistua ulos siitä homehökkelistäsi ihmisiä säikyttelemään. Eihän sinulla muuta elämää ole luuseri.

    Ja kun stallari saa nenälleen alkaa rähinöinti ja haukkuminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aikaa kirjoitti:

Koskaan ei yhteiskunnallinen ja historiallinen keskustelu ole Suomessa ollut yhtä vapaata ja avointa kuin ns. suomettumisen vuosikymmeninä, etenkin 60- ja 70-luvuilla. Sittemmin virallisiksi totuuksiksi uudelleen jäykistyneitä oikeistolaisisänmaallisia myyttejä ei juuri kunnioitettu. Suomalaiset kykenivät terävään kansalliseen itsekritiikkiin ja lähimenneisyyden puolueettomaan tarkasteluun ilman nationalistista paatosta. Taaksepäin on menty niistä ajoista. Tänä päivänä yritetään heti vaientaa tutkijat kuten Ylikangas, koska he tuotavat arkaluontoisia asioita päivänvaloon. "Suomettuneessa" Suomessa niistä olisi puhuttu avoimesti ja juurta jaksaen. Nykyisessä russofobisessa, Nato-kiihkoisessa, epäterveen korostetusti kansallismielisessä ilmapiirissä on vaikea ylläpitää järkiperäistä keskustelua historiastamme. Mutta yrittää pitää silti. Tämänkin palstan avaukset todistavat, etteivät suinkaan kaikki ihmiset kritiikittömästi niele sitä mitä uusi oikeistolainen konsensus yrittää meille pakolla tuputtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu