ilmaista bensaa

kaksi kertaa käynyt jo samalla asemalla ja saan ylimääräistä bensaa automaatista. Tänään tuli parinkumpin edestä. Ensimmäisellä kerralla kun kävin sanomassa että tulee ylimääräistä bensaa, niin nuori tyttönen katso vaan monttu auki ja tokas muutaman sekunnin odottelun jälkeen että mitä sä siitä valitat?!? No en todellakaan valittanut, vaan ihan heidän edun nimissä kävin mainitsemassa asiasta. No eitarvinut maksaa ylimääräisestä. Tänäänkään ei kiitosta osattu sanoa, vaikka myyjättäret olivatkin jo vanhempaa väkeä. Ylimääräistä tankattua bensaa ei tosin vielä ainakaan tarvinut maksaa. Selvittävät asiaa :D
2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tästä taas nähdään miten vaikea on nykyään löytää hyvää ja motivoitunutta henkilökuntaa. Palkat on onnettomat ja pätkätyö vie loputkin motivaatiot. Ei kiinnosta tapahtui firmalle mitä hyvänsä.

Äänestä

viheltäjää. ´Luulet sä et tää on joku ***** Teboil? Ostin taannoin pleikkarille pelin, maksoin sen kortilla. Kolmen viikon jälkeen se ei ollut vielä tililtä lähtenyt, kävin sanomassa asiasta myyjälle. Hän ihmetteli asiaa mutta kiitti suuresti. Tästä on nyt viikko mennyt, eivätkä he maksua pelistä ole ainakaan minun tililtä ottaneet vieläkään. Olen asiassa voitavani tehnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abc:ltä kirjoitti:

kaksi kertaa käynyt jo samalla asemalla ja saan ylimääräistä bensaa automaatista. Tänään tuli parinkumpin edestä. Ensimmäisellä kerralla kun kävin sanomassa että tulee ylimääräistä bensaa, niin nuori tyttönen katso vaan monttu auki ja tokas muutaman sekunnin odottelun jälkeen että mitä sä siitä valitat?!? No en todellakaan valittanut, vaan ihan heidän edun nimissä kävin mainitsemassa asiasta. No eitarvinut maksaa ylimääräisestä. Tänäänkään ei kiitosta osattu sanoa, vaikka myyjättäret olivatkin jo vanhempaa väkeä. Ylimääräistä tankattua bensaa ei tosin vielä ainakaan tarvinut maksaa. Selvittävät asiaa :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu