Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin

ilm. 20:5

ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. On siis oleva ikuinen elämä kaikille ihmisille kaikkialla. Apt. 24:15 "ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin."

18

679

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuolematon sielu

      Varmaan siitä tulee tragikoomista elokuva dokumenttia jälkipolville. Minäkin olen innokas valokuvaaja, pitää vain sitten osua oikealla hetkellä hautuumaan porteille. Tuossa alempana joku mikkopoika haasteli jostakin ylöstempausruumiista, kyselin että saisinko hänen talonsa ja autonsa sitten kun hänetkin on temmattu. Ei Mikko ole vielä vastannut.

      • haudankaivajana voin vakuuttaa ettei se vanha kalmo ponnahda ylös haudan syvyyksistä. Se on Rooman kirkon petos väittää että aikojen lopussa haudasta ponnahtaa ykös se vanha ruumis lihoineen, luineen. Tämänkin opin kieltämisestä rapsahti kuolemantuomio aikoinaan.


      • puettiin

        taivaallisiin vaatteisiin. Meidät myös puetaan säteilevän valkoisiin häävaatteisiin. Kun Jeesus noutaa morsiusseurakuntansa ylös tuuliin ja pilviin. Tänne tietysty jää kaikki autot, talot, vaatteet, osakkeet, pankkitilit kuin muutkin tähän maailman aikaan liittyvät asiat. Ne jotka pääsevät mukaan ensimmäiseen ylösnousemukseen kuolleista, ei enää toinen kuolema voi vahingoittaa. Tuskimpa tuota tapahtumaa saa kukaan filmattua, koska Jumalan kirkkaus estää sen filmille tallentumisen. Kaikkien kannattaa valmistautua tuota hetkeä varten. (ilm 7:9-17) Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta". Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!" Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."


      • ruumiissa he
        MarkkuP kirjoitti:

        haudankaivajana voin vakuuttaa ettei se vanha kalmo ponnahda ylös haudan syvyyksistä. Se on Rooman kirkon petos väittää että aikojen lopussa haudasta ponnahtaa ykös se vanha ruumis lihoineen, luineen. Tämänkin opin kieltämisestä rapsahti kuolemantuomio aikoinaan.

        (1Kor 15:35-56) Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?" Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole! Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren. Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen. -->> Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen. > viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. --->>> Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu". "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Muuten yllätys yllätys on myös väärienkin ylösnousemus. hitlerit, staalinit, maot, idi aminit kuin, kaikki muutkin ihmiset joutuvat tekemään tiliä tuomiopäivänä täysissä sielun ja ruumiin voinnissa. Ja Tuomarina on mitä tarkin kuoleman voittaja Jeesus.


      • zigi

        Mä ajattelen kyllä, että sen jälkeisestä ajasta on tragikoomisuus kaukana, kun seurakunta, joka NYT rukoilee tämän ajan ja ihmisten puolesta, on poissa ja saatanalla valta. Jos tulet silloin uskoon niin se tarkoittaa varmaa kuolemaa: et ota pedonmerkkiä, jolla voit ostaa esim. ruokaa. Saatanalla on enemmän valtaa, koska se "mikä pidättää" on pois, eli seurakunta ja voi vain aavistaa meneekö asiat hyvään vai huonoon suuntaan. Niistä asioista voi lukea Ilmestyskirjasta, mitä maan päällä tapahtuu. Omat asiat on viisasta nyt laittaa kuntoon Jumalan kanssa, ettei jää, jos elää vielä silloin, tänne maan päälle. Silloin astuu voimaan vitsaukset joita ihmiset yrittävät paeta, mutta missään ei ole pakopaikkaa. Uskoontulo on silloin vaikeaa ja uskoontulo merkitsee varmaa kuolemaa. Nämä ei ole mitään mun peljätyksiäni vaan on luettavissa jokaisen omasta raamatusta.


      • koska se

        tapahtuma on salainen ja tapahtuu arvaamattomasti. Kristuksen takaisin tulo on julkinen, silloin kansakunnat ovat mitä ilmeisemmin koottu sotaan Israelia vastaan. Ja he kaikki "sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!" ilm.6:16 Kaikkialla on tuona päivänä kauhu, paitsi niillä jotka Herraa etsivät. Israelilaiten synti hävitetään Hoosea: 10:8   Aavenin uhrikukkulat, Israelin synti, hävitetään; orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava heidän alttareillansa. Ja he sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Langetkaa meidän päällemme." Todella suuria asioita tulee tapahtumaan ja kirkko vain julistaa homouden ihanuutta, eikä julista totuutta.


      • kuolematon sielu
        koska se kirjoitti:

        tapahtuma on salainen ja tapahtuu arvaamattomasti. Kristuksen takaisin tulo on julkinen, silloin kansakunnat ovat mitä ilmeisemmin koottu sotaan Israelia vastaan. Ja he kaikki "sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!" ilm.6:16 Kaikkialla on tuona päivänä kauhu, paitsi niillä jotka Herraa etsivät. Israelilaiten synti hävitetään Hoosea: 10:8   Aavenin uhrikukkulat, Israelin synti, hävitetään; orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava heidän alttareillansa. Ja he sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Langetkaa meidän päällemme." Todella suuria asioita tulee tapahtumaan ja kirkko vain julistaa homouden ihanuutta, eikä julista totuutta.

        maapallolle, onhan teitä krisuja aika paljon. Pidot paranee kun väki vähenee. Ja teidän omaisuutta saa polkuhinnalla.


      • kuolematon sielu
        zigi kirjoitti:

        Mä ajattelen kyllä, että sen jälkeisestä ajasta on tragikoomisuus kaukana, kun seurakunta, joka NYT rukoilee tämän ajan ja ihmisten puolesta, on poissa ja saatanalla valta. Jos tulet silloin uskoon niin se tarkoittaa varmaa kuolemaa: et ota pedonmerkkiä, jolla voit ostaa esim. ruokaa. Saatanalla on enemmän valtaa, koska se "mikä pidättää" on pois, eli seurakunta ja voi vain aavistaa meneekö asiat hyvään vai huonoon suuntaan. Niistä asioista voi lukea Ilmestyskirjasta, mitä maan päällä tapahtuu. Omat asiat on viisasta nyt laittaa kuntoon Jumalan kanssa, ettei jää, jos elää vielä silloin, tänne maan päälle. Silloin astuu voimaan vitsaukset joita ihmiset yrittävät paeta, mutta missään ei ole pakopaikkaa. Uskoontulo on silloin vaikeaa ja uskoontulo merkitsee varmaa kuolemaa. Nämä ei ole mitään mun peljätyksiäni vaan on luettavissa jokaisen omasta raamatusta.

        tulee geologinen mullistus, maapallon akseli liikahtaa ja kartat muuttuvat täysin. 90 % maapallon väestöstä kuolee muutamassa minuutissa. Pikkuhiljaa uusille mantereille tulee ihmisiä ja uudet ihmisrodut kehittyvät.


      • -ko
        kuolematon sielu kirjoitti:

        maapallolle, onhan teitä krisuja aika paljon. Pidot paranee kun väki vähenee. Ja teidän omaisuutta saa polkuhinnalla.

        se ihmisrotu tästä paranee? No pääsetpä käyttämään henkisiä kykyjäsi muuhunkin kuin krisujen mollaamiseen kun ei heitä enää ole. Eli kasvamaan aikuiseksi. Ehkä se sitten siitä...


      • kuoilematon sielu
        -ko kirjoitti:

        se ihmisrotu tästä paranee? No pääsetpä käyttämään henkisiä kykyjäsi muuhunkin kuin krisujen mollaamiseen kun ei heitä enää ole. Eli kasvamaan aikuiseksi. Ehkä se sitten siitä...

        vastustan kaikkea joka pilkkaa luonnonlakeja.


      • väheneekin.
        kuolematon sielu kirjoitti:

        maapallolle, onhan teitä krisuja aika paljon. Pidot paranee kun väki vähenee. Ja teidän omaisuutta saa polkuhinnalla.

        Rahat, mitä ilmeisemmin menee Liliuksille ja aseisiin. Sillä kolmasosa maapallon asukkaista tulee kuolemaan sodissa, lisäksi tulee uusia ruton kaltaisia tauteja, sekä nälänhätää. Karl Marksin kurjistumisteoria toteutuu kirjaimellisesti.


      • kuolematon sielu
        väheneekin. kirjoitti:

        Rahat, mitä ilmeisemmin menee Liliuksille ja aseisiin. Sillä kolmasosa maapallon asukkaista tulee kuolemaan sodissa, lisäksi tulee uusia ruton kaltaisia tauteja, sekä nälänhätää. Karl Marksin kurjistumisteoria toteutuu kirjaimellisesti.

        Kartat muuttuvat, uusia ihmisrotuja kehittyy samoinkuin sivilisaatioita. Se on pitkä marssi vielä edessä ihmiskunnalla. Luonto puhdistaa kasvojansa, samoinkuin jänisrutto harventaa ylisuuria populaatioita.


      • Kalat kuolevat
        kuolematon sielu kirjoitti:

        Kartat muuttuvat, uusia ihmisrotuja kehittyy samoinkuin sivilisaatioita. Se on pitkä marssi vielä edessä ihmiskunnalla. Luonto puhdistaa kasvojansa, samoinkuin jänisrutto harventaa ylisuuria populaatioita.

        (Hos 4:1-14) Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa. Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat. Älköön vain kukaan nuhdelko, älköön kukaan ojentako, vaikka sinun kansasi on kuin pappien nuhtelijoita! Niin sinä kompastut päivällä, myös profeetta kompastuu yhdessä sinun kanssasi yöllä; ja minä hävitän sinun äitisi. Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hyljännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unhottanut Jumalasi lain, unhotan myös minä sinun lapsesi. Niin paljon kuin heitä on, niin paljon he ovat tehneet syntiä minua vastaan. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi. Minun kansani synnistä he saavat ruokansa, heidän pahoja tekojansa heidän sielunsa himoitsee. Mutta papin on käyvä niinkuin kansankin: minä rankaisen häntä hänen vaelluksestansa ja kostan hänelle hänen tekonsa. He syövät, mutta eivät tule ravituiksi, he harjoittavat haureutta, mutta eivät lisäänny, sillä he eivät ole tahtoneet ottaa vaaria Herrasta. Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen. Minun kansani kysyy puultansa, ja sen sauva sille vastaa; sillä haureuden henki on eksyttäväinen: haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaansa. Luomakuntakin alkaa sotimaan ihmisten jumalattomuutta vastaan. Tilanne menee maailmassa ja Suomessakin yhä vaikeammaksi ammattiyhdistyksien ahneuden vuoksi.


    • kuolematon sielu

      Ylösnousemuskertomus perustuu historialliseen tapaukseen. "Kuollessaan" Jeesus jätti fyysisen ruumiinsa, mutta oleskeli kauanaikaa(n.50 vuotta) astraaliruumiissaan maan piirissä jatkaen opetuslapsiensa opettamista, vihkien arvokkaimmat niistä salaisen viisauden mysterioihin ja sillointällöin ilmestyen fyysisesti havaittavaksi. Entisen fyysisen ruumiinsa kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä, se oli salaa korjattu haudasta(essealaiset tai muut uskotut) Ylösnousemiskertomuksella, kuten kaikilla evankeliumien kertomuksilla, on myöskin symbolinen merkityksensä ja tarkoittaa silloin erästä vihkimystä joka tekee ihmisen itsetietoisesti kuolemattomaksi. Otin tämän Pekka Ervastin "Tietäjän aarteistosta"

      • mies -->

        Raamattua niin et eksy ja polta nuo eksyttävät kirjat. (Apt 13:6-12) Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus. Hän oleskeli käskynhaltijan, Sergius Pauluksen, luona, joka oli ymmärtäväinen mies. Tämä kutsui luoksensa Barnabaan ja Sauluksen ja halusi kuulla Jumalan sanaa. Mutta Elymas, noita - sillä niin tulkitaan hänen nimensä - vastusti heitä, koettaen kääntää käskynhaltijaa pois uskosta. Niin Saulus, myös Paavaliksi kutsuttu, täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa häneen ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä? Ja nyt, katso, Herran käsi on sinun päälläsi, ja sinä tulet sokeaksi etkä aurinkoa näe säädettyyn aikaan asti." Ja heti lankesi hänen päällensä synkeys ja pimeys, ja hän kävi ympäri ja etsi taluttajaa. Kun nyt käskynhaltija näki, mitä oli tapahtunut, niin hän uskoi, ihmetellen Herran oppia.


      • eikös vaan?

        Ja uskot siihen?


    • kuulija

      Ensimmäisessä ylösnousmuksessa,jotka siinä ovat elävät jeesuksen kanssa aina ja ijankaikkisesti. Toinen ylösnousemus on tuomion yösnousemus siihen nousevat ne jotka eivät ensimmäiseesä nouseet,heidät tuomitaan tekojensa mukaan.

      • on tehtävä

        valinta. Jeesuksen ja maailman ruhtinaan välillä. Vaeltakaamme uskollisesti Jeesuksen seurassa loppuun asti, niin meille käy hyvin. Mutta ne,jotka ovat maailmaan rakastuneet joutuvat paikkaan, jossa on itku ja hammastenkiristys. Valitse siis elämä ja autuus jonka Jeesus lahjoittaa Koska usko tulee kuulemisesta, niin katsele TV7 ohjelmia osoitteessa.--->> http://vod.tv7.fi/ohjelmatiedot/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1014
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      123
      793
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      669
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      125
      562
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe