Kehittyvie maakuntien Suomen, Maurin suurtukija, Ideapark Sukarin verotettava ansiotulonsa vuonna 2007 oli 24.839 euroa. Valtionverotuksessa verotettava pääomatulo oli 59 euroa.
Veroja ja maksuja Sukari maksoi viime vuonna 2677 euroa. Veronpalautusta on 49.022 euroa eli enemmän kuin on veroja.
Sukarin veroprosentti oli 11%
Pekkarinen ei kajoa Sukarin 59 euron ja
11 % veroihin
3163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun hän puhuu pääomaveron nostosta. Nythän olisi hyvä kepun ja kokoomuksen näyttää demuille, miten valtiota hoidetaan. Sitouttamalla rikkaat lamatalkoisiin, tämä maa selviää. Siksi luotan että tämä hallitus uskaltaa nostaa pääomaveroja ja vaikka palauttaa omaisuusveron! Hyvä Mauri, Matti ja Jyrki
Kukapa esittäisi puolueelle tai itselleen epäedullista esitystä . Hyväveli eli korruptio asetelma romuttuisi , tukioita pitää muistaa.
vero! Ansiotuloverotus [muokkaa] Ennakkovero peritään työnantajan toimesta etukäteen verokortin prosenttien mukaisesti. Ennakonpidätysprosentit määräytyvät niiden tietojen perusteella, mitä verottajalle on kertynyt edellisiltä vuosilta. Jos verotettava tulo muuttuu edellisestä vuodesta runsaasti, palautetaan liikaa maksettu summa tai veroa peritään jälkikantona lisää. Tarkka verotus lasketaan seuraavana vuonna veroilmoituksen ja työnantajan tietojen perusteella. Veroja keräävät kunnat, valtio ja kirkko. Verotettava tulo saadaan, kun tulosta tehdään mahdolliset vähennykset. Verotettava tulo voi valtion- ja kunnallisverotuksessa olla eri suuri, sillä niissä sovelletaan vähennyksiä eri tavalla. Valtionverotuksen lopullinen vero määräytyy progressiivisesti. Tuloveroasteikko määritellään kunakin vuonna budjettineuvotteluissa. http://fi.wikibooks.org/wiki/Talousmatematiikka/Verotus http://www.vero.fi/default.asp?path=5,363&article=188&domain=VERO_MAIN&language=FIN&index=